Jenna ja mä

Anonyymi

Jenna oli tullut perheeseeni, kun olin tutustunut ja mennyt yhteen hänen äitinsä Jaanan kanssa. Jaana oli eronnut vähän aikaisemmin ja itse olin vielä poikamies. Jenna oli ollut silloin viiden vanha. En pyrkinyt hänen isäkseen, koska hänellä oli hyvät välit biologiseen isäänsä, jonka luona hän kävi säännöllisesti. Paremminkin olin alusta asti ollut hänelle hyvä kaveri. Vuodet olivat vierineet, ja nyt Jenna oli jo täyttänyt kolmetoista. Hän oli kuin pienempi versio äidistään: molemmilla vaalea pitkä tukka, vihertävät silmät ja samanlainen iloinen ja hiukan hullutteleva luonne. Jaanan kanssa minulla meni hyvin: emme juuri riidelleet, ja seksi sujui. Kaiken kaikkiaan, tunsin eläväni elämäni parhaita vuosia. Olin Jaanaa pari vuotta nuorempi ja Jennaa kahdeksantoista vuotta vanhempi.

Olin aina ihaillut Jennan kauneutta, kasvojen pyöreyttä ja vartalon suloutta. Nyt hän kasvoi melkein silmissä, ja lantio alkoi selvästi pyöristyä naisellisemmaksi. Olin myös huomannut pienet rintojen alut, kun olimme käyneet koko perhe yhdessä saunassa. Jenna oli aina suhtautunut minuun mutkattoman ystävällisesti, mutta viime aikoina olin ollut huomaavinani hänen katseissaan ja hymyssään jonkin uuden piirteen, joka tuntui ikäänkuin houkuttelevalta, kutsuvalta. Se tuntui minusta hyvältä, enkä peitellyt osoittaa Jennalle tunteitani halaamalla ja suukottamalla poskelle aina kun siltä tuntui.

Oli lauantai-ilta ja olimme tulleet saunasta. Olin pessyt Jennan selän kuten aina, ja Jenna minun. Tällä kertaa se on kuitenkin tuntunut jotenkin erilaiselta. Jenna pesi minua tavallista huolellisemmin ja hänen kätensä kosketus oli hellempi. Emme olleet koskaan peitelleet vartaloamme saunassa, mutta nyt huomasin, että kiihotuin niin että kullini alkoi nousta. Se tuntui jotenkin nololta, ja yritin pitää elimeni jalkojeni välissä. Taisi Jenna kuitenkin sen huomata, koska naurahti. Jaana oli jo peseytynyt ja oli pukeutumassa. Ajattelin, että mitäpä sitä luonnollista asiaa peittelemään ja annoin kyrpäni nousta vapaasti. Jennaa se kiinnosti selvästikin, ja häneltä pääsi ”Ohoh!” Nyt tilanne ei enää tuntunut nololta, ja käännyin Jennaan päin. ”Katos vaan tätä minkä teki!” sanoin hymyillen. ”Miks se kasvaa?” ”Siks kun se taitaa tykätä susta Jenna”. ”Saanks mä vähä koskettaa sitä?” ”Saat sä tottakai”

Jenna kokeili nyt jo täysin seisovaa kyrpääni ensin varovasti ja sitten puristeli terskaa ja liu´utti esinahkaa edestakaisin. ”Jännä vehje tää!” ”Eikö ookkin. Oothan sä tän nähny lukemattomat kerrat mut et näin isona!” ”Tää on nyt ihan erilainen ku ennen, milt se tuntuu?” ”Kivalta se tuntuu, ja myös tuo kun hierot sitä”

9

2624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sen saunassakäynnin jälkeen tuntui niinkuin minun ja Jennan välillä olisi kasvamassa sellainen pikku salaisuus, joka kutkutti mukavasti vatsanpohjasta. Oli vähällä etten tuntenut huonoa omaatuntoa kun olin antanut Jennan käsitellä seisovaa kyrpääni. Selitin kuitenkin itselleni, että kaikki se on vain luonnollista eikä siinä ole mitään pahaa. Tytön on jo aikakin alkaa tutustua vastakkaisen sukupuolen anatomian yksityiskohtiin. Jenna suhtautui minuun sen jälkeen jos mahdollista vieläkin kaverillisemmin eikä sille ainakaan näyttänyt mitään traumaa jutusta tulleen.

