Erämaan kutsu ja muut eläintarinat

Kävin tänään katsomassa Jack Londonin kirjasta Erämaan kutsu tehdyn uuden elokuvaversion, jossa mukana myös Harrison Ford. Tuli sitten mieleeni aloittaa tällainen uusi keskustelu. Elokuva oli ihan hyvä, Harrison Ford istui niin sanottuine metsurilookeineen (ruutupaita, rähjäinen villapaita, pipo ja rähjäinen risuparta) hyvin elokuvaan ja ympäröivään miljööseen ja metsämaisemaan. Voisi kuvitella, että hän asuisi jossain metsämökissä tai hänellä olisi sellainen kesäpaikkana, jossa hän kulkisi aina kun pystyy rähjäisessä lookissa ja söisi metsän antimia ja kalastaisi joella tai järvellä. Se hieman häiritsi, että koira, vaikka melko aidon näköinen, oli kokonaan digitalisoitu. Mutta tarinan ydin oli yhä tallella ja muuten ei haitannut, kun pidän eläintarinoista (aikoinaan kävin katsomassa Spielbergin Michael Morpungon kirjasta Sotahevonen ohjaaman samannimisen elokuvan ja joskus tuli myös katsottua Jack London -filmatisointi Valkohammas, jossa poika ystävystyy suden kanssa).

Mikähän eläintarinoissa kiehtoo? Varmaan se, että niissä monesti eläimet joutuvat kokemaan vääryyttä niin kuin tuossa Erämaan kutsussa ja ne myös kertovat jotain eläimen luonteesta, inhimillisyydestä ja siitä, että ihminen ja eläinkin voivat olla ystäviä ja ainakin kunnioittaa toisiaan ja pystyä yhteiseloon. Ne monesti myös opettavat jotain ihmisestä. Ne kertovat sen kuinka ainakin jotkut alistavat julmuudella heikompia ja kuinka he aliarvioivat eläimen kykyä toimia, ja kun monissa eläintarinoissa esiintyy myös lapsia, niin lasten kykyä toimia ja ajatella. Tosin tuossa Erämaan kutsussa ei esiinny lapsia niin kuin ei muistaakseni Musta ori -kirjassakaan, mutta Sotahevosessa on poika (tosin ei enää ihan lapsi, modernisti teini), jonka hevonen(kirjan päähenkilö) myydään ensimmäiseen maailmansotaan ja joka lähtee etsimään hevostaan sotatantereelta.

0

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        119
        2440
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        40
        1602
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        648
        1039
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        993
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        972
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        98
        916
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        875
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        77
        721
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        716
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        32
        712
      Aihe