Kevään tulo pikkuisen jännittää, asun nimittäin perheeni kanssa vuokralla vanhassa kerrostalossa.
Josuojasään aikana talvella tuli katon läpi kosteus sisään, ja hirvittää kuinka käy, kun kaikki lumet sulaa katolla. Saattaisin ymmärtää sen, että vanhassa talossa joskus voi joku paikka pettää, mutta kun ei se ole ainoa paikka mikä on rempallaan. Ylimmässä kerroksessa on varman tiedon mukaan useita asuntoja, joissa on sama ongelma.
Entäs jatkuvat vesivahingot? Talossa ei ole tehty kunnollista putkiremonttia luultavasti koskaan reilun kolmenkymmenen vuoden olemassaolon aikana.Jos putki jossainpäin taloa alkaa vuotaa heikkouttaan, isännöitsijä vierittää vastuun vuokralaiselle, eikä ainakaan maksa korvausta kun vuokralainen joutuu ottamaan asunnon muualta kuivatuksen ja rempan ajaksi. Maksattaa jopa täyden vuokran koko ajalta.
Myös ikkunat ovat alkuperäiset kaksinkertaiset, karmit alkaneet jo lahota paikoitellen. Kovilla pakkasilla vaan paljon villasukkaa päällekäin, onneksi osaan kutoa, tai sitten lisäpattereita, kuten meillä. Sähkölasku tuo aina mukanaan jännitystä ja huokauksia.Ovatkohan sähkötkään talossamme ihan kunnossa, kun lamppuja poksahtelee lähes viikoittain. Myös sulakkeita on syytä pitää koko ajan lähettyvillä.
Olemme usean naapurini kanssa yrittäneet saada isännöitsijää tekemään parannuksia, mutta aivan tuloksetta, vuokrankorotus-ilmoitus joka vuosi on ainoa varma asia.Eikä kannata kovin kiivaasti isännöitsijäntomistoon soittaa, taikka sielläpäässä lyödään luuri korvaan.
Ja miksi emme muuta pois? Isolle perheelle ei löydy asuntoa niin vain, eikä ole mitään mahdollisuutta omaakaan ostaa. Lapsille on kavereita talo täynnä, sekä monta eri asteen koulua ihan vieressä. Ja mihinkä sitä kotoaan edes lähtisi.
Olemme nyt kuiteknkin ylittäneet rajan, missä vain odotellaan parannusta asumiseen. Ryhdymme nimittäin toimeen muiden asukkaitten kanssa.
Ai että missä asumme? Asuntomessukaupungissa Heinolassa, Mustikkahaan kaupunginosassa, talo ei kylläkään ole kaupungin vuokratalo.
Kuivia ja aurinkoisia säitä toivoen
Kyllästynyt Vuokralainen

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.