      Seuraavana päivänä Jaana oli ylitöissä ja kun palasin kotiin, Jenna oli jo tullut koulusta. Sanoin moikat ja huomasin, että hänellä oli päällään tyköistuva lyhyt toppi joka jätti kaistaleen vyötäröä paljaaksi ja tiukat farkut. Väkisinkin tuo näky aiheutti lämpimän värähdyksen kropassani ja tunsin miten kyrpäni alkoi jäykistyä. Istuuduin olkkarin sohvalle ja Jenna käveli ohitseni, olin huomaavinani että hän keikutteli hiukan lanteitaan kävellessään. Katsoin hänen pakaroitaan, joita tiukat farkut korostivat kivasti. ”Vittu mikä namuperse!” ajattelin ja kyrpäni kovettui entisestään. Se alkoi jo pullottaa housujen läpi. ”Tuu Jenna istumaan niin jutellaan” Jenna noudatti pyyntöäni ja istahti viereeni. ”Millanen koulupäivä sul oli?” ”Noo ihan tavallinen” ”Tyypillinen vastaus!” Jenna hymyili aurinkoisesti ja siirtyi lähemmäs. Reitemme koskettivat toisiinsa. Jenna katsoi housunpunttiani ja nauroi. ”Mikäs sulla tuolla pullottaa?” ”Kyllä sä tiiät, älä yritä!” Jenna ojensi kätensä ja alkoi painella kyrpääni housujen läpi. ”Ohhoh ompa iso!” ”Se taitaa taas tykätä susta siks se on kasvanu” ”Jaa vai semmonen se on, tosi jännää!”

      ”Et oo pitäny mua sylissä pitkään aikaan” Jenna äkkiä sanoi. Hän nousi sohvalta ja istui muitta mutkitta syliini, jalat molemmin puolin minua ja nojasi käsillään olkapäihini. Tunsin hänen reitensä reisilläni ja hänen sydämenlyöntinsä tuntuivat hänen jalkojensa välityksellä jalkoihini asti. ”Tiiätkö että tykkään susta tosi paljon Jenna!” ”Juu mäkin susta kyllä!” Vedin Jennan kasvoja lähemmäs ja annoin pusun hänen toiselle poskelleen, sitten toiselle. Mutta Jenna sanoikin: ”Voisitsä opettaa mua suutelemaan oikeesti Jake, voisithan!” Epäröin hetken ennenkuin myönsin: ”Kai mä voisin jos sä haluut opetella” ”Sulje silmäs” Jenna totteli. Kohottauduin sohvalta ja vein huuleni Jennan huulille. Kosketus värähdytti koko kroppaani, ja niinpä näkyi tekevän Jennallekin. Aluksi vain koskettelimme toistemme huulia mutta vähitellen Jenna avasi suutaan ja kokeili kielellään kieleni kärkeä. Pian jo leikittelimme kielillämme villisti.

        Jatkoimme suutelemista kauan. Jenna työnsi kieltään suuhuni, ja imaisin sitä. Jenna oli nopea oppimaan – heti kohta hän teki samoin, ja imi kieltäni. Se tuntui hyvältä. Kiihottavalta. Upealta. Nuoren tytön into ja kiihko uuden asian edessä, siinä oli jotain fantastista. Otin Jennaa molemmin käsin topin alapuolelta paljaasta vyötäröstä ja nostin hänet juuri kovana seisovan kullini kohdalle. Hän alkoi liikkua siinä hiljalleen, hieroen lantiotaan vasten housujeni etumusta. Lopetettuamme viimein suutelun Jenna huudahti: ”Tuo oli sit ihanaa, lupaa mulle että tehdään sitä aina ku äiskä ei oo näkemässä!” ”Tehdään vaan, kivaahan se on” vastasin hymyillen.

        ”Haluisitko vähä katella tarkemmin miten mun tissit on kehittyny?” Jenna sanoi äkkiä. ”No jos nyt haluut näyttää niin voin mä katella”. Jenna heitti pikku topin päältään, alla hänellä ei vielä ollut rintsikoita. Rinnat olivat söpöt pienen omenan kokoiset tisut, nänninpihat olivat jo tummuneet ja nännit koholla. ”Saanks mä vähä kokeilla niit?” kysyin. ”Saat, pitäähän sun tietää tuntuuko ne oikeilta”. Vein käteni Jennan rinnoille ja painelin ja pyörittelin nännien ympäriltä. Nännit kasvoivat ja nousivat vielä enemmän pystyyn. ”Sulla on tosi kauniit ja just oikeen näköset tissit” Jenna punastui vähän mielihyvästä. ”Kiitti oot ihana kun sanot noin Jake! Mul on vaa nii pienet, meidän luokan tytöillä on monella ja rintsikat:” Otin nännit peukaloni ja etusormeni väliin ja venytin niitä vähän. ”Hei, tuo tuntuu jännältä kun teet noin!” ”Ei kai tunnu pahalta?” ”Ei, paremminkin kivalta, se tuntuu niinku silleen koko kropassa!” ”Niinhän se tuntuukin” Jenna kumartui suutelemaan minua ja vastasin suudelmaan aiempaa kiihkeämmin. ”Osaat suudellakkin jo tosi hyvin” kehuin.

