Vittuuko täällä vikisette kuntanne kurjuudesta, tehkää asialle jotain, jos päättäjät on perseestä vaihtakaa ne, vai joko sisäsiittosuus on liian pitkällä niin ettei ole muita enää hoitaa yhteisiä asioita, jos näin on nii liittykää suomussalmeen, perseestä on suomussalmikin mutta siellä on vielä elämää.
Vikisette!
Anonyymi
1053
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Asiaa päättäjät vaihtoon ja kuntaan uusia yrityksiä että olisi elämää. Kohta on vain vanhukset.
Ikiaikaista kepulilaisvetoista kuntapolitiikkaa, näivettyy ja lopulta kuihtuu pois.
Mutta kun tämä vikinä ja nillitys kuuluu täällä kulttuuriin ja eihän aina voi kateudessakaan urputtaa sillä vaihtelua täytyy olla. Se asia, että pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin on jo sellainen asia ettei siihen voi ryhtyä silloinhan saattaisi joutua laittamaan itsensä niin sanotusti likoon ja sehän ei passova teällä "mitä se hyvejää" menttaliteetillä.
No ei suomussalmella ainakaan äidinkieltä opeteta.Asiat voi ilmaista sivistyneemminkin.
Mum miälest siinä mittä äirikiält tarvi kun asia voi selvimminki esittä.
Uskokaa Jeesukseen Jumalan ainoaan poikaan meidän Herraamme niin pelastutte. Raamattu on totuus ja ainoa tie pelastukseen.
Ja runkatkaa ettei sisäsiittosuus enää leviä hyryllä
Ja runkatkaa ettei sisäsiittosuus enää leviä hyryllä
Ja runkatkaa ettei sisäsiittosuus enää leviä hyryllä
OHO....... onpas kova jätkä.