Erämaan kutsu ja muut eläintarinat

Kävin tänään katsomassa Jack Londonin kirjasta Erämaan kutsu tehdyn uuden elokuvaversion, jossa mukana myös Harrison Ford. Tuli sitten mieleeni aloittaa tällainen uusi keskustelu. Elokuva oli ihan hyvä, Harrison Ford istui niin sanottuine metsurilookeineen (ruutupaita, rähjäinen villapaita, pipo ja rähjäinen risuparta) hyvin elokuvaan ja ympäröivään miljööseen ja metsämaisemaan. Voisi kuvitella, että hän asuisi jossain metsämökissä tai hänellä olisi sellainen kesäpaikkana, jossa hän kulkisi aina kun pystyy rähjäisessä lookissa ja söisi metsän antimia ja kalastaisi joella tai järvellä. Se hieman häiritsi, että koira, vaikka melko aidon näköinen, oli kokonaan digitalisoitu. Mutta tarinan ydin oli yhä tallella ja muuten ei haitannut, kun pidän eläintarinoista (aikoinaan kävin katsomassa Spielbergin Michael Morpungon kirjasta Sotahevonen ohjaaman samannimisen elokuvan ja joskus tuli myös katsottua Jack London -filmatisointi Valkohammas, jossa poika ystävystyy suden kanssa).

Mikähän eläintarinoissa kiehtoo? Varmaan se, että niissä monesti eläimet joutuvat kokemaan vääryyttä niin kuin tuossa Erämaan kutsussa ja ne myös kertovat jotain eläimen luonteesta, inhimillisyydestä ja siitä, että ihminen ja eläinkin voivat olla ystäviä ja ainakin kunnioittaa toisiaan ja pystyä yhteiseloon. Ne monesti myös opettavat jotain ihmisestä. Ne kertovat sen kuinka ainakin jotkut alistavat julmuudella heikompia ja kuinka he aliarvioivat eläimen kykyä toimia, ja kun monissa eläintarinoissa esiintyy myös lapsia, niin lasten kykyä toimia ja ajatella. Tosin tuossa Erämaan kutsussa ei esiinny lapsia niin kuin ei muistaakseni Musta ori -kirjassakaan, mutta Sotahevosessa on poika (tosin ei enää ihan lapsi, modernisti teini), jonka hevonen(kirjan päähenkilö) myydään ensimmäiseen maailmansotaan ja joka lähtee etsimään hevostaan sotatantereelta.