        ”Saanko tutkii sun kalua niinku viimeks saunassa?” Jenna kysyi. ”Saat, nythän sen voi tehä kaikessa rauhassa.” Jenna nousi sylistäni ja riisuin housuni ja pullottavat boxerini. Kyrpäni pompahti pystyyn. Jenna nauroi: ”Huh mikä vekotin!” ”Eikös ookkin aikamoinen!” Jenna tarttui kyrpääni ja veti esinahan tiukalle alas. Terska kiilsi pinkeänä ja päässä kimmelsi kiimapisara. ”Onko tuo pissaa?” ”Ei, se on vaan tullu esiin ku tää vehje tykkää susta niin paljo!” ”Ai jaa ompa jännää, saanko koskettaa sitä?” ”Joo tottakai” Jenna vei sormensa kullini kärjelle ja venytti pisaraa. ”Hei täähän venyy, ihan ihme ainetta! Ja tuo vehje on niinku melkein poikki tosta keskeltä” ”Sellaselta se vähä tosiaan näyttää”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jenna tutki kaluani istuen sylissäni tisut paljaina. ”Saanks mä kokeilla noit?” hän kysyi katsellen kiveksiäni. ”Saat kulta”. Jenna nosteli pallejani kädellään ja puristeli niitä. ”On nää jännät, aika painavatki. Täältäkö ne vauvansiemenet sit lähtee?” ”Sieltäpä hyvinkin” Jenna silitteli tuuheaa tummanruskeaa karvoitustani: ”Tosi pehmeet nää karvat. Mul ei oo viel ku vähä karvoja.” ”Kyl niitä kohta rupee tuleen sullekki” vakuuttelin.

        Jenna hieroi ja paineli kaluni vartta. Neuvoin häntä: ”Laitappa peukalos siihen uurteen alapuolelle ja painele ja pyörittele” Jenna teki niin, ja hyvänolon aalto kulki kroppani läpi kerta toisensa jälkeen. Minusta alkoi tuntua, että laukeaminen ei ollut kaukana. ”Kulta, tuo tekee sika hyvää! Oot tosi taitava!” Jenna hymyili tyytyväisenä. ”Haluun että susta tuntuu sika hyvältä Jake!”

        Silloin kuului portaikosta oven kolahdus ja tiesin, että Jaana on tulossa töistä. Juuri ja juuri ehdimme laittaa housut jalkaan, kun hän ilmestyi olkkarin ovelle. ”Moikka, vihdoinkin kotona! Mitäs ootte tääl puuhaillu?” ”Täs vaa juteltiin kaikenlaista” Jenna lisäsi: ”Jake kyseli multa läksyjä ja semmosta kaikkee.” Jaana sanoi: ”On se ihana asia jotta tuutte keskenänne hyvin juttuun!” ”Tullaan me” vastasi Jenna hymyillen.

        Jaanan mentyä keittiöön iskin Jennalle silmää. ”Onneks ehdittiin pukee. Huomenna mä pääsen vähä aikasemmin töistä ni jatketaanko näitä kivoja juttuja?” ”Juu mä haluun jatkaa! Sä oot sit kiva ja ihana!!”

        Sinä iltana kun nussimme Jaanan kanssa näin silmissäni Jennan pikku tisut, hänen farkkupeppunsa ja ajattelin mielihyvällä huomista. Jaana huomautti: ”Hei haloo Jake, ootsä niinku läsnä täs ollenkaan?? Mitä sä mietit?” ”Hätkähdin vähän. ”Suahan mä vaan mietin ja ihailen kulta! En ois osannu kuvitella että löydän sun kaltasen ihanan naisen!” Jaana tyytyi vastaukseeni. Karistin hetkeksi Jennan mielestäni ja työntelin kulliani entistä kiihkeämmin Jaanan pilluun. Pian pääsimme nautinnon huipulle ja purkauduin muristen Jaanan märkään ja liukkaaseen vittuun. Annoin kaluni jäädä Jaanan sisälle, ja pian nukahdimme sylikkäin. Jenna tuli yöllä uniini, ja aamulla herättyäni hän oli ensimmäisenä mielessäni.

