Mikä pörssisyklin vaihe menossa?

Anonyymi

Pörssisyklin yhdeksän vaihetta

Tarinan mukaan kokemattomat piensijoittajat osaavat sen mikä ei muilta onnistu. He osaavat ennustaa pörssikurssien kehityksen: he nimittäin ostavat osakkeita huippuhintaan ja myyvät halvalla.

Proosallisesti pörssikurssien kehitystä voi kuvata yhdeksällä vaiheella.

1. Varhainen nousu

Osakekurssien lasku on jatkunut pitkään ja talousennusteet ovat vielä pääosin negatiivisia. Osakekurssit ovat kääntyneet varovaiseen nousuun, mutta sijoittajat pelkäävät laskun vielä jatkuvan.

2. Bull market - osakekurssit ovat nousu-uralla

Talouden ennusteet näyttävät varovaisen positiivisilta. Pörssiyhtiöt kertovat tulosparannuksista, ja työllisyystilanne paranee. Kasvualoilla huolestutaan sopivan työvoiman saatavuudesta. Sijoittaja ajattelee tilaisuuden menneen ohi - olisi pitänyt ostaa laskun pohjalla.

3. Osakekauppaa käydään historiaan nähden korkealla hintatasolla

Keskuspankki on huolissaan osakekurssien korkeasta tasosta ja inflaation kiihtymisestä. Työttömyys on alhaalla. Keskuspankki korottaa ohjauskorkoja. Joku kokenut sijoittaja kertoo haastattelussa osakkeiden olevan nyt melko kalliita.
Osakesijoituksista on saatu ennätystuottoja. Media kertoo tavallisista ihmisistä, jotka tekevät tuottoisia osakesijoituksia. Nyt olisi varmaankin oikea aika ostaa osakkeita?

4. Kurssinousu lähestyy loppuaan

Pörssissä on kasvava määrä uusien yhtiöiden listautumisanteja. Sijoituksia markkinoidaan aggressiivisesti ja uusia sijoitustuotteita esitellään kiihtyvässä tahdissa. Sijoittajan mielestä nyt on oikea aika ostaa - osakkeet voivat vain nousta!
Talousennusteet muuttuvat varovaisemmiksi. Tilanne näyttää liian hyvältä jatkuakseen.

5. Huippu

Media on täynnä nuoria menestyjiä muodikkailta aloilta. Talouskeskustelua leimaa puhe uudesta ajasta: Vanhat menetelmät eivät enää pidä paikkaansa, nyt on uusi aika. Yksityisten ihmisten osakeomistukset ovat kasvaneet tuntuvasti. Osa sijoitusammattilaisista vähentää osakesijoitusten painoa salkussa.

6. Huippu on ylitetty

Talousennusteet ovat vielä positiivisia. Riskipitoisimpien yhtiöiden osakkeet laskevat jyrkästi. Yritykset pistävät nopeasti investointeja jäihin.
Osakekauppaa käydään suurella volyymilla, laskevin hinnoin. Sijoittajan mielestä on liian varhaista myydä - osakkeet ovat pitkän aikavälin sijoituksia.

7. Bear market - kurssit ovat matkalla alas

Osakekurssit näyttävät voivan mennä vain alaspäin. Yritykset antavat tulosvaroituksia. Talousnäkymät näyttävät synkiltä ja ennusteiden mukaan tilanne voi entisestään huonontua. Yritykset lomauttavat ja irtisanovat. Keskuspankki pudottaa ohjauskorkoa. Sijoittajan suku ja ystäväpiiri on täynnä jälkiviisaita. Media esittelee pettyneitä piensijoittajia.
Mahdollinen paluu kohtaan yksi.

8. Kurssilaskun huipennus

Osakekurssit sukeltavat paljon hyvin lyhyessä ajassa, suurella volyymilla. Yleisö myy osakkeita välittämättä saamastaan hinnasta. Osakkeista on päästävä eroon, kun niillä on edes jotakin arvoa. Keskuspankki pelkää finanssisektorin kriisiä vakuuksien menettäessä arvoaan. Valvontaa kiristetään.

9. Lasku loppuu

Mediassa ei puhuta enää osakesijoittamisen puolesta. Kaupankäyntivolyymi on kutistunut. Osakemarkkinoilla ei tunnu tapahtuvan mitään mielenkiintoista. Joku kokenut sijoittaja mainitsee osakkeiden olevan nyt edullisia. Paluu alkuun.

