Susi vs punkit

Anonyymi

Susien vastustajat ovat syyllisiä punkkien räjähdysmäiseen lisääntymiseen. Kun sudet on tapettu ja tapetaan edelleen kauriiden ja muiden nisäkkäiden määrä on kasvanut hallitsemattomasti. Kauriit ym. levittävät punkkeja. Susia määrän pitäisi antaa kasvaa, että luonnonvalinta hoitaa punkkien levittäjät pois.

7

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikään määrä susia ei saalista sitä 80 000 valkohäntäpeuraa ja 20 000 metsäkaurista mitä kaadetaan vuosittain. Joten kyllä metsästäjille annan hatunnoston siinä että toimivat erittäin voimakkaina punkkikantojen säätelijöinä.
      Susien suojelijat ovat suurimpia syyllisiä kansalaisten kahtiajakoon susiasioissa.
      Mutta onneksi tällaisilla marginaaliryhmillä ei ole isossa kuvassa mitään sanavaltaa näissä asioissa.

      • Anonyymi

        Kyllä tämäryhmä osaa kuitenkin, meteliä pitää ja kanteluita rustata eu:lle. Melkoisia satuilijoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tämäryhmä osaa kuitenkin, meteliä pitää ja kanteluita rustata eu:lle. Melkoisia satuilijoita.

        Totta. Yleisemmin eu.lta saa noottia vaan siksi että sinne valittaa oman maamme kansalaiset.
        Eu on tavallaan vihreälle kuin äiti lapselle jolle valitetaan jos joku kiusaa/ei tee kuin hän itse haluaa.
        Itseasiassa eu on hyvinkin neutraali monien asioiden suhteen esim metsästyksen osalta.
        Eu ei kiellä meiltä sakaalin metsästystä, valkoposkihanhen metsästystä, merimetsojen metsästystä yms sillä nämä ovat ihan sallittuja metsästettäviä lajeja laajasti eu alueella.
        Kyse on lähinnä siitä kuka osaa käyttää valitusta ja kitinää parhaiten hyödyksi ja nämä ainaiset suomen takiaiset vihreäthän ovat valittamisen ja anarkismin mestareita.

    • Anonyymi

      Hyvä kommentti nimenomaan tuolta kantilta että kauriit ja peurat ovat aiheuttaneet enemmän kuolettavia sairauksia kuin mitä sudet tappavat,myös erittäin vakavia hermosairauksia ovat punkit aiheuttaneet,silti en toki tarvii susiakaan.Peurakantaa yritetään levittää joka puolelle eikä ymmärretä mikä riesa se lopulta on,tapporaha pian joillain alueilla laitettava että saadaan kanta kuriin koska metsästäjille se alkaa olla työtä.

      • Anonyymi

        Samanlaista viherpropakandaa kauriita ja valkohäntäpeuroja kohtaan kuin sekin että "ilmastonmuutoksen takia riekot ja kuukkelitkin ovat siirtyneet lappiin"
        Ja läpi menee kuin häkä kun joku partasuu tätä hokee tärkeän näköisenä uutisissa kettupuku päällä.
        Menkää eteläisen rajanylityspaikkamme yli venäjälle ja hämmästykää kun alkaa kuukkelia ja riekkoa löytyä aina laatokan rantoja myöden.
        Eikös sen ilmastonmuutoksen pitänyt olla glopaali ilmiö kun näyttää että se koskeekin vain meitä suomalaisia ja etenkin suomalaisia autoilijoita syyllistäen. "Bensanhinta ylös ja riekkokannat etelään"
        Punkki. Siinäpä vasta öttiäinen eikä niitäkään ennen ollut vai oliko?
        Jo isovanhempani aikanaan opetti kesällä lapsiaan että "älkää sitten menkö paljainjaloin sinne lepikkoon korkeaan heinikkoon tai olette täynnä punkkeja"
        Niitä revittiin sitten lapsien jaloista ja jos joku nyt sattui kuolemaan se oli vaan keuhkotauti.
        Nyt taas nämäkin mahd sairaudet on diaknosoitu ja punkin levittämät taudit ei olekaan enää mitään keripukkeja.
        Ja kyllä. Punkkejakin on rajojemme takana vaikka valkohäntäpeuroista ei ole tietoakaan.
        Millaiset eläinten tappotalkoot onkaan järjestettävä että nämä pienet jollaintapaa ekosysteemiinkin kuuluvat pirulaiset sitten saisi hengiltä? Taitaa ydinlataus olla ainoa keino.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaiset tappotalkoot, että susipoulaatio vaan kertalinttuulla lahtiin ja samaan syssyyn myös peurat ja hirvetkin..

    • Anonyymi

      mistäs luolasta tämä idiootti on herännyt.. eipä ollt punkkeja aiemmin, kun ei ollut SUSIA.. niin se menee..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      169
      8892
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      134
      3272
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      171
      2201
    4. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      0
      1870
    5. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      94
      1841
    6. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      174
      1786
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      180
      1667
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      138
      1322
    9. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      114
      1037
    10. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      996
    Aihe