        Seuraavana päivänä töissä mietin vähän väliä Jennaa ja sitä mitä olimme eilen tehneet. Hiukan pyrki vaivaamaan epäilys siitä, onko se kaikki oikein, mutta lohdutin itseäni ajattelemalla, että enhän ollut tehnyt mitään mitä tyttö ei olisi halunnut. Sitä paitsi Jenna oli ollut koko jutussa se aloitteellisempi osapuoli. Näine ajatuksineni odotin jo kovasti kotiinpääsyä.

        Kun astuin sisään kotiin, Jenna oli jo minua vastassa. Hän oli jättänyt farkut pois ja hänellä oli yllään vain vaaleanpunaiset pitsikoristeiset pikkuhousut ja hihaton valkoinen t-paita. ”Moikka! Mitäs sä tääl viuhahtelet?” ”No mä aattelin jotta nuo farkut puristaa liikaa ja sitäpaitsi mä halusin näyttää sulle ku me äiskän kaa ostettiin nää pikkarit viime viikolla” ”Okei onhan nuo ihan kivan näköset, tekee susta melkein jo naisen näkösen!” Jenna punastui hiukan ja hymyili: ”Tiesinhän mä että tykkäisit niistä! Muistatko että lupasit eilen että jatkettais sitä kivaa mitä tehtiin!” Jenna kurottui antamaan minulle suukon huulilleni, ja vastasin suudelmaan hellästi.

        Muistinhan minä, ja juuri sitä olinkin odottanut koko pitkän päivän. Vein Jennan makkariimme ja heittäydyimme kumpikin sängylle kasvokkain. ”Mä aattelin että riisuttais kokonaan ja sit tutkittais toistemme paikkoja lisää” Jenna ehdotti. Eihän minulla ollut mitään ajatusta vastaan. Niinpä riisuin paitani, housuni, sukkani ja boxerini ja Jenna t-paitansa ja pikkarinsa. ”Sä voisit katella että onko mun pimppi kehittyny niinku pitää. Meil on kuukauden päästä koulussa terveystarkastus mut sä voisit vähä tsekata ennen sitä.” Jenna kääntyi selälleen ja levitti jalkansa. Näin hänen kauniin tytönpillunsa edessäni. Hiukan vaaleanruskeaa karvoitusta oli jo tullut. Pikku klitoris erottui nappulana vaaleanpunaisten häpyhuulten yllä. ”Kyllä sä saat sitä kokeillakkin!” Aloin sivellä sormellani ensin alavatsaa ja lähestyin pikkuhiljaa pikku pillua. Painelin klitan molemmin puolin, jolloin se nousi enemmän esiin. ”Aaah tuo tuntuu hyvältä!” Jenna sanoi huokaillen. ”Eikös tunnukkin!” vastasin. Kokeilin sormenpäällä klittaa, ja Jenna värähti. ”Ei kai sattunu?” ”Ei, tee vielä!” Jatkoin klitan sormeilua, ja Jennan hengitys alkoi kiihtyä. Siirsin sormeni häpyhuulille, jotka olivat auki. Ne tuntuivat lämpimiltä ja liukkailta. Jenna oli kostunut.

        Olin jo sen verran kiihottunut, että kyrpäni alkoi seistä. Jenna otti sen käteensä ja hieroi vartta ja veti esinahkaa taakse. Se tuntui ihanalta. ”Jos teet noin vielä vähä aikaa ni voi tulla yllätys!” sanoin. Jenna: ”Ai niinkö, mä haluun nähä sen!”

        Asetuin kyljelleni Jennan viereen niin että olimme toinen toiseen suuntaan. Jatkoin Jennan pillun kiihottamista. ”Sulla on ihan nätti ja hyvännäkönen tää pimppi, ei sun tarvi jännittää sitä terkkarii” ”Juu. Mul oli ekat menkat vasta pari viikkoo sit.” ”Ai sillon ku sun maha oli kipee ja olit pois koulusta?” ”Juu just sillon.” ”No onneks olkoon, susta on tulossa nainen!” Jenna punastui hiukan ja hymyili. Painoin varovasti sormeani hänen pillureikäänsä, kunnes tunsin immenkalvon ottavan vastaan. ”Ei kai tää satu?” ”Ei, sikahyvältä tuntuu!”

