Kammin terva.

EU-jäsenyys on aiheuttanut suomalaisille tuotteille hankaluuksia, muun muassa tiukkojen terveysvaatimusten takia, mikä on sinänsä hyvä asia mutta voi vaarantaa perinteisten tuotteiden valmistuksen ja käytön. Muun muassa tervan käyttö puunsuoja-aineena on tällainen kiistan aihe, joka taisi ratketa kuitenkin suomalaisten eduksi. Silloin, kun jotakin valmistetta käytetään sisäisesti tai ihmisen iholle, on varovaisuus paikallaan. Luontaistuotteet ja erilaiset perinteiset käsittelyt saattavat sisältää ja käyttää aineita, joille altistuminen pitkällä ajanjaksolla voi aiheuttaa terveyshaittoja. Tutkitun tiedon puute on sellaisten tuotteiden heikkous. Lääkkeet testataan tiukkojen säädösten mukaisesti, ja samaa voi odottaa luontaistuotteiltakin. Mutta jokin "kolloidinen hopeavesi" on silkkaa huuhaata, josta ei ole kuin vaaraa ihmiselle. Eräs ihminen kauan sitten käytti ihottumaansa kivihiilitervaa (kyllä, se oli jonkin luontaishoitajan suositus) mutta onneksi ei saanut vakavampia seurauksia. Ihottuma ei tietenkään parantunut.

8

320

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puoskarilaki olisi saatava voimaan pikimmiten. Uskonnollisten yhteisöjen harjoittama painostus ja lobbaus olisi tutkittava.

    • Kannattaa suhtautua kriittisesti uskomushoitoihin.

    • Luomuvihannekset ovat kuitenkin ihan muuta kuin huuhaata.

    • Puunjalostusteollisuuden perillinen, biojalosteteollisuus, on myös silmälläpidon alaisena.

      • Anonyymi

        Jos on jalassa kortonki kalossit, niin tällaista.ta henkilöä on pidettävä tarkasti silmällä.


    • Anonyymi

      vene pohja maalit on tosi mytkkyjä Ei voi käytyää kymi joen vesitössä

      • Anonyymi

        Siksi Inkeroisissa tervataan aina kaikki veneet terveellisellä luomu tervalla.
        Tule Inkeroisten luomu kylään , täällä kaikki ovat terveitä ja terveellisiä.


      • Anonyymi

        Siksi Inkeroisissa tervataan aina kaikki veneet terveellisellä luomu tervalla.
        Tule Inkeroisten luomu kylään , täällä kaikki ovat terveitä ja terveellisiä.


    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1957
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      840
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      746
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      42
      679
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      631
    6. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    7. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      604
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 47
      524
    Aihe