Mitä järkee

Hämeenlinnassakin on siis ensimmäinen koronapotilas. Kysynpä vaan mitä järkeä on lähteä väen väkisin alueille, jossa koronaa on liikkeellä. On varmasti kivaa matkailla, mutta miksi riskeerata, paitsi oma lapsi, mutta etenkin muut Hämeenlinnalaiset sairastumiselle. Tämä on edesvastuutonta toimintaa.
29<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

No matkailu on mukavaa varsinkin talvella kun suomessa on pimeä ja kylmä kausi.
Ei kannata tuommoisesta viruksesta huolta kantaa, on tyyliin sata kertaa todennäköisempää kuolla esim liikenneonnettomuudessa kun tuohon pöpöön.
Itse olin juuri Saksassa ja Hollannissakin auton haku reissulla ja pääsiäiseksi on matka tilattu teneriffalle, jos nyt sitten joku pöpö iskee niin niitä sitten murehditaan aikanaan. Luulenpa että olen aika monelta flunssalta säästynytkin vuosien mittaan kun olen aina joulun ajan, syysloman ja hiihtoloman etelän lämmössä

Äänestä
  • Ei kai kukaan sure,jos taudin haet vaikka Honolulussa, mutta jos tartutat tautisi vaikkapa johonkin vanhuksen,joka vielä tautiin kuolee, oletkin syyllistynyt toisen ihmisen kuolemaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai kukaan sure,jos taudin haet vaikka Honolulussa, mutta jos tartutat tautisi vaikkapa johonkin vanhuksen,joka vielä tautiin kuolee, oletkin syyllistynyt toisen ihmisen kuolemaan

    No ei nyt sentään olla noin dramaattisia....ihmisiä on muutenkin liikaa maapallolla joten luonnon omat *viikatemiehet* ovat tietenkin tervetulleita harventamaan tätä ihmismassaa, voi kuullostaa kovalta mielipiteeltä mutta niin se vaan on muuallakin luonnossa ja ei ihminen sen enempää ole muusta luonnon kaavasta poikkeava ilmentymä!

    Äänestä

  • Ootko Tapio vai Karoliina vai joku opettaja kun on noita lomia koulusta. Hiihtämässäkö olit Keski-Euroopassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ootko Tapio vai Karoliina vai joku opettaja kun on noita lomia koulusta. Hiihtämässäkö olit Keski-Euroopassa?

    Normi duunari mutta lapset käy koulua niin silloinhan se on pakko noi koulujen lomat hyödyntää

    Äänestä

Mistä sä tiedät ettå ko. Porukan lähdettyä sinne italiaan, että siellä oli todettu jo korona-virusta? Jotenkin muistelen että suomessa oli löydetty ko virusta jo ennen italiaa...

Äänestä
  • Lisäksi aloittaja tietää, että nuo ihmiset ovat menneet alueelle väkisin. Mistäköhän hän on tietonsa saanut?

    Äänestä

"No ei nyt sentään olla noin dramaattisia....ihmisiä on muutenkin liikaa maapallolla joten luonnon omat *viikatemiehet* ovat tietenkin tervetulleita harventamaan tätä ihmismassaa, voi kuullostaa kovalta mielipiteeltä mutta niin se vaan on muuallakin luonnossa ja ei ihminen sen enempää ole muusta luonnon kaavasta poikkeava ilmentymä"

Voisiko viikatemies nyt jatkaa sinusta, tai voisitko tehdä sen itse itsellesi, kun nyt näin kerran ajattelet. Niin et tietenkään, koska sinulla on oikeus elää ja matkustella , toisin kuin muilla ihmisillä. Voisinpa todeta ettei juuri tuon hölmömpää tekstiä ole täällä koskaan lukenut.

Äänestä

Kysy karoliinalta ja tapiolta!

Äänestä

Toivottavasti koronavirus osaa valikoida kohteensa ja poistaa keskuudestamme kaikki matut sun muut elätit.

Äänestä
  • Tulisi hiljainen palsta.....

    Äänestä

Italiasta tulevat pitäisi ampua jo rajalla ihan rutiiniluonteisesti.

Äänestä

Kirjoittajalta kun menee omat lähisukulaiset koronaan, niin ääni kellossa muuttuu.

Äänestä

Yleisen turvallisuuden nimissä pitäisi tämän koronaperheen nimet julkaista, ja laittaa tien viereen varoituskyltti, missä he asuvat. Näin voitaisiin taata muiden ihmisten turvallisuus, ja ehkä koronaperhekin sitten miettisi kaksi kertaa, ennenkun ryntäävät seuraavan kerran tauteja ulkomailta hakemaan.

Äänestä
  • Sinäkin olet nimetön.