        Jenna tutki kulliani ja kiveksiäni tarkkaan. ”Kyllä sä voit sitä hieroo ja painella, siitä se tykkää!” Jenna teki työtä käskettyä, ja taitavasti tekikin. Ennen pitkää aloin huohottaa ja lähestyä huippua. ”Jatka Jenna kulta, tuntuu ihan älyttömän hyvältä!” Jenna lisäsi vauhtia ja nautti selvästikin kun sai minut nauttimaan. Lopulta tunsin että nyt tulee. ”Irrota kätes, nyt se tulee!” Nousin ja tartuin kyrpääni suunnaten sen Jennan lantiolle. Spermasuihku ryöpsähti hänen päälleen valkoisena ja tahmeana. Ähkin ja voihkin orgasmin jatkuessa. Jenna katsoi silmät pyöreinä kulliani ja spermaa, jota valui hänen reisilleen ja peitolle. Hän kokeili sormellaan lastiani: ”Ai ku jännää, täähän venyy!” Toinnuttuani hiukan sanoin: ”Semmosta se on, se vauvansiemen” Mut miten tuo sun kalu mahtuu niin pieneen reikään ku mullaki on?” ”Kyl se sun reikä venyy” ”Ai jaa no ompa jännää” Jenna pyöritteli reidellään kiiltävää spermalammikkoa sormellaan. ”Voinks mä vähä maistaa tätä?” ”Maista vaan, ei se pahalta maistu” Jenna otti sormeensa spermaani reideltään ja vei suuhunsa. ”Jännä suolanen maku” hän sanoi maiskutellen suutaan. Otin hänen kasvonsa käsieni väliin ja annoin pitkän kielisuudelman. ”Mäkin maistoin sen sun suustas”

        Pyyhin enimmät spermat Jennan jaloista ja peitolta talouspaperilla. ”Nyt mä teen sulle jotain oikein kivaa” sanoin, ja Jenna vastasi hymyillen: ”Aiku ihanaa tee vaan!” Levitin Jennan jalat levälleen ja kumarruin niiden väliin. Kosketin klittaa kielenkärjellä, Jenna värähti kauttaaltaan. ”Huh tuo tuntuu varpaissa asti!” Jatkoin määrätietoisesti Jennan pillun nuolemista. Se maistui ihanan neitseelliseltä, maku oli miedompi kuin Jaanalla. Nuolin pitkin vedoin häpyhuulia, imin kevyesti klitorista ja työnsin kieltäni pillureikään. Painelin kielellä sitä kohtaa jonka arvelin olevat herkin, ja Jenni alkoi huohottaa ja vikistä. ”Jake ihanaa, tee noin vielä ja vielä!” Jatkoin entistä innokkaammin. Hän huohotti ja äänteli: ”Aaah oiiih”yhä kovemmin. Sitten ääntely muuttui jatkuvaksi ulinaksi. Lopulta Jenna värisi kauttaaltaan ja jännittyi koko vartaloltaan ja hänen suustaan purkautui huuto. Tiesin että hän on tulossa. Puristin klitan sormieni väliin ja näin miten koko pillu liikkui ja supisteli. Jenna vääntelehti ja ulisi aivan holtittomasti. Sitä oli tosiaankin ilo katsella.

        Viimein Jenna rauhoittui. ”Tuo oli ihaninta mitä oon koskaan tuntenu! Oot kyllä tosi ihana Jake, rakastan sua!” Hymyilin ja annoin Jennalle kiitokseksi hellän ja pitkän kielisuudelman. ”Haluun tehä tätä aina ku äiskä ei oo näkemässä!” ”Tehään vaan kulta, mäkin haluun” Ja niin olemme tehneetkin. Jenna on nyt jo täyttänyt 16 ja olen opettanut hänelle kaikki seksin salat ja nautinnot. Jaana ihmettelee aina välillä, kun olen kuulemma niin hyvä panemaan häntä. En paljasta salaisuutta: Jenna mielessäni nain Jaanaa kahta vertaa innokkaammin!

        Olipa upean kiihottava tarina! Laukesin joka osion päätteeksi.

        Ja lopuksi heräsit äipän viekusta tissiposki niihh

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      56
      5431
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3487
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1612
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1544
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1033
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe