Musiikkia saa kuunnella. Pianoa saa soittaa. Koira saa haukkua.
Ne ovat ihan normaaleja elämisen ääniä kunhan pianoa ei tai musiikkia ei soiteta joka päivä monta tuntia putkeen. Päivittäin saa molempia tehdä.
Ja se koirakin saa haukkua kunhan ei räksytä tuntikausia putkeen joka päivä.
Häiriön määritelmässä on keskeistä se, että se on toistuvaa, säännöllistä ja kestoltaan kohtuuttoman pitkää.
Tässä on kerrostalon säännöt
19
63
Vastaukset
- Anonyymi
Ja höpsis Kyse on volyymista, ja kellon/vuorokaudenajasta ja siitä, häiritseekö se jotain vai ei. Mm. pianonsoitolla ja pianonsoitolla on ero. Jos joku osaa soittaa hyvin, se todennäköisesti häiritsee vähemmän kuin "ukko-nooan" harjoittelu ensin 9 kertaa väärin ja sitten 10:nnellä kerralla oikein. Erilaisia mielipiteitä voi olla, ja on, faktat voi sitten lukea Finlexistä,koska oikeus sitten määrittelee lopuksi, missä se raja kulkee.
Postisi on sikäli vahingollinen,että se antaa joillekin harhaanjohtavaa turvallisuudentunnetta, ja sen perusteella voi joku alkaa koetella, missä naapureiden sietoraja kulkee. Otatko sitten mitään vastuuta, jos joku sen takia menettää kotinsa hallintaoikeuden 3.ksi vuodeksi? Et.- Anonyymi
Niponiponipo. Ja otatko sä mitään vastuuta siitä että sun nuppi ei pelaa normaalilla maalaisjärjellä ja ahdistat muita tarpeettomasti? Tottakai ihmisellä täytyy olla sellainen turvallisuudentunne että saa kotonaan tehdä vapaasti normaaleja asioita eli kuunnella tv:tä ja musiikkia normaalin puheen voimakkuudella ja jos se kuuluu huonon äänieristyksen takia naapuriin niin sillon ei ole syytä jättää toiselle tunnetta että olet mielenvikainen ja teet jotain epänormaalia... Sinä et voi mielivaltaisesti päättää mikä sua häiritsee, on normaalia valittaa joka viikonloppuisista bileistä ja aina tappelusta, mutta se taas että jos järjestää 2 kertaa vuodessa kerrostalossa juhlat tai pariskunta joskus riitelee kun elämä ei oo aina ruusuilla tanssimista niin siihen on kohtuutonta puuttua. Samoin on kohtuutonta puuttua siihen jos kuuntelee päivässä muutaman tv-ohjelman tai 2 kertaa kuussa musiikkia pelkästään tietokoneelta max 2h ajan.
Siinä ei silloin kohtuuttomasti naapureiden rauhaa häiritä kun suurimman osan vuorokaudesta naapurit saavat olla ilman tv ääniäni ja 28 päivää kuukaudessa ilman musiikin soittoani ja hiljaisuusaikaan nukun niin annan varmasti rauhan jokaiselle! Joten kyllä sun tulis tulla mua vastaan ja antaa välillä minunkin tehdä jotain semmoista mistä nautin. Minuakin v*tuttaa aivan älyttömästi naapurin k.usen lorina mutta en häiriinny siitä liikaa kun ymmärrän että kenenkään asukkaan vika ei ole huono äänieristys ja en todellakaan lähde tämmöisestä valittamaan!
Ja mitä sitten jos esim joku lapsi harjoittelee kotonaan pianolla silloin tällöin 30min-1h ajan sitä ukko nooaa, koita tajuta että kukaan ei oo seppä syntyessään!
Tule vaan kiusaaja laittamaan mun kanssa napit vastakkain. Mulla ei nimittäin ymmärrys riitä sunlaisille. Lähdetään rasittamaan oikeusjärjestelmää turhalla p*skalla, ihan niin kuin siellä ei ois ratkaistavana jo tärkeämpiä juttuja niin kuin esim tappoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niponiponipo. Ja otatko sä mitään vastuuta siitä että sun nuppi ei pelaa normaalilla maalaisjärjellä ja ahdistat muita tarpeettomasti? Tottakai ihmisellä täytyy olla sellainen turvallisuudentunne että saa kotonaan tehdä vapaasti normaaleja asioita eli kuunnella tv:tä ja musiikkia normaalin puheen voimakkuudella ja jos se kuuluu huonon äänieristyksen takia naapuriin niin sillon ei ole syytä jättää toiselle tunnetta että olet mielenvikainen ja teet jotain epänormaalia... Sinä et voi mielivaltaisesti päättää mikä sua häiritsee, on normaalia valittaa joka viikonloppuisista bileistä ja aina tappelusta, mutta se taas että jos järjestää 2 kertaa vuodessa kerrostalossa juhlat tai pariskunta joskus riitelee kun elämä ei oo aina ruusuilla tanssimista niin siihen on kohtuutonta puuttua. Samoin on kohtuutonta puuttua siihen jos kuuntelee päivässä muutaman tv-ohjelman tai 2 kertaa kuussa musiikkia pelkästään tietokoneelta max 2h ajan.
Siinä ei silloin kohtuuttomasti naapureiden rauhaa häiritä kun suurimman osan vuorokaudesta naapurit saavat olla ilman tv ääniäni ja 28 päivää kuukaudessa ilman musiikin soittoani ja hiljaisuusaikaan nukun niin annan varmasti rauhan jokaiselle! Joten kyllä sun tulis tulla mua vastaan ja antaa välillä minunkin tehdä jotain semmoista mistä nautin. Minuakin v*tuttaa aivan älyttömästi naapurin k.usen lorina mutta en häiriinny siitä liikaa kun ymmärrän että kenenkään asukkaan vika ei ole huono äänieristys ja en todellakaan lähde tämmöisestä valittamaan!
Ja mitä sitten jos esim joku lapsi harjoittelee kotonaan pianolla silloin tällöin 30min-1h ajan sitä ukko nooaa, koita tajuta että kukaan ei oo seppä syntyessään!
Tule vaan kiusaaja laittamaan mun kanssa napit vastakkain. Mulla ei nimittäin ymmärrys riitä sunlaisille. Lähdetään rasittamaan oikeusjärjestelmää turhalla p*skalla, ihan niin kuin siellä ei ois ratkaistavana jo tärkeämpiä juttuja niin kuin esim tappoja.Olen tuo edellinen kirjoittaja....Erilaisia henkilökohtaisia mielipiteitä voi ja saa olla, faktat voi sitten lukea oikeusjuttujen loppulauselmista. Jos haluaa voittaa oikeudessa asianomistajana vaikkapa kotirauhan häirinnästä, täytyy tietysti olla vahva näyttö ja todisteet. Eli ei sinne mennä kuin soitellen sotaan. Useimmitenhan riita-asiat saadaan sovittua normaalilla keskustelulla tai viimeistään esim. poliisin ehdottamalla sovittelumenettelyllä niin ei tarvi oikeusjärjestelmääkään rasittaa.
En todennäköisesti ole naapurisi, enkä voi näinollen "antaa sinun tehdä sitä mistä nautit", enkä ota kantaa "kiusaajiisi" (?) ihan yleisellä tasolla toteaisin, että jonkinasteinen asenneongelma vaikuttaisi itselläsi olevan, Mikäli tässä nyt puhutaan yhteisöasumisesta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen tuo edellinen kirjoittaja....Erilaisia henkilökohtaisia mielipiteitä voi ja saa olla, faktat voi sitten lukea oikeusjuttujen loppulauselmista. Jos haluaa voittaa oikeudessa asianomistajana vaikkapa kotirauhan häirinnästä, täytyy tietysti olla vahva näyttö ja todisteet. Eli ei sinne mennä kuin soitellen sotaan. Useimmitenhan riita-asiat saadaan sovittua normaalilla keskustelulla tai viimeistään esim. poliisin ehdottamalla sovittelumenettelyllä niin ei tarvi oikeusjärjestelmääkään rasittaa.
En todennäköisesti ole naapurisi, enkä voi näinollen "antaa sinun tehdä sitä mistä nautit", enkä ota kantaa "kiusaajiisi" (?) ihan yleisellä tasolla toteaisin, että jonkinasteinen asenneongelma vaikuttaisi itselläsi olevan, Mikäli tässä nyt puhutaan yhteisöasumisesta?Sun mielipiteet on p*skaa, mä elän maalaisjärjen ja terveiden arvojen mukaan! Itsehän tuossa aloit puhumaan oikeuteen menemisestä ja sunlaisten ihmisten kanssa ei onnistu sovittelu koska teillä on asennevamma, ootte tälleen " mitään ei saisi kuulua naapuriin vaikka on paperinohuet seinät " ja ajetaan kovapäisesti vaan sitä omaa tahtoa läpi. Ei tule mieleenkään että osaisitte olla kohtuullisia ja suvaitsevaisia. Kerrostalon säännöissäkin sanotaan että tv ja musiikki ei saa olla koko päivää päällä nimenomaan sen takia kun useimmissa kerrostaloissa on ohuet seinät ja kaikki kuuluu naapuriin, mutta silti musiikkia ja tv:tä saa kuunnella muutaman tunnin päivässä ja säännöissä sanotaan myös että hiljaisuusaikaan musiikki ja tv tulee laittaa hiljemmalle, silloinkaan ei pakoteta laittamaan kokonaan ääniä pois mutta mä en tuohon aikaan edes kuuntele vaan nukun! Näiden sääntöjen mukaan minä elän jotka on laadittu mustaavalkoisella ja piste. Kuulokkeita en halua käyttää koska pahentavat mun tinnitystä. Kerrostalossa joudut sietämään paljon muitakin ääniä niin on se kumma kun tv ja musiikki aina hirveä synti. Mitä tulee yhteisöasumiseen niin mä en ole sun kanssa missään helvetin leirikoulussa, vaan jokainen meistä elää kerrostalo boxeissamme omaa elämää ja olemme täysin tuntemattomia toisillemme, korkeintaan sanomme moi rappukäytävässä tai pihalla joten ihmisellä on oikeus yksilövapauteen tehdä asioita.
- Anonyymi
Haluan kysyä myös nipottajilta että miten tv äänet eroaa normaalista puheesta, ihan samalla tavalla niissä tv ohjelmissakin keskustellaan kuin keskustelisi ystävän kanssa? Joten kerta täällä kuuluu puhe seinien läpi niin sitten mun täytyy varmaan lopettaa ystävienkin kutsuminen kylään.
Ja kerta kuuluu muutkin kolinat, wc-pöntön veto, suihkussa käyminen yms niin on se kumma ettei näistä äänistä nipoteta. Oon sitä mieltä että kerta joutuu muitakin ääniä kestämään niin ei ole liikaa vaadittu että kestää kohtuudella myös tv ja musiikin ääniä ja on suvaitsevainen eri musiikkimakuja kohtaan, koska minusta se on rikkaus että maailmassa on monenlaista musiikkia!- Anonyymi
Ihan sama miten sen teet, kunhan vain aikuisena ihmisenä pidät huolen siitä, ettet häiritse naapureita. Keinot saat vapaasti valita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama miten sen teet, kunhan vain aikuisena ihmisenä pidät huolen siitä, ettet häiritse naapureita. Keinot saat vapaasti valita.
Entäpä kun naapuri päättää häiriintyä ihan siitäkin että aivastan kotonani tai kun aion normaalisti kaappien ovia? Mua on kehotettu jopa aivastan tyynyyn jotta se vaimentaisi ääntä. Ehei, ei ole normaalia aivastaa tyynyyn ja siirtää räkäbakteereita siihen! Paperi on aivastamista ja niistämistä varten, tyynyn tarkoitus on tukea päätä nukkuessa. Nyt mene noiden epäterveiden juttujes kanssa häiriintyä muualle, jos sulla ei pää kestä normaalin elämisen ääniä niin se on voi voi mutta minun psyykettä et tule laittamaan pilalle!
Kerran mulle on sanottu jopa niin naurettavaa että pitäisi laittaa pudotus paperia pönttöön ettei kakkapökäleiden ääni kuulu, älytöntä paperin tuhlausta ja en kyllä rupea reunoillekkaan kakkimaan ettei tarvii joka kerta wc-harjaa käyttää kun sen kuuluu sinne keskelle osua. Kyllä mulle on lapsesta asti opetettu että wc-paperi on pyyhkimistä varten, ei ääniä vaimentamaan ja en edes aviomieheni läsnäollessa häpeä tälläisiä luonnollisia ääniä jos ukko ei kestä niin lähtee vaihtoon samaten saa lähteä naapuri. Paljon henkisesti sairaita mahtuu tähän maailmaan!
Mä en ala enää ollenkaan varomaan tavallisia elämänääniä kerrostalossa, en sitä että käännän kylkeä sängyssä, en seksiä, en normaalisti kävelyä, en astioiden kolinaa tiskatessa, en sitä jos mun tarvii ottaa ja laittaa kaappeihin tavaraa, en aivastamista niistämistä tai yskimistä, en musiikkia tai tv ääniä, suihkussakin olen sen ajan kuin tarvitsen ja haluan jne.
Sinä menet hoidattamaan pääsi kuntoon kerta se ei normaalin elämisen ääniä kestä!
- Anonyymi
Kerrostalossa pitää olla hiljaa ja eikä saa mekastaa.
- Anonyymi
Noniin sieltä ilmestyi kerrostalokyttä, joka on kuin syylä k*rvässä! En nää sinussa ihmisenä mitään mukavaa, enkä edes halua nähdä koska sun harrastuksiin kuuluu muiden ahdistaminen nurkkaan, isännöitsijän käyttäminen kiusaamisen välineenä ja toisten kodittomaksi ajo! On se ihanaa kun kotona on hiljaista kuin haudassa. Kuten sanoin että elän maalaisjärjen ja terveiden arvojen mukaan, sen perusteella meillä on todennäköisesti myös eri käsitys mekastamisesta, mulle mekastamista on tappelu ja joka viikonloppuiset bileet, sulle mekastamista on tv:n ja musiikin kuuntelu normaalin puheen voimakkuudella joka kuuluu huonosta äänieristyksestä johtuen naapuriin... Mieti kumpi meistä on kohtuullinen. Mä ajattelen että kohtuullista on että jokainen saa vapaasti olla kotonaan koska se tukee henkistä hyvinvointia että ei tarvii varoa jokaista risausta ja rasausta, ajattelen myös niin että jokaiselle kuuluu sellaiset ilot kuin tv ja musiikki ja niitä saa kuunnella myös ilman kuulokkeita niin kerrostalossa, rivitalossa kuin omakotitalossakin... Kaikille ei kuulokkeet sovi. Suurin osa suomalaisista kuuntelee tv:tä ja musiikkia ja ne on useimmille keino rentoutua joten kuuluu normaalin elämisen ääniin ja tälläiset normaalit elämisen äänet täytyy kestää. Joutuu sitä muutakin melua kestämään esim kun pesukone pesee tunnin ajan pyykkiä. En tajua sunlaisia ihmisiä, mä oon rento.
- Anonyymi
Juuri näin, sitten omakotitalossa saa mekastaa jos ei naapureita ihan lähellä. Täyspäiset tämän toki käsittävätkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, sitten omakotitalossa saa mekastaa jos ei naapureita ihan lähellä. Täyspäiset tämän toki käsittävätkin.
Sä et ole täyspäinen. Oon omakotitalossa viettänyt lapsuuteni mutta se ei tarkoita sitä etteikö meille omakotitalossa eläneille opetettaisi normaaleja käytöstapoja. Siellä omakotitalossa kun asuu yleensä myös vanhemmat ja sisarukset niin ei voi mekastaa miten huvittaa vaan on otettava huomioon muutkin. Mutta kun sulle ei mikään tavallinen huomioon ottaminen riitäkkään, sun mielestä kerrostalossa pitäisi hiipiä, kun olin lapsi niin isä sanoi silleen järkevästi että laula päivällä mutta älä yöllä, musiikki ja tv laitettiin hiljemmalle klo 22 kun isä meni nukkumaan jotta jaksaa herätä aamulla töihin ja jos oli kyse sarjoista joissa tekstitys niin ääniä ei tarvinnut pitää illalla päällä enää välttämättä ollenkaan ja muutenkin toimittiin hiljaisemmin siihen aikaan kun muut nukkuu.
Miksei sulle normaali elämä riitä?
- Anonyymi
Ja siis tämä ei ole mikään mielipide asia että kuuluuko tv ja musiikki normaalin elämisen ääniin. Koska se ei ole mitenkään epänormaalia toimintaa katsoa tv ja kuunnella musiikkia kun sitä varmasti suurin osa suomalaisista tekee. Tämä on totuus.
Ihan samalla tavalla totuus on myös se että 13-vuotias joka on seurustellut useiden kanssa ja iskenyt varattuja ei ole h.uora tai l.utka vaan lapsi joka on epäkypsyyttään käyttäytynyt väärin. Sanat h.uora ja l.utka ei sovi ikinä lapsen kanssa yhteen, vaikka 13v myisi itseään niin sekään ei tee hänestä h.uoraa vaan seksuaalisesti hyväksikäytetyn lapsen ja vastuu on aina sillä joka lapselta seksiä ostaa! Totuus ei pala tulessakaan ja tietyissä asioissa on olemassa vain yksi ainoa totuus.
Totuutta on myös se että te jotka ootte silleen että mitään ääniä ei kerrostalossa saa kuulua naapuriin niin olette realismista irtautuneita kerta kerrostalossa on pahviseinät, te vaan olette k.usipäitä jotka yrittää ajaa oman tahtonsa läpi ilman että piittaatte muiden tunteista ja siitä mikä on kohtuullista.
Totuus on myös se että ihmiset jotka näkee toisen ihmisen 40-vuotiaanakin h.uorana sen takia mitä on tehnyt lapsena niin eivät ole mitään muuta kuin kiusaajia, onhan se kivempaa kiusata kuin ymmärtää realistisesti että ihminen kasvaa ja muuttuu vuosien saatossa!- Anonyymi
Löyhämoraalinen lunttu voisi ottaa lääkkeensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löyhämoraalinen lunttu voisi ottaa lääkkeensä.
Se että sä luntuttelet mua ei tunnu enää missään, kun vuosia jouduin sitä kuuntelemaan ja kaikkeen turtuu. Moraalin voi oppia myöhemminkin ja sunlaiset ihmiset on mun ja jokaisen tervejärkisen arvomaailmassa kasa oksennusta, joten miksi välittäisin mistään mitä oksennuksen tasoinen ihminen sanoo! Aikuiseksi kasvaminen ei ollut helppo tie ja jokainen kulkee oman tiensä omalla tavallaan, pääasia että osaa ottaa virheistä opiksi. Mutta säpä et osaa muuta kuin kiusata, etkä nää eroa että ihminen kehittyy henkisesti 13-vuotiaasta 40-vuotiaaksi! Joten sinulle suosittelen niitä lääkkeitä.
- Anonyymi
Ja suihkussa saa käydä vielä myöhäänkin ja vessassakin saa käydä vaikka keskellä yötä.
- Anonyymi
Omakotitalossa on vain yksi sääntö
"Sääntöjä ei ole" - Anonyymi
Huomenta. Tai minulle se on hyvää yötä. Ryyppäsin koko yön kiljua ja huudatin musiikkia täysillä. Koiran laitoin rappukäytävään odottelemaan, niin naapuri voi sitten käyttää sitä ulkona, samalla kun on töihin lähdössä.
Toivottavasti se naapuri on oppinut, että kävelee hissukseen, kun palauttaa koiran. Itsekin olen joustanut sen verran, että jätän oven raolleen, ettei naapuri soita ovikelloa. Ei katsokaas jaksaisi hakata naapuria heti näin aamusta.
Jaahas, nyt painun nukkumaan, kun naapuri toi koiran kotiin. Muistutin samalla, että tuo minulle pizzan samalla, kun tulee töistä. Maksan sitten ensi kuussa...
Hyvää yötä- Anonyymi
....ja maksutapa tiedetään.
Huom. ! Vaseliinit voi olla kortilla kun porukka rasvaa käsidesien kuvaamia käsiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
....ja maksutapa tiedetään.
Huom. ! Vaseliinit voi olla kortilla kun porukka rasvaa käsidesien kuvaamia käsiä.Onneksi on muitakin, jotka eivät jaksa stressata vaan ymmärtävät huumoria, vaikkakin mustaa sellaista.
Naapuri oli muuten kotonansa syömässä, kun työmaaruokala oli suljettu. En mennytkään nukkuun kun kiljuakin oli vielä jäljellä.
Sopivasti tosiaan naapuri tuli kokkaamaan ruokaa, että sain toki syötyä välipalan. Nyt olen jatkanut kiljun juomista ja toki muistutin, että tämä ei tarkoita, ettei tarvitsisi minulle pizzaa tuoda.
Kun ennen töihin paluutansa naapuri käytti päiväpissalla koiraani, niin hän näytti vähän happamalta. Annoin varuilta kunnon korvapuustin (ei pullaa). Vittu, mun koiraa ei ulkoiluteta pahalla tuulella.
Toivottavasti otti opikseen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3287925Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit01720epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161452- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91291Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601230Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411101