Olen kerännyt itselleni lähes kaikki ilmestyneet HITTIPARAATI kokoelmalevyt. Ne on varsin mainioita iskelmä diggarin levyjä, samassa kansissa vuoden soitetuimpia tai muita hyviä biisejä.
Olen vain ihmetellyt, kun siellä on joitakin ihan tuiki tuntemattomia esittäjän nimiä. Keitä tai missä ovat esim. Hannu Kause, Marko Lahti, Sirpa Sola, Terhi Jokila, Mini? Mielestäni kuuluisivat iskelmän tähtitaivaalle ainakin äänensä ja kokoelmalla olevan biisinsä perusteella. Kuka tietää? Keikkailevatko?
Keitä he ovat?
6
2394
Vastaukset
- keijo
ainakin terhi jokila lauloi aikoinaan tangokisoissa seinäjoella muttei kai pärjännyt. sitä ennen oli jo jossain iskelmäkisoissa joissa pärjäsi hyvin. asuu turun vieressä lemussa avoliitossa ja on laulanut levylle jotain musiikkia, koska ainakin paikallisradiot soittavat niitä joskus. oli myös aikoinaan nousiaisissa super-market sparin kassaneitinä, vaikka laulelikin.
mini (halonen) lauloi ainakin aikoinaan sellaisen kappaleen kuin kuuma kesä, kesä kuuma (tms).aika pienen tytön ääni (mikäli on sama laulaja).
hannu kause oli muistaakseni myös tangokisoissa vuonna jotakin. olisikohan prinssi? en muista varmaksi.
katso vaikka google.fi löytyykö sieltä ko. artisteista. - Kause
Ainekin Hannu Kauseelta on ilmestynyt yksi levy, joka on todella loistava!!! Melkein puhki soitettu!! Paras on ehdottomasti unienkeli!! =)
- Zuubaltti
"puhkisoitettu" ei enää cd-aikakaudella ole kovin kuvaava ilmaus.
Oikeasti cd-levyn pintaan ei kosketa muu kuin hentoinen lazerledin "valo".
- Daniel
Sirpa Sola on tuttu tyttö Lavatähti -kilpailusta 90-luvun lopulta. Tietääkseni hänen oikea nimensä on Sirpa Korkalainen. Ei voittanut kilpailua mutta oli joku lavatähtiprinsessa jonka jälkeen kiersi kisoissa monena vuonna Rami Välimäen ja Marko Tuovisen kanssa laulamassa. Mielestäni tosi hyvä, puhdas ääni ja lupaava tulokas, mutta eipä lähteny tähti nousuun ei. "Villit joutsenet" oli tosi hyvä kappale!
- Anonyymi
Nyt uusimpana lyhty,tyttö ja poika, tule mun syliin, menneen kesän kesähitti
- Anonyymi
Juuri nyt on Sirpa Solalta ilmestynyt levy Ihmeellinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k302855Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761811Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190