28

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nollakoroilla ei ole koskaan koettu lamaa, kukaan ei tiedä mitä tapahtuu.
      Taitaa työpaikat lähteä seuraavaksi ja sitten omaisuus myyntiin pilkkahintaan.

    • Anonyymi

      Amerikka,hätääntyi jo, kun Kiina romahti äkkiä, vaikka ovat tätä toivoneet. Suomessa katsotaan Amerikkaan ja ollaan kuulolla. Järki sanoo, että Kiina toipuu ja alkaa sinne kohta kova puhtaan sianlihan myynti. Oli hyvä opetus kiinalaisille. Oppivat että ei kannata lepakoita ja rottia enää syödä.
      Samoin Ameriikka, tarvitsee nyt luotettavan 5G:n toimittajan, siksi havittelemassa Nokiaa .... Kunhan ei vain pääsisi valtaamaan, vaan ostaisi isolla rahalla. Joten älkää taas myykö osakkeitanne...näin kävi 90-luvulla ja Nokia melkein katosi suomalasilta.

      • Anonyymi

        Toiset voittaa toiset häviää se on luonnonlaki.


    • Anonyymi

      Nallemarkkina eli 7

      • Anonyymi

        Osakesijoittajat ovat päässeet leuhkimaan tuotoillaan, nyt tilanne on vaihtunut.


    • Anonyymi

      Paniikki meni ohinoin kello 11:15 Öljyromahdus johtuu Venäjän ja Saudien nokittelusta. Venäjä haluaisi 50 -tason Saudit 70-tason ja riidan ansiosta saatiin 30-taso ja kaameea kaaos. ÖLJYN ROMAHDUS ON PARASTA ELVYTYSTÄ kuluttajalle ja lentoyhtiöille, matkatoimistoille ... MUTTA lyhyellä tähtäimellä ongelma pörssissä. Ne jotka selviävät tästä taas kerran elävänä läpi, saavat voitot kotiin. Kysymyksi. Tajuavatko Saudit itse mitä tekevät, kun aloittivat öljyn alennusmyynnin
      Pääseekö OPEC, Venäjä ja Saudit öljynhinnasta sopimukseen
      USA on maailman johtavien öljynVIEJÄMAIDEN joukossa kuten KANADA MYÖS, miten hinnan lasku vaikutta POHJOIS-AMERIKAN TALOUTEEN JA SITEN EUROOPPAAN https://www.suomenuutiset.fi/maailman-uudet-superrikkaat-tulevat-kiinasta-afrikasta-ja-vietnamista/#comment-694599
      Tuleeko elvyystä Euroopan ja Kiinan keskuspankeilta
      Rupla on VOIMAKKAASTI SIDOKSISSA öljyn hintaan, joten rupla on laskenut euron suhteen eikä siten ole oletettavista mitään erityistä venäläisten turistien ryntäystä tms.

      • Anonyymi

        Paniikki ei ole vielä kunnolla edes alkanut.


    • Anonyymi

      syyskuuss alkaa vasta ostot odotellaan viel q2 tulokset.ja q1 tulematta ei kiire laski kesäkuu 2008 joulukuulle. 6 kk kannataa odottaa.

      • Joo, ei tässä mitään kiirettä ole minnekään. Ei tämä kaaos aivan heti tai mahtikäskyllä lopu. New Yorkin pörssi on poks. Mitäköhän Fed keksii tehdä, onko pakissa enää mitään?


      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Joo, ei tässä mitään kiirettä ole minnekään. Ei tämä kaaos aivan heti tai mahtikäskyllä lopu. New Yorkin pörssi on poks. Mitäköhän Fed keksii tehdä, onko pakissa enää mitään?

        Eikös niillä ole varaa vielä korkoa laskea nolliin. me joudumme täällä helikopteri rahoitukseen.


    • Anonyymi

      Popparit uuniin...
      Hyvä tästä on tulossa jos ei ole velaksi koittanut elää.

      • Anonyymi

        Totta nyt sillä vahvalla eurolla voi ostella kaikkea halpaa kohta.


    • Anonyymi

      Kääk! Sijoitin juuri tammikuussa kaikki säästöni osakkeisiin. Ennestään oli pari 90% velkavivulla ostettua sijoituskämppää!

      • Anonyymi

        Toi oli hyvä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi oli hyvä.

        1993 taisi pohjat olla asunnoissa viimeksi, seuraavaksi asunnot alkavat halventua.


    • Anonyymi

      nyt on menossa:

      7. Bear market - kurssit ovat matkalla alas

    • Anonyymi

      Oikeasti KÄÄKkääjät ei taida täällä kirjoitella...siellä ne vetää rauhassa ittensä kiikkuun.

    • Anonyymi

      Ei kyllä kannattais, kyllä tää tästä taas parin vuoden päästä lähtee nousuun

      • Anonyymi

        1.5-2 v mennään alas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1.5-2 v mennään alas.

        Voi mennä pidempään sillä koskaan ei ole nollakorkoja ollut ja se ei auttanut mitään.
        Valtiot veloissa, kunnat veloissa, ihmiset veloissa ja pian työttöminä.


    • Anonyymi

      Nyky-internetrummutksen aikana kokemattomia sijoittajia on mukana ennätyksellisen paljon. Kokemattomat sijoittajat ovat herkempiä paniikkimyynteihin. Nyt nähdään onko oppi mennyt perille vai saako tunteet vallan.

      • Anonyymi

        Eikös silloin viimeistään pidä myydä, kun kansalaisten osakesäästötilit avattiin.
        On se kummallista tuo pyramidipeli, kun suurin osa joutuu maksumiehiksi.


    • Jos pörssisyöksy olisi johtunut koronasta se olisi pitänyt alkaa aikaisemmin ja loppua kun tartuntojen lisääntyminen loppui Kiinassa viikko sitten. Nyt laukeaa lopullisesti 2008 finanssikriisi joka velalla siirrettiin 2020-luvulle. Vai vieläkö otetaan lisää velkaa...väkivaltaiseen loppuun asti.

      • Anonyymi

        Pyramidipelin loppua siirrettiin valtavilla velkasummilla ja nyt ei voi nollakorolla tehdä mitään.


    • Anonyymi

      Koronapaniikki on hyvää sulattelua sopivien ostokohteiden löytämiseen. Täytyy vain haistaa oikea pohja ja toimia intuition varassa. Mikä sykli on menossa? Nyt on menossa ylireagointisykli ennen kuin Trumpin uudelleen valinta nostaa taas bullit häränsilmään. Yhdysvalloissa laske-suositus koskee Kiina-riippuvaisia osakkeita ja energiaosakkeita. Euroopassa ja Suomessa on myynti tai pidä ajankohtaista koska eväät syötiin kun left-wing politikointi tuli maalaisjärjen tilalle. Bondien myynti on houkuttelevaa koska korko saavuttanee lähiaikoina absoluuttisen pohjatason. Pitkällä aikavälillä pärjäävät eettiset kohteet kuten esimerkiksi Unkari ja Trumpin veturoima Yhdysvallat. Platinan kurssi on jämähtänyt unssilta 870-890 välille, siinä poliittista faktaa kerrakseen!

      • Anonyymi

        Jos kykenet myymään jäätelöä voitolla ja vielä halvemmalla, kun Lidl 8 tuutin laatikko 0,90e
        niin silloin pärjää kilpailussa ja ei ole mitään hätää.


    • Anonyymi

      Kyllä tämä romahduksen poikanen oli vasta alkua. Seuraava vuosi tulee olemaan tosi kurja. Jos nyt on mahdollista pelastaasijoituksensa,sillä on kiire.
      Mitä enemmän niin sanotut asiantuntijat selittävät tilannetta parhain päin,sitä varmempaa on hallitsematon luisu.

      • Anonyymi

        Analyytikot ja muut "asiantuntijat" rauhoittelevat piensijoittajia ettei nyt kannata myydä vaan että osakkeet ovat pitkäaikaisia sijoituksia. Pikemminkin kannustavat tankkaamaan "halpoja" osakkeita. Syy tähän on se, että heillä on itsellä isot salkut hoidettavana, joiden osakkeista pitää päästä eroon. Parasta on myydä ne idiooteille tuulitakkisjoittajille. Heh heh.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      92
      3181
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1777
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1637
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1470
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1457
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      407
      1350
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1229
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1117
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      344
      959
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      272
      946
    Aihe