    Äänestä

Kohta selviää että tämä on jyllännyt jo täällä pidempään.
Kun testataan vain paikasta x tulevia, niin muuten ei voi olla, jees jees.
Kiinassakin jo yleinen pöpö syksyllä.

Äänestä
  • No villi veikkaukseni on että Suomen välinpitämättömyyden takia kahden viikon päästä todettuja tartuntoja on noin 100000 kuolleita noin 3000 ja sairaalapaikat on loppuneet. Koska riski saada tartunta suomessa on hyvin pieni

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No villi veikkaukseni on että Suomen välinpitämättömyyden takia kahden viikon päästä todettuja tartuntoja on noin 100000 kuolleita noin 3000 ja sairaalapaikat on loppuneet. Koska riski saada tartunta suomessa on hyvin pieni

    Juu tämäkään ei koske Suomea, ainakaan niitä kukkahattuviranomaisia.

    Äänestä

Nyt jäitä hattuun, ei kuitenkaan niin paljon, jotta vilustuisi! Paniikki ja pelko pois, Rose-Marie! Koronaviruksen saaneista osa saattaa selvitä, vaikka tätä ei nyt tosiaankaan tarkkaan tiedetä.

Äänestä

koronaperheen isän pitäisi astua julkisuuteen ja varoittaa ihmisiä perheestään, jos olisi mies.

Äänestä
  • Höpöhöpö, perhe on kotikaranteenissa liittymäkunnan korvessa, jossa ei montaa naapuria. Naapurit tietää, ja tuo ruokaa kaupasta perheen ovelle. Ei tartte panikoida.

    Äänestä

Niin kauan, kun korona ei osu itseen, tai omaisiin. Puhutaan taudista, näin huolettomasti, kuin tässäkin ketjussa. Vain flunssana, heitetään herjaa ym.paskaa. Ääni kellossa muuttuu oitis, kun osuu tarpeeksi lähelle.
Se on nähty. Huomenna se voi olla jo sinulla, tai perheenjäsenelläsi.
Tulehan sitten uudestaan hassuttelemaan tästä viruksesta.

Äänestä
  • Kerro se viranomaishyssyttelijöille.

    Äänestä

  • Niinku mitä???

    Äänestä

Tässähän se samalla menis viranomaishyssyttelijöille. Kunhan lueskelisivat.
Mutta niiden, jotka heidän kanssaan tekemisissä. Voivat sanoa näin.
Oottakaas kun osuu omaan nilkkaan. Loppuu hyssyttely.

Äänestä
  • Mainituille opportunisteille ja eliitille lienee järjestetty ultradesinfioidut risteilyalukset tai vastaavat järjestelyt mahdollisimman kauas rahvaasta, onhan näitä leffoissa jo ideoitukin.

    Äänestä

Eikun vaan virusalueille tukkaputkella lomailemaan Kun kerran matka on tilattu. Jännitystä elämään. Saavatpa leuhkia reissuistaan. Kuten monilla tapana. Paskareissutkin kuvaillaan muille unelmalomiksi. Mutta, näitä oireita saaneita, tai sairastuneita ei missään tapauksessa pitäisi kuskata sieltä alueilta takaisin.
Sielläpä, sairastelkoot maailmalla ja pysyköön siellä karanteenissa. Nauttikoon ihanasta karanteenilomastaan. Jospa näin jotain oppisivat. Mutta, ei! Mitä tekeekään finnair? Lähtee tuomaan näitä viruksenviljelijäturisteja kotiin Suomeen.
Kuin tahallista riskeeraamista! Lentokoneet ja kentät kuhisee näitä viruksenlevittäjiä. Eikä ne sinne jää, kotipaikkakunnilleen tuovat tuliaisensa.

Äänestä

Ihmiset matkustaa paljon töidensä takia. Pitäiskö sekin lopettaa? Lopetetaanko kaupankäyntikin muiden kanssa ja eristäydytään metsäkansaksi? Ei koronaa enää mikään estä, karanteenit vaan hidastaa. Mitäpä luulette miten taudit tarttuu avoimissa oppimistiloissa tai avotoimistoissa?

Äänestä
  • Persut käyvät sankoin joukoin noissa halvoissa massaturismikohteissa. Pysykää siis kaukana kaikista persuista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hämeenlinnassakin on siis ensimmäinen koronapotilas. Kysynpä vaan mitä järkeä on lähteä väen väkisin alueille, jossa koronaa on liikkeellä. On varmasti kivaa matkailla, mutta miksi riskeerata, paitsi oma lapsi, mutta etenkin muut Hämeenlinnalaiset sairastumiselle. Tämä on edesvastuutonta toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu