Täysin vastuutonta meininkiä. Yksi tuttuni lähdössä Itävaltaan, koska "ostanut liput ja ansaitsee lomansa". Kuulin toisesta, joka kävi halvoilla lipuilla Ranskassa ja sai sieltä tuliaisina koronan. Mikä näitä vaivaa?
Tuleeko kohta matkustuskielto kokonaan?
Porukka uhmaa koronaa ja lähtee ulkomalle?!
629
23697
Vastaukset
- Anonyymi
Ihmiset ovat niin kapeakatseisia. "Minä en ole riskiryhmää, ei tässä huolta". Sitten tullaan tauti takataskussa ja levitetään sitä huolella muihin. Itsekästä.
- Anonyymi
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ongelma ei olekaan siinä, että menet. Ongelma on siinä, että tulet sieltä takaisin. Lasketteluhan on sinusta niin kivaa, kyllä sinä nyt yhden vuoden saat sillä aikasi siellä kulumaan.
Minä muuten aion syödä kalakukkoa kirnupiimän kanssa, tänään kotona. Mitäs siitä tykkäät? - Anonyymi
Puhdasta ja väärentämätöntä itsekkyyttä tuo on, eikä kapeakatseissuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
Hyvä reissu ennen krematoriota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma ei olekaan siinä, että menet. Ongelma on siinä, että tulet sieltä takaisin. Lasketteluhan on sinusta niin kivaa, kyllä sinä nyt yhden vuoden saat sillä aikasi siellä kulumaan.
Minä muuten aion syödä kalakukkoa kirnupiimän kanssa, tänään kotona. Mitäs siitä tykkäät?Eihän ole ongelma että lennetään ulkomaille kun ei kiinnosta että se tuodaan Suomesta ensin muualle? Sitten vasta tulee ongelma kun sen voi tuoda Suomeen takaisin...siinä vasta välinpitämättömyyden huippu ajattelu :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
Niin että tervetuloa vain kuolema.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma ei olekaan siinä, että menet. Ongelma on siinä, että tulet sieltä takaisin. Lasketteluhan on sinusta niin kivaa, kyllä sinä nyt yhden vuoden saat sillä aikasi siellä kulumaan.
Minä muuten aion syödä kalakukkoa kirnupiimän kanssa, tänään kotona. Mitäs siitä tykkäät?Minä ainakin desinfioi itseni kunnon venäläisellä vodkalla sisältä päin, ei nääs iske mitkään koronat.
- Anonyymi
Mitä sitten.....Flunssaan kuolee vuosittain noin tuhatkunta ihmistä mutta siitä ei puhuta.mielestäni tämä koko paska on politiikan helmiä...nyt tuonnit ja viennit huh huh..menee laskut sekaisin kun lennotkin maksaa vaikka peruuntuu...saati muut...ootteko ihan pöhköjä ja lähde pakoon jotain ohimenevää virusta ..Muistakaa että se on 50- luvulla tullut ja viihtyy erittäin viileässä.lämmin tappaa sen nopeammin.

Mitä korona itseasiassa oikeasti on ??
- Anonyymi
Juuri näin. Olis varmaan hyvä jos noita itsekkäitä
omaan napaan tuijottavia ei kuskata tänne takas. - Anonyymi
Juuri näin. Olis varmaan hyvä jos noita itsekkäitä
omaan napaan tuijottavia ei kuskata tänne takas. - Anonyymi
Tervetuloa tänne Italiaan sairaaloihin katsomaan onko korona pelkkä flunssa... tehohoitoon (eli lääkekoomaan ja hengityslaitteisiin) tulee jatkuvalla syötöllä lisää ihmisiä. Nuorin tehohoidossa tällä hetkellä 18v.. sairaalassa töissä olleena ja täällä Pohjois-Italiassa asuvana voin sanoa, että suoraan sanoen v*tuttaa kun puhutaan ”flunssasta” ja ei oteta tosissaan, tää koko homma on ihan kauhea rumba. Vaikka et itse olisi suurinta riskiryhmää (yli 60v ja/tai perussairauksia kuten diabetes/ astma/ sydän-/verisuonitaudit jne) niin luultavasti ympärilläsi riskiryhmäläisiä on useampikin!! Sääliksi käy täällä varsinkin sairaanhoitajia ja laitoshuoltajia jotka pienellä palkalla tekee yötä päivää järjettömästi töitä. Ja esim italialaista äitiä joka sydänongelmaisen vauvan kanssa tuli sairaalaan ja ei löytynyt tehohoitopaikkaa kun kaikki koronapotilaita äyräittensä yli myöten täynnä! Sydänkohtauspotilaat yleensä saa hoitoa minuuteissa, nyt saatta mennä tunti.. Eli vaikutukset ei koske vaan koronapotilaita vaan menee sairaalapaikat kaikilta muiltakin tarvitsevilta! Eli ottakaa nyt homma siellä haltuun, ennen kuin tilanne sama kuin täällä! Vielä kerkeää! Nyt jokainen vastuuseen omista toimistaan! Niin kuin täällä toimittaja sanoi, ennen pyydettiin lähtemään sotaan, nyt pyydetään istumaan sohvalla muutama viikko, kuinka se voi olla niin hankalaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
👍😂💪

Kiitos kirjoituksestasi ja varoituksesta. Nyt on vakava tilanne, sillä ei esim. WHO leikin päiten julista pandemiaa. Toivon tosiaan että jokainen meistä noudattaa THL:n ohjeita tunnollisesti. Muutama viikko ja ollaan jo viisaampia coronan suhteen täällä Suomessakin ja kenties estetty pahin mahdollinen skenaario tartuntojen ja kuolemien määrässä. Tämä on viisautta että toimitaan etukäteen ja varaudutaan pahimpaan.
Voimia Italiaan :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Olis varmaan hyvä jos noita itsekkäitä
omaan napaan tuijottavia ei kuskata tänne takas.Joo, nehän kuskataan valtion kustannuksella takaisin. Pohjois-Italiassa on 2 kokkioppilasta, jotka haluavat olla siellä toukokuun loppuun asti, mutta PoKe suunnittellee heidän hakemista yksityissuihkarilla takaisin !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
Niin kai luulet. Ettet vaan jää johonkin karanteeniin, tai juutu lentoasemalle, kun ei vaan koneet lennä eikä junat kulje.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
Pysy siellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten.....Flunssaan kuolee vuosittain noin tuhatkunta ihmistä mutta siitä ei puhuta.mielestäni tämä koko paska on politiikan helmiä...nyt tuonnit ja viennit huh huh..menee laskut sekaisin kun lennotkin maksaa vaikka peruuntuu...saati muut...ootteko ihan pöhköjä ja lähde pakoon jotain ohimenevää virusta ..Muistakaa että se on 50- luvulla tullut ja viihtyy erittäin viileässä.lämmin tappaa sen nopeammin.
Juuri näin, tämä laumasielujen ja pelokkaiden perässähiihtäjien ohjailu paniikinletsonnalla on kyllä näinä informaatioyhteiskunnan aikoina niin helppoa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä ainakin desinfioi itseni kunnon venäläisellä vodkalla sisältä päin, ei nääs iske mitkään koronat.
Eikö iske koronat? Alkoholi vaikuttaa immuunipuolustukseesi heikentävästi. Alkoholin suurkuluttaja saa viruksen ja kuolee siihen, koska maksa on huutanut hoosiannaa jo tovin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten.....Flunssaan kuolee vuosittain noin tuhatkunta ihmistä mutta siitä ei puhuta.mielestäni tämä koko paska on politiikan helmiä...nyt tuonnit ja viennit huh huh..menee laskut sekaisin kun lennotkin maksaa vaikka peruuntuu...saati muut...ootteko ihan pöhköjä ja lähde pakoon jotain ohimenevää virusta ..Muistakaa että se on 50- luvulla tullut ja viihtyy erittäin viileässä.lämmin tappaa sen nopeammin.
Ei kukaan täällä tai maailmalla halua mitä koronasta seuraa.
- Anonyymi
No onko sillä mitään merkitystä oletko sä ulkomailla vai Suomessa, ku joka tapauksessa se vaan leviää? Sen voi saaha ihan yhtä hyvin Suomessa, ku ulkomailla. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, tämä laumasielujen ja pelokkaiden perässähiihtäjien ohjailu paniikinletsonnalla on kyllä näinä informaatioyhteiskunnan aikoina niin helppoa...
Kohta sinunkin silmäsi avautuvat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa tänne Italiaan sairaaloihin katsomaan onko korona pelkkä flunssa... tehohoitoon (eli lääkekoomaan ja hengityslaitteisiin) tulee jatkuvalla syötöllä lisää ihmisiä. Nuorin tehohoidossa tällä hetkellä 18v.. sairaalassa töissä olleena ja täällä Pohjois-Italiassa asuvana voin sanoa, että suoraan sanoen v*tuttaa kun puhutaan ”flunssasta” ja ei oteta tosissaan, tää koko homma on ihan kauhea rumba. Vaikka et itse olisi suurinta riskiryhmää (yli 60v ja/tai perussairauksia kuten diabetes/ astma/ sydän-/verisuonitaudit jne) niin luultavasti ympärilläsi riskiryhmäläisiä on useampikin!! Sääliksi käy täällä varsinkin sairaanhoitajia ja laitoshuoltajia jotka pienellä palkalla tekee yötä päivää järjettömästi töitä. Ja esim italialaista äitiä joka sydänongelmaisen vauvan kanssa tuli sairaalaan ja ei löytynyt tehohoitopaikkaa kun kaikki koronapotilaita äyräittensä yli myöten täynnä! Sydänkohtauspotilaat yleensä saa hoitoa minuuteissa, nyt saatta mennä tunti.. Eli vaikutukset ei koske vaan koronapotilaita vaan menee sairaalapaikat kaikilta muiltakin tarvitsevilta! Eli ottakaa nyt homma siellä haltuun, ennen kuin tilanne sama kuin täällä! Vielä kerkeää! Nyt jokainen vastuuseen omista toimistaan! Niin kuin täällä toimittaja sanoi, ennen pyydettiin lähtemään sotaan, nyt pyydetään istumaan sohvalla muutama viikko, kuinka se voi olla niin hankalaa!
Juuri niin, pitäisi ottaa homma haltuun, mutta hallituksemme ja THL:n "asiantuntijat" eivät ottaneet ajoissa vakavasti epidemia-alueille, kuten esim. Italiaan suuntautunutta matkustelua.
Näin levitettiin Suomeen koronaa siinä määrin, että lopputulosta voi nyt vain arvailla ja tulee kalliimmaksi ja lisää kärsimyksiä kun ei tohdita, tai ei ole älyä tehdä oikea-aikaisia toimenpiteitä leviämisen estämiseksi.
On kuitenkin melko varmaa, että kovemmat rajoitukset, eli valmiustila on pakko ottaa käyttöön täälläkin, mutta pahasti myöhässä.
Suomen poliittiset päättäjät eivät tunnu ymmärtävän, että tämä on pandemia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
Mun piti lähteä mutta kun kuulin että miehistä on tullut hedelmättömiä kiinassa, niin en sitten lähde Itävaltaan.

Pvm. Klo ja osoite? Saat ilmaisen kyydin kentälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
Saat jäädä sinne karanteeniin eikö olekin kivaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa tänne Italiaan sairaaloihin katsomaan onko korona pelkkä flunssa... tehohoitoon (eli lääkekoomaan ja hengityslaitteisiin) tulee jatkuvalla syötöllä lisää ihmisiä. Nuorin tehohoidossa tällä hetkellä 18v.. sairaalassa töissä olleena ja täällä Pohjois-Italiassa asuvana voin sanoa, että suoraan sanoen v*tuttaa kun puhutaan ”flunssasta” ja ei oteta tosissaan, tää koko homma on ihan kauhea rumba. Vaikka et itse olisi suurinta riskiryhmää (yli 60v ja/tai perussairauksia kuten diabetes/ astma/ sydän-/verisuonitaudit jne) niin luultavasti ympärilläsi riskiryhmäläisiä on useampikin!! Sääliksi käy täällä varsinkin sairaanhoitajia ja laitoshuoltajia jotka pienellä palkalla tekee yötä päivää järjettömästi töitä. Ja esim italialaista äitiä joka sydänongelmaisen vauvan kanssa tuli sairaalaan ja ei löytynyt tehohoitopaikkaa kun kaikki koronapotilaita äyräittensä yli myöten täynnä! Sydänkohtauspotilaat yleensä saa hoitoa minuuteissa, nyt saatta mennä tunti.. Eli vaikutukset ei koske vaan koronapotilaita vaan menee sairaalapaikat kaikilta muiltakin tarvitsevilta! Eli ottakaa nyt homma siellä haltuun, ennen kuin tilanne sama kuin täällä! Vielä kerkeää! Nyt jokainen vastuuseen omista toimistaan! Niin kuin täällä toimittaja sanoi, ennen pyydettiin lähtemään sotaan, nyt pyydetään istumaan sohvalla muutama viikko, kuinka se voi olla niin hankalaa!
Näköjään olet oikeassa. Tässäkin uutisissa mainitaan että italiassa on tehohoidossa paljon sellaisia 20 vuotiaita ihmisiä joilla ei ole ollut ennen minkäänlaisia terveydellisiä ongelmia.
https://www.itv.com/news/2020-03-11/italy-doctors-coronavirus-covid-19-quarantine-milan-health/
Suomen hallitus ja THL vähättelevät aika rajusti koronaviruksen vaarallisuutta nuoremmille ihmisille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma ei olekaan siinä, että menet. Ongelma on siinä, että tulet sieltä takaisin. Lasketteluhan on sinusta niin kivaa, kyllä sinä nyt yhden vuoden saat sillä aikasi siellä kulumaan.
Minä muuten aion syödä kalakukkoa kirnupiimän kanssa, tänään kotona. Mitäs siitä tykkäät?Pandemia alue tarkoitaa että suomi on myös vaaraaluetta. Muista se, eli ethän vaan käy itse kaupassa tai missään muualla. Se on nyt luokiteltu ihan yhtä vaaralliseksi. Suomi vaan on uskotellut itselleen että vain ulkomailla tarttuu, ei muuten pidä paikkansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa tänne Italiaan sairaaloihin katsomaan onko korona pelkkä flunssa... tehohoitoon (eli lääkekoomaan ja hengityslaitteisiin) tulee jatkuvalla syötöllä lisää ihmisiä. Nuorin tehohoidossa tällä hetkellä 18v.. sairaalassa töissä olleena ja täällä Pohjois-Italiassa asuvana voin sanoa, että suoraan sanoen v*tuttaa kun puhutaan ”flunssasta” ja ei oteta tosissaan, tää koko homma on ihan kauhea rumba. Vaikka et itse olisi suurinta riskiryhmää (yli 60v ja/tai perussairauksia kuten diabetes/ astma/ sydän-/verisuonitaudit jne) niin luultavasti ympärilläsi riskiryhmäläisiä on useampikin!! Sääliksi käy täällä varsinkin sairaanhoitajia ja laitoshuoltajia jotka pienellä palkalla tekee yötä päivää järjettömästi töitä. Ja esim italialaista äitiä joka sydänongelmaisen vauvan kanssa tuli sairaalaan ja ei löytynyt tehohoitopaikkaa kun kaikki koronapotilaita äyräittensä yli myöten täynnä! Sydänkohtauspotilaat yleensä saa hoitoa minuuteissa, nyt saatta mennä tunti.. Eli vaikutukset ei koske vaan koronapotilaita vaan menee sairaalapaikat kaikilta muiltakin tarvitsevilta! Eli ottakaa nyt homma siellä haltuun, ennen kuin tilanne sama kuin täällä! Vielä kerkeää! Nyt jokainen vastuuseen omista toimistaan! Niin kuin täällä toimittaja sanoi, ennen pyydettiin lähtemään sotaan, nyt pyydetään istumaan sohvalla muutama viikko, kuinka se voi olla niin hankalaa!
Täällä suomessa maalaillaan vielä huulia, ja eletään ruususen unta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma ei olekaan siinä, että menet. Ongelma on siinä, että tulet sieltä takaisin. Lasketteluhan on sinusta niin kivaa, kyllä sinä nyt yhden vuoden saat sillä aikasi siellä kulumaan.
Minä muuten aion syödä kalakukkoa kirnupiimän kanssa, tänään kotona. Mitäs siitä tykkäät?Kirnupiimä on terveellistä, mutta kalakukko on pahinta roskaruokaa mitä kuvitella saattaa, koska se on sullottu puolilleen sian ihraa. Hyi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa tänne Italiaan sairaaloihin katsomaan onko korona pelkkä flunssa... tehohoitoon (eli lääkekoomaan ja hengityslaitteisiin) tulee jatkuvalla syötöllä lisää ihmisiä. Nuorin tehohoidossa tällä hetkellä 18v.. sairaalassa töissä olleena ja täällä Pohjois-Italiassa asuvana voin sanoa, että suoraan sanoen v*tuttaa kun puhutaan ”flunssasta” ja ei oteta tosissaan, tää koko homma on ihan kauhea rumba. Vaikka et itse olisi suurinta riskiryhmää (yli 60v ja/tai perussairauksia kuten diabetes/ astma/ sydän-/verisuonitaudit jne) niin luultavasti ympärilläsi riskiryhmäläisiä on useampikin!! Sääliksi käy täällä varsinkin sairaanhoitajia ja laitoshuoltajia jotka pienellä palkalla tekee yötä päivää järjettömästi töitä. Ja esim italialaista äitiä joka sydänongelmaisen vauvan kanssa tuli sairaalaan ja ei löytynyt tehohoitopaikkaa kun kaikki koronapotilaita äyräittensä yli myöten täynnä! Sydänkohtauspotilaat yleensä saa hoitoa minuuteissa, nyt saatta mennä tunti.. Eli vaikutukset ei koske vaan koronapotilaita vaan menee sairaalapaikat kaikilta muiltakin tarvitsevilta! Eli ottakaa nyt homma siellä haltuun, ennen kuin tilanne sama kuin täällä! Vielä kerkeää! Nyt jokainen vastuuseen omista toimistaan! Niin kuin täällä toimittaja sanoi, ennen pyydettiin lähtemään sotaan, nyt pyydetään istumaan sohvalla muutama viikko, kuinka se voi olla niin hankalaa!
Italiassa vaikuttaa olevan se ainoa täyspäinen suomalainen, kokemus opettaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten.....Flunssaan kuolee vuosittain noin tuhatkunta ihmistä mutta siitä ei puhuta.mielestäni tämä koko paska on politiikan helmiä...nyt tuonnit ja viennit huh huh..menee laskut sekaisin kun lennotkin maksaa vaikka peruuntuu...saati muut...ootteko ihan pöhköjä ja lähde pakoon jotain ohimenevää virusta ..Muistakaa että se on 50- luvulla tullut ja viihtyy erittäin viileässä.lämmin tappaa sen nopeammin.
Kannattaakin tuollaiset mielipiteet kirjoittaa anonyyminä, ettei kukaan saa tietää, että jotain sulta puuttuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä korona itseasiassa oikeasti on ??
Korona on keuhkorutto.
- Anonyymi
paras tapa olisi varmaan nyt saada se virus kun on vielä . kun on vielä hoitopaikkoja sairaalassa. jos pahaksi menee. sitten on immuniteetti..minun mielipide
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhdasta ja väärentämätöntä itsekkyyttä tuo on, eikä kapeakatseissuutta.
eikö se elämä ole itsekkyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhdasta ja väärentämätöntä itsekkyyttä tuo on, eikä kapeakatseissuutta.
eikö se elämä ole itsekkyyttä.
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma ei olekaan siinä, että menet. Ongelma on siinä, että tulet sieltä takaisin. Lasketteluhan on sinusta niin kivaa, kyllä sinä nyt yhden vuoden saat sillä aikasi siellä kulumaan.
Minä muuten aion syödä kalakukkoa kirnupiimän kanssa, tänään kotona. Mitäs siitä tykkäät?Toivottavasti et tukehdu "snitseleihisi" ja kaikki menee hyvin.Mutta kun palaat jää suosiolla 2vkon karanteeniin kotiisi.Toivottavasti et tuo mitään tuliaisia,Suomen vanhuksille/vauvoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa tänne Italiaan sairaaloihin katsomaan onko korona pelkkä flunssa... tehohoitoon (eli lääkekoomaan ja hengityslaitteisiin) tulee jatkuvalla syötöllä lisää ihmisiä. Nuorin tehohoidossa tällä hetkellä 18v.. sairaalassa töissä olleena ja täällä Pohjois-Italiassa asuvana voin sanoa, että suoraan sanoen v*tuttaa kun puhutaan ”flunssasta” ja ei oteta tosissaan, tää koko homma on ihan kauhea rumba. Vaikka et itse olisi suurinta riskiryhmää (yli 60v ja/tai perussairauksia kuten diabetes/ astma/ sydän-/verisuonitaudit jne) niin luultavasti ympärilläsi riskiryhmäläisiä on useampikin!! Sääliksi käy täällä varsinkin sairaanhoitajia ja laitoshuoltajia jotka pienellä palkalla tekee yötä päivää järjettömästi töitä. Ja esim italialaista äitiä joka sydänongelmaisen vauvan kanssa tuli sairaalaan ja ei löytynyt tehohoitopaikkaa kun kaikki koronapotilaita äyräittensä yli myöten täynnä! Sydänkohtauspotilaat yleensä saa hoitoa minuuteissa, nyt saatta mennä tunti.. Eli vaikutukset ei koske vaan koronapotilaita vaan menee sairaalapaikat kaikilta muiltakin tarvitsevilta! Eli ottakaa nyt homma siellä haltuun, ennen kuin tilanne sama kuin täällä! Vielä kerkeää! Nyt jokainen vastuuseen omista toimistaan! Niin kuin täällä toimittaja sanoi, ennen pyydettiin lähtemään sotaan, nyt pyydetään istumaan sohvalla muutama viikko, kuinka se voi olla niin hankalaa!
Täyttä asiaa 👍👍👍👍 vaan eivät suomijuntit ehkä tota ymmärrä

Hyvä asia kirjoitus suoraan ns. pääkallo paikalta. Haluaisin kovasti tietää mistä tämä Korona ylipäätäänsyntyi? Tekikö joku sen Labrassa vai kaivoiko sen maasta tai onhan mahdollista että seon avaruudesta kotoisin kuin monet jutut mistä ei tiedetä eikä kerrota. Yksi asia on aika varma,jos maan asukasluku on yli satamiljoonaa sen viruksen jahtaaminen vie todella kauan ja Kiinassa on yli miljardi joten ei kukaan voi millän tietokoneella tehdä kuin epävarman ennusteen vähän kuin lonkalta heitetty että Aasian maat on jo onnistuneet saamaan sen kuriin. Tulee mieleen että meille tuli Ruotsin kautta Kiinalaiset ja sitten eurooppa alkoi herätä tutkimaan ja niitä löytyi juuri sopivasti joka maasta ja ties kuinka kauan .Eli kuin täsmä isku maihin jotka juuri myyneet Kiinalle ja Venäjälle kiinteistöjä jopa Satamia ja osakkeita,eli rahaa niin paljon ettei taju riitä. Yleensä ainakin Suomessa kaikissa kohteissa Keittiöt ,majoitus,varastotilat ja maaalueita. Olen käynyt muutamassa kohteessa ja niin Kiina kuin Venäjä on vain jättäneet huoltomiesten(omiensa) hoteisiin. Ei mitään järkeä,viereisellä kylällä hoitolaitosmainen Monitoimitalo eikä kuulemma enää kiinnosta,ja näitä on Suomessa se tuhat ellei enemmän. Koronan levitessä näissä tiloissa olisi voinut tehdä vähän sivussa hoitotyötä,vaan ei käy. Kiinasta se muka lähti-Venäjä löi rajat kiinni heti kun yksi heidän suustaan kuulu päsmäri kävi ohjeistamassa Suomalaisia kai sotilasasioista mm. Ahvenanmaan ei kuulu olla aseistettu? Aika hyvä ajoitus jos ajatellaan että turistien ja muun liikkuvan ihmisten mukaan laitettiin Koronaa meillekkin vietäväksi,en usko että se tuli luonnon sanelemana,se tuli romuttamaan Euroopan talouden ja helposti joku aivasti päin näköä jollain -PKorean konstilla josta en ole kuullut muuta kun pullea poika ampuu raketteja. Katsokaa maapallon tilannetta,,,seon istukas Virus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten.....Flunssaan kuolee vuosittain noin tuhatkunta ihmistä mutta siitä ei puhuta.mielestäni tämä koko paska on politiikan helmiä...nyt tuonnit ja viennit huh huh..menee laskut sekaisin kun lennotkin maksaa vaikka peruuntuu...saati muut...ootteko ihan pöhköjä ja lähde pakoon jotain ohimenevää virusta ..Muistakaa että se on 50- luvulla tullut ja viihtyy erittäin viileässä.lämmin tappaa sen nopeammin.
"viihtyy erittäin viileässä.lämmin tappaa sen nopeammin"
Missäs yliopistossa sinä olet viirusoppisi opiskellut? Jostain syystä tuo näkyy leviävän oikein hyvin Italiassa ja Espanjassa, lienevätkö sinun sääkartallasi Euroopan viileimpiä maita sitten. Jos ovat niin seuraava kysymys, että mistä sinun meteorologian tietosi ovat peräisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onko sillä mitään merkitystä oletko sä ulkomailla vai Suomessa, ku joka tapauksessa se vaan leviää? Sen voi saaha ihan yhtä hyvin Suomessa, ku ulkomailla. :)
Juu niinku silleen ei sillä paljonko niit viruksii tänne raahataan tiätty oo mitää merkitystä siihe mite niinkö nopeeseen se levii. Kyl tän niinkö sillee jokaine kannabiksen kasvattaja ainaski tietää sillee. On niinkö biologia hanskassa ihan alan puolesta, vankilan kirjastossa lueskeltuna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun piti lähteä mutta kun kuulin että miehistä on tullut hedelmättömiä kiinassa, niin en sitten lähde Itävaltaan.
Harmi ettet lähtenyt. Minä ja Darwin emme sinua nyt kiitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikö se elämä ole itsekkyyttä.
Kokeilepa kovin rajatonta itsekkyyttä ja katso, miten käy. Miksiköhän veropetoksista laitetaan vankilaan, vaikka tekijöiden mukaan valtiolta ottaminen ei ole rikos kun se on kaikkien yhteinen vihollinen, ihan niin kuin näitä samoja oman elämänfilosofiansa maistereita peruskoulun salatupakkapaikalla kytännyt hirvee natsifasistisikakommariopettaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
Sulkevat juuri rinteitä :) Ja viikon hotellieristyksen jälkeen on sitten 14 päivän "vapaaehtoinen" karanteeni Suomessa, hiihahaa :)
Minä tilasin just CDON:ista nipun Blue-Raytä ja painelen Nuuksioon huomenna omalla autolla. Olutta en juo ensinkään mutta ruokaa on ja se riittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten.....Flunssaan kuolee vuosittain noin tuhatkunta ihmistä mutta siitä ei puhuta.mielestäni tämä koko paska on politiikan helmiä...nyt tuonnit ja viennit huh huh..menee laskut sekaisin kun lennotkin maksaa vaikka peruuntuu...saati muut...ootteko ihan pöhköjä ja lähde pakoon jotain ohimenevää virusta ..Muistakaa että se on 50- luvulla tullut ja viihtyy erittäin viileässä.lämmin tappaa sen nopeammin.
Noin 500-1000. Tässä lähtee lisäksi 1500. No eihän se ole paljon. Virukset ovat pikkaisen vanhempia, ihminen tuntee niitä vuosisatojen ajalta. Suomessa ei ole ikinä niin kuuma, että virus siihen reagoisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten.....Flunssaan kuolee vuosittain noin tuhatkunta ihmistä mutta siitä ei puhuta.mielestäni tämä koko paska on politiikan helmiä...nyt tuonnit ja viennit huh huh..menee laskut sekaisin kun lennotkin maksaa vaikka peruuntuu...saati muut...ootteko ihan pöhköjä ja lähde pakoon jotain ohimenevää virusta ..Muistakaa että se on 50- luvulla tullut ja viihtyy erittäin viileässä.lämmin tappaa sen nopeammin.
Jotain eroa tällä koronalla on muihin "flunssiin ja influenssoihin" on, eihän lintuinfluenssan takia peruutettu isoja tilaisuuksia tai asetettu lentokieltoja tai peruttu urheilutapahtumia/konsertteja yms. massa tapahtumia, eikä maat asettaneet lento/turisti kieltoja yms., juju piilee siinä, kun tähän ei ole rokotetta/lääkettä, eikä tämän sairastaminen luo immuniteettia, kuten muissa "epidemioissa", siksi erittäin vaarallinen ja leviävää sorttia, aiwan eri luokkkaa kuin ennen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö iske koronat? Alkoholi vaikuttaa immuunipuolustukseesi heikentävästi. Alkoholin suurkuluttaja saa viruksen ja kuolee siihen, koska maksa on huutanut hoosiannaa jo tovin.
Vihdoinkin päästään eroon työttömistä juopoista. Verot alenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
saattaa se olut- snitzeli kuuri tulla matkaajalla pitkäksi kun sieltä ei kohta pääse tänne kuin karanteenin kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä korona itseasiassa oikeasti on ??
Eikös se ole kotoisin pilaantuneista kiinan eläimistä joiden lihaa ovat myyneet salametsästäjät siellä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Olis varmaan hyvä jos noita itsekkäitä
omaan napaan tuijottavia ei kuskata tänne takas.Juu ei kun kunnon vainoamiset & muilutukset näille isänmaanpettureille. Jos oma loma on tärkeämpi kuin muut kansalaiset ja Suomen talous, niin epäisänmaallisuudesta pitää maksaa hinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, nehän kuskataan valtion kustannuksella takaisin. Pohjois-Italiassa on 2 kokkioppilasta, jotka haluavat olla siellä toukokuun loppuun asti, mutta PoKe suunnittellee heidän hakemista yksityissuihkarilla takaisin !
Valtion ei kustanna kenenkään kotiinkuljetusta vaan jokainen vastaa omista kuluista ellei ole matkavakuutusta, joka sen korvaa.
Ellei ole rahaa niin saattaa saada maksusitoumuksen, mutta se meinaa, että sen joutuu maksamaan takaisin.
Ei siis edes vakavissa sairaustapauksissa Valtio ei kustanna kotiin kuljetusta. Ellei vakuutusta, joka korvaa kotiin kuljetuksen eikä itsellä rahaa eivätkä sukulaiset kustanna niin sinne jäät ulkomaille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näköjään olet oikeassa. Tässäkin uutisissa mainitaan että italiassa on tehohoidossa paljon sellaisia 20 vuotiaita ihmisiä joilla ei ole ollut ennen minkäänlaisia terveydellisiä ongelmia.
https://www.itv.com/news/2020-03-11/italy-doctors-coronavirus-covid-19-quarantine-milan-health/
Suomen hallitus ja THL vähättelevät aika rajusti koronaviruksen vaarallisuutta nuoremmille ihmisille.Suomessa ei ole vieläkään yksikään ihminen ollut tehohoidossa vaan tapaukset olleet lieviä.
Suurin osa Suomessa asuvista koronan saaneista on itse tuonut sen pääasiassa Italiasta/Itävallasta ja vain muutamia heidän lähipiiriin kuuluvista on saanut näiltä koronan tuonneilta ihmisiltä tartunnan.
Minun mielestä asia on Suomessa ainakin tällä hetkellä hallinnassa.
Kuuntelen viranomaisia ja noudatan heidän ohjeita, jotka on selkeät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
Pysy sitten siellä ja älä tule tänne tappamaan muita ihmisiä. Itsekeisyyden huippu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onko sillä mitään merkitystä oletko sä ulkomailla vai Suomessa, ku joka tapauksessa se vaan leviää? Sen voi saaha ihan yhtä hyvin Suomessa, ku ulkomailla. :)
"No onko sillä mitään merkitystä oletko sä ulkomailla vai Suomessa, "
Persekö tässä puhuu? Kysymyshän on tietenkin siitä, että ulkomailla on moninkertaisesti suurempi mahdollisuus saada virus mukaansa ja kun sen on saanut, niin sen sitten kuljettaa Suomeen ja täällä tartuttaa muita ihmisiä, joista osa voi olla riskiryhmään kuuluvia.
En kyllä itse haluaisi tulla tietoiseksi sellaisesta, että olen tuonut ulkomailta viruksen, joka sittemmin Suomessa on tappanut jonkun.
Omasta puolestani mielihyvin ampuisin noita kusipäitä, jotka lentelevät uhasta huolimatta ja tuovat tappajavirusta Suomeen. Ei niin itsekkäälle ihmiselle ole mitään paikkaa maailmassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
Upeaa! Pidä lomasi, laskettele, syö, juo. Nauti!
Mutta pysy siellä! Juuri sinunlaistesi vuoksi pieni poika 1,5 v on nyt sairaana!
Toinen henkilö 78 v sairastui sinun tyyppisen vuoksi. Nyt tehohoidossa.
Juu, kivaa lomaa, pysykää siellä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtion ei kustanna kenenkään kotiinkuljetusta vaan jokainen vastaa omista kuluista ellei ole matkavakuutusta, joka sen korvaa.
Ellei ole rahaa niin saattaa saada maksusitoumuksen, mutta se meinaa, että sen joutuu maksamaan takaisin.
Ei siis edes vakavissa sairaustapauksissa Valtio ei kustanna kotiin kuljetusta. Ellei vakuutusta, joka korvaa kotiin kuljetuksen eikä itsellä rahaa eivätkä sukulaiset kustanna niin sinne jäät ulkomaille.Jes! Asiallista asiaa. Thanx.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paras tapa olisi varmaan nyt saada se virus kun on vielä . kun on vielä hoitopaikkoja sairaalassa. jos pahaksi menee. sitten on immuniteetti..minun mielipide
Ei kuulema kehitä immunitrettia vaan voi sairastaa useamman kerran. Ehkä joku ammattilainen voisi vahvistaa tiedon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa tänne Italiaan sairaaloihin katsomaan onko korona pelkkä flunssa... tehohoitoon (eli lääkekoomaan ja hengityslaitteisiin) tulee jatkuvalla syötöllä lisää ihmisiä. Nuorin tehohoidossa tällä hetkellä 18v.. sairaalassa töissä olleena ja täällä Pohjois-Italiassa asuvana voin sanoa, että suoraan sanoen v*tuttaa kun puhutaan ”flunssasta” ja ei oteta tosissaan, tää koko homma on ihan kauhea rumba. Vaikka et itse olisi suurinta riskiryhmää (yli 60v ja/tai perussairauksia kuten diabetes/ astma/ sydän-/verisuonitaudit jne) niin luultavasti ympärilläsi riskiryhmäläisiä on useampikin!! Sääliksi käy täällä varsinkin sairaanhoitajia ja laitoshuoltajia jotka pienellä palkalla tekee yötä päivää järjettömästi töitä. Ja esim italialaista äitiä joka sydänongelmaisen vauvan kanssa tuli sairaalaan ja ei löytynyt tehohoitopaikkaa kun kaikki koronapotilaita äyräittensä yli myöten täynnä! Sydänkohtauspotilaat yleensä saa hoitoa minuuteissa, nyt saatta mennä tunti.. Eli vaikutukset ei koske vaan koronapotilaita vaan menee sairaalapaikat kaikilta muiltakin tarvitsevilta! Eli ottakaa nyt homma siellä haltuun, ennen kuin tilanne sama kuin täällä! Vielä kerkeää! Nyt jokainen vastuuseen omista toimistaan! Niin kuin täällä toimittaja sanoi, ennen pyydettiin lähtemään sotaan, nyt pyydetään istumaan sohvalla muutama viikko, kuinka se voi olla niin hankalaa!
Ei kuule kiinnosta Italia pätkääkään. Ihan hyvä, että vanhat ja sairaat saadaan pois yhteiskunnasta. Ihmisiä on liikaa. 1 miljardin voisi helposti porukkaa vähentää. GO corona!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin että tervetuloa vain kuolema.
Itsekkyys ja tietämättömyys,koulu esimerkki tässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mariini ja tervasaari sanoi että ei hätää, minä menen ainakin lomalle laskettelemaan itävaltaan, siinähän vouhotatte ja hysterioitte vessapapereneinenne! minä laskettelen ja syön snitseleitä olut tuopin ääressä ja nautin lomasta!!!
Oikein hyvää ja rentouttavaa lomaa koko loppuelämällesi!Suomella rajat kiinni,pysy siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma ei olekaan siinä, että menet. Ongelma on siinä, että tulet sieltä takaisin. Lasketteluhan on sinusta niin kivaa, kyllä sinä nyt yhden vuoden saat sillä aikasi siellä kulumaan.
Minä muuten aion syödä kalakukkoa kirnupiimän kanssa, tänään kotona. Mitäs siitä tykkäät?ne pitäis jättää sinne pysyvästi !
- Anonyymi
Olisi kiva kuulla reissuun lähteneiltä/sinne aikovillta ajatuksia ja perusteluita.
- Anonyymi
Jos olisi rahaa, voisi lähteä ulkomaille pysyvästi johonkin missä homma pelaa.
- Anonyymi
17 maassa asuneena voin kertoa, että Suomi on asioiden pelaamisessa edelleen maailman huipulla. Tässä sossulandiassa on vain liikaa isoja lapsia, jotka eivät osaa kantaa vastuuta edes itsestään. Hallitus on kuin äiti, jonka on lohdutettava ja maksettava viulut, eikä poispilatuille kakaroille loppupeleissä mikään riitä Ulkomaille teikäläiset pitäisikin lähettää kasvamaan. Mieluummin menolipulla.

Juuri näin, hyvin kirjoitettu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, hyvin kirjoitettu!
Todellakin!
- Anonyymi
No Etelämanterella skulaa ja Gröönlannissa pelaa, kun ei ole niissä koronaa.
- Anonyymi
Niin. Syyrialaiseen kylään lähelle Turkin rajaa. Sinne kun se leviää, niin sielä homma "pelaa"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
17 maassa asuneena voin kertoa, että Suomi on asioiden pelaamisessa edelleen maailman huipulla. Tässä sossulandiassa on vain liikaa isoja lapsia, jotka eivät osaa kantaa vastuuta edes itsestään. Hallitus on kuin äiti, jonka on lohdutettava ja maksettava viulut, eikä poispilatuille kakaroille loppupeleissä mikään riitä Ulkomaille teikäläiset pitäisikin lähettää kasvamaan. Mieluummin menolipulla.
Paljon on varmaan maita jotka eivät yllä Suomen tasolle monessakaan asiassa. Mutta oletteko tosiaan sitä mieltä että asiaa ei olisi halutessaan vielä paremmin hoitaa?
Anonyymi kirjoitti:
17 maassa asuneena voin kertoa, että Suomi on asioiden pelaamisessa edelleen maailman huipulla. Tässä sossulandiassa on vain liikaa isoja lapsia, jotka eivät osaa kantaa vastuuta edes itsestään. Hallitus on kuin äiti, jonka on lohdutettava ja maksettava viulut, eikä poispilatuille kakaroille loppupeleissä mikään riitä Ulkomaille teikäläiset pitäisikin lähettää kasvamaan. Mieluummin menolipulla.
Vihdoin joku suomalainen sanoi sen äänen! Olen itsekin maahanmuuttajana huomannut miten ihmiset itse ei ota omasta elämästä mitään vastuutta, vain ja ainoistaan syydetään kaikessa hallitusta. Hyvin sanottu että ihmiset on kun pikkulapset. Kyllä täällä Suomessa kaikki on aika hyvin, ja olisi kiva jos ihmiset tajusivat ettei nyt oikeasti ei kannatta mennä matkalla ja ottakaa nyt vastuu siitä ettei levittele sitä muille ihmisille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Syyrialaiseen kylään lähelle Turkin rajaa. Sinne kun se leviää, niin sielä homma "pelaa"
Nyt meni jo vihapuheeksi. häpeä!
- Anonyymi
Ihmiset ovat suorastaan tyhmiä, kaikki suomen tartunnat peräisin Italiasta ja Itävallasta. Noista maista tulleet saisi laittaa loppuelämän karanteeniin.
Onko tosiaan joku niin ääliö että nyt pitää lähteä pahimpaan korona maahan.- Anonyymi
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Onhan siellä koronaa ja tuet samalla ääri-islamisteja kun siellä lomailet.
:D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Pysy sitten siellä, äläkä tule takaisin, niin et vaaranna kenenkään muun henkeä ja terveyttä. Ehkä siellä ei NYT ole koronaa, mutta viimeistään toukokuussa takuulla on. Ei se jätä yhtään maata saastuttamatta, uskokaa huviksenne.
Ihmiset, jotrka ehdoin tahdoin tuovat tautia Suomeen, ovat rikollisia ja pitäisi panna häkkiin.
Toivottavasti juuri nuo ihmiset saavat taudin ensimmäisten joukossa. Kyllä siihen on alle viiskymppisetkin kuolleet maailmalla, riskiryhmää tai ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Muista myös jäädä sinne.
- Anonyymi
Ja ensimmäinen tapaus suomessa oli kiinalaiselta turistilta. Väitteesi ei pidä paikkansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Korjaus: siellä ei rekisteröidä kotonatapauksia. Ihan takuulla on paljonkin koronaa. Iranin läheisyys ja suhteet jo yksistään takaa sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.On siellä. Siitä ei ole vain merkintöjä. Vai luuletko että Venäjällä, jolla on 4000 km yhteistä rajaa Kiinan kanssa olisi tartuntoja vain muutamia kymmeniä kuten ilmoittavat Eiköhän sitä ole lähes koko pallolla..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Niinkö luulet, ettei siellä ole?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Tervemenoa. Pitkäköön Erdogani hyvää huolta. Ehkä hän tarjoaa bussikyydin EU:n rajalle, kun Suomi ei suostu ottamaan enää ulkomailta palaavia vastaan. Parhaimmassa tapauksessa lentokenttähalliin perustetaan alkeellinen karanteeni, jossa tauti leviää kivasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Tervemenoa! Lähde jo nyt. Saa Turkkikin kolmannen koronapotilaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Turkissa yksi ja Syyriassa ei yhtään tapausta. Kannattaa mennä Syyriaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pysy sitten siellä, äläkä tule takaisin, niin et vaaranna kenenkään muun henkeä ja terveyttä. Ehkä siellä ei NYT ole koronaa, mutta viimeistään toukokuussa takuulla on. Ei se jätä yhtään maata saastuttamatta, uskokaa huviksenne.
Ihmiset, jotrka ehdoin tahdoin tuovat tautia Suomeen, ovat rikollisia ja pitäisi panna häkkiin.
Toivottavasti juuri nuo ihmiset saavat taudin ensimmäisten joukossa. Kyllä siihen on alle viiskymppisetkin kuolleet maailmalla, riskiryhmää tai ei.Corona = Flunssa
Ebola = Kuolema - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Niin on mekin maksettu matka ja viikon päästä gambiaan,siellä ei ole vielä tartuntoja.Matka maksoi 7000 e ja jos nyt perumme,emme saa mitään takaisin.Tosin terveydenhuollon ammattilaiselta kohta kielletään matkustaminen...etyä on vähän paska homma
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pysy sitten siellä, äläkä tule takaisin, niin et vaaranna kenenkään muun henkeä ja terveyttä. Ehkä siellä ei NYT ole koronaa, mutta viimeistään toukokuussa takuulla on. Ei se jätä yhtään maata saastuttamatta, uskokaa huviksenne.
Ihmiset, jotrka ehdoin tahdoin tuovat tautia Suomeen, ovat rikollisia ja pitäisi panna häkkiin.
Toivottavasti juuri nuo ihmiset saavat taudin ensimmäisten joukossa. Kyllä siihen on alle viiskymppisetkin kuolleet maailmalla, riskiryhmää tai ei.Alle 50v kuolleet ovat olleet tupakoitsijoita joilla keuhkot jo muuten heikkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Että ihmisillä kauhea hinku päästä ulkomaille..minä voisin jättää maksetun matkan käyttämättä vain riskin takia, en halua altistaa itseäni en muita tartunnalle kun voi välttä.Ei olla minät itsensä kanssa minä olen jo ollut suurinpiirtein 4-5 viikkkoa hyvin vähällä kontaktilla ympäristöön vain riskin vähentämiseksi..ei mitään hankaluuksia sillä onhan media olemassa ,,en ole silti erakko jos niin luulette..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.On turkissakin koronaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Jaa, ettei Turkissa ole koronaa. Samalla lailla sielläkin on kuin muuallakin maailmassa, uutisoivat pakolaisasioita.
Tervemenoa vaan ja muista jäädä 2 viikon karanteeniin palatessani jos vielä pääset kotia ennen kesää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Corona = Flunssa
Ebola = KuolemaTervetuloa tänne Italiaan sairaaloihin katsomaan onko pelkkä flunssa... tehohoitoon (eli lääkekoomaan ja hengityslaitteisiin) tulee jatkuvalla syötöllä lisää ihmisiä. Nuorin tehohoidossa tällä hetkellä 18v.. sairaalassa töissä olleena ja täällä Pohjois-Italiassa asuvana voin sanoa, että suoraan sanoen v*tuttaa kun puhutaan ”flunssasta”.. tää koko homma on ihan kauhea rumba. Sääliksi käy varsinkin sairaanhoitajia ja laitoshuoltajia jotka pienellä palkalla tekee yötä päivää järjettömästi töitä. Ja esim italialaista äitiä joka sydänongelmaisen vauvan kanssa tuli sairaalaan ja ei löytynyt tehohoitopaikkaa kun kaikki koronapotilaita äyräittensä yli myöten täynnä! Sydänkohtauspotilaat yleensä saa hoitoa minuuteissa, nyt saatta mennä tunti.. Eli vaikutukset ei koske vaan koronapotilaita vaan menee sairaalapaikat kaikilta muiltakin tarvitsevilta! Eli ottakaa nyt homma siellä haltuun, ennen kuin tilanne sama kuin täällä! Vielä kerkeää! Nyt jokainen vastuuseen omista toimistaan! Niin kuin täällä toimittaja sanoi, ennen pyydettiin lähtemään sotaan, nyt pyydetään istumaan sohvalla muutama viikko, kuinka se voi olla niin hankalaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Tarkoitit kai koronaa! Vähän eri asia kuin corona🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Tarkoitit kai koronaa! Vähän eri asia kuin corona🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pysy sitten siellä, äläkä tule takaisin, niin et vaaranna kenenkään muun henkeä ja terveyttä. Ehkä siellä ei NYT ole koronaa, mutta viimeistään toukokuussa takuulla on. Ei se jätä yhtään maata saastuttamatta, uskokaa huviksenne.
Ihmiset, jotrka ehdoin tahdoin tuovat tautia Suomeen, ovat rikollisia ja pitäisi panna häkkiin.
Toivottavasti juuri nuo ihmiset saavat taudin ensimmäisten joukossa. Kyllä siihen on alle viiskymppisetkin kuolleet maailmalla, riskiryhmää tai ei.Se on ohi jo toukukuussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa tänne Italiaan sairaaloihin katsomaan onko pelkkä flunssa... tehohoitoon (eli lääkekoomaan ja hengityslaitteisiin) tulee jatkuvalla syötöllä lisää ihmisiä. Nuorin tehohoidossa tällä hetkellä 18v.. sairaalassa töissä olleena ja täällä Pohjois-Italiassa asuvana voin sanoa, että suoraan sanoen v*tuttaa kun puhutaan ”flunssasta”.. tää koko homma on ihan kauhea rumba. Sääliksi käy varsinkin sairaanhoitajia ja laitoshuoltajia jotka pienellä palkalla tekee yötä päivää järjettömästi töitä. Ja esim italialaista äitiä joka sydänongelmaisen vauvan kanssa tuli sairaalaan ja ei löytynyt tehohoitopaikkaa kun kaikki koronapotilaita äyräittensä yli myöten täynnä! Sydänkohtauspotilaat yleensä saa hoitoa minuuteissa, nyt saatta mennä tunti.. Eli vaikutukset ei koske vaan koronapotilaita vaan menee sairaalapaikat kaikilta muiltakin tarvitsevilta! Eli ottakaa nyt homma siellä haltuun, ennen kuin tilanne sama kuin täällä! Vielä kerkeää! Nyt jokainen vastuuseen omista toimistaan! Niin kuin täällä toimittaja sanoi, ennen pyydettiin lähtemään sotaan, nyt pyydetään istumaan sohvalla muutama viikko, kuinka se voi olla niin hankalaa!
Seurattu on Italian taistelua koronaa vastaan. Odotellaan uusia lukuja tälle päivälle. Täällä Suomessa kansa jakaantuu kahtia. Osa ottaa tilanteen vakavasti ja osa ei. Itseäni ärsyttää eniten se, että koronaviruksen aiheuttamaa tautia verrataan flunssaan. Ei nähdä tai haluta/uskalleta nähdä mitä muualla tapahtuu. Huomenna nähdään kuitenkin miten tauti on edennyt ja pelkään, että täällä olevien italialaisten mukana koronavirus on levinnyt pienille paikkakunnille. Mutta se selviää huomenna ja toivon olevani väärässä. Nyt tavoitellaan viruksen hitaampaa leviämistä. Sympatiani ovat Italiassa mutta se ei paljon auta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Ei oo coronaa venäjälläkään, eikä Jemenissä. Mee aivoton myös sinne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on mekin maksettu matka ja viikon päästä gambiaan,siellä ei ole vielä tartuntoja.Matka maksoi 7000 e ja jos nyt perumme,emme saa mitään takaisin.Tosin terveydenhuollon ammattilaiselta kohta kielletään matkustaminen...etyä on vähän paska homma
Mitä valehtelet. Kyllä niillä seksitautitartuntoja on. Käy hakemassa omasi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On siellä. Siitä ei ole vain merkintöjä. Vai luuletko että Venäjällä, jolla on 4000 km yhteistä rajaa Kiinan kanssa olisi tartuntoja vain muutamia kymmeniä kuten ilmoittavat Eiköhän sitä ole lähes koko pallolla..
Venäjän terveydenhuolto ei ole kuulemma kovin laadukas. Toisaalta jenkkien terveydenhuollossa noin 50 miljoonaa ei kuulu terveydenhuollon piiriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Turkissa laitetaan ensi maanantaina kaikki koulut kiinni ja muitakin julkisia laitoksia ilmeisesti.
Niin eihän siellä ole koronaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alle 50v kuolleet ovat olleet tupakoitsijoita joilla keuhkot jo muuten heikkoja.
Kiinalaisen tutkimuksen mukaan tupakalla ei mitään merkitystä koronakuolemissa. Nyt ei siis ole kysymys Corona-sikareista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinalaisen tutkimuksen mukaan tupakalla ei mitään merkitystä koronakuolemissa. Nyt ei siis ole kysymys Corona-sikareista.
"Kiinalaisen tutkimuksen mukaan tupakalla ei mitään merkitystä koronakuolemissa." Viite tutkimukseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on ohi jo toukukuussa.
Kukaan ei voi ennustaa milloin se on ohi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on ohi jo toukukuussa.
Kukaan ei voi ennustaa milloin se on ohi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei voi ennustaa milloin se on ohi
Ehkä osaat varoa sitä ihmistä, jolla on virus, jos osaat ennustaa niin hyvin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Corona = Flunssa
Ebola = KuolemaKorona on kuolema monille vanhoille ja sairaille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitit kai koronaa! Vähän eri asia kuin corona🙄
Haista huilu! Suomeksi korona, englanniksi Corona!
- Anonyymi
Eivät nämä virtuaalitodellisuudessa elävät extrimistit jne. välitä mitä aiheuttavat matkoillaan muille ihmisille palattuaan.
Suurin osa on tietenkin niin nuoria,että uskovat selviävänsä itse viruksesta pienin vaurioin, muille se voikin olla jopa kuolemantuomio pahimmillaan.
Siksi hallituksen ja terveysviranomaisten olisi toivonut toimivan etupainotteisesti turhien matkojen lopettamisen suhteen, mutta ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Minä lähdin alkuviikosta Berliinin. Silloin tapauksia oli täällä vähemmän kuin Helsingissä. Vain muutamia. Nyt kuitenkin jo 3500. En ole shoppaillut ja käynyt vaan pikkuisessa lähikaupassa. Asun kaverin luona, joka tekee samoin. Eli tavallaan pidämme itsemme karanteenissa, koska tapaukset leviävät nopeasti. Aion olla karanteenssa myös Helsinkiin palattuani ja käytän matkalla kasvosuojusta, vaikka minulla ei mitään flunssaoireita olekaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ensimmäinen tapaus suomessa oli kiinalaiselta turistilta. Väitteesi ei pidä paikkansa.
Ja montako jatkotartuntaa kiinalaisnaisesta seurasi? Ei tietääkseni yhtään.
Toisin oli, kun THL:n pellet ja Italianmatkaajat pääsivät vauhtiin.
Ruumiit ja sisäelinvammat ovat molempien vastuulla. Tätä ei kansa saa unohtaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ensimmäinen tapaus suomessa oli kiinalaiselta turistilta. Väitteesi ei pidä paikkansa.
Ja montako jatkotartuntaa kiinalaisnaisesta seurasi? Ei tietääkseni yhtään.
Toisin oli, kun THL:n pellet ja Italianmatkaajat pääsivät vauhtiin.
Ruumiit ja sisäelinvammat ovat molempien vastuulla. Tätä ei kansa saa unohtaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alle 50v kuolleet ovat olleet tupakoitsijoita joilla keuhkot jo muuten heikkoja.
Ihminen näyttää turvautuva kaikkiin mahdollisiin oljenkorsiin, että se oma maailmankuva ei romahtaisi.
Yksi kerrallaan näistä omista turvakuvitelmista romahtaa, mutta aina näyttää mielikuvitus riittävän uuden kehittämiseen. Mitä keksit sitten, kun saat tietoosi ensimmäisen Suomessa kuolleen tai vammautuneen perusterveen nuoren aikuisen? Niitäkin tulee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alle 50v kuolleet ovat olleet tupakoitsijoita joilla keuhkot jo muuten heikkoja.
Ihminen näyttää turvautuva kaikkiin mahdollisiin oljenkorsiin, että se oma maailmankuva ei romahtaisi.
Yksi kerrallaan näistä omista turvakuvitelmista romahtaa, mutta aina näyttää mielikuvitus riittävän uuden kehittämiseen. Mitä keksit sitten, kun saat tietoosi ensimmäisen Suomessa kuolleen tai vammautuneen perusterveen nuoren aikuisen? Niitäkin tulee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alle 50v kuolleet ovat olleet tupakoitsijoita joilla keuhkot jo muuten heikkoja.
Ihminen näyttää turvautuva kaikkiin mahdollisiin oljenkorsiin, että se oma maailmankuva ei romahtaisi.
Yksi kerrallaan näistä omista turvakuvitelmista romahtaa, mutta aina näyttää mielikuvitus riittävän uuden kehittämiseen. Mitä keksit sitten, kun saat tietoosi ensimmäisen Suomessa kuolleen tai vammautuneen perusterveen nuoren aikuisen? Niitäkin tulee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pysy sitten siellä, äläkä tule takaisin, niin et vaaranna kenenkään muun henkeä ja terveyttä. Ehkä siellä ei NYT ole koronaa, mutta viimeistään toukokuussa takuulla on. Ei se jätä yhtään maata saastuttamatta, uskokaa huviksenne.
Ihmiset, jotrka ehdoin tahdoin tuovat tautia Suomeen, ovat rikollisia ja pitäisi panna häkkiin.
Toivottavasti juuri nuo ihmiset saavat taudin ensimmäisten joukossa. Kyllä siihen on alle viiskymppisetkin kuolleet maailmalla, riskiryhmää tai ei.Älä lähde, viet kuitenkin Koronan mennessäsi ja islamilaisparat ovat kaikki vaarassa joutua kadotukseen kuollessaan. Kebabia saa lähempääkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ensimmäinen tapaus suomessa oli kiinalaiselta turistilta. Väitteesi ei pidä paikkansa.
Kiinalaisturisti ei levittänyt muihin, toisin kuin suomalaisturistit palatessaan ovat tehneet, joten älä takerru lillukanvarsiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Corona = Flunssa
Ebola = KuolemaNo just ei noin. SARS Corona 2 = Covid19
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että ihmisillä kauhea hinku päästä ulkomaille..minä voisin jättää maksetun matkan käyttämättä vain riskin takia, en halua altistaa itseäni en muita tartunnalle kun voi välttä.Ei olla minät itsensä kanssa minä olen jo ollut suurinpiirtein 4-5 viikkkoa hyvin vähällä kontaktilla ympäristöön vain riskin vähentämiseksi..ei mitään hankaluuksia sillä onhan media olemassa ,,en ole silti erakko jos niin luulette..
Olen ollut 4-5 vuotta omatoimikaranteenissa ja krapula on tarttunut silti. Hyvää jatkoa sinne!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitit kai koronaa! Vähän eri asia kuin corona🙄
Ckorona=kcorona
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän terveydenhuolto ei ole kuulemma kovin laadukas. Toisaalta jenkkien terveydenhuollossa noin 50 miljoonaa ei kuulu terveydenhuollon piiriin.
Ryssien terveydenhuoltoa ei ole kuin isoissa kaupungeissa ja Yhdysvalloissa kaikki saavat terveyspalvelut, mutta vakuutettu saa sen paremmin ja nopeammin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Corona = Flunssa
Ebola = KuolemaMistäs tiedät; corona-virus on sarstyyppinen , joka karannut sarslaboratoriosta Wuhanissa! Tiedetään vaan että virus, varmaan tarkoitettu sotakäyttöön aseena, koska leviää nopeasti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ensimmäinen tapaus suomessa oli kiinalaiselta turistilta. Väitteesi ei pidä paikkansa.
Pohjoisessa tauti ei kuitenkaan levinnyt ja taitaa olla Suomen vähäcoronaisin paikka tällä hetkellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turkissa laitetaan ensi maanantaina kaikki koulut kiinni ja muitakin julkisia laitoksia ilmeisesti.
Niin eihän siellä ole koronaa...Viisaasti ennaltaehkäisevät
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On siellä. Siitä ei ole vain merkintöjä. Vai luuletko että Venäjällä, jolla on 4000 km yhteistä rajaa Kiinan kanssa olisi tartuntoja vain muutamia kymmeniä kuten ilmoittavat Eiköhän sitä ole lähes koko pallolla..
Juu, mutta siellä Siperiassa , jossa raja ,ei paljoa asu ihmisiä , pelkkää erämaata,.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Voi meehän sie sinne, onhan se turha ulukomuan reissu ja siitä leuhkiminen paljon arvokkaampaa kuin terveenä pysyminen !! Kyllä ei rahan meno minua harmittais tuossa tilanteessa!! Hahh miten tyhmä siekii oot 🥴
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi meehän sie sinne, onhan se turha ulukomuan reissu ja siitä leuhkiminen paljon arvokkaampaa kuin terveenä pysyminen !! Kyllä ei rahan meno minua harmittais tuossa tilanteessa!! Hahh miten tyhmä siekii oot 🥴
Sitäpaitsi turkin matkat on Pirkka-matkoja, jokaisen köyhän ja työttömän saatavilla. Ihan takuuvarma paikka saada korona ja muitakin tauteja!! En lähtis ikinä, niinkuin en esim Intiaankaan. Hyi helevetti!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seurattu on Italian taistelua koronaa vastaan. Odotellaan uusia lukuja tälle päivälle. Täällä Suomessa kansa jakaantuu kahtia. Osa ottaa tilanteen vakavasti ja osa ei. Itseäni ärsyttää eniten se, että koronaviruksen aiheuttamaa tautia verrataan flunssaan. Ei nähdä tai haluta/uskalleta nähdä mitä muualla tapahtuu. Huomenna nähdään kuitenkin miten tauti on edennyt ja pelkään, että täällä olevien italialaisten mukana koronavirus on levinnyt pienille paikkakunnille. Mutta se selviää huomenna ja toivon olevani väärässä. Nyt tavoitellaan viruksen hitaampaa leviämistä. Sympatiani ovat Italiassa mutta se ei paljon auta.
Flunssa = nuhakuume (eng: common cold, flu)
Influenssa = pahempi tauti, todella korkea kuume.... mutta kutsutaan myös nimell' "flu".
Eli siis kun Trump ja muut idiootit vertaa Koronaa "flunssaan" englanniksi.... ne puhuvat silloin influenssasta joka on todella helvetillinen kuumetauti. Reilusti yli 40 asteen kuume jne.
Influenssa tappaa noin 0,1% sairastuneista.... Korona 1-4% eli monikymmenkertaisesti. Lisäksi se levittyy paljon helpommin. Hong Kongissa olivat myös huomanneet että Korona vaurioittaa keuhkoja varsi useilla parantuneilla. Yritä siinä sitten pihistä 70% keuhkokapasiteetilla loppuikäsi. Jos tauti uusii niin varmaan menoa viimeistään sitten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä lähdin alkuviikosta Berliinin. Silloin tapauksia oli täällä vähemmän kuin Helsingissä. Vain muutamia. Nyt kuitenkin jo 3500. En ole shoppaillut ja käynyt vaan pikkuisessa lähikaupassa. Asun kaverin luona, joka tekee samoin. Eli tavallaan pidämme itsemme karanteenissa, koska tapaukset leviävät nopeasti. Aion olla karanteenssa myös Helsinkiin palattuani ja käytän matkalla kasvosuojusta, vaikka minulla ei mitään flunssaoireita olekaan.
Taitaa korona vaan levitä lentokoneessa kuin kulovalkea. Ainakin parin rivin päähän ja takana istuvalle. Siitä päätellen kuvittelisi edessä istuvalle tarttuvan kauempaa jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie lähen toukokuussa Turkkiin.
Onneks siellä ei ole coronaa.
Matka jo maksettu.Siellä on koronaa, mutta kun asia salataan kyseisen valtion toimesta.
- Anonyymi
kesällä automatkalle Italiaan ja Itävaltaan saakka, Saksan ja Tanskan kautta. paskat koronista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pohjoisessa tauti ei kuitenkaan levinnyt ja taitaa olla Suomen vähäcoronaisin paikka tällä hetkellä.
Minäkin huomasin saman. Onko siellä pakkasta joka pitää sen kurissa.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haista huilu! Suomeksi korona, englanniksi Corona!
Kuinkas se nyt pitää lausua tai kirjoittaa? "Kikero koittaa kelloa" vai "Cicero soittaa selloa"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus: siellä ei rekisteröidä kotonatapauksia. Ihan takuulla on paljonkin koronaa. Iranin läheisyys ja suhteet jo yksistään takaa sen.
Et sitten lähdekään toukokuussa Turkkiin. Menetit vielä rahasikin.
- Anonyymi
Mitä mieltä olette pitäskö kaikki matkustaminen ulkomaille kieltää suomessa asuvilta? Ja jos sitä kieltoa ei noudattaisi tulisi sakkoja vähintään tai... nythän pääsee taimaaseen parilla sadalla voipi houkutella joitakin lomaileen mutta kuitenkin...
Eikös Venäjäkin sulkenut rajoja miksi meillä ei?
Kertokaa mitä mieltä olette- Anonyymi
Ulkoministeriö eilen väläytteli mahdolisuutta, että useammat maat sulkisivat rajansa matkailijoilta. Jää nähtäväksi, kuinka tianne elää, pääseekö täältä joka tapauksessa kohta enää mihinkään.
Mielestäni kaikki matkustaminen tulisi kieltää. Vielä olisi mahdollista vaikuttaa, ettei homma leviä aivan käsiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkoministeriö eilen väläytteli mahdolisuutta, että useammat maat sulkisivat rajansa matkailijoilta. Jää nähtäväksi, kuinka tianne elää, pääseekö täältä joka tapauksessa kohta enää mihinkään.
Mielestäni kaikki matkustaminen tulisi kieltää. Vielä olisi mahdollista vaikuttaa, ettei homma leviä aivan käsiin.Tarkoittaa myös sitä, että rajansa sulkevissa valtioissa olevat matkailijat jäävät sinne jumiin. Eikä vakuutus korvaa syntyneitä kuluja, koska kyseessä on force majeure. Etenkin kun matkailija matkusti vastoin oman valtionsa virallista suositusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkoministeriö eilen väläytteli mahdolisuutta, että useammat maat sulkisivat rajansa matkailijoilta. Jää nähtäväksi, kuinka tianne elää, pääseekö täältä joka tapauksessa kohta enää mihinkään.
Mielestäni kaikki matkustaminen tulisi kieltää. Vielä olisi mahdollista vaikuttaa, ettei homma leviä aivan käsiin.Kaikella on tarkoituksensa,,,kun kaikki pysähtyy,;Ilmastonsaasteet vähenee ,turhakiire loppuu,ehtii ajatella elämisessä tärkeimpiäasioita,;;
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikella on tarkoituksensa,,,kun kaikki pysähtyy,;Ilmastonsaasteet vähenee ,turhakiire loppuu,ehtii ajatella elämisessä tärkeimpiäasioita,;;
Just! Nasahan oli jo huomannut, miten ilmansaasteet ja pienhiukkaset ovat pohjoisitaliassa ja kiinan wuhanissa romahtaneet. Eli ainakin tänä vuonna on toiveita, että kurjet ja västäräkit saapuvat tänne pohjolaan.
Vakavasti ottaen: Saattaa olla tarkoituskin. Luontoäiti totesi, että piisaa. Ja putsaa nyt välillä pöydän. - Anonyymi
No ei todellakaan pitäisi. Täysin tyhjänpäiväistä hysteriaa. Normaalikuntoiselle ei pitäisi olla mitään estettä matkustaa. Korona ei ole mikään rutto, joka tappaa. Jos siihen sairastuu, niin mitä sitten, podet sen pois, elämä jatkuu senkin jälkeen. En myöskään ymmärrä näitä wc-paperin hamstraajia, mihin ne sitä tarttee? Korona tuskin lisää vessassa käynti tarvetta yhtään enempään, kuin normaalistikkaan tarttee käydä. Naurettavaa hysteriaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkoministeriö eilen väläytteli mahdolisuutta, että useammat maat sulkisivat rajansa matkailijoilta. Jää nähtäväksi, kuinka tianne elää, pääseekö täältä joka tapauksessa kohta enää mihinkään.
Mielestäni kaikki matkustaminen tulisi kieltää. Vielä olisi mahdollista vaikuttaa, ettei homma leviä aivan käsiin.Matkailu saastuttaa, joten sen voi hyvin kieltää lopullisesti myös Covidin jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just! Nasahan oli jo huomannut, miten ilmansaasteet ja pienhiukkaset ovat pohjoisitaliassa ja kiinan wuhanissa romahtaneet. Eli ainakin tänä vuonna on toiveita, että kurjet ja västäräkit saapuvat tänne pohjolaan.
Vakavasti ottaen: Saattaa olla tarkoituskin. Luontoäiti totesi, että piisaa. Ja putsaa nyt välillä pöydän.Luontoäitiä ei ole olemassakaan, joten höpinät sikseen. Sen sijaan ylitiivis yhteistyö Aasian pakanoiden ja muiden koiransyöjien kanssa aiheutti tarpeellisen vastaheiton businekseen ja kohta taas tehtaan piiput tupruttaa täälläkin.
- Anonyymi
Thaimaalaiset suhtautuvat vihamielisesti valkoisiin likaisiin!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei todellakaan pitäisi. Täysin tyhjänpäiväistä hysteriaa. Normaalikuntoiselle ei pitäisi olla mitään estettä matkustaa. Korona ei ole mikään rutto, joka tappaa. Jos siihen sairastuu, niin mitä sitten, podet sen pois, elämä jatkuu senkin jälkeen. En myöskään ymmärrä näitä wc-paperin hamstraajia, mihin ne sitä tarttee? Korona tuskin lisää vessassa käynti tarvetta yhtään enempään, kuin normaalistikkaan tarttee käydä. Naurettavaa hysteriaa.
Jos joutuu karanteeniin wc-paperi loppuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos joutuu karanteeniin wc-paperi loppuu
Vesi ei kai Suomesta ole loppumassa, eikä vedenkäsittelylaitoksia olla sulkemassa, vai mitä?
- Anonyymi
Nää on niitä köyhiä joilla ei ole varaa perua matkaansa. Kun kerrankin pääsis johonkin, ollaan itsekkäitä eikä ajatella muiden sairastumisriskiä.
- Anonyymi
Pääseehän sinne lomalle sitte kun tämä virus on voitettu, kait sitä sen verran jaksaa odottaa, entä jos siellä lomalla sitte ei ollukkaa kivvaa ja, sairastut vielä koronaan niin onko sekkää sitte hauskaa? Vai eikö ole vara mennä kun nyt ku pääsee ehkä niin halavalla?
- Anonyymi
Eivät ainakaan rikastu, jos rajat suljetaan, ja jumittuvat ulkomaille viikoiksi. Hotelli heittää ulos, kun rahat loppuvat. Ja vakuutus ei korvaa, kun uhmaa tietoisesti virallisia matkustussuosituksia.

Tai menee koko hotelli karanteeniin, kuten jo käynyt italiassa. Sielähän on jumissa sairaitten kanssa ties minkä aikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääseehän sinne lomalle sitte kun tämä virus on voitettu, kait sitä sen verran jaksaa odottaa, entä jos siellä lomalla sitte ei ollukkaa kivvaa ja, sairastut vielä koronaan niin onko sekkää sitte hauskaa? Vai eikö ole vara mennä kun nyt ku pääsee ehkä niin halavalla?
Ja pianhan me se voitetaan, koska yksi Suomalainen vastaa kymmentä bakteeria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja pianhan me se voitetaan, koska yksi Suomalainen vastaa kymmentä bakteeria.
Se on virus eikä bakteeri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja pianhan me se voitetaan, koska yksi Suomalainen vastaa kymmentä bakteeria.
Se on virus eikä bakteeri
- Anonyymi
Julkinen rangaistus näille viruksen tahallaan levittäjille!!!
- Anonyymi
Prolet vaan mylvii kateellisina. Itse olette tuoneet Tallinnasta hiviä, sekin työläisjuntit!
- Anonyymi
Niii. Mitä saattaapi tulla jos ja kun ei noudata sitä karanteenia?
- Anonyymi
Samoin Tampere talolle joka meinaa järjestää yleisötaphtumat joissa on myyty vähemmän kuin 500 lippua. Myös muut vastaavaan syyllistyvät. Kaikki julkiset tapahtumat peruttava, ei tarvitse olla kuin yksi taudin kantaja joka altistaa muut.
- Anonyymi
Kyllä nyt pelottaa kun joku uhoaa netissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nyt pelottaa kun joku uhoaa netissä
Just
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prolet vaan mylvii kateellisina. Itse olette tuoneet Tallinnasta hiviä, sekin työläisjuntit!
Juuri näin. Me kapitalistit sijoitamme nyt sen mahtavat pari sataa oikein thaimaan matkaan. Ja eihän taudit rikkaisiin tartu.
- Anonyymi
RAJAT KII
- Anonyymi
Mitähän se rajojen sulkeminen enää auttaisi, kun tauti on jo täällä?
- Anonyymi
Ei auta enää yhtään. Ei millään tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän se rajojen sulkeminen enää auttaisi, kun tauti on jo täällä?
Kyse onkin epidemian hallinnasta. Rajojen sulkemisella ym. rajoituksilla pyritään hidastamaan epidemian kulkua, jotta mahdollisimman moni saisi hoitoa. Jos tartunnat lisääntyvät hallitsemattomasti, niin hoitokapasiteetti ei riitä, ja tulee paljon turhia kuolemia. Siihen voimme kukin osaltamme vaikuttaa noudattamalla suosituksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän se rajojen sulkeminen enää auttaisi, kun tauti on jo täällä?
No ettei se pääsis enää pois täältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse onkin epidemian hallinnasta. Rajojen sulkemisella ym. rajoituksilla pyritään hidastamaan epidemian kulkua, jotta mahdollisimman moni saisi hoitoa. Jos tartunnat lisääntyvät hallitsemattomasti, niin hoitokapasiteetti ei riitä, ja tulee paljon turhia kuolemia. Siihen voimme kukin osaltamme vaikuttaa noudattamalla suosituksia.
On paljon muitakin sairaita, koronapotilaat vievät heiltä paikan
- Anonyymi
Älä kyttää muita.
- Anonyymi
Täällä on taas noita jotka matkustaa Thaimaaseen. Eikö kannattaisi ennemmin matkustaa Ahvenanmaaseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on taas noita jotka matkustaa Thaimaaseen. Eikö kannattaisi ennemmin matkustaa Ahvenanmaaseen!
Ahvenanmaalle*
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on taas noita jotka matkustaa Thaimaaseen. Eikö kannattaisi ennemmin matkustaa Ahvenanmaaseen!
Thaimaahan! Ei Thaimaaseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Thaimaahan! Ei Thaimaaseen!
On se suomi vaikea kieli :)
- Anonyymi
Vain vittupäitä ja ääliöitä kytätään, koska heillä ei ole omia aivoja tai ainakaan edellytyksiä käyttää niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on taas noita jotka matkustaa Thaimaaseen. Eikö kannattaisi ennemmin matkustaa Ahvenanmaaseen!
Tai saimaaseen??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se suomi vaikea kieli :)
On se, varsinkin yhdyssanat. Ei pääse näillä koukeroilla elvistelemään kirjallista taituruutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on taas noita jotka matkustaa Thaimaaseen. Eikö kannattaisi ennemmin matkustaa Ahvenanmaaseen!
Ahvenemaaseen, thaimaaseen 😄😄😄😄😄
- Anonyymi
Lentokentällä pitäisi kertoa että matka vain yhteen suuntaan.
Eli kun menet niin paluu Suomeen vasta kun koronavirus taltutettu. Meni siinä 1kk tai 2vuotta.
Loppuu se tahallinen taudin levitys.
Muutenkin ihmiset ihan järjettömän tyhmiä, jos tulet korona alueelta niin miksi pitää mennä töihin, kouluun, harrastuksiin.
Siis ihan täysin k.. päistä porukkaa.- Anonyymi
’korona-aluetta’ on tällä hetkellä käytännössä koko maailma, eli kaikkienko meidän pitäisi nyt sitten jäädä kotio? Sitäpaitsi monissa aasian lomakohteissa koronatapauksia vähemmän mitä suomessa. Katso peilistä osoittavaa sormea ja totea kuka k-pää ei ajattele kuin itseään.
- Anonyymi
Kieltämättä vastuutonta lähteä viemään virusta Suomesta muualle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
’korona-aluetta’ on tällä hetkellä käytännössä koko maailma, eli kaikkienko meidän pitäisi nyt sitten jäädä kotio? Sitäpaitsi monissa aasian lomakohteissa koronatapauksia vähemmän mitä suomessa. Katso peilistä osoittavaa sormea ja totea kuka k-pää ei ajattele kuin itseään.
Kyllä! Kaikkien pitäisi jäädä nyt kotiin. Jos sairastut vakavasti ulkomailla, niin sitten kerjätään kyytiä kotimaahan. Itsekästä on toimia ajattelematta seuraamuksia. Tai voit jäädä sairastamaan sinne ulkomaillekin, mutta hoito ei välttämättä ole enää samalla tasolla kuin esim. Suomessa. Yksilötasolla ei ole merkitystä muille miten sinun käy, mutta jos altistat välinpitämättömyydelläsi muita, niin sillä on suuri merkitys. Ajatelkaa vaikkapa vanhuksia ja sairaalassa makaavia syöpäsairaita . Heille toiminnallasi on merkitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
’korona-aluetta’ on tällä hetkellä käytännössä koko maailma, eli kaikkienko meidän pitäisi nyt sitten jäädä kotio? Sitäpaitsi monissa aasian lomakohteissa koronatapauksia vähemmän mitä suomessa. Katso peilistä osoittavaa sormea ja totea kuka k-pää ei ajattele kuin itseään.
Sinä olet se k.. pää.
Ei kaikki ole ulkomailla.
Kuinka vaikeata on ymmärtää että jos tulet korona alueelta niin olet kotona 2viikkoa. Tai jäät sinne alueelle.
Käytännössä kaikki korona tapaukset Suomessa ovat Italia ja Itävalta yhteyksistä.
Suomessa 155 tapausta, Italia 13000. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
’korona-aluetta’ on tällä hetkellä käytännössä koko maailma, eli kaikkienko meidän pitäisi nyt sitten jäädä kotio? Sitäpaitsi monissa aasian lomakohteissa koronatapauksia vähemmän mitä suomessa. Katso peilistä osoittavaa sormea ja totea kuka k-pää ei ajattele kuin itseään.
Älkää hitossa jääkö "kotio". Melkein neljännes kuolemista tapahtuu vielä kotona. Sinne kaukoitään, tai vähintään lähi-itään kaikki nyt, jos sielä kerran on vielä terveitäkin seassa. Reissataan nyt kuin Relanderi. On matka-aletkin alkaneet juuri sopivasti.
- Anonyymi
Täytyy elää kuin viimeistä päivää ...
Jos vielä ehtisi ennen kuin kuolo korjaa 😜👍❤🥰🙃⚡⚡😜😜😜😂😂😂😂- Anonyymi
Joo, ehtii itse elää ennenkuin jonkun toisen sen vuoksi kuolo korjaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ehtii itse elää ennenkuin jonkun toisen sen vuoksi kuolo korjaa.
Niinpä. Kuulostaa niin kliseiseltä, joten siitä vaan elämään kuin viimeistä päivää, mutta vastuunsa voi silti tuntea.
- Anonyymi
Täällä Hämeenlinnassa vielä moni henki huokuu. Eli täällä eletään todennäköisesti vasta toiseksiviimeistä päivää, koska kellokin on jo noin.
- Anonyymi
Ei rajojen sulkeminen tai matkustamisen kieltäminen hyödytä ketään. Ei se virusta pysäyttäisi. Ei nykymaailmassa. Herätkää reaalimaailmaan kateelliset!
- Anonyymi
Niin vielä...mä tulin tiistaina Teneriffalta ja milloin tahansa lähtisin takaisin. Vähemmän siellä on koronaa kuin HUS-alueella.
- Anonyymi
Lentoliikennettä on niin saatanasti, ettei tarvitse ihmetellä, että koronakin on muutaman päivän sisällä maailman joka kolkassa.
- Anonyymi
Jaa mitä pitäisi karehti?🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin vielä...mä tulin tiistaina Teneriffalta ja milloin tahansa lähtisin takaisin. Vähemmän siellä on koronaa kuin HUS-alueella.
Ihmiskunta on ilmestyskirjan mukaan saamassa tuomionsa ,eikä tämä ole kuin alkua. Tuska tulee kasvamaan hirvittäviin mittoihin. Nyt on saatanalla viimeisten meuhaamisien aika,josta seurauksena avioliiton mitätöiminen vrt homoliitot. Väärien uskontojen esiinnousu vrt islam. Näitä voisi luetella vaikka koko päivän, aina ahneudesta ateismiin saakka. Eipä huolta ,sillä Keesus tulee hävittämään pahuuden ja luovuttaa maan ihmisineen Isälleen ,ja jumalan alkuperäinen suunnitelma toteutuu ja pakanain ajat päättyvät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lentoliikennettä on niin saatanasti, ettei tarvitse ihmetellä, että koronakin on muutaman päivän sisällä maailman joka kolkassa.
Jep. Keskimäärin 2000 lentokonetta ilmassa joka sekunti. Yksittäisen koneen polttoaineen kulutus n.2500-3500kg kerosiinia per tunti.
Mut pääasia että pääsee ulkomaille somettamaan... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiskunta on ilmestyskirjan mukaan saamassa tuomionsa ,eikä tämä ole kuin alkua. Tuska tulee kasvamaan hirvittäviin mittoihin. Nyt on saatanalla viimeisten meuhaamisien aika,josta seurauksena avioliiton mitätöiminen vrt homoliitot. Väärien uskontojen esiinnousu vrt islam. Näitä voisi luetella vaikka koko päivän, aina ahneudesta ateismiin saakka. Eipä huolta ,sillä Keesus tulee hävittämään pahuuden ja luovuttaa maan ihmisineen Isälleen ,ja jumalan alkuperäinen suunnitelma toteutuu ja pakanain ajat päättyvät.
Jätetään noi jeesustelut kuitenkin nyt pois. Samalta kiinan torilta on korona lähtösin mistä sars aikanaan. Kiinalainen maatalous tästä vastuussa alkujaan on kun eivät pidä huolta siittä mitä pistävät lihoiks.
- Anonyymi
Missä sinäkin olit, kun aivoja jaettiin? Ai niin, ulkomailla...
Totta kai rajojen sulkeminen auttaa, se hidastaa taudin leviämistä.
Ihan tiedoksesi, että en kadehdi vajaaälyisyyttä, vaikka se kenties vajaaälyisestä itsestään tuntuu kateudelta, ettei hänestä pidetä. - Anonyymi
Virusta ei pysäytä mikään, mutta teho-osastojen tulevaa ruuhkaa tässä pyritään estämään. Ja onhan tuo ihmisten oma järki jo nähty, joten rajat kiinni vaan.
- Anonyymi
Kuulkaas nyt järjen jättiläiset. Kyse on epidemian hallinnasta. Että kaikki eivät sairastu yhtä aikaa. Sellaisen tilanteen hoitamiseen ei ole missään resursseja. Ja kun resurssit eivät riitä, tulee tulee turhia kuolemia. Valtiot sulkevat rajoja siksi, etteivät halua oman väen lisäksi matkailijoita kuormittamaan epidemian vuoksi tiukilla olevaa terveydenhuoltoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Keskimäärin 2000 lentokonetta ilmassa joka sekunti. Yksittäisen koneen polttoaineen kulutus n.2500-3500kg kerosiinia per tunti.
Mut pääasia että pääsee ulkomaille somettamaan...13.3.2020 klo 16.10 koneita ilmassa 14708!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jätetään noi jeesustelut kuitenkin nyt pois. Samalta kiinan torilta on korona lähtösin mistä sars aikanaan. Kiinalainen maatalous tästä vastuussa alkujaan on kun eivät pidä huolta siittä mitä pistävät lihoiks.
Samaa mieltä! Saisivat kiinalaiset siivota torinsa!
- Anonyymi
Hyödyttää se riski ryhmiä.
Rajat kiinni, ei uusia tartuttajia ulkomailta Suomeen.
Aika helppoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lentoliikennettä on niin saatanasti, ettei tarvitse ihmetellä, että koronakin on muutaman päivän sisällä maailman joka kolkassa.
Ja kun matkustajat loppuivat, niin jatkoivat vaan, koska niitä viruksia oli jonossa vielä niin"saatanasti" Kai nekin kohta on jo lennätetty loppuun. Sittenhän loppuu telkasta se "lentoturmatutkintakin". Voi saa....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiskunta on ilmestyskirjan mukaan saamassa tuomionsa ,eikä tämä ole kuin alkua. Tuska tulee kasvamaan hirvittäviin mittoihin. Nyt on saatanalla viimeisten meuhaamisien aika,josta seurauksena avioliiton mitätöiminen vrt homoliitot. Väärien uskontojen esiinnousu vrt islam. Näitä voisi luetella vaikka koko päivän, aina ahneudesta ateismiin saakka. Eipä huolta ,sillä Keesus tulee hävittämään pahuuden ja luovuttaa maan ihmisineen Isälleen ,ja jumalan alkuperäinen suunnitelma toteutuu ja pakanain ajat päättyvät.
Vaikka olen ateisti, niin tulin joku aika sitten lukeneeksi raamatusta sitä "ilmestyskirjaa". Siinä ja yhdessä toisessakin (olikohan joku ennustusten kirja). Kerrotut ilmiöt ja tapahtumat sopivat hämmästyttävästi näihin aihoihin. Niiden mukaan ei meno tästä ainakaan parane.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä! Saisivat kiinalaiset siivota torinsa!
Taikka muuton me Suamaliset tullaan jukoliste luutinemme ja siivotaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
13.3.2020 klo 16.10 koneita ilmassa 14708!
Siinä sitä on Marinin hallitukselle ilmastonmuutosta ja meidän pitäisi ympäristöveroja maksamalla kirkastaa noiden jumbojettien , hävittäjien ja kuljetuskoneiden jäljiltä koko maailman taivaat:/
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka olen ateisti, niin tulin joku aika sitten lukeneeksi raamatusta sitä "ilmestyskirjaa". Siinä ja yhdessä toisessakin (olikohan joku ennustusten kirja). Kerrotut ilmiöt ja tapahtumat sopivat hämmästyttävästi näihin aihoihin. Niiden mukaan ei meno tästä ainakaan parane.
Niinpä.. Raamatullisia aikoja eletään. Mutta usko Sanaan ei tarkoita ettei pitäisi varautua ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Oli uskova mies, tulva alueella talonsa katolla. Pelastajat saapuivat veneellä auttamaan. Mies kieltäytyi avusta sanoen,"Luotan Jumalan apuun". Näin hän vastasi kaikille avun tarjoajille. Mies hukkui tulevassa. Tuonpuoleisessa hän kysyi miksi Jumala ei pelastanut häntä, hänelle vastattiin" kolme kertaa lähetin pelastajat etkä ottanut heitä vastaan". Usko pelastaa mutta tyhmä ei tarvitse olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jätetään noi jeesustelut kuitenkin nyt pois. Samalta kiinan torilta on korona lähtösin mistä sars aikanaan. Kiinalainen maatalous tästä vastuussa alkujaan on kun eivät pidä huolta siittä mitä pistävät lihoiks.
Kiinalainen? Kyllä täällä Suomessakin monet sörkkii eläinten raatoja, turha sitä vastuuta on muille sysätä, jättäkää ruumiit rauhaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiskunta on ilmestyskirjan mukaan saamassa tuomionsa ,eikä tämä ole kuin alkua. Tuska tulee kasvamaan hirvittäviin mittoihin. Nyt on saatanalla viimeisten meuhaamisien aika,josta seurauksena avioliiton mitätöiminen vrt homoliitot. Väärien uskontojen esiinnousu vrt islam. Näitä voisi luetella vaikka koko päivän, aina ahneudesta ateismiin saakka. Eipä huolta ,sillä Keesus tulee hävittämään pahuuden ja luovuttaa maan ihmisineen Isälleen ,ja jumalan alkuperäinen suunnitelma toteutuu ja pakanain ajat päättyvät.
Se Islam on paikkapaikoin järkevämpi aate kuin tämä nykyinen valhe.
- Anonyymi
Maksoin matkan Roomaan.
Rahat meni mutta tärkein henki jää.
En ota, riskiä.
Elämä on tärkeintä
Itse olen leski.
Tiedän mitä on menettää läheinen.- Anonyymi
Mitä kuvittelit sieltä roomasta löytäväsi, uuden kynkättävänkö hah mitö typeryyttä, ihaile kuutamoa kamarisi ikkunasta, iinäö onihan tarpeeksi nuorille ja vanhoille.
- Anonyymi
Oikea valinta, sinne Roomaan ehtii kyllä. Muutama toimisto muuten näkyy palauttavan rahat perutuista matkoista.
- Anonyymi
Hyvä! Olet toiminut järkevästi. Itseasiassa ensimmäinen, jonka tiedän peruneen matkansa. Kiitos (ja hatunnosto..).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kuvittelit sieltä roomasta löytäväsi, uuden kynkättävänkö hah mitö typeryyttä, ihaile kuutamoa kamarisi ikkunasta, iinäö onihan tarpeeksi nuorille ja vanhoille.
Mene sinä suomen kielen kursseille. Ja opettele lisäksi Italian historiaa. Toivottavasti maa on joskus vielä paikka, jonne voi matkustaa. Sen verran siellä on nähtävää ja kulttuuria, että ihan huonojalkaiset (kynkkäävät? ) eivät lähde. Mutta hyvää perjantaita sinulle kuutamolle, sanan varsinaisessa merkityksessä.
- Anonyymi
Minulla on matka Salzburgiin toukokuun puolivälissä, saas nähdä päästäänkö sinne, kaikki maksettu jo ennen coronaa, tietty haluan rahani takas , jollei matka toteudu , Finnairilta vissiin voi saada, mutta hotellista ei tiedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä! Olet toiminut järkevästi. Itseasiassa ensimmäinen, jonka tiedän peruneen matkansa. Kiitos (ja hatunnosto..).
MINÄKIN tiedän yhden pariskunnan , joka perui Italian matkansa, saivat tai saavat rahansa takaisin turha sanoa että ei saa , ihan varmasi saa rahat takaisin .
- Anonyymi
Minä käytän lippuni, koska olen jäänyt leskeksi jo toisen mailmansodan aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on matka Salzburgiin toukokuun puolivälissä, saas nähdä päästäänkö sinne, kaikki maksettu jo ennen coronaa, tietty haluan rahani takas , jollei matka toteudu , Finnairilta vissiin voi saada, mutta hotellista ei tiedä.
Finnair ei perunut lentoja Pariisin terrori-iskussakaan, toivotti vaan hyvää matkaa ja kyllä siellä ihan turvallista on vaikka matkustusta Pariisiin tuli välttää ulkonaliikkumiskiellon takia?! Ja ainoona lentoyhtiön lensi, muut peruivat ja palauttivat rahat...että en odottelua liikoja. Järki tosin nyt matkustamisen kanssa...

Ei tuo ole edes Ranskaan lähdössä vaan Salzburiin Itävaltaan.
- Anonyymi
👍👍Viisas ihminen!!👍👍
- Anonyymi
Nuo viruksen Suomeen tuoneet on laitettava korvausvastuuseen aiheuttamistaan vahingoista ja rahallisista kuluista valtiolle, yrityksille ja koko yhteiskunnalle!
Osaisiko joku nostaa ryhmäkanteen noita itsekkäitä taudintuojia vastaan?- Anonyymi
Julkisuuden tietojen mukaan opettajat ja lääkärit ovat pahimpia taudin levittäjiä. Mitä nuo edellä sitä opiskelijat perässä.
- Anonyymi
Ja rahallinen korvausko tämän kaiken korjaa? Miettikää nyt saatana muutakin kun lompakon paksuutta. Jos nyt keskitytään siihen että tästä selvitään vaan parhaalla mahdollisella lopputuloksella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkisuuden tietojen mukaan opettajat ja lääkärit ovat pahimpia taudin levittäjiä. Mitä nuo edellä sitä opiskelijat perässä.
Sivistyneistö on aiheuttanut kaikki katastrofit tähän mennessä. Niin nytkin.
Sitten vielä kehtaavat valittaa korkeampaa veroprosenttiaan. Liian alhainen se on historian valossa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja rahallinen korvausko tämän kaiken korjaa? Miettikää nyt saatana muutakin kun lompakon paksuutta. Jos nyt keskitytään siihen että tästä selvitään vaan parhaalla mahdollisella lopputuloksella
Korvausvelvollisuus on ainoa, millä typerysten päähän saa edes hiukan järkeä. Kaikkea muutakin on yritetty, ja toimimattomaksi havaittu.
- Anonyymi
Jaaha! Mielenkiintoinen tapaus, kirjoitustaitoinen suomalainen, joka ei ole koskaan käynyt ulkomailla! Teitä ei kyllä voi olla montaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha! Mielenkiintoinen tapaus, kirjoitustaitoinen suomalainen, joka ei ole koskaan käynyt ulkomailla! Teitä ei kyllä voi olla montaa.
Melko omituista, jos kirjoitustaidon oppiminen vaatisi käymistä ulkomailla. Kyllä minulle ainakin opetettiin ihan kotikylän koulussa.
Muutenkin kiitän opettajiani, jotka ovat säästäneet minulta kosolti aikaa ja rahaa opettamalle maantiedon tunneilla maailmasta niin, että minun ei ole itse tarvinnut lähteä katsomaan ulkomaille mitään sellaista, jonka tiedän olevan siellä muutenkin juuri sellaisena kuin olen aina tiennyt sen olevan.
Mutta jos nyt ketä sellainen kiinnostaa ja kokee sen arvolleen eli statukselleen välttämättömäksi, niin siitä vaan menee. Kunhan maksaa itse karanteeninsa ja mahdollisen tehohoitonsa. Sen verran olen herra Darwinin kannattaja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melko omituista, jos kirjoitustaidon oppiminen vaatisi käymistä ulkomailla. Kyllä minulle ainakin opetettiin ihan kotikylän koulussa.
Muutenkin kiitän opettajiani, jotka ovat säästäneet minulta kosolti aikaa ja rahaa opettamalle maantiedon tunneilla maailmasta niin, että minun ei ole itse tarvinnut lähteä katsomaan ulkomaille mitään sellaista, jonka tiedän olevan siellä muutenkin juuri sellaisena kuin olen aina tiennyt sen olevan.
Mutta jos nyt ketä sellainen kiinnostaa ja kokee sen arvolleen eli statukselleen välttämättömäksi, niin siitä vaan menee. Kunhan maksaa itse karanteeninsa ja mahdollisen tehohoitonsa. Sen verran olen herra Darwinin kannattaja.Tuo oli hyvin kirjoitettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkisuuden tietojen mukaan opettajat ja lääkärit ovat pahimpia taudin levittäjiä. Mitä nuo edellä sitä opiskelijat perässä.
Nyt Lopettajat ja Jääkärit korjaamaan niiden virheet.
- Anonyymi
No entäs hallitus ja poliitikot ja THL? Eikös nämä ole hyvin palkatuissa toimissaan myös kansallista turvallisuutta varmistamassa?
Miten on käynyt, pandemia painaa päälle ja rajoja ei uskalleta sulkea lentelyiltä yms.
Toisaalta ovatkin myöntäneet ,että karkasi jo käsistä ja vain seuraillaan. - Anonyymi
Ensimmäiset Pohjois-Italiasta tulleet olivat ymmärtääkseni parin päivän työmatkalla kongressissa eikä tauti silloin vielä ollut Italiassakaan läheskään hälyttävä! Kaikki paljastui myöhemmin ja nopeasti! Mutta edelleen lennettiin Lappeenrantaan Milanosta Ryanairilla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkisuuden tietojen mukaan opettajat ja lääkärit ovat pahimpia taudin levittäjiä. Mitä nuo edellä sitä opiskelijat perässä.
Varmastikin siksi, että tällainen pienipalkkainen harvemmin tekee laskettelureissuja Tiroliin.
- Anonyymi
Corona virus COVID-19 on kaikkialla North Korea ei ilmoita siita mitaan.
- Anonyymi
Korona ei kosketa Pohjois-Koreaa eikä Venäjää. Ken matkalle nyt halajaa, ostaa menolipun jompaan kumpaan maahan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona ei kosketa Pohjois-Koreaa eikä Venäjää. Ken matkalle nyt halajaa, ostaa menolipun jompaan kumpaan maahan.
Venäjällä on coronaa , ovat siitä tiedottaneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjällä on coronaa , ovat siitä tiedottaneet.
Tiedän sen. Kirjoitin provosoivasti juuri siksi, kun siellä suoraan sanoen valehdellaan mm. tautimääriä. Ja kansa kärsii.
- Anonyymi
Jos on matka maksettu etkä saa rahoja takaisin nii on ymmärrettävää että lähtee matkalle jos sitä ei voi siirtää.
- Anonyymi
On mentävä vaikka tappava tauti on todennäköinen seuraus itselle ja muille.
- Anonyymi
Vitun köyhät paskat, joiden täytyy elvistellä. Menisivät tositeeveeseen idioottitähdiksi. Ei ne kyllä sielläkään naurata, ovat niin rasittavan tyhmiä.
- Anonyymi
Outoa ymmärrystä. Elämässä on vain kaksi pakkoa johon sinulta ei kysellä, elämä ja kuolema. Kaikkiin muihin voi yrittää vaikuttaa. Matkan peruminen ei ole maailmanloppu ja pakko ei ole sinne lähteä. Onko reissaaminen sitten kivaa kun joka paikka huutaa tyhjyyttään ja itsekin sen tietää, että voi sairastua vaikkapa reissun aikana?
- Anonyymi
Sitten on myös ymmärrettävä, että ei voi ehkä palata kotiin. Eikä vakuutus korvaa, kun ei noudata suosituksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vitun köyhät paskat, joiden täytyy elvistellä. Menisivät tositeeveeseen idioottitähdiksi. Ei ne kyllä sielläkään naurata, ovat niin rasittavan tyhmiä.
Sinne tositeeveeseen tulee perässä ensin keskiluokan "paskat" ja sitten vielä me rikkaat "paskat". Tanssitaan sielä porukalla ripaskat. Jos sitten naurattas??
- Anonyymi
No tuo tautihan leviää joka tapauksessa, ennemmun tai myöhemmin. Ei sitä millään matkustus rajoituksilla voi iänkaiken edes estää.
Ehkä jossain punavihervasemmiston utopiassa muusta maailmasta eristäytyminen toimii.
Kyseinen viruskin parantuu 14 vrk:n kuluessa.
Jos ei mihinkään riskiryhmään kuulu, ja oo yli 80v, niin ei noista viruksista kovinkaan suurta haittaa oo.- Anonyymi
Tässähän on kyse nyt siitä, että jokaisen kansalaisen tulisi kantaa vastuu viruksen leviämisen hidastamisesta. Jos epidemia laajenee räjähdysmäisesti, koska idiootit ajattelee etteivät itse kuulu riskiryhmään, niin edessä on tilanne ettei sairaanhoidon puolella riitä kapasiteetti hoitamaan tilannetta. Näin ollen tehohoito vaikeutuu ja muutenkin sairaalat kuormittuvat yli äärirajojensa. Tämä luonnollisesti aiheuttaa kuolintapauksia enenevissä määrin. Kantakaa nyt hyvät ihmiset huolta muistakin ja lopettakaa se oman navan tuijottelu.
- Anonyymi
Tämä! Kauhee mylvintä päällä yhestä koronasta. Kausi-influenssa Suomessa vie vuosittain satoja henkiä ja kukaan itke siitä.
Oli kyseessä kausi-influenssa tai korona, molemmat vie mukanaan vanhat ja sairaat jos niitäkään.
Ihan hirvee show päällä yhestä nuhasta muitten joukossa.. Ei, me ei kuolla kaikki - Anonyymi
"Jos ei mihinkään riskiryhmään kuulu, ja oo yli 80v, niin ei noista viruksista kovinkaan suurta haittaa oo"
Siinä taas puupää esitteli itsensä. Olihan siinä punaviherkin mainittu, joten muukin osa kirjoitusta oli "taattua laatua".
Maksat sitten tuomasi taudin muille aiheuttamat hoitokulut, käykö näin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä! Kauhee mylvintä päällä yhestä koronasta. Kausi-influenssa Suomessa vie vuosittain satoja henkiä ja kukaan itke siitä.
Oli kyseessä kausi-influenssa tai korona, molemmat vie mukanaan vanhat ja sairaat jos niitäkään.
Ihan hirvee show päällä yhestä nuhasta muitten joukossa.. Ei, me ei kuolla kaikki"Tämä! Kauhee mylvintä päällä yhestä koronasta. Kausi-influenssa Suomessa vie vuosittain satoja henkiä ja kukaan itke siitä."
Ei vie. Tällä hetkellä sen takia tehohoidossa reilut 60 ihmistä, joista ehkä joku kuolee. Ja tämä on poikkeuksellisen paljon. - Anonyymi
Ymmärrän toki, että "käpyaivoille" on samantekevää kuoleeko koronaan tuhansia vai satoja. Mutta meille muille ei ole. Rajoitusten tarkoituksena ei ole pysäyttää epidemiaa, vaan hidastaa sen leviämistä, jotta mahdollisimman moni pystytään hoitamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässähän on kyse nyt siitä, että jokaisen kansalaisen tulisi kantaa vastuu viruksen leviämisen hidastamisesta. Jos epidemia laajenee räjähdysmäisesti, koska idiootit ajattelee etteivät itse kuulu riskiryhmään, niin edessä on tilanne ettei sairaanhoidon puolella riitä kapasiteetti hoitamaan tilannetta. Näin ollen tehohoito vaikeutuu ja muutenkin sairaalat kuormittuvat yli äärirajojensa. Tämä luonnollisesti aiheuttaa kuolintapauksia enenevissä määrin. Kantakaa nyt hyvät ihmiset huolta muistakin ja lopettakaa se oman navan tuijottelu.
Aivan. Mutta miten saat sen näiden käpyaivojen päähän, joiden mielestä ei kannata tehdä mitään, koska se leviää kuitenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä! Kauhee mylvintä päällä yhestä koronasta. Kausi-influenssa Suomessa vie vuosittain satoja henkiä ja kukaan itke siitä.
Oli kyseessä kausi-influenssa tai korona, molemmat vie mukanaan vanhat ja sairaat jos niitäkään.
Ihan hirvee show päällä yhestä nuhasta muitten joukossa.. Ei, me ei kuolla kaikkiInfluenssaan on olemassa rokotteita. Lisäksi osa väestöstä on jo immuuni influenssalle, joko pidettyjen tautien tai rokotteiden ansiosta. A-tyypin influenssaa on todettu tänä talvena 9276 kpl 30.9.2019-13.3.2020 välisenä aikana. Osa näistä on ollut vakavampia tapauksia ja kuolleitakin. Koronavirus on tullut tähän saakka terveiden ja aktiivisten ihmisten mukana. Niiden, jotka oletettavasti kestävät taudin paremmin kuin riskiryhmiin kuuluva. Koronavirukseen ei ole rokotteita eikä immuniteettejä kenelläkään. Joten yrittäkää ymmärtää niitä, jotka tässä taudissa ovat hätää kärsimässä. Ja kannattaa muistaa sekin, että kaikki me joskus vanhenemme. Miltä silloin tuntuisi tällainen tilanne kun mittarissa olisi 80 vuotta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässähän on kyse nyt siitä, että jokaisen kansalaisen tulisi kantaa vastuu viruksen leviämisen hidastamisesta. Jos epidemia laajenee räjähdysmäisesti, koska idiootit ajattelee etteivät itse kuulu riskiryhmään, niin edessä on tilanne ettei sairaanhoidon puolella riitä kapasiteetti hoitamaan tilannetta. Näin ollen tehohoito vaikeutuu ja muutenkin sairaalat kuormittuvat yli äärirajojensa. Tämä luonnollisesti aiheuttaa kuolintapauksia enenevissä määrin. Kantakaa nyt hyvät ihmiset huolta muistakin ja lopettakaa se oman navan tuijottelu.
Eeeläääsaa niin onneliisen heeetken se ken teeekee reippaan riskireetkeeen.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä! Kauhee mylvintä päällä yhestä koronasta. Kausi-influenssa Suomessa vie vuosittain satoja henkiä ja kukaan itke siitä.
Oli kyseessä kausi-influenssa tai korona, molemmat vie mukanaan vanhat ja sairaat jos niitäkään.
Ihan hirvee show päällä yhestä nuhasta muitten joukossa.. Ei, me ei kuolla kaikkiEi varmasti kualla. Eikä missään sodassakaan o viälä menny pualekka! Siviilissä mennään kaikki. Talvisota kuulemma tappo kerjäläiset, mut kun ei o enää talviaka, nin nekin on siärettävä. Ja pikkususko muuten poras ku mummu kuali flunssaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä! Kauhee mylvintä päällä yhestä koronasta. Kausi-influenssa Suomessa vie vuosittain satoja henkiä ja kukaan itke siitä.
Oli kyseessä kausi-influenssa tai korona, molemmat vie mukanaan vanhat ja sairaat jos niitäkään.
Ihan hirvee show päällä yhestä nuhasta muitten joukossa.. Ei, me ei kuolla kaikkiOnko sinulla vanhempia ja/tai sairaita läheisiä!? Jos on, toivon että sinun silmäsi ei aukea siksi kun joku heistä kuolee!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinulla vanhempia ja/tai sairaita läheisiä!? Jos on, toivon että sinun silmäsi ei aukea siksi kun joku heistä kuolee!
Minulla on 10-vuotias lapsi, joka ei kestä vakavia tauteja. Käytännössä nämä huolettomat matkailijat päättävät lapseni elämästä. Turha on ymmärrystä pyytää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmasti kualla. Eikä missään sodassakaan o viälä menny pualekka! Siviilissä mennään kaikki. Talvisota kuulemma tappo kerjäläiset, mut kun ei o enää talviaka, nin nekin on siärettävä. Ja pikkususko muuten poras ku mummu kuali flunssaa.
Thaimaassa yksi tsunami tappoi keralla paljon , paljon enempi ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinulla vanhempia ja/tai sairaita läheisiä!? Jos on, toivon että sinun silmäsi ei aukea siksi kun joku heistä kuolee!
Ei ole
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on 10-vuotias lapsi, joka ei kestä vakavia tauteja. Käytännössä nämä huolettomat matkailijat päättävät lapseni elämästä. Turha on ymmärrystä pyytää.
En ole lapsesi kanssa missään tekemisissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole lapsesi kanssa missään tekemisissä
Et niin, mutta voit olla osa tautiketjua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et niin, mutta voit olla osa tautiketjua.
Höpö, höpö, jos olen kotona matkan jälkeen monta viikkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö, höpö, jos olen kotona matkan jälkeen monta viikkoa.
No hyvä, tuo kuulostaa hyvältä. Kiitokset etukäteen kun otat muutkin huomioon. Järkeviä tuntuu olevan harvassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No hyvä, tuo kuulostaa hyvältä. Kiitokset etukäteen kun otat muutkin huomioon. Järkeviä tuntuu olevan harvassa.
Olen terve eläkeläinen ja sapuskani olen jo kauan tilannut netin kautta , haen ne prisman laiturilta, maksan ne netissä, inhoan kaupassa käyntiä.
Lenkillä käyn joka päivä lähi metsässä
Ulkomailla olen käynyt kolme kertaa vuodessa, koska tykkään nähdä maailmaa ja se on liikunnan lisäksi ainoa harrastus,. Olen yksineläjä.
- Anonyymi
Taitaa tuttu jäädä kotimahan ei tule pääsemään tullista läpi vaikka kuinka on ansainnut lomansa.
- Anonyymi
Hyvä. Tarkoitit ilmeisesti sanoa: ansainnut sairautensa?
- Anonyymi
Mistä ne tulliehet nyt saa viinaa ja nuuskaa??
- Anonyymi
Thaimaahan voi matkustaa turvallisin mielin vain 70 tapausta ihmisiä n.70 miljoonaa. Rajalla tiukka kontrolli.
- Anonyymi
"Rajalla tiukka kontrolli."
Hyvä. Miten sinä sitten sinne aiot päästä, kun tulet saastuneesta maasta?
Miksi Thaimaan tarvitsee rajoja kontrolloida, jos kerran tartunnan jo saaneeseen maahan rajoitukset eivät enää auta?
Vahvistaa käsitystäni siitä, että vain normaalia tyhmemmät ihmiset ylipäätään matkustaa. Muuthan tietää muutenkin, mitä siellä on, ilman että tarvitsee raahautua tuhansien kilometrien päähän alkeellisia oloja ihmettelmään.
Tietysti eri asia sitten, jos ei pillua Suomesta saa eikä viinaankaan ole varaa. - Anonyymi
Ja Venäjällä on demokratia. Onhan?
- Anonyymi
Ne vihaa nyt "valkoisia" siellä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Rajalla tiukka kontrolli."
Hyvä. Miten sinä sitten sinne aiot päästä, kun tulet saastuneesta maasta?
Miksi Thaimaan tarvitsee rajoja kontrolloida, jos kerran tartunnan jo saaneeseen maahan rajoitukset eivät enää auta?
Vahvistaa käsitystäni siitä, että vain normaalia tyhmemmät ihmiset ylipäätään matkustaa. Muuthan tietää muutenkin, mitä siellä on, ilman että tarvitsee raahautua tuhansien kilometrien päähän alkeellisia oloja ihmettelmään.
Tietysti eri asia sitten, jos ei pillua Suomesta saa eikä viinaankaan ole varaa.Miksi puhut pillusta arkisesti, kun näyttää olevan tärkein asia viinan lisäksi! Miehillä kummallinen ongelmahässäkkä haarovälissä... toimii, ei toimi, toimii
- Anonyymi
Matkustaminen ei ole suositeltua mutta melkoisen turvallista alueille joissa ei ole korona epidemiaa. Ei siinä ole mitään edesvastuutonta.
Ranskassa koronavirus tartunta riski ei ole sen suurempi kuin Suomessakaan
Ei kannata katsoa virustapausten kokonaismäärää vaan suhteuttaa se
väkilukuun.
Vielä kun noudattaa muutamia sääntöjä jotka ovat WHO:n suosittamia
voi vähentää tartutariskiä
- Pese kädet huolellisesti
- Käytä käsidesiä säännöllisesti
- Älä mene joukkotapahtumiin
- Rajoita vierailua vanhojen / sairaiden ihmisten luona- Anonyymi
Vielä kun jättää aivot lähteissään narikkaa. Kuten edellinen anonyymi. Ai nythän mää vasta hikasin. Eihän se ollu saanu aivoja edes syntyessään. Sori vaan.
- Anonyymi
"Ei kannata katsoa virustapausten kokonaismäärää vaan suhteuttaa se
väkilukuun."
Kyllä se kannattaisi suhteuttaa pinta-alaan, jos tarttumisvaarasta puhutaan. Mutta mitäs matkailuidiootit mistään tajuaa.
Kuten sanottua, tervemenoa, kunhan ette tule takaisin. Kukaan ei jää kaipaamaan vähäpäisiä. - Anonyymi
Tuosta puuttuu vielä
- Vedä pipo syvemmälle päähän - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä kun jättää aivot lähteissään narikkaa. Kuten edellinen anonyymi. Ai nythän mää vasta hikasin. Eihän se ollu saanu aivoja edes syntyessään. Sori vaan.
Et tainnu sinäkään saada, kun täällä mehkaat.
- Anonyymi
Laiha lohtu lomasta, kun nirri lähtee.
- Anonyymi
Se on ihan oikein niille jos joku lähtee nyt lomalle ja saa tartunnan, toivottavasti tarttuu niin ärhäkkä kotona että enää on sitten yksi reissu edessä, kappeliin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on ihan oikein niille jos joku lähtee nyt lomalle ja saa tartunnan, toivottavasti tarttuu niin ärhäkkä kotona että enää on sitten yksi reissu edessä, kappeliin!
"Nähdä Napoli ja kuolla".
- Anonyymi
Samaa mieltä. itse olen pysynyt kotona vaimon kanssa ja vieressä. Yks "nirri" on tullut jo lissää ja jos nyt "tärppää" niin kohta toinenkin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. itse olen pysynyt kotona vaimon kanssa ja vieressä. Yks "nirri" on tullut jo lissää ja jos nyt "tärppää" niin kohta toinenkin...
Onnea matkaan ja tuuria tulevaan! 😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on ihan oikein niille jos joku lähtee nyt lomalle ja saa tartunnan, toivottavasti tarttuu niin ärhäkkä kotona että enää on sitten yksi reissu edessä, kappeliin!
En ole koskaan käynyt kotikylääni pitemmällä, paitsi kerran , en ole koskaan ollut laivassa, lentokoneessa, enkä junassa.
Helsingissä olen kerran käynyt -60 luvulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole koskaan käynyt kotikylääni pitemmällä, paitsi kerran , en ole koskaan ollut laivassa, lentokoneessa, enkä junassa.
Helsingissä olen kerran käynyt -60 luvulla.Sinä olet hyvä ihminen sinua arvostetaan .
- Anonyymi
Narsisteja löytyy.He käyttäytyvät juuri näin.
Ilman omaatuntoa. - Anonyymi
" Mie uuvun, jos miun lasketteluloma ei toteudu."
- Anonyymi
Ai kauhee. Kyllä myö nyt sinnuu säälittään.
- Anonyymi
No näillä ihmisillä, jotka eivät piittaa ei ole päässä kaikki kohdallaan ja ovat yksinkertaisia ihmisiä. Minkä sille voi, kun äly ei riitä.
- Anonyymi
Turha aloitus koska kuulumme Euroopan Unioniin jossa liikkumavapaus !
- Anonyymi
Ai on vai? Se pitää sitten perua, kiitos kun kerroit.
Kunhan pysyvät siellä kunnes kaikki coronat on haudattu!
- Anonyymi
Niin Euroopan unionissa?
- Anonyymi
Matkustus kuormittaa luontoa ja aiheuttaa terveysriskejä. Eikö ihmiset ole vielä oppinut etäpalavereja pitämään?
- Anonyymi
Sitä ennen pitäisi keksiä välineet, joilla yhteyttä voidaan pitää. Ei mutta meillähän on jo tietotekniikka.. oho.
- Anonyymi
Nyt se etenkin aiheuttaa terveysriskejä..
- Anonyymi
Takaisin tulijoille terminaalissa kuula kalloon ja Riihimäelle polttouuniin. Olisi paras ratkaisu estää piittaamattomuus.
- Anonyymi
Eikun Honkajoelle.. ai niin se virus. Säilyykö se luomulannoitteessa?
- Anonyymi
itse lähdössä 24päivä barcelonan kautta andorraan viikoksi laskettelemaan saas nähdä perutaako lennot🤣
- Anonyymi
Tervemenoa! Käy sitä ennen katsomassa mitä Italiaan kuuluu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervemenoa! Käy sitä ennen katsomassa mitä Italiaan kuuluu.
Ei kiinnosta Italia, vaan Espanja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kiinnosta Italia, vaan Espanja.
Se käy myös, sieltäkin voit saada taudin mukaasi.
- Anonyymi
Rahat on ihan pakko törsätä nyt heti.
- Anonyymi
Kiinassa syödään koppakuoriaisista hevoseen, niin siltä väliltä ravintoketjussa voi tulla ihan mitä vaan! Tämäkin virus alkoi jostain eläimestä johon normi ihminen ei haarukkaa iske!!

Lepakon jätöksistä siirtyi sikoihin ja niitä joko syötiin tai naitiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinassa syödään koppakuoriaisista hevoseen, niin siltä väliltä ravintoketjussa voi tulla ihan mitä vaan! Tämäkin virus alkoi jostain eläimestä johon normi ihminen ei haarukkaa iske!!
Ja täällä maapallolla me "miähet" iskemme vehkeemme kaikkeen mihin mahtuu (free porn/animals). Ja vielä naiseenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja täällä maapallolla me "miähet" iskemme vehkeemme kaikkeen mihin mahtuu (free porn/animals). Ja vielä naiseenkin.
Sen seurauksena tullut AIDS
- Anonyymi
Italiassa on kuollut mm. nuoria 24v.huippuurheilija.
Nyt on oltava järkevä.
Ei saa mennä ulkomaille.
Liian suuri riski.
Nyt pitää olla itsekuria.- Anonyymi
Miksi koronan saa "ulkomailla" todennäköisemmin kuin kotimaassa? Eikö asiantuntijat sano, että epidemia alkaa Suomessakin ihan mikä päivä tahansa. Jos näin käy Suomessa on vähintään 35% todennäköisyys saada tartunta. Miksi se on suurempi parin viikon lomamatkan aikana jossain missä tautia on about yhtä paljon kuin täällä?
Joku Pohjois-Italia, Oslo, Madrid tietyt Saksan kaupungit ovat eri asia, mutta Suomihan tuntuu olevan aika keskikastia tässä koronan levinneisyydessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi koronan saa "ulkomailla" todennäköisemmin kuin kotimaassa? Eikö asiantuntijat sano, että epidemia alkaa Suomessakin ihan mikä päivä tahansa. Jos näin käy Suomessa on vähintään 35% todennäköisyys saada tartunta. Miksi se on suurempi parin viikon lomamatkan aikana jossain missä tautia on about yhtä paljon kuin täällä?
Joku Pohjois-Italia, Oslo, Madrid tietyt Saksan kaupungit ovat eri asia, mutta Suomihan tuntuu olevan aika keskikastia tässä koronan levinneisyydessä.Mietipä sitä ja kerro mihin tulokseen tulit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi koronan saa "ulkomailla" todennäköisemmin kuin kotimaassa? Eikö asiantuntijat sano, että epidemia alkaa Suomessakin ihan mikä päivä tahansa. Jos näin käy Suomessa on vähintään 35% todennäköisyys saada tartunta. Miksi se on suurempi parin viikon lomamatkan aikana jossain missä tautia on about yhtä paljon kuin täällä?
Joku Pohjois-Italia, Oslo, Madrid tietyt Saksan kaupungit ovat eri asia, mutta Suomihan tuntuu olevan aika keskikastia tässä koronan levinneisyydessä.Niin silleen mä kans ajattelin, ja tatskan vois ottaa kanssa, jonkun makeen silleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi koronan saa "ulkomailla" todennäköisemmin kuin kotimaassa? Eikö asiantuntijat sano, että epidemia alkaa Suomessakin ihan mikä päivä tahansa. Jos näin käy Suomessa on vähintään 35% todennäköisyys saada tartunta. Miksi se on suurempi parin viikon lomamatkan aikana jossain missä tautia on about yhtä paljon kuin täällä?
Joku Pohjois-Italia, Oslo, Madrid tietyt Saksan kaupungit ovat eri asia, mutta Suomihan tuntuu olevan aika keskikastia tässä koronan levinneisyydessä.Ja oslossakin vain Grönland, Töyen og Lilletöy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi koronan saa "ulkomailla" todennäköisemmin kuin kotimaassa? Eikö asiantuntijat sano, että epidemia alkaa Suomessakin ihan mikä päivä tahansa. Jos näin käy Suomessa on vähintään 35% todennäköisyys saada tartunta. Miksi se on suurempi parin viikon lomamatkan aikana jossain missä tautia on about yhtä paljon kuin täällä?
Joku Pohjois-Italia, Oslo, Madrid tietyt Saksan kaupungit ovat eri asia, mutta Suomihan tuntuu olevan aika keskikastia tässä koronan levinneisyydessä.Tätä samaa mietin. Että miksi ihmiset ajattelevat sen tarttuvan todennäköisemmin ulkomailla kun Suomessa. Ei mitään eroa, se on jo täällä. Yhtä hyvin voin hygieniastani huolehtia lomalla kuin täälläkin.
- Anonyymi
Korona on pandemia ja ulkoministeriön virkamiehet (tosin ilmeisesti laiskuuttaan ja vastuuta pakoillakseen) on julistanut, että koko Eurooppa (Suomi mukaan lukien) on samanlaista epidemia-aluetta.
Tyhmä kysymys:
Miksi siis on kauhean paha, jos matkustaa epidemia-alueelta epidemia-alueelle ja takaisin? Kukaan ei voi enää tuoda tai viedä koronaa minnekkään kun se on jo kaikkialla. Jos (ja kun) vaikka 2,1 miljoonan asukkaan Kanarian saarilla on n. 50 koronatapausta ja 1,7 miljoonan asukkaan Uudellamaalla on n 70 tapausta, niin miksi on suurempi vaara olla Kanarian saarilla kuin Uudellamaalla? Tai miksi kanarialla levittää tautia todennäköisemmin kuin täällä?- Anonyymi
Jos Suomi on niin huono maa ettei täällä voi pysyä edes muutaman kuukauden suosittelen käyntiä lähi itään, sieltä saa hieman perspektiiviä. Muistetaan nyt vaikka tänä päivänä talvisodan uhrautumista, eipä taida näistä nykypäivän reissaamista rakastavista mitään hyötyä tässä maassa, suosittelen yhden suuntaista matkaa teheraniin:)
- Anonyymi
Niin, kun yksin oot lentokentällä... Eiku... Ja yksin oot lentsikassa... Eiku... Ja sitten yksin siinä turistibussissa kohti hotellia... Eiku... Ja sama takaisinpäin tullessa. Riski on tosi pieni. Eiku mites se nyt onkaan. Olisko siinä pakattu riskiä samalle läjälle vähä enemmän? Vai tuliko liian monimutkaista tilastomatikkaa?

Joo sitten taas reissataan kun se on turvallista. Aikansa tätäkin kestää ja sitten taas mennään. Ei ole sen vaikeampaa. Yritetään minimoida haittavaikutukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Suomi on niin huono maa ettei täällä voi pysyä edes muutaman kuukauden suosittelen käyntiä lähi itään, sieltä saa hieman perspektiiviä. Muistetaan nyt vaikka tänä päivänä talvisodan uhrautumista, eipä taida näistä nykypäivän reissaamista rakastavista mitään hyötyä tässä maassa, suosittelen yhden suuntaista matkaa teheraniin:)
Mikä sua vaivaa, etkö ole koskaan päässyt mihinkään ja nyt haukut täällä kaikki jotka on jossain käynyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sua vaivaa, etkö ole koskaan päässyt mihinkään ja nyt haukut täällä kaikki jotka on jossain käynyt.
Tuskin täällä kaikkia haukutaan. Kyseenalaistetaan vain ne, jotka lähtevät tässä tilanteessa reissuun ja tuovat koronan tullessaan.
- Anonyymi
Kun melkein kaikki Suomen tapaukset on vieläkin tullut ulkomailta....
Tai ainakin niin ne väittää vaikkei kaikilta virusta testatakaan.
Vaikea tietää mikä suomen todellinen tilanne on. Mutta eiköhän sitä ulkomailta ja etenkin lentokoneessa tartu helpommin. Ja sitten tullaan kotisuomeen tartuttamaan.
Ei sitä loputtomiin voi jäljittää jokaisen reissaajan jälkiä että keihin sitä on mahdollisesti tartutettu sitten suomeen palattua. Ja sitten se leviää väestöön. Voi olla että on jo levinnyt.
Ja leikitään nyt että joku maa saa sen taltutettua koska koko väestö istunut kotona kolme viikkoa. Ja sitten tulee lentokone Tirolista täynnä itsekkäitä reissupellejä ja taas tauti leviää.
Kyllä tosiasiassa tilanne on jo pahempi monissa muissa maissa kuin Suomessa... näkeehän sen nyt ainakin kuolleiden määristä. jos ei testituloksista.
-
Kysymys: kuinka monta ihmistä testaatu Suomessa???
.... Ei ole Suomen mediassa keskusteltu lainkaan. (ja jenkkilässä ei muusta keskustellakaan - aivan kuin sitä enää siellä voisi pysäyttää...on jo 'community spread' päällä) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin täällä kaikkia haukutaan. Kyseenalaistetaan vain ne, jotka lähtevät tässä tilanteessa reissuun ja tuovat koronan tullessaan.
Ei täältä nyt minnekään pääse ainaskaan Finair ei lennä tuskin muutkaan, turhaa kitinää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, kun yksin oot lentokentällä... Eiku... Ja yksin oot lentsikassa... Eiku... Ja sitten yksin siinä turistibussissa kohti hotellia... Eiku... Ja sama takaisinpäin tullessa. Riski on tosi pieni. Eiku mites se nyt onkaan. Olisko siinä pakattu riskiä samalle läjälle vähä enemmän? Vai tuliko liian monimutkaista tilastomatikkaa?
Ja eiku Suomessa joka päivä töissä ja pari kertaa ruuhkabussissa niiku.
- Anonyymi
Jos ulmoministeriön virkamiesten ylipitkät kahvitunnit eivät sitä estäisi, niin heidän pitisi jaksaa tutustua tilanteeseen ja yksiselitteisesti kieltää kohdennetusti lennot riskialttiimpiin kohteisiin kuten juuri Itävallan, Saksan, Espanjan tiettyihin kaupunkeihin (ja ehkä myös Osloon, jossa on Italian ulkopuolella tihein koronatartuntojen suhteellinen määrä).
Nyt kun sanotaan, että on sama lentääkö Uuteen Seelantiin (jonne voisi ainakin toistaiseksi lähteä vaikka koronaa pakoon) vai Wieniin (jossa koronaa on monin verroin enemmän kuin Helsingissä), niin viestiltä menee uskottavuus.- Anonyymi
Kyllä ne lomamatkat pitäisi "kieltää" joka maahan. Se voi olla missä vaan viikon kuluttua ihan eri tilanne - maa kuhisee koronatapauksia. Ja todennäköisesti onkin. Monikymmenkertaistuneet on määrät viikossa parissa. Oli satasia nyt tuhansia.
No, eihän sitä nyt tarvitse edes kieltää matkustusta. Pistetään vaan pakollinen ja valvottu kahden viikon karanteeni kun tullaan Suomeen. Ja samanlaiset varmaan useassa kohdemassa. Siinähän se kuukauden loma rattosasti menee karanteenissa.
Tehkää nyt hallitus perkele jotakin. Karanteenit Suomeem tuleville kiitos. Ne on jo ansaittu omalla tyhmyydellä kun on matkoille lähdetty koronavirus epidemian aikana,
- Anonyymi
Mä ainakin matkustan. Vitut jostaa flunssasta
- Anonyymi
Voi olla pikku flunssaa pahempi...
- Anonyymi
Voi olla pikku flunssaa pahempi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi olla pikku flunssaa pahempi...
Mut toivotaan ettet sairastu! Ei kenellekään pahaa voi toivoa.
- Anonyymi
Oon nimittäin kova tyyppi muutennii, viime viikolla homostelin kirkossa alttarilla.
- Anonyymi
Kun ei ole kuin se oma napa, jota tuijottaa. Muita ei ajatella ollenkaan. Kyllä se rangaistus vielä tulee jostakin tällaisille ihmisille.
- Anonyymi
Niin se tulee sullekin
- Anonyymi
Toivottavasti tulee miten sen muuten pysäyttää. Vois se tuttusi ajatella muitakin kuin itseänsä.
Hullu se on jos lähtee - Anonyymi
Terve menoa. Minusta se oikea ratkaisu. Takaisin tulo on toinen juttu.
- Anonyymi
Ei ole päässä kyllä mitään muuta kun kusta, pitääkö se tauti välttämättä käydä hakemassa. Sitten ollaan täällä Suomen Valtion laskuun sairasta massa.
- Anonyymi
Sen voi yhtä hyvin hakea jostain Suomen kaupasta vaikka, sekö on sitten ok?
- Anonyymi
Älä muuta sano mutta myös hamstraaminen kaupoista on tosi outoa ei ruoka lopu muuten kun niiltä jotka eivät vittu ehi kauppaan kunnolla niin vittu kaikki mahdollinen on loppu ahneet perkeleet
- Anonyymi
Nämä hamstraajat ovat perseestä, jotka hamstraa monen kuukauden tarpeisiin ruokaa.
Siitä syystä ei ruokaa riitä kaikille.
Kauppojen pitäisi laittaa ostorajoitukset korkeintaan 5 tölkkiä säilykkeitä, 3 leipää ym.
Ruokaa tulee kauppoihin niin kauan, kun ruokaa tuottavat tehtaat pyrivät ja maitoa tulee kauppaan joka päivä.
Jotkut hamstraa maitoakin, eivätkö tiedä, että maito happanee muutamassa päivässä ja sitten valitetaan, kun on ostettu 20 purkkia maitoa, että joutuu kaatamaan maidot viemäriin, kun maito on hapantunut, eikä sitä voi enää juoda. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä hamstraajat ovat perseestä, jotka hamstraa monen kuukauden tarpeisiin ruokaa.
Siitä syystä ei ruokaa riitä kaikille.
Kauppojen pitäisi laittaa ostorajoitukset korkeintaan 5 tölkkiä säilykkeitä, 3 leipää ym.
Ruokaa tulee kauppoihin niin kauan, kun ruokaa tuottavat tehtaat pyrivät ja maitoa tulee kauppaan joka päivä.
Jotkut hamstraa maitoakin, eivätkö tiedä, että maito happanee muutamassa päivässä ja sitten valitetaan, kun on ostettu 20 purkkia maitoa, että joutuu kaatamaan maidot viemäriin, kun maito on hapantunut, eikä sitä voi enää juoda."Jotkut hamstraa maitoakin, eivätkö tiedä, että maito happanee muutamassa päivässä ja sitten valitetaan, kun on ostettu 20 purkkia maitoa, että joutuu kaatamaan maidot viemäriin, kun maito on hapantunut, eikä sitä voi enää juoda."
Jahas, kannaatkin siis ostaa maitotilan osakkeita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä hamstraajat ovat perseestä, jotka hamstraa monen kuukauden tarpeisiin ruokaa.
Siitä syystä ei ruokaa riitä kaikille.
Kauppojen pitäisi laittaa ostorajoitukset korkeintaan 5 tölkkiä säilykkeitä, 3 leipää ym.
Ruokaa tulee kauppoihin niin kauan, kun ruokaa tuottavat tehtaat pyrivät ja maitoa tulee kauppaan joka päivä.
Jotkut hamstraa maitoakin, eivätkö tiedä, että maito happanee muutamassa päivässä ja sitten valitetaan, kun on ostettu 20 purkkia maitoa, että joutuu kaatamaan maidot viemäriin, kun maito on hapantunut, eikä sitä voi enää juoda.Riippuu mitä maitoa ostaa, niitä on niitä ”tiiliskivi”maitoja, joissa kolme kuukautta viimeiseen käyttöpäivään.
Korona on flunssa joka paranee kotihoidolla, epidemia loppuu kun suurin osa on taudin sairastanut ja saanut immuniteetin. Kuolleisuus pahimmoillaan 6 %, viimeisimpien tietojen mukaan alle 1 %, lintuflunssassa kuolleisuus oli 60 %.
Tavalliseen flunssaan taisi kuolla 400 viime vuonna.
No panic.- Anonyymi
Paranihan se nuori kotikaranteenissakin ollut koronasta, eikä ollut hoidossa sairaalassa, vaan kotona karanteenissa.
- Anonyymi
Koronan kuolleisuus prosenttiin vaikuttaa todella paljon se millä profiililla epidemia etenee.
Jos suosituksilla ja suoranaisilla rajoituksilla saavutetaan se että epidemia hidastuu ja pitkittyy
niin että päivittäinen vakavasti sairaiden määrä on kohtuullinen suhteessa hoitopaikkojen
määrään niin kuolleisuus prosentti alenee selvästi. Kokoajan myös opitaan lisää siitä
miten hoidetaan potilaita oikein.
Siis se että iso osa suomalaisista sairastuu matkustetaan tai on jo aikalailla selvä juttu.
Alla WHO raportti kuolleisuus prosenteista ikäluokittain-
80 years old
14.8%
70-79 years old
8.0%
60-69 years old
3.6%
50-59 years old
1.3%
40-49 years old
0.4%
30-39 years old
0.2%
20-29 years old
0.2%
10-19 years old
0.2%
0-9 years old
no fatalities - Anonyymi
Mutta kun se suvunjatkamispaine ei parane "kotihoidolla"???
- Anonyymi
Koronavirus ei ole flunssa. Se on "SARS-CoV-2"
Tietänetköhän edes flunssan ja influennssan eroa...
Lintuinfluenssaan kuoli lintuja 60%. Ei ihmisiä.
Varmaankin tarkoitat sikainfluenssaa johon kuoli 0,02%
Hyvä vertailu koronalle olisi viime vuosisadan alussa raivonnut Espanjantauti joka tappoi noin 50 tai jopa 100 miljoonaa ihmistä 1918-1920.... ja kuolleisuus prosentti koronaviruksen luokkaa.
Ja kun paranet koronaviruksesta (eli et kuole) niin keuhkot voi olla paskana...ilmeisesti aika suurella prosentilla. Anonyymi kirjoitti:
Koronavirus ei ole flunssa. Se on "SARS-CoV-2"
Tietänetköhän edes flunssan ja influennssan eroa...
Lintuinfluenssaan kuoli lintuja 60%. Ei ihmisiä.
Varmaankin tarkoitat sikainfluenssaa johon kuoli 0,02%
Hyvä vertailu koronalle olisi viime vuosisadan alussa raivonnut Espanjantauti joka tappoi noin 50 tai jopa 100 miljoonaa ihmistä 1918-1920.... ja kuolleisuus prosentti koronaviruksen luokkaa.
Ja kun paranet koronaviruksesta (eli et kuole) niin keuhkot voi olla paskana...ilmeisesti aika suurella prosentilla.SARS-CoV-2:n perimä on 82-prosenttisesti samankaltainen kuin SARS:n aiheuttavalla viruksella. Esiintyy lepakoilla ainakin joista on saattanut siirtyä ihmiseen.
Keuhkot tosiaan saattavat kärsiä, saada pysyviä vaurioita.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paranihan se nuori kotikaranteenissakin ollut koronasta, eikä ollut hoidossa sairaalassa, vaan kotona karanteenissa.
Juuri kun oppii olemaan hengittämättä niin kuolee pois. Elämä on kuolemista, auringonsäteistä kultaa vuolemista..
- Anonyymi
Panikoiminen pitää kieltää lahopäät!
- Anonyymi
Ja kannustaa sen sijaan paTikoimaan, eikä salille. Metsässä ei riskiä ja tilaa olla etäällä muista. Ja nyt siis niin ylä- kuin alapäitäkin pari astetta viileämmälle.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä ei minnekkään ulkomaille. Minäkin peruin
Tukholma risteilyn 07.04 olis ollut Grase laivalla Turku-Tukholma-Turku. - Anonyymi
Ei vaan lähtevät koronaa karkuun ulkomaille.
- Anonyymi
Perna rutto oli 1905 ja siihen kuoli ehkäpä noin 100000 ihmistä, Espanjan tautiin 1918 -kuoli n. 300000 ihmistä. Nyt kun ne bilettäjät ja muut vastuuttomat matkustaa ulkomaille niin se on sama kuin kuoleman tuomio omille vanhemmille.
- Anonyymi
Nämä vähättelijät eivät ymmärrä pernaruton ja perunaruton muuta eroa kuin tuon e-kirjaimen.
- Anonyymi
Espanjantautiin kuoli kyllä 30 miljoonaa ihmistä. Suomessa 25000.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Espanjantautiin kuoli kyllä 30 miljoonaa ihmistä. Suomessa 25000.
Mikäli maan ravintotilanne olisi normaali eikä olisi ollut vankileirejä, olisi täällä kuollut paljon vähemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä vähättelijät eivät ymmärrä pernaruton ja perunaruton muuta eroa kuin tuon e-kirjaimen.
Ei kun U-kirjaimen!!
- Anonyymi
Itse ainakin lähden lomalle ihan niinkuin suunnittelinkin. Hamstratkaa te vessapaperia ja hernekeittoa.
- Anonyymi
Goodbye, ota lääkkeitä mukaan ja riittävästi rahaa. Niitä tulet tarvitsemaan.
- Anonyymi
Näin se on,järjetöntä ja vastuutonta touhua.Sietäs saada turpaan :-(
- Anonyymi
Muistakaahan sellainen asia....myös Hus lääkäri kertoi sen haastattelussa...ehkä vahingossa.
Tehohoitopaikkoja rajoitetusti....jos tulee täyttä niin niille annetaan tehohoitoa jotka katsotaan että tulevat toipumaan taudista.
Suomennettuna kun paikat täynnä niin huonointen selviytyvät heivataan toisten tieltä. - Anonyymi
Pysyköön sielä sitte kun ketran pakko on lähtiä, orotelkoon sielä niin kauan että tauti on voitettu
- Anonyymi
Ajattelu, ettei tämä korona minua kosketa ja uhataan käytöksellään tilanteen pahenemista, ihmetyttää. Ei perse edellä puuhun vaan terveys ennen kaikkea muuta. En itse nauttisi matkasta pelko perseestä.
- Anonyymi
Pelko on kyllä perseestä. Niinkuin kaiken maailman pelkääjätkin. Heistä ei nauti kukaan. Itse lähtisin reissuun jos olisi varmaa että pääsee takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelko on kyllä perseestä. Niinkuin kaiken maailman pelkääjätkin. Heistä ei nauti kukaan. Itse lähtisin reissuun jos olisi varmaa että pääsee takaisin.
Ja sen pelon saa sieltä "perseestä" pyyhittyä ihan hampstraamattomallakin vessapaperilla.
- Anonyymi
Pitäis olla jo päällä matkustuskielto
- Anonyymi
Kuulin, että serkku olisi lähdössä Espanjaan teini lastensa kanssa nyt viikonloppuna.
Aika vastuutonta lähteä Espanjaan lomalle nyt, kun Espanja on jo riski aluetta ja suurella todennäköisyydellä tuliaisina tulee korona.
Toivottavasti eivät änkeä meille lomastaan kertomaan, jos espanjaan menevät ja jos menevät, niin eivät pääsisi sieltä takaisin.
Ei tässä sääliä tarvi tuntea, jos lähtevät, kun matkanhan voi perua ja varmasti ovat tietoisia korona epidemian laajuudesta euroopassa.- Anonyymi
'Toivottavasti eivät änkeä', etkö uskalla kieltää vai? Voi Jeesus teitä pellejä, teitä kohti kuuluukin vähän aivastaa, vahingossa tottakai 🤷
- Anonyymi
No tutyusi on ansainut korona viruksen... !
- Anonyymi
Monessa maassa virusta on vähemmän, kuin Suomessa. Pitäisi ajatella vastuuta myös niin päin ettei vie Suomesta tautia ulkomaille. Toisaalta käynti ruuhkaisessa kauppakeskuksessa voi olla kohtalokkaampaa kuin ulkomaanmatka.
- Anonyymi
Täällä suomessa ei hirveästi ole testailtu, joten todellisuus voi olla hiukan toisenlainen kuin tilasto..
- Anonyymi
Kyllä se on perkele eri asia kauppakeskuksessa käydä kuin lentokoneessa istua tuntitolkulla. Lentokoneessa tauti tarttuu lähipenkkien matkustajiin.
- Anonyymi
Oon ihan samaa mieltä tuovat taudit eivät välitä sitä paitsi suomessakin voi lomansa viettää tämä ei ole leikin asia mitään muutta emme voi muutakun pestä niitä handuja ahkerasti
Täydellistä hysteriaa syyllistää matkustajia. Mä tulin tiistaina Gomeralta ja Kanarialla on paljon vähemmän koronaa kuin Helsingissä. Kiinan pahimmalla epidemia-alueella sairastui joka tuhas asukas. Vähän suhteellisuudentajua! Tietenkään en toivo että Suomeen tulisi Pohjois-Italian kaltainen tilanne, Italia sulki ekoina maina lennot Kiinasta, mutta eipä auttanut. Ei tätä tautia matkailurajoituksilla torpata. Vähän sama juttu kuin että jos kummallakin on tippuri niin aika vähän hyötyä on kondomista,
- Anonyymi
italiassa nyt leviöä kaikki ku pusutellaan ja halaillaan tämän tästä puoli tuttuja.. LA AMORE MI BELLA BILLA VITTU JA PUSIPUSI
- Anonyymi
Toivottavasti sulla ei ole kumpaakaan!!
- Anonyymi
Eikä siitä kondomista muutenkaan hyötyä ole. Meillä ainakin perhe kasvaa vaikka käytänkin. Eikä auttanut selibaatikaan.
- Anonyymi
Vanha äitivainaani sanoi; jos ei Jumala saavuta, se tulee vastaan. Näin käy jossain vaiheessa näille, jotka luulevat itsensä kuolemattomiksi, eivätkä piittaa muista mitään.
- Anonyymi
Minäkin olin toivonu että ihmiskunta viisastuu aikojen saatossa, mutta turha toivo. Vähä-älyistä ihmisten touhu on ja nyt siitä saadaan tällä kertaa "nauttia" koronan muodossa jota levitetään surutta.
- Anonyymi
Nykyihmisen kehitys loppui kun mentiin kuuhun ja sitten ei jatkettu avaruusteknologian kehittämistä. Kaikki asiat pyörii vain kapitalistisen dominoinnin ympärillä. Myydään ihmisille kallista teknologia, joka "muka" helpottaa elämistä ja vieraannuttaa ihmisen luonnosta ja todellisuudesta. Tämä globaali kulttuuri on tullut tiensä päähän sitten kun fossiiliset oikeasti loppuu.

Sen nukkepordellinkin "teknologia" on kuulemma kallista ja antaa vain hetken helpotuksen.
- Anonyymi
Ja juuri sen takia hallituksen pitää asettaa valvottu karanteeni Suomeen saapuville. Koska osa nyt vaan on itsekkäitä kusipäitä. Suurin osa suomalaisista fiksuja mutta aina joukossa joku joka ei välitä. Karanteeniin tai saunan taakse.
Ei kai tällä hetkellä kukaan välitä vaikka tulisi koko koneellinen koronaan sairastuneita Espanjasta. Ei kentällä ketään vastassa. Tervetuloa vaan takaisin kotosuomeen, mulkut.
- Anonyymi
Korona ja korona, on maailmassa tärkeimpiäkin asioita, kuin aina vain paasata mokomastakin viruksesta. Nyt on kaikkein tärkeintä saada kaikki 175 orpolasta vanhempineen sekä muine sukulaisineen lennätetyksi Suomeen mitä pikaisemmin. Nyt on sisäministerillä näytön paikka, mihin hän kykenee vaikuttamaan kotiutuksessa.
- Anonyymi
Jukka-Pekka Vainionpää Seinäjoen Jymyjusseista oli viimevuoden paras kotiuttaja superpesiksessä /miehet. Hoitasi varmaan kotiuttamisen sisäministeriäkin paremmin. Olisi varmaan työkalukin sielä ovipielessä odottamassa sopivasti kevättä.
- Anonyymi
Kauheeta mitä vastuutonta täällä kirjoitellaan,,,,,,,,,.....
- Anonyymi
Tervetuloa tänne Italiaan sairaaloihin katsomaan onko korona pelkkä flunssa... tehohoitoon (eli lääkekoomaan ja hengityslaitteisiin) tulee jatkuvalla syötöllä lisää ihmisiä. Nuorin tehohoidossa tällä hetkellä 18v.. sairaalassa töissä olleena ja täällä Pohjois-Italiassa asuvana voin sanoa, että suoraan sanoen v*tuttaa kun puhutaan ”flunssasta” ja ei oteta tosissaan, tää koko homma on ihan kauhea rumba. Vaikka et itse olisi suurinta riskiryhmää (yli 60v ja/tai perussairauksia kuten diabetes/ astma/ sydän-/verisuonitaudit jne) niin luultavasti ympärilläsi riskiryhmäläisiä on useampikin!!
Sääliksi käy täällä varsinkin sairaanhoitajia ja laitoshuoltajia jotka pienellä palkalla tekee yötä päivää järjettömästi töitä. Ja esim italialaista äitiä joka sydänongelmaisen vauvan kanssa tuli sairaalaan ja ei löytynyt tehohoitopaikkaa kun kaikki koronapotilaita äyräittensä yli myöten täynnä! Sydänkohtauspotilaat yleensä saa hoitoa minuuteissa, nyt saatta mennä tunti.. Eli vaikutukset ei koske vaan koronapotilaita vaan menee sairaalapaikat kaikilta muiltakin tarvitsevilta! Eli ottakaa nyt homma siellä haltuun, ennen kuin tilanne sama kuin täällä! Vielä kerkeää! Nyt jokainen vastuuseen omista toimistaan! Niin kuin täällä toimittaja sanoi, ennen pyydettiin lähtemään sotaan, nyt pyydetään istumaan sohvalla muutama viikko, kuinka se voi olla niin hankalaa!- Anonyymi
Tuo pitäisi saada suomalaisille viranomailille tiedoksi, ei oteta vakavasti moni.
- Anonyymi
Kyllä meidän pitää nyt yhteisesti selättää tämä koronavirusepidemia maassamme! Vastuuta kaikilla. Vaikeimmat tapaukset sairaalaan. Lievemmät kotihoidolla!
- Anonyymi
Nimenomaan, lievät tapaukset pysyköön kotona sairastamassa poissa kuormittamasta sairaaloita ja ottakoon puhelimella tarvittaessa yhteyttä terveyskeskukseen jos on tarvis.

Jos haluat varata ajan: Paina yksi. Jos haluat perua ajan: paina kaksi jne.... Sitten alkaa tilanteeseen sopiva rauhoittava musiikki. Kännykkä tyynylle ja korva päälle. Se oli sitten siinä.
- Anonyymi
Näin varmaan tulevaisuudessa on tehtäväkin, mutta se skaalaus? Varmaan loppujen lopuksi niin, että ne lievät tapaukset sairaalahoitoon ja vaikeimmat saarretaan kotiin.
- Anonyymi
Lähtö ei ole ongelma mutta paluu voi olla.
- Anonyymi
Kumma kyllä ennaltaehkäisytoimissaan täysin epäonnistunut valtiovalta pontevasti jälleen syyllistää hallintoalamaisia tilanteesta. Samat tumpelot puikoissa, jotka niiiin kaikkitietävästi hoitivat Pandemrix-narkolepsiat riesaksi täysin syyttömille ihmisille.
- Anonyymi
Samaa mieltä! Saisivat kiinalaiset siivota torinsa!
- Anonyymi
Voin sanoa jos porukka lähtee ja saa korona viruksen ulkomailta niin takasin ei ole tulemista ennen kun korona on pois siltä henkilöltä
- Anonyymi
Älä missään nimessä lähe matkusta vaik lappiin
- Anonyymi
Älä missään nimessä lähe matkusta vaik lappiin
Mikä sinua vaivaa kun tuollaisia paniikkivuodatuksia kirjoittelet. Korona on uusi influenssavirus. tarttuu helposti, ei vaarallinen perusterveelle, paranee kotihoidolla. Flunssaepidemia loppuu kun kaikki sen sairastavat ja saavat immuniteetin, rokotetta kehitetään ettei sama virus meihin uudestaan iske.
Muuten on hyvä hillitä matkailua siitä luonto kiittää.- Anonyymi
Lappi osui seinään. Turha lippu osui ja kuitti.
- Anonyymi
Yli100 tartuntaa on jo aika paha ja voi pahentua viellä jos matkustaa ulkomaille joten ottakaa suomalaiset järkikäteen nyt tässä vaiheessa. Ja älkää olkoo ittepäisiä.
- Anonyymi
Se luku kertaantuu tuosta exponentaalisesti, kun päässyt kerran valloilleen.
Ainoa ,mitä voidaan tehdä on jarruttaa kaikin keinoin ,jotta terveydenhuolto ei romahda polvilleen lähiviikkoina ja jotta kriittisessä tilassa olevat saisivat hoitoa.
Täytyy muistaa että kaikki normaalit sairastapaukset ja leikkaukset täytyy hoitaa myös samoilla resursseilla koronapotilaitten lisäksi.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se luku kertaantuu tuosta exponentaalisesti, kun päässyt kerran valloilleen.
Ainoa ,mitä voidaan tehdä on jarruttaa kaikin keinoin ,jotta terveydenhuolto ei romahda polvilleen lähiviikkoina ja jotta kriittisessä tilassa olevat saisivat hoitoa.
Täytyy muistaa että kaikki normaalit sairastapaukset ja leikkaukset täytyy hoitaa myös samoilla resursseilla koronapotilaitten lisäksi..Helsingissä Snellmanninkatu 1 A:ssa on Suomen valtiovarainministeriö. Sieltä osaava väki hoitamaan niitä "leikkauksia". Näin vapautuu sairaanhoitohenkilökuntaa sen viruksen hoitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se luku kertaantuu tuosta exponentaalisesti, kun päässyt kerran valloilleen.
Ainoa ,mitä voidaan tehdä on jarruttaa kaikin keinoin ,jotta terveydenhuolto ei romahda polvilleen lähiviikkoina ja jotta kriittisessä tilassa olevat saisivat hoitoa.
Täytyy muistaa että kaikki normaalit sairastapaukset ja leikkaukset täytyy hoitaa myös samoilla resursseilla koronapotilaitten lisäksi..Ei muuta kuin rajat kiinni niin ei pääse uusia tartuntoja tulemaan ulkomailta suomee ja hoidetaa ne pois jotka on saanut tartunnan ja rajat pidetään kiinni sen aikaa kun on korona ohi tämä on mun näkemys tässä vaiheessa.
- Anonyymi
Turismi on niin vahingollista että pitäisi lopettaa ja kieltää kokonaan.
Sisäinen passi mikä pakottaa asumaan sillä paikkakunnalla missä työkin. Näin minimoitaisiin työmatkakin. Edes naapurikuntaan ei pitäisi olla mitään asiaa hupimielessä.
Työttömien ja eläkäläisten asuttava siellä missä edellinen työpaikka oli siihen saakka kunnes uusi löytyy, jos löytyy.- Anonyymi
Mikähän esim. ysikymppiselle eläkeläiselle on se "uusi paikka" ja lähteekö sinne "hupimielessä"??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikähän esim. ysikymppiselle eläkeläiselle on se "uusi paikka" ja lähteekö sinne "hupimielessä"??
Ainakin se "uusi paikka" löytyy varmasti.
- Anonyymi
Jos nyt lähdette ulkomaille, pysykää siellä sitten, tulkaa takaisin vasta ensi vuoden puolella, jos tilanne on rauhoittunut.
- Anonyymi
No kun se ei saanu sitä virusta kotimaasta, niin pitää lähtee hakemaan ulkomailta!
Kaikki hyvähän tulee ulkomaan tuontina!
t. importteri - Anonyymi
Tänään on lähtenyt isopyörä vauhtiin. Kieltoja satelee joka tuutista.
Olin varannut ja osin maksanutkin lyhyen kylpylämatkan Viroon. Matkatoimistosta tuli tänään ilmoitus että peruuta matkasi, he eivät saa tehdä sitä omin nokin.- Anonyymi
Epäilen saamaasi informaatiota. Otapa selvää enemmän vaikka Kuluttajavirastosta. Jos matkatoimisto soittaa että peru niin siinä on jotain hämärää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäilen saamaasi informaatiota. Otapa selvää enemmän vaikka Kuluttajavirastosta. Jos matkatoimisto soittaa että peru niin siinä on jotain hämärää.
Lisään vielä Mutta ÄLÄ kysy Lähitapiolasta, ne eivät auta. Maksavat vain valehtelijoille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään vielä Mutta ÄLÄ kysy Lähitapiolasta, ne eivät auta. Maksavat vain valehtelijoille
Ei kun tietenkin Lähitapiolass luultavasti kerrottaisiin sama mitä minäkin yritän sanoa. Siksi pelottelevat.
- Anonyymi
Mitä pahemmaksi tämä tilanne menee, sitä isompaa osaa suomalaisia se koskettaa. Talous menee kuralle ja osakkeet syöksyvät. Siinä joutuu maksajaksi myös hyvätuloiset, eikä auta uhkailla, että "menen sitten ulkomaille.."
- Anonyymi
Matkatoimisto ei peru matkaa muuten kuin siten että maksan 75% matkan hinnasta, se on n. 800 euroa. Matkan olen tilannut ennenkuin koronasta puhuttiin mitään ja lähtö on kohta. Tuolla ylempänä meitä sanottiin vain itseämme ajatteleviksi ja köyhiksi mutta pankaapa kohdallenne.
MT peruu vasta sitten kuluitta jos kohdemaa ei ota vastaan. Vaikka Suomen viranomaiset suosittelisivat ettei matkustettaisi lainkaan, niin MT:n ei ole pakko noudattaa. Ja matkustaja menee omalla vastuulla.
Ainut lohdutus tässä on että olen terve ja sairastan flunssan neljän-viiden vuoden välein ja silloinkin heikkona. Jollen siis ole itse taudissa, lentävillä sylkypisaroillani en voi ketään muutakaan tartuttaa.- Anonyymi
Ja kukaan ei edelleenkään pakota siihen koneeseen menemään ja ne rahat olisi kuitenkin mennyttä vaikka olisi reissunnut ja olisi vielä enemmänkin.
Ja jos ja kun tullessa on tauti ,se todennäköisesti tarttuu jollekin tai useampaankin. Kun tähänkin mennessä on herkästi niin tehnyt.
Sitten ne tartuttamasi tarttuttavat taas joihinkin ja lopulta voi kymmenillä olla se sinun takiasi. Joku niistä sairastuneista voi työskennellä vanhainkodissa tai sairaalassa ja..
- Anonyymi
Se o joko vastuutonta tai sitten viesti itsetuhoisuudesta. Pidämme oikeutenamme päättää tekemisistämme, vaikka päätämme vain siitä vähästä, mistä voimme päättää. Pohjoismaissa korona voi tehdä enemmän tuhoa kuin missään muualla maailmassa, lepsuilun nimissä, jonka kuvittelemme ihmisten demokraattisten oikeuksien kunnioittamiseksi.
- Anonyymi
Nyt on oikeasti vakava tilanne! Toivoisin, että kaikki tämän nyt ymmärtäisi, ja jättäisi tässä kohtaa lomamatkansa tekemättä ja pysyttelisivät mahdollisuuksien mukaan mieluiten kotonaan Italian tyyliin ja vähentäisivät kaikki muutkin ylimääräiset tapaamiset ystävien ja sukulaisten kanssa ihan minimiin, jotta leviäminen saadaan hillittyä.
Nyt kaikkien olisi Suomessa syytä tehdä oma osuutensa ja otettava tämä vakavasti, jotta koronaviruksen leviäminen ei räjähdä käsiin.
Kyseessä ei ole mikään kevyt nuhaflunssa, joka menee 1-2 viikossa ohi. Osalle sairastuneille on tullut erittäin vakavia oireita, myös nuorille ja perusterveille ja tauti saattaa jyllätä ihmisessä useita viikkoja, joten ei ihme, että osa siihen kuolee. Italiassa myös nuoria on tähän kuollut, vaikka siellä on korkeatasoinen sairaalahoito. Googlaamalla löytyy tietoa mm. nuoresta näyttelijä-kuntosaliyrittäjä miehestä, jonka nuori sisko kuoli koronavirukseen sairastettuaan sitä vain muutaman päivän.
Eikä tilanne ole suinkaan vielä ohi Italiassakaan, vaikka siellä on jo jonkin aikaa ollut kaikki koulut, päiväkodit, baarit, ravintolat jne kiinni ja kaikki ihmiset on kehotettu pysyttelemään kotonaan. Italiassa heräsivät tilanteeseen ja asettivat nämä rajoitukset todennäköisesti liian myöhään, koska sairastuneiden määrä vain kasvaa joka päivä sielläkin, ja kaikki tehohoitoa tarvitsevat eivät pääse Italiassa hoitoon, koska sairaaloissa ei ole enää tarpeeksi tilaa. Siellä on kaaos meneillään. Italiassa tällä hetkellä noin 15.000 sairastunutta ja Italian väkiluku on noin 60 miljoonaa. Joten väkilukuun suhteutettuna Suomessa saattaa olla vastaava kaaos sairaaloissa siinä vaiheessa kun Suomessa on todettu noin 1400 sairastunutta. Ja siihen ei välttämättä mene kuin 1 viikko kun sairastuneita on Suomessa n. 1400.
Joten herätkää hyvät ihmiset ja tehkää kaikkenne, jotta Suomessa saisimme pidettyä tilanteen hallinnassa ja saisimme hidastettua koronaviruksen leviäminen.
Perjantaina 6.3. Suomessa oli todettu 15 tartuntaa. Viikon aikana määrä on 10-kertaistunut eli tänään 13.3. on todettu jo yli 150 tartuntaa. Tätä menoa viikon kuluttua on 10-kertainen määrä eli noin 1500 tartuntaa, ellei viruksen leviämistä saada hidastettua. Ja sitä seuraavalla viikolla niin suuri määrä, ettei uskalla edes laskea. Mitä arvelette, riittääkö Suomessa enää siinä vaiheessa sairaalahoitoa kaikille sitä tarvitseville?
Olen myös ymmärtänyt, ettei kaikki sairastuneet ole päässeet Suomessa koronatestiin, jos heillä on sellaiset oireet, että pärjäävät kotona. Joten koronavirukseen sairastuneiden lukumäärää ei Suomessa tällä hetkellä välttämättä edes tiedetä kovin tarkasti. On varmasti todellisuudessa suurempi kuin tuo 150.
Nyt kannattaa vielä toimia ja tehdä kaikkensa kun on siihen mahdollisuus, jotta saisimme hidastettua koronaviruksen leviäminen. Viikon kuluttua saattaa olla jo liian myöhäistä, jos koronavirus pääsee rauhassa leviämään ihmisten välinpitämättömyyden vuoksi, jolloin tilanne saattaa riistäytyy käsistä, jolloin tulee turhia kuolemia, koska sairastuneet eivät pääse tarvitsemaansa hoitoon. Ja sitä ei varmaan toivo kukaan!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on oikeasti vakava tilanne! Toivoisin, että kaikki tämän nyt ymmärtäisi, ja jättäisi tässä kohtaa lomamatkansa tekemättä ja pysyttelisivät mahdollisuuksien mukaan mieluiten kotonaan Italian tyyliin ja vähentäisivät kaikki muutkin ylimääräiset tapaamiset ystävien ja sukulaisten kanssa ihan minimiin, jotta leviäminen saadaan hillittyä.
Nyt kaikkien olisi Suomessa syytä tehdä oma osuutensa ja otettava tämä vakavasti, jotta koronaviruksen leviäminen ei räjähdä käsiin.
Kyseessä ei ole mikään kevyt nuhaflunssa, joka menee 1-2 viikossa ohi. Osalle sairastuneille on tullut erittäin vakavia oireita, myös nuorille ja perusterveille ja tauti saattaa jyllätä ihmisessä useita viikkoja, joten ei ihme, että osa siihen kuolee. Italiassa myös nuoria on tähän kuollut, vaikka siellä on korkeatasoinen sairaalahoito. Googlaamalla löytyy tietoa mm. nuoresta näyttelijä-kuntosaliyrittäjä miehestä, jonka nuori sisko kuoli koronavirukseen sairastettuaan sitä vain muutaman päivän.
Eikä tilanne ole suinkaan vielä ohi Italiassakaan, vaikka siellä on jo jonkin aikaa ollut kaikki koulut, päiväkodit, baarit, ravintolat jne kiinni ja kaikki ihmiset on kehotettu pysyttelemään kotonaan. Italiassa heräsivät tilanteeseen ja asettivat nämä rajoitukset todennäköisesti liian myöhään, koska sairastuneiden määrä vain kasvaa joka päivä sielläkin, ja kaikki tehohoitoa tarvitsevat eivät pääse Italiassa hoitoon, koska sairaaloissa ei ole enää tarpeeksi tilaa. Siellä on kaaos meneillään. Italiassa tällä hetkellä noin 15.000 sairastunutta ja Italian väkiluku on noin 60 miljoonaa. Joten väkilukuun suhteutettuna Suomessa saattaa olla vastaava kaaos sairaaloissa siinä vaiheessa kun Suomessa on todettu noin 1400 sairastunutta. Ja siihen ei välttämättä mene kuin 1 viikko kun sairastuneita on Suomessa n. 1400.
Joten herätkää hyvät ihmiset ja tehkää kaikkenne, jotta Suomessa saisimme pidettyä tilanteen hallinnassa ja saisimme hidastettua koronaviruksen leviäminen.
Perjantaina 6.3. Suomessa oli todettu 15 tartuntaa. Viikon aikana määrä on 10-kertaistunut eli tänään 13.3. on todettu jo yli 150 tartuntaa. Tätä menoa viikon kuluttua on 10-kertainen määrä eli noin 1500 tartuntaa, ellei viruksen leviämistä saada hidastettua. Ja sitä seuraavalla viikolla niin suuri määrä, ettei uskalla edes laskea. Mitä arvelette, riittääkö Suomessa enää siinä vaiheessa sairaalahoitoa kaikille sitä tarvitseville?
Olen myös ymmärtänyt, ettei kaikki sairastuneet ole päässeet Suomessa koronatestiin, jos heillä on sellaiset oireet, että pärjäävät kotona. Joten koronavirukseen sairastuneiden lukumäärää ei Suomessa tällä hetkellä välttämättä edes tiedetä kovin tarkasti. On varmasti todellisuudessa suurempi kuin tuo 150.
Nyt kannattaa vielä toimia ja tehdä kaikkensa kun on siihen mahdollisuus, jotta saisimme hidastettua koronaviruksen leviäminen. Viikon kuluttua saattaa olla jo liian myöhäistä, jos koronavirus pääsee rauhassa leviämään ihmisten välinpitämättömyyden vuoksi, jolloin tilanne saattaa riistäytyy käsistä, jolloin tulee turhia kuolemia, koska sairastuneet eivät pääse tarvitsemaansa hoitoon. Ja sitä ei varmaan toivo kukaan!!Juuri näin! Nyt on ajateltava omaa napaa pidemmälle ja nähtävä iso kuva.
- Anonyymi
Jokainen kuolema on pelastus ylikansoittumista vastaan. Terveellistä luonnonvalintaa, jos joku pistää päänsä pantiksi. Virukset kyllä hyökkäävät ja hoitavat helpot kohteet.
- Anonyymi
Nyt valoja päälle. Peli on jo menetetty tartuntojen estämisen suhteen, kiitos hallituksen ja viranomaisten, joilla ei ollut munaa toimia ennakoivasti ja riittävän tehokkaasti. Ainoastaan joillain keinoilla voidaan hidastaa leviämistä, mutta ei estää. Joulukuuhun mennessä yli miljoona suomalaista on sairastunut, joista n. 30 000 on kuollut/tulee kuolemaan. Tauti leviää eksponentiaalisesti.
- Anonyymi
Eivät uskalla mitään tehdä ,vaikka päätökset kuitenkin joutuu tekemään. Ihmetyttää, miten uskaltavat olla tekemättä mitään.
Näköjään pieni nuotio huoneessa ei niitä haittaa, vaan pitää odotella kunnon liekkejä ennen sammutustoimia.. - Anonyymi
Tällä hetkellä Suomessa n. 1000kpl kausi influenssaa viikossa ja 24kpl saanut tehohoitoa. Viime vuonna n. 1700kpl, toissa vuonna n. 2000kpl. Ja kuolleita joitakin, jopa 10-20hlö. Miksei näistä tehdä samaa hysteriaa? Korona ei ole tappanut Suomesta vielä ketään tai vaatinut tehohoitoa. Hoidon ja kuolleisuuden määrä tulee olemaan pieni. Hölmöt ostaa vessapaperia hulluna, vaikkei koronan oireisiin kuulu ripulia. Yksi kun yskäisee, sata pieraisee.

Kenen luvalla mediat sitten paisuttelevat juttua? - Nm. Hemmetin hullua hommaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen luvalla mediat sitten paisuttelevat juttua? - Nm. Hemmetin hullua hommaa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/italian-tapotaydissa-sairaaloissa-armottomia-valintoja-hoitoa-keskitetaan-koronapotilaisiin-joilla-on-suurimmat-mahdollisuudet-jaada-henkiin-itkuun-purskahtelevat-tyontekijat-ovat-aarimmilleen-kuormitettuja/7757190#gs.zz6tto
Italiassa teho-osastot täynnä, vaikka vasta 20.2 oli ensimmäinen tapaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä hetkellä Suomessa n. 1000kpl kausi influenssaa viikossa ja 24kpl saanut tehohoitoa. Viime vuonna n. 1700kpl, toissa vuonna n. 2000kpl. Ja kuolleita joitakin, jopa 10-20hlö. Miksei näistä tehdä samaa hysteriaa? Korona ei ole tappanut Suomesta vielä ketään tai vaatinut tehohoitoa. Hoidon ja kuolleisuuden määrä tulee olemaan pieni. Hölmöt ostaa vessapaperia hulluna, vaikkei koronan oireisiin kuulu ripulia. Yksi kun yskäisee, sata pieraisee.
Koronavirus vaikuttaa kyllä paljon pahemmalta kuin tavanomainen influenssa, johon suuri määrä suomalaisista on saanut myös rokotuksen.
Italiassa koronavirukseen sairastuneista peräti 10% ovat tarvinneet tehohoitoa ja määrä saattaa ajan kuluessa nousta. Italiassa on tähän mennessä kuolleisuus jo noin 6-7%, ja määrä saattaa vielä nousta, kun viikkoja kuluu. Joten kuolleisuusprosenttikin on koronassa huomattavasti suurempi kuin tavallisessa influenssassa.
Sekin tässä on pelottavaa, ettei koronaviruksesta ole vielä pitkäaikaista kokemusta, miten se käyttäytyy.
Joten toimikaa hyvät ystävät THL:n ja Suomen hallituksen eilen linjaamien ohjeiden mukaan, eli välttäkää matkustelua minnekään, tehkää etätöitä jos voitte, minimoikaa fyysiset tapaamiset ihmisten kanssa ja huolehtikaa hyvästä käsihygieniasta jne, jotta saadaan hillittyä viruksen leviämisvauhtia, jotta sairastuneita ei olisi liian paljon samaan aikaan, jolloin hoitoa ei ehkä enää riitä kaikille sitä tarvitseville. Pidetään huolta toisistamme! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronavirus vaikuttaa kyllä paljon pahemmalta kuin tavanomainen influenssa, johon suuri määrä suomalaisista on saanut myös rokotuksen.
Italiassa koronavirukseen sairastuneista peräti 10% ovat tarvinneet tehohoitoa ja määrä saattaa ajan kuluessa nousta. Italiassa on tähän mennessä kuolleisuus jo noin 6-7%, ja määrä saattaa vielä nousta, kun viikkoja kuluu. Joten kuolleisuusprosenttikin on koronassa huomattavasti suurempi kuin tavallisessa influenssassa.
Sekin tässä on pelottavaa, ettei koronaviruksesta ole vielä pitkäaikaista kokemusta, miten se käyttäytyy.
Joten toimikaa hyvät ystävät THL:n ja Suomen hallituksen eilen linjaamien ohjeiden mukaan, eli välttäkää matkustelua minnekään, tehkää etätöitä jos voitte, minimoikaa fyysiset tapaamiset ihmisten kanssa ja huolehtikaa hyvästä käsihygieniasta jne, jotta saadaan hillittyä viruksen leviämisvauhtia, jotta sairastuneita ei olisi liian paljon samaan aikaan, jolloin hoitoa ei ehkä enää riitä kaikille sitä tarvitseville. Pidetään huolta toisistamme!Ja Suomessa koulut ja päiväkodit pitäisi heti samantien sulkea ainakin 3-4 viikoksi, kuten ovat myös monessa muussakin maassa tehneet, jotta saadaan viruksen leviämistä hillittyä ja hidastettua Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen luvalla mediat sitten paisuttelevat juttua? - Nm. Hemmetin hullua hommaa
Paisuttelusta hyvänä esimerkkinä ilmastonmuutoshysteria joka sekin on ihan täyttä puppua.
- Anonyymi
Kuka valvoo tartuntuntatautilain toteuttamista, polisii ei ainakaan?
Flunssavirus iskee vain hengityselimiin, Sars-Cov2 myös keskushermostoon.- Anonyymi
😂 poliisi 😂😂😂😂
- Anonyymi
Hulluja kasvaa, vaikkei kylvä eikä kynnä. - Nm. Tieto, taito ja taju uuupuu
- Anonyymi
Itsekin olen lähdössä reissuun Alpeille.... Matkaa ei ole varattu etukäteen, mut en ala kökkimään viikkoja tai kuukausia kämpässäni.
- Anonyymi
Eihän siinä muukaan auta.
- Anonyymi
Painetaan nasta laudassa ja huilataan sit haudassa.... Ukki tapasi sanoa ja eli yli 90-vuotiaaks
- Anonyymi
Jos itselle tulee korona ni en ala lymyilee kotona jos siitä ei makseta.... Se on lähempänä tonni päivässä jos jäisin kotiin.... Tulin Itävallasta ja kipee olo on mut niin pitkään mennään kun vaan pystyy. Tai sitten paikallaan olosta pitää maksaa, olemmehan markkinataloudessa. Enpä ole koskaan liiemmin lakeja kumarrellu ku ei oo kysytty mun mielipidettä. Et näin....
- Anonyymi
Se olisi karanteenin paikka ,jos oireita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olisi karanteenin paikka ,jos oireita.
Ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olisi karanteenin paikka ,jos oireita.
Ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olisi karanteenin paikka ,jos oireita.
Mikä olisi sopiva korvaussumma veronmaksajilta näille kotiin jääville. Tietty veronmaksajien täytyy maksaa...maksavathan julkkiksetkin henkivartijoilleen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä olisi sopiva korvaussumma veronmaksajilta näille kotiin jääville. Tietty veronmaksajien täytyy maksaa...maksavathan julkkiksetkin henkivartijoilleen
Kotiinhan joutuu jokatapauksessa kuitenkin jäämään, jos sairastuu. Ei sairaana töihin muita tartuttamaan, etenkään nyt.
- Anonyymi
Ymmärrän, kauhalla on vaikea ottaa kun lusikalla on annettu. Pidä tuo linjasi, niin onpahan yksi autettava vähemmän kun hätä tulee.
- Anonyymi
Vastuuton porukka
Hävettää - Anonyymi
Suurin osa matkustajista ei ole saanut koronaa. Uutisissa on vain ne jotka ovat saaneet ...
- Anonyymi
Matkailijoitten takia se levisi hetkessä ympäri maapalloa.
- Anonyymi
Missään en ole matkaillut, mut pysyttelen visusti kotona, jos alkaa mitään oireita olla.
- Anonyymi
Suomalainen porukka voi tosiaan uhmata ulkomaallakin, joten ei siihen landepaukkua tarvita.
- Anonyymi
Suomessa tarvittaisiin tiukenpia toimia, sillä liian moni ei välitä!!! Usea on jo sanonut, että ei edes ilmoita jos virus iskee, vaan jatkaa entiseen malliin. Suomessa on liian paljon itsekkäitä, joiden suitsimiseen tarvitaan muuta kuin suosituksia
- Anonyymi
Joo, mutta käymättä lääkärissä ei voi edes tietää onko saanut koronan, flunssan vai allergian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, mutta käymättä lääkärissä ei voi edes tietää onko saanut koronan, flunssan vai allergian.
Älä huoli, tulet kyllä tietämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, mutta käymättä lääkärissä ei voi edes tietää onko saanut koronan, flunssan vai allergian.
Se on vaan parempi pelata varman päälle. Jollekin riskiryhmään kuuluvalle kuitenkin se voisi olla kuolemaksi, jos onkin korona. Tai on se tarttunut muihinkin, mut mikä lienee että vain osa saa rajut oireet.
Kuten italian ensimmäinen tapaus 38v maratoonari mies joutui hengityskoneeseen, mut nyt hengittää ominavuin. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3de9d58f-314a-4db1-b9fe-40660d74bae2 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on vaan parempi pelata varman päälle. Jollekin riskiryhmään kuuluvalle kuitenkin se voisi olla kuolemaksi, jos onkin korona. Tai on se tarttunut muihinkin, mut mikä lienee että vain osa saa rajut oireet.
Kuten italian ensimmäinen tapaus 38v maratoonari mies joutui hengityskoneeseen, mut nyt hengittää ominavuin. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3de9d58f-314a-4db1-b9fe-40660d74bae2Koronavirus näyttää leviävän hirveällä vauhdilla, joten kaikkien kannattaa nyt kantaa kortensa kekoon, Jitta saadaan leviämistä hillittyä. Leviämiskäyrät näyttävät huolestuttavilta. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006436633.html
- Anonyymi
Italiassa on nähtävästi kuollut koronaan myös nuoria ihmisiä, esim. jonkun italialaisen julkkiksen sisko. Joten emme voi todellakaan tuudittautua siihen, että vain vanhat ihmiset kuolee koronaan. Joten nyt on kaikkien suomalaisten otettava tämä tosissaan ja noudatettava THL:n ohjeita mm. käsihygieniasta ja matkustelemisen rajoittamisesta. Tässä juttu italialaisesta nuoresta naisesta, joka menehtyi koronavirukseen: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/42d1ac69-7b59-40a0-8663-1a1396b77642
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, mutta käymättä lääkärissä ei voi edes tietää onko saanut koronan, flunssan vai allergian.
Miksi hallituksen ja terveysviranomaisten mielestä coronavirus on Suomessa vähemmän vaarallinen kuin esim Usa (poikkeustila) Puolassa, Unkarissa, Tsekissä,Tanskassa, Itävallassa jne.jne.?
Miksi matkustamisesta vain suositus, on ollut syyllinen nro1 siihen, että kärsimyksiä luvassa ja talouskin lamassa kohta.
Voiko vapaa liikkuvuus pandemia tilanteessa olla yksilöiden oikeus? Eikö kansallinen etu olisi vaatinut jo aikaa sitten täyttä kontrollia? - Anonyymi
Olen samaa mieltä, että Suomessa tarvitaan NYT HETI tiukempia toimia, jollei ole jo liian myöhäistä. KAIKKI koulut ja päiväkodit HETI KIINNI Suomessa ja kaikkien työpaikkojen työntekijät etätöihin ketkä pystyy etätyötä tekemään. Ravintoloista ja kahviloista vain noutoruokaa ja tehostettu käsienpesu kaikilla kuntoon. Vain välttämättömät liikkumiset pitäisi sallia, muuten tartuntojen määrä räjähtää hetkessä käsiin, eikä tehohoitopaikkoja riitä Suomessa enää kaikille.
Käsitykseni mukaan tehohoitopaikkoja on Suomessa todella vähän, ehkä noin 100 paikkaa yhteensä koko Suomessa, jos olen ymmärtänyt oikein? Korjatkaa, jos olen väärässä? Ja hengityskoneita Suomessa käsitykseni mukaan vain n. 300?
Eihän tämä määrä tehohoitopaikkoja ja hengityskoneita riitä Suomessa mihinkään, jos noin 10% sairastuneista tarvitsee tehohoitoa pahimmassa tapauksessa useamman viikon per henkilö, kuten Italian tilastot näyttäisi kertovan.
Katsokaa nyt esim. Italian ja monien muidenkin maiden tartuntavauhtia. Miksi se etenisi Suomessa hitaammin, varsinkaan kun pakkokeinoja ei ole otettu Suomessa vielä käyttöön, vaikka Italiassa ja monessa muussa maassa on jo otettu.
Ottivat Italiassa pakkokeinot käyttöön kuitenkin LIIAN MYÖHÄÄN. Ja näköjään Suomessa teemme saman virheen, vaikka esim. Tanskassa, Norjassa ja monessa muussa maassa ovat viime päivinä ottaneet myös pakkokeinot käyttöön (eli päiväkodit ja koulut kiinni jne), jotta saisivat hillittyä tartuntojen räjähdysmäistä kasvua.
Italiassa väkiluku noin 80 miljoonaa ja siellä parhaillaan noin 15.000 sairastunutta (tosi lyhyessä ajassa, eli muutaman viikon aikana), joista noin 10% eli 1500 henkilöä on tähän mennessä tarvinnut tehohoitoa ja suurin osa yhä sairaana, koska tauti kestää monta viikkoa ja sairastuneiden lukumäärä kasvaa joka päivä. Italiassa tämän vuoksi suuri hätä, koska tehohoitopaikkoja ei riitä kaikille, joten se johtaa turhiin kuolemiin.
Kiinassakin ottivat aika nopeasti kovat keinot käyttöön ja saivat sillä edes vähän hidastettua. Muuten olisi ollut Kiinassakin vielä huonompi tilanne. Kiinalaiset toki saattavat kaunistella tilastojaan.
Herätkää suomalaiset, älkää ummistako silmiä tässä tilanteessa. Tilanne on vakava myös Suomessa, kuten monessa muussakin maassa. Nyt kaikki keinot käyttöön, jotta pahin katastrofi saadaan estettyä! - Anonyymi

Herätkää suomalaiset, älkää ummistako silmiä tässä tilanteessa. Tilanne on vakava myös Suomessa, kuten monessa muussakin maassa. Nyt kaikki keinot käyttöön, jotta pahin katastrofi saadaan estettyä!On kerrottu aiemmin jotta Suomessa olisi käytettävissä 200 tehohoitoyksikköä. Siihen ei kuitenkaan kannata tukeutua, priorisointia tapahtuu ja hoitohenkilökuntaa sairastuu ja osaavia voi olla vaikea löytää sairastuneiden tilalle.
Hallitus ja THL eivät toimi kansakunnan edun mukaisesti, kaikki henkilöliikenne rajojen yli ja takaisin olisi pitänyt jo aikaa sitten keskeyttää.
Missään ei ole puhuttu vielä tuosta itärajan liikenteestä, sieltä tulee koronan tartuttajia Suomeen ostos-ja mahdollisille lomareissuille ja osa venäläisistä ketkä asuu Suomessa käy alkuperäisessä kotimaassaan piipahtelemassa.
Sitten tämä tankkausliikenne Suomesta Venäjän puolelle, nämä saattavat levittää tartuntoja itärajan kuntiin ja kaupunkeihin kun venäjälläkin on takuulla coronaa enempi kuin ilmoitetaan.
Siksi matkusteluun puuttuminen olisi pitänyt tehdä jo viikkoja sitten, turvallisuudestamme vastaavat ovat laiminlyöneet tuon likipitäen kokonaan.
Mitä hiton hyötyä on tekstiviestien lähettelystä kun tietää ihmisten joukossa olevan huomattavan paljon täysin vastuutonta väkeä.
Hallitus ja viranomaiset toimivat viiveellä joka voi maksaa ihmishenkiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Italiassa on nähtävästi kuollut koronaan myös nuoria ihmisiä, esim. jonkun italialaisen julkkiksen sisko. Joten emme voi todellakaan tuudittautua siihen, että vain vanhat ihmiset kuolee koronaan. Joten nyt on kaikkien suomalaisten otettava tämä tosissaan ja noudatettava THL:n ohjeita mm. käsihygieniasta ja matkustelemisen rajoittamisesta. Tässä juttu italialaisesta nuoresta naisesta, joka menehtyi koronavirukseen: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/42d1ac69-7b59-40a0-8663-1a1396b77642
Sillä oli epilepsia ,siis ei ollut perusterve ihminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä oli epilepsia ,siis ei ollut perusterve ihminen.
Just, Italian kuolleiden keski ikä oli yli 81 v ,siis vanhoja ja sairaita, ja nuorillakin jokin sairaus alla ja myös vanhemmat tupakoitsijat ovat vaarassa, tai ylipäänsä tupakoitsijat.
- Anonyymi
Totta, itsekkyys ja piittaamattomuus rehotta osassa "minä ensin" porukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just, Italian kuolleiden keski ikä oli yli 81 v ,siis vanhoja ja sairaita, ja nuorillakin jokin sairaus alla ja myös vanhemmat tupakoitsijat ovat vaarassa, tai ylipäänsä tupakoitsijat.
Italiassa kuolee koronaan myös sairaanhoitajia ja ensihoitajia, jotka ovat olleet nuoria vailla perussairauksia. Ei se kuolema ole aina iästä kiinni. Tyhmää elää siinä luulossa, että tautiin kuolee pelkästään vanhukset.
- Anonyymi
Yhdysvaltain tiedeyhteisön julkaisu PNAS julkaisi stanfordin yliopiston tutkijaprofessoreiden pohdinnan, mikä on oikea ihmisten määrä tällä pallolla. Todella loistavaa pohdintaa; https://www.pnas.org/content/111/46/16610.abstract
- Anonyymi
Niin siis, uhmakkaat on sellaiset, kun uhmata pitää vielä silloinkin, kun uhka on pois. Hieno elokuvahan sellaisestakin valmistuisi.
- Anonyymi
on tullut elettyä silleen että ns kaikki nähty ja koettu joista joskus nuorena haaveiltu ja pelätty turhaan eli ei juuri itseäni hetkauta jos tartunnan saan, kyllä täältä kuitenkin jossain vaiheessa lähdetään ja toivottavasti mahd pian. en silti aio muihin tartuttaa jos vaan jotenkin mahdollista se estää. näin kun on on elänyt kuin viimeistä päivää valmistautuen kuolemaan niin helpotushan se kuolema on. hauskaakin on ollut mutta aikansa kutakin. Nimimerkki: kuolemaa odotellessa ja vielä elämästä nauttiville pitkää ikää!
- Anonyymi
kommarit ei pyhi persettään hajusta päätellen.
eli mihin ne sitä paperia hm....
hamstraa.- Anonyymi
Kuulemma sontivat jopa housuihin julkisissa liikennevälineissä.
- Anonyymi
Kansahan esitti kappaleen ajasta ennen kuin tämä tapahtui. Kun kertapilasitjoilmaston.
- Anonyymi
Ei hätää, Korona hoituu vessapaperilla, porukka ostaa wc paperia kaapit täyteen kun Korona uhkaa , wc paperilla ilmeisesti virus lähtee, en tiedä pitääkö paperin olla leimattua vai ei, odotan THL: tarkempia ohjeita.😀
- Anonyymi
Aika "viruttelua" täällä sano....
- Anonyymi
Julkinen vähättely viralliselta taholta upposi kansaan ilmeisen tehokkaasti, edelleen ihmiset tuntuvat vain naureskelevan asialle vaikka tilanteesta on nyt jo kerrottukin totuudenmukaisemmin.
Itse mielummin jättäisin väliin mahdollisen keuhkokuumeen jne. Harmi että tartunta ei oikein enää ole oma valinta, mutta onneksi vielä voi vähän yrittää vaikuttaa. Suomalaisista lienee mega noloa käyttää suojaimia tai jotain, kun eihän niitä edes sairastuneet käytä vaikka ehdottomasti pitäisi? - Anonyymi
Kuka pöljä sanoi Barcelonan kautta menevänsä jonnekin biariziin laskettelenaan?.Helskatin vähä älyinen kun Espanjaan on laitettu hätätila päälle niin et todellakaan lennä sitä kautta..?Mistä näitä hulluja löytyy?Juuri sanottu tänään että kehoitetaan vakavasti jättämästä kaikki matkustaminen joksikin aikaa.,kuka nyt Suomen hallituksen tai THL edustaja niin sanoikin.Ei auta kun pistää koko Suomen rajat kiinni että eivät nämä hullut pääse enää takaisin ainakaan sitten Suomeen..
- Anonyymi
Myös Suomen ulkoministeriö on kehottanut kaikkia perumaan matkansa, jotta koronaa ei tulisi Suomeen enää yhtään lisää ja koronan leviäminen saataisiin hidastumaan https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ulkoministeriolta-uusi-linjaus-suomalaisille-nyt-ei-ole-syyta-matkustaa-noudata-erityista-varovaisuutta-kaikkialla/b1a53f78-654d-487c-9981-e9eef2f06fec

”Nyt ei ole syytä matkustaa. Suosittelemme noudattamaan erityistä varovaisuutta kaikkialla”, kehotetaan Suomen ulkoministeriössä. Joten uskokaa nyt hyvät ihmiset, että kaikkien apua tarvitaan tässä tilanteessa.
- Anonyymi
Voin nyt sanoa.. En vitussa ala tässä persläpi maassa käkkimään, lähden sinne minne lennon saan.. Ja jos palatessani joudun johonkin karanteeniin. Aivan sama. Eikä Kelan tarvi mun ansionmenetyksiä korvata. Senverran löytyy omasta pussista. Jääkää nöyrät köyhät tähän unelmienne maahan.
- Anonyymi
”Kun näkee nuoren joutuneen teho-osastolle hengityskoneeseen, huolettomuus nuoren iän tarjoamasta suojasta häviää” – Italialaislääkärin mukaan Italian ensiapu on romahduksen partaalla ja tätä menoa olemme Suomessa samassa tilanteessa.
- Anonyymi
Italiassa myös nuoria joutunut tehohoitoon ja sairaalapaikkoja ei tahdo enää riittää kaikille. Tätä menoa olemme Suomessa kohta samassa tilanteessa
https://www.satakunnankansa.fi/a/4b6b7585-5b99-463a-9365-4d1e88d164a6 - Anonyymi
Lähde vaan reissuun, jos olet niin tyhmä, mutta älä sitten Suomeen palattuasi vaadi itsellesi tehohoitoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähde vaan reissuun, jos olet niin tyhmä, mutta älä sitten Suomeen palattuasi vaadi itsellesi tehohoitoa
Koronan itämisaika 2-12 päivää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronan itämisaika 2-12 päivää
Suomen hallituksen ohjeet suomalaisille, jotta Koronan leviämistä saisimme hidastettua, jotta sairastuneet ehdittäisiin hoitaa:
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/hallitukselta-lista-suomalaisille-ei-valttamatonta-toimintaa-rajoitettava/3777c952-b0db-4e58-8647-74acfd6094bb - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähde vaan reissuun, jos olet niin tyhmä, mutta älä sitten Suomeen palattuasi vaadi itsellesi tehohoitoa
En aatellu ihan heti palata tämmöseen , suvakkien kotimaahan... Rahalla saa, ja Bemarilla pääsee..
- Anonyymi
Kaikella on tarkoitus, jos lentokoneita ei olisi keksitty, olisi kaikki paljon paremmin. Me tyhmät ihmiset haemme itsekeskeisinä ääliöinä tauteja ja levitämme niitä, näin on tarkoitettu. Missä moraali? Maailma ylikansoittuu joka tapauksessa, mutta tyhmäähän tuo on, kun valtiomme maksaa matkailijoille vieläpä hoidonkin, meidän verorahoistamme:)
- Anonyymi
Ensin hehkutetaan somessa kuinka
tavallinen kansa pääsee huokeaan
hintaan ulkomaanmatkalle ja sitten
surraan kun saadaan joku infektiotauti
tuliaisina... niin me ihmisethän olemme
tunnetusti jälkiviisaita.
- Anonyymi
Jos laskettelemaan on menossa, niin saa kiivetä rinteet ylös. Hissit ovat nimittäin kiinni..
- Anonyymi
Tässähän tulee mieleen
vuosi 1349 ja ruttoepidemia
Euroopassa.
Ei kyllä päätä paljoa palele
ihmisillä koronavirus.
Tästäkin huolimatta kiinalais-
turisteja lappaa päivittäin
Helsinkiin matkalaukkuineen
töllistelemään pääkaupunkiamme.- Anonyymi
Sillon ei lennetty ,ei ollut muita kulkunevoja , kun hevonen, ja jonkun näköiset laivat, silti koko Eurooppa sairasti.
- Anonyymi
Mitä yllättävää tuossa on? Narsisti ajattelee aina ensimmäisenä itseään, ja vasta sen jälkeen lisää itseään.
- Anonyymi
Näin on näreet,aivotonta porukkaa.
- Anonyymi
Tanska ym näyttää teille mallia ja panee omat rajansa kiini. Huomatkaa omat rajansa. Nyt näytetään miten lässyttäjät pannaan hiljaisiksi.
- Anonyymi
Italia teki lääkäreille ohjeet, joiden mukaan hoidettavat koronapotilaat valitaan: ”Niiden, joilla on parhaat mahdollisuudet selviytyä on päästävä tehohoitoon”
- Anonyymi
Italiassa on jo tosi vakava tilanne ja me emme ole kaukana siitä
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/italia-teki-laakareille-ohjeet-joiden-mukaan-hoidettavat-koronapotilaat-valitaan-niiden-joilla-on-parhaat-mahdollisuudet-selviytya-on-paastava-tehohoitoon/7274d786-f38a-4a15-a888-ecc884827300 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Italiassa on jo tosi vakava tilanne ja me emme ole kaukana siitä
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/italia-teki-laakareille-ohjeet-joiden-mukaan-hoidettavat-koronapotilaat-valitaan-niiden-joilla-on-parhaat-mahdollisuudet-selviytya-on-paastava-tehohoitoon/7274d786-f38a-4a15-a888-ecc884827300Esim. tämä Hesarin artikkeli 10 päivän takaa (3.3.2020), kertoo karua kieltään siitä, että koronaviruksen nopeaa leviämistahtia ei ole ymmärretty ja on kuviteltu, että se leviää yhtä hitaasti kuin normaali kausi-influenssa. Ikävä kyllä korona näyttää leviävän nopeammin, joten NYT VIIMEISTÄÄN pitäisi ottaa järeämmät keinot käyttöön ja sulkea päiväkodit ja koulut, jotta saadaan leviämistä hillittyä, jotta tehohoidon paikat riittäisivät Suomessa
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006425877.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Italiassa on jo tosi vakava tilanne ja me emme ole kaukana siitä
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/italia-teki-laakareille-ohjeet-joiden-mukaan-hoidettavat-koronapotilaat-valitaan-niiden-joilla-on-parhaat-mahdollisuudet-selviytya-on-paastava-tehohoitoon/7274d786-f38a-4a15-a888-ecc884827300Italiasta tulee huonoja uutisia
Italiassa 250 ihmistä on kuollut 24 tunnin aikana koronavirukseen, kertovat maan viranomaiset. Virallisten lukujen mukaan kyseessä on suurin kuolonuhrien määrä yksittäisen päivän aikana Italiassa.
Yhteensä Italiassa yli 1 200 ihmistä on nyt kuollut koronavirukseen. Tartuntoja on todettu lähes 18 000. Nousua torstai-illasta on yli 2 500. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Italiasta tulee huonoja uutisia
Italiassa 250 ihmistä on kuollut 24 tunnin aikana koronavirukseen, kertovat maan viranomaiset. Virallisten lukujen mukaan kyseessä on suurin kuolonuhrien määrä yksittäisen päivän aikana Italiassa.
Yhteensä Italiassa yli 1 200 ihmistä on nyt kuollut koronavirukseen. Tartuntoja on todettu lähes 18 000. Nousua torstai-illasta on yli 2 500.Ei näytä hyvältä Italiassa. Meidän pitäisi Suomessa nyt herätä, ettei kohta olla täällä samassa tilanteessa
https://demokraatti.fi/korona-tappanut-250-ihmista-italiassa-24-tunnin-aikana/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei näytä hyvältä Italiassa. Meidän pitäisi Suomessa nyt herätä, ettei kohta olla täällä samassa tilanteessa
https://demokraatti.fi/korona-tappanut-250-ihmista-italiassa-24-tunnin-aikana/Italiassa näyttäisi siltä, että lähes 10% sairastuneista on jo kuollut. Ja mitä tulevat viikot tuovat tullessaan, sitä ei tiedä kukaan.
Jan Vapaavuori ja Suomen hallitus, pyydän ja rukoilen, laittakaa päiväkodit ja koulut HETI KIINNI, jotta saadaan edes vähän hillittyä tätä leviämistä Suomessa.
Kaikkien sairaaloiden koko kapasiteetti käyttöön, hoitohenkilökunta töihin sairaaloihin ja jos hoitohenkilökunnalla on päiväkoti-ikäisiä lapsia, lasten toinen vanhempi määrätään hoitamaan pientä lasta kotona. Koululaiset pärjäävät kotona myös tarvittaessa keskenään. Nyt on hätätilanne! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Italiassa näyttäisi siltä, että lähes 10% sairastuneista on jo kuollut. Ja mitä tulevat viikot tuovat tullessaan, sitä ei tiedä kukaan.
Jan Vapaavuori ja Suomen hallitus, pyydän ja rukoilen, laittakaa päiväkodit ja koulut HETI KIINNI, jotta saadaan edes vähän hillittyä tätä leviämistä Suomessa.
Kaikkien sairaaloiden koko kapasiteetti käyttöön, hoitohenkilökunta töihin sairaaloihin ja jos hoitohenkilökunnalla on päiväkoti-ikäisiä lapsia, lasten toinen vanhempi määrätään hoitamaan pientä lasta kotona. Koululaiset pärjäävät kotona myös tarvittaessa keskenään. Nyt on hätätilanne!Koulut ja päiväkodit HETI kiinni, jotta saadaan taudin leviäminen hidastumaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koulut ja päiväkodit HETI kiinni, jotta saadaan taudin leviäminen hidastumaan
Vuonna 2007 julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan vuoden 1918 espanjantaudin aikana kuolleisuus oli vähäisintä niissä osissa Yhdysvaltoja, joissa koulut suljettiin jo ennen epidemian alkamista ja joissa kouluja pidettiin pisimpään suljettuina.

Tässä linkki tutkimukseen, jossa kerrotaan, että koulujen ja päiväkotien sulkemisesta on suuri hyöty
https://jamanetwork.com/journals/jama/fullarticle/208354 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koulut ja päiväkodit HETI kiinni, jotta saadaan taudin leviäminen hidastumaan
Ehdottomasti samaa mieltä. Itse työskentelen suuressa koulussa ja suoraan sanottuna ahdistaa ajatus töihin menemisestä maanantaina. Kohtaan päivittäin satoja ihmisiä, kun ison oppilaitoksen opiskelijoiden lisäksi kohtaan päivittäin valtavan määrän ihmisiä julkisissa kulkuvälineissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä linkki tutkimukseen, jossa kerrotaan, että koulujen ja päiväkotien sulkemisesta on suuri hyöty
https://jamanetwork.com/journals/jama/fullarticle/208354Olen samaa mieltä, koulut ja päiväkodit HETI kiinni, jotta viruksen leviämistä saadaan edes hiukan hidastettua.
Tärkein on nyt tässä kohtaa ja tulevina viikkoina turvata tarvittava tehohoito sitä tarvitseville, jotta vältytään turhilta kuolemilta.
Joillakin sairaalahenkilökuntaan kuuluvilla saattaa olla päiväkoti-ikäisiä lapsia, joten jos on tarve, päivähoidon voisi järjestää ainoastaan sairaalahenkilökunnan päiväkotilapsille, jos toinen vanhemmista ei pysty omia lapsiaan hoitamaan.
Koululaiset ja varsinkin yläkoululaiset, lukiolaiset, yliopistojen ja oppilaitosten oppilaat pärjäävät kyllä kotona. Etäopetus heti käyttöön jos mahdollista tai opetuksen väliaikainen keskeytys toistaiseksi.
Nyt on koronaviruksen leviämisen vuoksi hätätila ja poikkeustila!!! Se on nyt vaan hyväksyttävä ja tehtävä kaikki toimenpiteet, jotka pystytään tekemään leviämisen hidastamiseksi.
Talous kärsii valitettavasti joka tapauksessa. Sitä emme pysty ikävä kyllä nyt enää välttämään. Koulujen ja päiväkotien auki pitäminen on SUURI virhe, jota tulemme myöhemmin katumaan, jos emme nyt pikaisesti niitä sulje! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuonna 2007 julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan vuoden 1918 espanjantaudin aikana kuolleisuus oli vähäisintä niissä osissa Yhdysvaltoja, joissa koulut suljettiin jo ennen epidemian alkamista ja joissa kouluja pidettiin pisimpään suljettuina.
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että kaikki päiväkodit ja koulut pitäisi pikaisesti sulkea, muuten koronavirus pääsee leviämään Suomessa kuin kulovalkea!!
Riskinä tässä on myös se, että lapsilla oireet saattavat olla lieviä, joten lapset saattavat levittävät virusta tehokkaasti huomaamatta.
Päiväkodit ja koulut on suljettava etupainotteisesti eikä vasta sitten kun on jo paskat housussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä, koulut ja päiväkodit HETI kiinni, jotta viruksen leviämistä saadaan edes hiukan hidastettua.
Tärkein on nyt tässä kohtaa ja tulevina viikkoina turvata tarvittava tehohoito sitä tarvitseville, jotta vältytään turhilta kuolemilta.
Joillakin sairaalahenkilökuntaan kuuluvilla saattaa olla päiväkoti-ikäisiä lapsia, joten jos on tarve, päivähoidon voisi järjestää ainoastaan sairaalahenkilökunnan päiväkotilapsille, jos toinen vanhemmista ei pysty omia lapsiaan hoitamaan.
Koululaiset ja varsinkin yläkoululaiset, lukiolaiset, yliopistojen ja oppilaitosten oppilaat pärjäävät kyllä kotona. Etäopetus heti käyttöön jos mahdollista tai opetuksen väliaikainen keskeytys toistaiseksi.
Nyt on koronaviruksen leviämisen vuoksi hätätila ja poikkeustila!!! Se on nyt vaan hyväksyttävä ja tehtävä kaikki toimenpiteet, jotka pystytään tekemään leviämisen hidastamiseksi.
Talous kärsii valitettavasti joka tapauksessa. Sitä emme pysty ikävä kyllä nyt enää välttämään. Koulujen ja päiväkotien auki pitäminen on SUURI virhe, jota tulemme myöhemmin katumaan, jos emme nyt pikaisesti niitä sulje!Jos seuraa suomessa kiinan tai italian malliin, niin ensi viikolla voi alkaa kiire lisääntyä teho-osastoilla. 2-3 viikon päästä on terveydenhuolto pahassa pulassa. Olisi pitänyt koulut jo viimeviikolla sulkea ja edelleen odotellaan ja ihmiset lentelee ympäriinsä. Yleisötapahtumia pidetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että kaikki päiväkodit ja koulut pitäisi pikaisesti sulkea, muuten koronavirus pääsee leviämään Suomessa kuin kulovalkea!!
Riskinä tässä on myös se, että lapsilla oireet saattavat olla lieviä, joten lapset saattavat levittävät virusta tehokkaasti huomaamatta.
Päiväkodit ja koulut on suljettava etupainotteisesti eikä vasta sitten kun on jo paskat housussa.Onneksi muutama koulu Helsingissä on nyt vihdoin herännyt ja suosittelee, että oppilaat jäävät kotiin maanantaista 16.3. alkaen, jotta viruksen leviämistä saadaan hidastettua (kts. alla oleva linkki Iltasanomiin).
Toivottavasti kaikki muutkin koulut ymmärtävät pikaisesti tehdä samoin, jotta saadaan viruksen leviämistä hillittyä.
Meidän poikamme on suuressa lukiossa, jossa on yli 1000 oppilasta. Ihan hirvittää ajatus, miten virus pääsee siellä leviämään ehkä ensin huomaamattomasti ja sitten kun se on levinnyt on todennäköisesti jo liian myöhäistä. Odotan ja toivon sydämeni pohjasta, että myös hänen lukionsa oppilaita kehotettaisiin etätyöhön kotoa käsin. Se enää tässä kohtaa ole suurin murhe, vaikka oppilaiden valmistuminen kouluissa viivästyisi. Nyt on paljon vakavammasta asiasta jo kyse!
Olen todella huolestunut, miksi kouluja ei Suomessa ymmärretä heti sulkea, vaikka näin on tehty jo useassa maassa, jotta leviäminen ei tapahtuisi hallitsemattomasti hirveällä vauhdilla?
Käsittääkseni koulut on suljettu ainakin Tanskassa, Norjassa, Virossa, Italiassa, Israelissa, Saudi-Arabiassa, Kiinassa ja monessa muussakin maassa, jotta tilanne saataisiin edes jollain lailla hallintaan ja leviämistä hidastettua. Italiassa koulujen sulkeminen tehtiin ilmeisesti liian myöhään ja siellä on parhaillaan katastrofi meneillään. Italian tilanne on jo riistäytynyt käsistä, kaikki eivät mahdu enää tehohoitoon, jotka sitä tarvitsisivat. Haluammeko samanalaisen kiihtyvän katastrofin tänne Suomeen?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006438321.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi muutama koulu Helsingissä on nyt vihdoin herännyt ja suosittelee, että oppilaat jäävät kotiin maanantaista 16.3. alkaen, jotta viruksen leviämistä saadaan hidastettua (kts. alla oleva linkki Iltasanomiin).

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006438321.htmlOlen täysin samaa mieltä, koulut ja päiväkodit kiinni VÄLITTÖMÄSTI, koska myöhemmin se saattaa olla liian myöhäistä!
Tartuntatapausten määrän logaritmiset käyrät kertovat, että Suomessa koronavirustapausten määrän kasvu on hyvin samankaltaista kuin vaikkapa Italiassa tai Ranskassa. Singaporessa otettiin heti ajoissa käyttöön järeitä keinoja epidemian hallitsemiseksi. Tämä näkyy tapausten määrässä.
Euroopassa uusien koronavirustartuntojen määrä kasvaa voimakkaasti. ”Matalan käyrän kuvio” osoittaa, miksi epidemiaa on syytä rajoittaa mahdollisimman nopeasti.
Kun katsoo koronaviruksen tartuntatilastoja, Suomen tartunnat ovat viime päivinä olleet jyrkässä nousussa.
Lue tästä niin ymmärrät, että koulut on laitettava HETI kiinni, jotta saadaan viruksen leviämistä hillittyä!!
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006436633.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esim. tämä Hesarin artikkeli 10 päivän takaa (3.3.2020), kertoo karua kieltään siitä, että koronaviruksen nopeaa leviämistahtia ei ole ymmärretty ja on kuviteltu, että se leviää yhtä hitaasti kuin normaali kausi-influenssa. Ikävä kyllä korona näyttää leviävän nopeammin, joten NYT VIIMEISTÄÄN pitäisi ottaa järeämmät keinot käyttöön ja sulkea päiväkodit ja koulut, jotta saadaan leviämistä hillittyä, jotta tehohoidon paikat riittäisivät Suomessa
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006425877.htmlToimenpide numero yksi on lopettaa henkilöliikenne kaikilla liikennemuodoilla rajojemme yli.
Tämä on valtavan myöhässä ja kuitenkin se on tehtävä, vaikka hallitus ja THL kuinka viivyttelisivät.
Muualla on jo toimittu, Suomi ja Suomen päättäjät sairastuttavat kansalaisia turhaan kuin päättömät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi muutama koulu Helsingissä on nyt vihdoin herännyt ja suosittelee, että oppilaat jäävät kotiin maanantaista 16.3. alkaen, jotta viruksen leviämistä saadaan hidastettua (kts. alla oleva linkki Iltasanomiin).
Toivottavasti kaikki muutkin koulut ymmärtävät pikaisesti tehdä samoin, jotta saadaan viruksen leviämistä hillittyä.
Meidän poikamme on suuressa lukiossa, jossa on yli 1000 oppilasta. Ihan hirvittää ajatus, miten virus pääsee siellä leviämään ehkä ensin huomaamattomasti ja sitten kun se on levinnyt on todennäköisesti jo liian myöhäistä. Odotan ja toivon sydämeni pohjasta, että myös hänen lukionsa oppilaita kehotettaisiin etätyöhön kotoa käsin. Se enää tässä kohtaa ole suurin murhe, vaikka oppilaiden valmistuminen kouluissa viivästyisi. Nyt on paljon vakavammasta asiasta jo kyse!
Olen todella huolestunut, miksi kouluja ei Suomessa ymmärretä heti sulkea, vaikka näin on tehty jo useassa maassa, jotta leviäminen ei tapahtuisi hallitsemattomasti hirveällä vauhdilla?
Käsittääkseni koulut on suljettu ainakin Tanskassa, Norjassa, Virossa, Italiassa, Israelissa, Saudi-Arabiassa, Kiinassa ja monessa muussakin maassa, jotta tilanne saataisiin edes jollain lailla hallintaan ja leviämistä hidastettua. Italiassa koulujen sulkeminen tehtiin ilmeisesti liian myöhään ja siellä on parhaillaan katastrofi meneillään. Italian tilanne on jo riistäytynyt käsistä, kaikki eivät mahdu enää tehohoitoon, jotka sitä tarvitsisivat. Haluammeko samanalaisen kiihtyvän katastrofin tänne Suomeen?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006438321.htmlPitäisi olla myös huolissaan miksi matkustusta ei ole lopetettu pandemian vuoksi, vaikka se on numero yksi uhkatekijänä kun tartuttajia tulee epidemia-alueilta Suomeen.
Tämä olisi ollut se ratkaiseva tekijä pandemian leviämisen etenemisessä, nyt peli alkaa olla menetetty, mutta edelleenkin saattaisi olla merkitystä jos vapaasta matkailusta tehtäisiin loppu?
- Anonyymi
Minä lähden ulkomaille ensi viikolle. Olen maksanut hotellistani yli 600e per yö enkä aio niitä rahoja menettää. Olen myös maksanut Suomeen niin paljon veroja, että käyttäkööt kerrankin valtio ne verorahat hyödyksi ja hoitakoot minut ja muut tartuttamani kuntoon, jos tuleekin virus vahingossa tuliaisena!
- Anonyymi
Olet ne rahat jo menettänyt, kun olet maksanut ja et saa niitä takaisin hakemalla taudin ulkomailta.
- Anonyymi
Senkus lähtevät. Ei oo takasin asiaa kyllä puoleen vuoteen!
- Anonyymi
No mikä etteikö, se joka pelkää, ei ei saa coronaa kokea.
- Anonyymi
No mikä etteikö, se joka pelkää, ei ei saa coronaa kokea.
- Anonyymi
Jos kysyy tietä, niin mihin joutuu?
https://yle.fi/uutiset/3-11257272 - Anonyymi
Jos nyt lähdette ulkomaan reissulle, älkää tänä vuonna ainakaan takaisin tulko.
Pysykää siellä minne ikinä menettekin. Tautirikasta matkaa toivottaen.- Anonyymi
Julistan täten koronarauhan, ja joka tätä rauhaa rikkoo, ammuttaneen raskauttavien asian haarojen vallitessa aamunkoitteessa..
- Anonyymi
Miten on mahdollista että vielä alkuviikosta (vko 11) lennot lensivät Italiaan ja takaisin ilman että tulevia ihmisiä mitenkään kontrolloitiin tai pistettiin karanteeniin?
Mutku ne eurooppalaiset arvot ja se Vapaa Liikkuvuus. Varsinkin koronalla..- Anonyymi
Fiksuja ihmisiä ei tarvitse valvoa ja neuvoa, toisin kuin Idiootteja. Valitettavasti näitä fiksuja näyttää olevan liian vähän.
- Anonyymi
Nää Italian ja Itävallan reissaajat sitä tautia näyttää tilastojen mukaan eniten tuoneet.
- Anonyymi
Pikkukunnalle riittää pikkukone.
https://yle.fi/uutiset/3-11256423 - Anonyymi
Meille meinasi käydä näin: Kanarian matka ja majoitus maksettu jo kolme kk sitten. Jos ajankohta olisi ollut muutamaa päivää aiemmin, niin siellä oltaisiin.
Perillä jouduttu mahdollisesti karanteeniin ja mitenköhän olisi käynyt paluulennon kanssa (Norwegian). Olisi voinut tulla pitkä "loma".
Lopullinen niitti oli työnantajan päätös: Jokainen ulkomaille lomailemaan menevä joutuu palattuaan kahden viikon palkattomaan karanteeniin. - Anonyymi
Kylla mina ainakin menen ulkomaille, tulkoon korona. Ei ole vaarallinen tauti ja ne keille on, niin sehan on luonnonlaki että luonto karsii heikot pois.
- Anonyymi
Oletpa välinpitämätön ja kylmäsydäminen kun suhtaudut näin (”Ei ole vaarallinen tauti ja ne keille on, niin sehän on luonnonlaki että luonto karsii heikot pois”).
Esim. diabeetikot, astmaatikot, reumaatikot ja sydänsairaat ovat käsitykseni mukaan riskiryhmässä, joten pelkästään vanhukset eivät tällöin ole riskiryhmässä, näitä sairauksia voi olla myös nuoremmilla.
Italiassa on nähtävästi kuollut myös nuoria ihmisiä koronaan, joten itsestäänselvyytenä ei voi pitää sitä, että myöskään nuori henkilö säilyisi hengissä.
- Anonyymi
Ehkä hän on sitä mieltä, että hän ansaitsee lomansa ja se on suurempi tarve kuin se, että joku toinen ansaitsisi elää? Eli voi riskeerata suuremman koronatartunnnan saamisriskin ja sen, että tuo sen mukanaan ja aloittaa yhden ketjun, jossa tulee ruumiita, tosin kuolleet eivät välttämättä ole juuri hänen läheisiään?
- Anonyymi
Ihan hyvä että ihmiset uhmaa koronaa ja tätä hysteriaa. Kotona mökkihöperöityy, paniikki iskee vielä enemmän, erkaannutaan yhteiskunnasta, liikuntakyky häviä ja lihotaan, jos ei mene ollenkaan ulos.
Suomen hallitus on kyl ihan perseestä, kun ne ei ymmärrä, että karanteenit ei mitään auta. Meistä tulee mätäisiä ihmisiä tätä menoa. Menkää ihmiset ulos ja nauttikaa luonnosta. Kannattaa myös pestä käsiä, käyttää käsidesiä ja olla koskematta kasvoihin. Ei teille tuu koronaa.- Anonyymi
On ihan hyvä, jos edes osa ihmisistä on herännyt asian vakavuuteen, jotta eivät omalla välinpitämättömällä toiminnallaan pahentaisi koronaviruksen leviämistä. Koska kuka tahansa meistä saattaa siihen sairastua ja kuolla. Matkailu seis ja koulut heti kiinni!!!
Perjantaina 6.3 Suomessa oli nähtävästi vasta 15 tartuntaa. Tänään, lauantaina 14.3. eli noin viikon kuluttua viime perjantaista lukumäärä on moninkertaistunut. Tartuntoja on tänään jo 222, eikä kaikkia lieväoireisia ole edes testattu. Toivottavasti heidän oireensa myös pysyvät lievinä, ettei ole kohta tehohoidossa kova ruuhka.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ihan hyvä, jos edes osa ihmisistä on herännyt asian vakavuuteen, jotta eivät omalla välinpitämättömällä toiminnallaan pahentaisi koronaviruksen leviämistä. Koska kuka tahansa meistä saattaa siihen sairastua ja kuolla. Matkailu seis ja koulut heti kiinni!!!
Perjantaina 6.3 Suomessa oli nähtävästi vasta 15 tartuntaa. Tänään, lauantaina 14.3. eli noin viikon kuluttua viime perjantaista lukumäärä on moninkertaistunut. Tartuntoja on tänään jo 222, eikä kaikkia lieväoireisia ole edes testattu. Toivottavasti heidän oireensa myös pysyvät lievinä, ettei ole kohta tehohoidossa kova ruuhka..Vittu sä oot tyhmä. :D
Tämä hysteria oikeesti menee liian pitkälle, että rauhoittukaa. Jos te edes pidätte hygieniasta huolta, niin sit ei oo vaaraa.
Toki ei pidä mennä sellaiseen maahan jossa tää korona riehuu vielä pahemmin, mutta tää Suomi ei oo yksi niistä. Osa suomalaisista on kyl niin juntteja, kun ei ne tajua yhtään mitään ja panikoi turhaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu sä oot tyhmä. :D
Tämä hysteria oikeesti menee liian pitkälle, että rauhoittukaa. Jos te edes pidätte hygieniasta huolta, niin sit ei oo vaaraa.
Toki ei pidä mennä sellaiseen maahan jossa tää korona riehuu vielä pahemmin, mutta tää Suomi ei oo yksi niistä. Osa suomalaisista on kyl niin juntteja, kun ei ne tajua yhtään mitään ja panikoi turhaan.No hamstraaminen se vasta junttimaista on!
Kyllä mua kans vituttaa olla sisällä notkumassa joka päivä, mutta onneks voi käydä vähäsen ulkona. Silti tämä korona ei ole leikin asia! Oon samaa mieltä että hygieniasta pitää huolehtia, mutta jos meitä ei oltais käsketty pysymään kotona ainakin joitakin aikoja, niin oltais varmaan kaikki kuoltu koronaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittu sä oot tyhmä. :D
Tämä hysteria oikeesti menee liian pitkälle, että rauhoittukaa. Jos te edes pidätte hygieniasta huolta, niin sit ei oo vaaraa.
Toki ei pidä mennä sellaiseen maahan jossa tää korona riehuu vielä pahemmin, mutta tää Suomi ei oo yksi niistä. Osa suomalaisista on kyl niin juntteja, kun ei ne tajua yhtään mitään ja panikoi turhaan.No hamstraaminen se vasta junttimaista on!
Kyllä mua kans vituttaa olla sisällä notkumassa joka päivä, mutta onneks voi käydä vähäsen ulkona. Silti tämä korona ei ole leikin asia! Oon samaa mieltä että hygieniasta pitää huolehtia, mutta jos meitä ei oltais käsketty pysymään kotona ainakin joitakin aikoja, niin oltais varmaan kaikki kuoltu koronaan.
- Anonyymi
Thaimaassa kutasutaan nyt valkoisia likaisiksi oikein ministerin suulla!!!!! Kyllä maailma meni nyt sekaisin..Ei yhtään matkaa enään tuonne.......
- Anonyymi
Suomi24 pitäisi laittaa karanteeniin, paniikin aiheeton lietsominen pitäisi laittaa samalle viivalle vihapuheen kanssa. Ihan vaan moderaattorille terveisiä....
- Anonyymi
Minäpä kerron tarinani. Olen vähän yli 20-vuotias ja olen kärsinyt vaikeasta astmasta 5-vuotiaasta asti, mutta se ei lue minulla otsassa.
Minulla on haaveita ollut ammattien ja työn teon suhteen . nyt minulla on muutaman vuoden sisällä ollut nivelkipuja ja kuuneilua ilman syytä sairastettuani influenssan neljä vuotta sitten ja sain sen jälkitautina keuhkokuumeen ja jouduin syömään neljä antibiootti kuuria ja kortisoni kuureja sen jälkeen.
Olen joutunut pahimmillaan käyttämään pyörätuolia, koska kävely on kivuliasta jalkakivun takia sen lisäksi minullanon ollut verenpaineen kanssa ongelmia ja jouduin sairaalaan rintakipujen hengitys vaikeuksien ja erittöin korkean verenpaineen vuoksi.
Nyt kun vointi on vihdoin helpottanut verenpaine diagnoosin ja astmanpahenemis vaiheen hoidon jälkeen, niin sitten tämä korona tulee suomeen itsekkäiden matkustajien takia.
Tällä hetkellä pelkään ja minulla ei ole rahaa, koska odotan vieläkin sairaspäivä rahaa ja kaupat alkaa olla tyhjinä ihnisten hamstrauksen takia enkä uskalla kauppaan edes mennä . toivoisin, että perusterveet eivät käyttäisi ruokakassi palveluita, jotta me perus-sairauksista kärsivät saisimme ruokaa ja jokainen voisi nyt miettiä miten suojelee itseään ja muita.. Vai olenko niin turha ihminen, että ei sillä ole väliä , vaikka kuolisin.. Moni työssä käyvä ihminen voi olla myös sairas kaikki ei sitä huuda ... Ps. Influenssa voi jälkitautina aiheuttaa reumaa tai syöpää tai muita autoimmuuni sairauksia ja me ei tiedetä vielä mitä tuo wuhan nuha aiheuttaaT: astmaatikkoreumaatikkoverenpainetautii.- Anonyymi
Voimia sinulle! Ymmärrän, että olet tosi huolestunut tästä koronatilanteesta ja omasta terveydestäsi. Luotetaan yhdessä siihen, että viranomaiset tekevät kaikkensa hidastaakseen tämän koronaviruksen leviämisen, jotta kaikki tehohoitoa tarvitsevat pääsevät hoitoon. Yritä pysyä tyynenä. Tehdään kaikki yhteisvoimin kaikkemme, jotta selviämme tästä koettelemuksesta!
- Anonyymi
Ihmisiä on itsekkäitä, ajattelevat kaikki vain omaa napaa ja sen hyvinvointia - oli asia ihan miten päin tahansa. Ei voi kommentoida puoleen ei toiseen - aina itsekkyys voittaa - ei muuta kuin wc-paperia hakemaan, sitä näytti porukka ostavan ihan pelkästään kun oli tullut täydennys.
Puhtaushan on puoli ruokaa :-)
- Anonyymi
minä minä minä minä minä
- Anonyymi
Presidenttiä lainatakseni (haastattelu 12.3.2020)
- Suomalaisten pitää muuttaa käyttäytymistään vastuullisemmaksi viruksen leviämisen tässä vaiheessa, ajatella omaa terveyttä, mutta myös sitä, että voimme kuljettaa mukanamme viruksen kotiimme ja sitä kautta läheisillemme, työpaikallemme ja minne ikinä mennemmekin.
- Kansalaisten tulee ymmärtää, että emme elä normaaleissa olosuhteissa, ja mukauttaa käyttäytymistä sen mukaan, noudattaa tervettä varovaisuutta. Viruksen leviämisestä matkustelun kautta on puhuttu jo pitkään ja niin on paljon esimerkejä siitä, että virus on tullut henkilölle matkalta muuhun maahan. Jokaisen tulisi jo ymmärtää matkustamisesta johtuva riski tartunnan saamisee. Hyvä on myös miettiä, mitä seuraa matkalle lähtijälle siitä, että lentoyhtiö ei lennäkään suunniteltua paluulentoa.
Jos tuota nyt tiivistää, niin jokaisen pitäisi ajatella muutakin kuin omaa etuaan ja ajatella sitä pidemmällä horisontilla ja laajemmin kuin nyt ja tässä. - Anonyymi
""Ulkoministeriö suosittelee välttämään(siirryt toiseen palveluun) kaikkea matkustamista ulkomaille toistaiseksi. Tämä koskee kaikkia maita. Ministeriön mukaan monissa maissa Suomesta saapuvia asetetaan 14 vuorokauden karanteeniin ja lentoliikenteessä keskeytetään reittejä joka päivä.
- Anonyymi
Se on ihan sama liikkuuko Suomessa vai ulkomailla. Omasta toimista riippuen pitää huolen hygieniastaan ja puhtaudestaan, niin viruksen tarttuminen on yhtä todennäköistä kotona kuin ulkonakin jos on tarttuakseen. Taas on suomalaisten mielensäpahoittajien joukko liikkeellä paapomassa toisten toimintaa. Jokainen pitäköön huolen omista asioistaan ja antaa aikuisten ihmisten huolehtia omistaan. Jos joku haluaa matkustaa ulkomaille, niin enemmän lienee kyse kateellisten panettelusta kuin muusta. Ei voi ajatella, että pysäytetään maailma ja yhteiskunta, koska silloin vasta virukselle annetaankin mahdollisuus levitä.
- Anonyymi
Kiinassa pysäytettiin yhteiskunta osittain ja rajoitettiin matkustamista. Tänään tilanne tämä: uusia tartuntoja Kiinassa 11 kpl, Suomessa 70 ja tartuntojen yhteismäärä suhteutettuna asukasmäärään (miljoonissa): Suomi 40,6 ja Kiina 56,2. Tällä uusien tartuntojen kasvutrendillä menemme asukasmäärään suhteutetuissa tartunnoissa Kiinaan ohi huomenna tai viimeistään maanantaina.
Mene ulkomaille, jos haluat, mutta älä tuo sieltä meille kateellisille sitä, mistä aloittaja oli huolissaan. Toivottavasti pysyt terveenä ja matkasi menee kaikin puolin hyvin. - Anonyymi
Onhan se nyt melkolailla täydellistä tyhmyyttä lähteä nyt lomamatkalle johonkin turistirysään.
Todennäköisesti sieltä ei sitten edes pääse heti takaisin. On se mukava olla sitten karanteenissa viikkoja jossakin hotellissa tautisten kanssa.
Ja ulkomailtahan tuo näyttäs useat sen tartunnat saaneen ja nyt se leviää vähän joka paikassa. - Anonyymi
Tässä myös säästellään viranomaisten ja KELAn rahoja, koska erilaisilla ns. suosituksilla on käsittääkseni sama vaikutus kuin vastuuvapauslausekkeilla. Todellista huolta alamaisista ei todellakaan suurimmalla osalla hallintoloisista ole, kunhan turvaavat omat suojatyöpaikat. Voisi myös kuvitella, että testejä ym. hoitotarvikkeita on heille itselleen varattuna yllin kyllin.
- Anonyymi
Tyttäreni poikakaveri taas palaa tänään Itävallasta Suomeen. Menee kotiinsa 2viikoksi karanteeniin,koska on oleskellut Italiassa,Tsekeissä ja Itävallassa. Ihanaa saada nuorimies Suomeen,omaisten ja Suomen terveydenhuollon piiriin. Huoli on ollut kova.
- Anonyymi
Eikös pitänyt olla niin ettei pandemia alueelle enää lennetä?
- Anonyymi
Täälläkin poistetaan hallitusta THL:sta ja piittaamattomia lomailijoita arvostelevia viestejä.
Totuus on kuitenkin se, että hallitus ja terveydenhuollon ylimmät toimijat eivät ole toimineet ajoissa tilanteen vakavuuden huomioiden.
Miten voi olla niin vaikeata lopettaa vapaata liikkumista rajojemme yli ja takaisin? Ja pitkä itäraja voi tuottaa venäläisten liikkumisen ja suomalaisten autojaan Venäjällä tankkaavien myötä lisää tartuntapotentiaalia?
Useat valtiot ryhtyneet rajojen kontrollointiin, miksi Suomen hallitus aikailee kun tilanteemme pahenee koko ajan?
- Anonyymi
Minä lähden kahden viikon päästä kanarialle, jos vaan mahdollista.
Ainut syy miksi en lähtisi, olisi se että suomi laittaisi jonkun lentokiellon/rajat kiinni.
Oon rahat laittanu kiinni tohon lomareissuun, ja jos niitä ei finnair ja muut paskalafkat niitä rahoja maksa 100% takaisin, niin en todellakaan aio menettää niitä rahoja.
Vaan lähden Kanarialle vetämään viikoksi bisseä, ja jos saan koronan niin voi voi, ja tulen takaisin suomeen sieltä silti.
Jos kuolen, voi voi. kuolenpahan sitten niin että sain viettää kivan loman kaljaa juodess auringon paisteessa :)- Anonyymi
Kanarian saarilla on nyt 70 koronavirustapausta. Tilasto tänään:
TENERIFE – 45
GRAN CANARIA – 13
FUERTEVENTURA – 1
LA GOMERA – 0
LANZAROTE – 2
LA PALMA – 2
EL HIERRO – 0
LA GRACIOSA – 0
Pyydä Finnairilta peruutusta ja rahojen palautusta. Koronaviruksen pitäisi riittää syyksi. Olisi härskiä, jos Suomen valtion määräysvallassa oleva firma kyyditsisi Suomen kansalaisia tartunta-alueille vain rahaa saadakseen. Presidenttimme antoi ymmärtää haastattelussaan 12.3.2020, ettei kukaan maasta lähtevä voi olla varma paluulennosta. Jos Finnair ei maksa rahana, niin sitten maineena. Maineen menetys maksaa Finnairille enemmän kuin yhden tai useammainkin matkustajan matkan peruutuksen. Tulen boikotoimaan Finnairia, jos saat kielteisen päätöksen. - Anonyymi
Ethän sinä siinä peruutuksessa rahojasi menetä. Rahasi menetit siinä vaiheessa kun maksoit matkan. Nyt menetät vain oleskelun ja lennot sinne Kanarialle. Pankkitilisi saldoon ei peruutus enää vaikuta pätkääkään.
- Anonyymi
Uimallako meinaat mennä? Muulla konstilla et tule pääsemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ethän sinä siinä peruutuksessa rahojasi menetä. Rahasi menetit siinä vaiheessa kun maksoit matkan. Nyt menetät vain oleskelun ja lennot sinne Kanarialle. Pankkitilisi saldoon ei peruutus enää vaikuta pätkääkään.
Anonyymi 15.3.2020 15:55 Et ole ehkä paljon matkustellut ulkomaille, etkä siten joutunut tällaisiin tilanteisiin.
Rahat saa takaisin matkasta, jos matka peruuntuu. Kanarian saarille ei voi enää lentää, joten et saa maksamaasi palveluja. Tällöin hyvän asiakaspalvelun yhtiö ilmoittaa itse, että lentosi on peruutettu ja mahdollisesti tarjoaa vaihtoehtoista lentoajankohtaa. Vaihtoehtoisen ajankohdan hyväksymisessä nykyisessä koronatilanteessa ei ole järkeä, koska et voi tietää, missä koronaa ei ole. Lisäksi kohdemaassa voi olla kahden viikon karanteeni odottamassa ennen pääsyä lomailemaan.
Hotellimajoituksen olen oppinut ostamaan useassa jaksossa niin, että voin perua niistä ensimmäisenkin viimeistään muutamaan päivää ennen lähtöä. Jos olet käyttänyt hyväksesi hotellintarjoajien "loistotarjouksen", joka on maksettava heti, niin siltä osin peruuttaminen ja rahojen takaisin saanti on hankalampaa tai mahdotonta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi 15.3.2020 15:55 Et ole ehkä paljon matkustellut ulkomaille, etkä siten joutunut tällaisiin tilanteisiin.
Rahat saa takaisin matkasta, jos matka peruuntuu. Kanarian saarille ei voi enää lentää, joten et saa maksamaasi palveluja. Tällöin hyvän asiakaspalvelun yhtiö ilmoittaa itse, että lentosi on peruutettu ja mahdollisesti tarjoaa vaihtoehtoista lentoajankohtaa. Vaihtoehtoisen ajankohdan hyväksymisessä nykyisessä koronatilanteessa ei ole järkeä, koska et voi tietää, missä koronaa ei ole. Lisäksi kohdemaassa voi olla kahden viikon karanteeni odottamassa ennen pääsyä lomailemaan.
Hotellimajoituksen olen oppinut ostamaan useassa jaksossa niin, että voin perua niistä ensimmäisenkin viimeistään muutamaan päivää ennen lähtöä. Jos olet käyttänyt hyväksesi hotellintarjoajien "loistotarjouksen", joka on maksettava heti, niin siltä osin peruuttaminen ja rahojen takaisin saanti on hankalampaa tai mahdotonta.Kyllä Finnair lentää Kanarialle edelleen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Finnair lentää Kanarialle edelleen!
jotakin samaa kuin junakyydeissä, joita Natsi-Saksassa järjestettiin juutalaisille. fin - air ranskasta suomeksi käännettynä voisi tarkoittaa ilman loppumista. Miten hyvin sopiikaan siihen mihin korona voi päättyä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Finnair lentää Kanarialle edelleen!
Ei kauan ja siihen saakka lennetään pelkkiä menolentoja viimeisille lomalaisille.
- Anonyymi
Juu, menkööt vaan, kunhan eivät tule takaisin ilman 2-4 viikon karanteenia ja terveen papereita.
- Anonyymi
Korona.. heheheh... 1 kun aivastaa nii 10 paskoohousuihinsa.. normi lunssa viirus ja koko paska yhteiskunta on polvillaan ku ellunkanat, Lehdistö vois jo lopettaa tämän pakokauhun lietsonnan. Täysin edesvastuutonta toimintaa.
- Anonyymi
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/italiassa-koronavirustartuntojen-maara-jatkaa-kasvuaan-maassa-nyt-yli-21-000-tartuntaa/7762008#gs.zjzxt5 Ja vauhti vaan kiihtyy italian kovista toimista huolimatta. Voi tulla hautajaisia sinunkin läheisillesi pian, jos suomessa ei edelleen tehdä mitään.

Hautajaiset pidetään ilman omaisia, jos tauti pahaksi yltyy.
- Anonyymi
Miksi ihmiset ovat toisilleen niin ilkeitä,Ei osata edes kirjoittaa mollaamatta
muita.Tuntuu vähän kummalliselta,kun vielä aihe on kaikkien ihmisten yhteinen huoli. TÄSSÄ tapauksessa korona ! Voisikohan tämä olla se "keltainen vaara".- Anonyymi
Oma arvaukseni: "Onko koronavirus Kim Jong-un lahja Trumpille?"
- Anonyymi
Sanopa muuta. Vain ilkeät ihmiset välittävät pelkästään itsestään. Matkustella saa, mutta nyt siihen on huono ajankohta. Toivottavasti laitetaan rajat kiinni ja aletaan rajoittamaan vapaata liikkumista. Ei tämä tonttujoukko muuten ymmärrä.
- Anonyymi
Vähän kaksjakoiset mielipiteet itsellä. Kahden viikon päästä olis lähtö Keski-Eurooppaan suurkaupunkiin vaimon luokse (asuu siellä).
Viikon loman jälkeen takas tullessa ei olis ongelmaa pitää 2vko karanteeni.
Mitä mieltä? Kaikkihan voi tässä muuttua kahdessa viikossa... T. 30v mies- Anonyymi
Miksi olet mennyt naimisiin ulkomaalaisen kanssa...?!?
Ei mikään vaivaa. Jokainen ottaa riskinsä. Koronassa on se hyvä puoli, että vanhukset ja sairaat pääsevät kärsimästä.
- Anonyymi
Alunperin venäjällä kehitelty virus ja helppo aloittaa levittäminen kiinasta, siellä kun katukauppojen tarjonta ruuan hygieniapuolelta ei kyllä kestä päivänvaloa. Nyt on saatu virus kunnolla maailmalle, on sen jakaminen helppoa.
- Anonyymi
No saahan sitä mennä. Huvittaa jos joku valtio pistää lentoliikenteen kiinni, voi monella olla hauskat paikat siinä vaiheessa. 😁. Ja sairastuu siellä.
- Anonyymi
hyvätuloinen paskasakki ovat roudanneet koronat ja muut sairaudet Suomeen. Köyhillä ei ole varaa matkustella. Näitä hyvätuloisia ja rikkaiden räkänokka-kana-aivoja näkyi tv-uutisissa lähdössä matkalle. Täysin vastuuntunnottomia ja tyhmiä.
- Anonyymi
Viikon päästä kun lähtee täältä keski kaupungilta lomakylään Pohjois-karjalaan, niin siellä on turvassa, sillä ihmiskontaktit ovat todella vähissä näin talvisaikaan. Ei tarvitse kuin pikaisesti piipahtaa kyläkaupassa ostoksilla ja sitten takaisin mökille. Autossa ja mökissä on mukana tuotu käsidesi ja käsiäkin sivistyneet ihmiset pesee sentään useita kertoja päivässä.
Melkoisen helppoa on siis ainakin minimoida päivittäiset tartuntariskit, kun ei parveile muiden ihmisten seassa marketeissa ja lentoasemilla eikä Pisan kaltevan tornin juurella.
- Anonyymi
Samoin kuin italiassa tekivät ja nyt suurin osa on heistä taudissa tai kuolleita!
Siitä vaan uhoamaan ja virus on kohta päällä, lol
Kyseessähän pn virus joka tappaa, lääkettä ei ole ja tulee tukehtumiskuolema, siitä vaan leikkimään hengellään. - Anonyymi
???? Meinaatko että suomesta hankittu tartunta eroaa ulkomaisesta ?
Mee prismaan siellä on sulle vessapaperia.- Anonyymi
Miten se wc-paperi suojaa tartunnalta? Onko siinä joku taika tai salatieto?
- Anonyymi
Lähteä aina voi mutta takaisin ei enään tule . Tanska , Norja , Viro, Espanja, Usa, Itävalta, Italia ym sulki rajansa. Miten ihmeessä tuttusi menee Itävaltaan, kun maanantaina siellä suljetaan lomakeskuksia ??? taivasalla taitaa nukuskella tuttusi
- Anonyymi
Toivottavasti matkailijat saavat pahimman mahdollisen taudin. Luonto hoitaa.
- Anonyymi
Miten se sinun olotilaasi parantaisi?
- Anonyymi
Tuota nyt ei kannata toivoa kenellekään.
Voihan matkasankarin sensijaan haukkua pataluhaksi ja poistaa tuttavapiiristään määräajaksi tai loppuiäksi. - Anonyymi
Tuota nyt ei kannata toivoa kenellekään.
Voihan matkasankarin sensijaan haukkua pataluhaksi ja poistaa tuttavapiiristään määräajaksi tai loppuiäksi.
- Anonyymi
Tuntisin oloni edes hiukan turvatummaksi, jos Ruotsin Haaparantaan pääsisi yhä tarvittaessa suoraan junalla. Ihan huoltovarmuudenkin takia yhteyttä tarvitaan.
- Anonyymi
Mitä luulet Ruotsista saavasi mitä et kotimaasta saa?
- Anonyymi
Ylimielisyys. Nämä Itävallan laskettelijat tulee siirtää teho-osasto jonossa sitten viimeiseksi ennen niitä jotka edes yrittivät välttää taudin.
- Anonyymi
Täysin turhaa vouhotusta ei sen leviämistä millään voi estää, jokaisen on kuitenkin jossain vaiheessa mentävä ulos hakemaan ruokaa tai tilata lähetti kotiin joka tuo koronan tullessaan. Maapallolla on aivan liikaa ihmisiä on vaan hyvä et se välillä siivoaa itseään, menkööt ne riskiryhmäläiset jotka jo elää yliajalla sinne karanteeniin.
- Anonyymi
Jos matkustan maasta, jossa koronaan sairastuneita on n% maahan, jossa sairastavuusprosentti on sama. Mitä tuo matka sairastavuuteen vaikuttaa? Jos matkustaa lentäen ulkomaille tai jää vaihtoehtoisesti kotimaahan matkustamaan työmatkoja julkisilla ei matkailulla ole silloinkaan vaikutusta.
- Anonyymi
Et selvästikään ymmärrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et selvästikään ymmärrä.
Ei kannata vastata, jos ei edes ymmärrä kysymystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et selvästikään ymmärrä.
Toivottavasti pääsee reissuun, eipähän ole heti takaisin tulossa. Kun ei ymmärrä, niin ei sitten.
- Anonyymi
Jokainen on vapaa liikkumaan kuten haluaa.
Matkustuskieltoa kokonaan EI voi tulla, mutta voi tulla että välttäkää matkustamista.
Eli silti saa matkustaa mikäli itse haluaa!
Itse en lähtisi tässä tilanteessa vaan jokaisen tulisi miettiä onko pakko lähteä.
Tosin monet eivät halua menettää myöskään rahojaan, koska valmismatkoista saa rahat takaisin, kun matkan järjestäjä peruttaa matkat.
Omatoimimatkoissa voi käydä niin, että jää kaikki itselle maksettavaksi ellei ole esim. majoitus sellainen, että voi peruuttaa samana tai edellisenä päivänä. Lentolipuista saattaa saada lentoyhtiöiltä rahat takaisin. Eikä vakuutus välttämättä korvaa mitään tai edes osaksi.
Näin se on, että jos matkustaa niin myös matkustaja itse voi joutua maksumieheksi eikä vain matkanjärjestäjä ja vakuutusyhtiö..- Anonyymi
Muutama älykäs kommentti ollut joukossa, jota komppaan. Eli jos suomessa koronaan on sairastunut x% ihmisistä ja toisessa maassa on sairastunut sama määrä eli x% ihmisistä, niin ei ole väliä liikutko kotimaassa vai ulkomaassa.
98% tuntuu olevan, sanoisinko hiukan yksinkertaisia täällä. Matkustusrajoitus olisi ollut hyvä, jos se olisi ollut päällä hyvissä ajoin, mutta nyt se juna oli ja meni. Enää sillä ei ole merkitystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutama älykäs kommentti ollut joukossa, jota komppaan. Eli jos suomessa koronaan on sairastunut x% ihmisistä ja toisessa maassa on sairastunut sama määrä eli x% ihmisistä, niin ei ole väliä liikutko kotimaassa vai ulkomaassa.
98% tuntuu olevan, sanoisinko hiukan yksinkertaisia täällä. Matkustusrajoitus olisi ollut hyvä, jos se olisi ollut päällä hyvissä ajoin, mutta nyt se juna oli ja meni. Enää sillä ei ole merkitystä.Onneksi et itseäsi laskenut noiden älykkäiden joukkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi et itseäsi laskenut noiden älykkäiden joukkoon.
Jaa, olisiko tehnyt kipeää? Ja, jos et tykännyt mun kommentista, niin tiedät varmaan kumpaan joukkoon kuulut?
- Anonyymi
Eihän se vastuutonta ole. Tartuttaminen muihin on vastuutonta. Kipeänä töihin meno. Ihme vikinää tuo ettei saa matkustaa . Jokainen vastaa itse päätöksistä ja matkustaa voi ja riskin ottaa itse
- Anonyymi
Nämä henkisesti sairaat ihmiset on pysäytettävä nyt. Hupimatkailijat on vaaraksi yhteiskunnalle.
- Anonyymi
Viiden pisteen vihje: TAUTI ON JO TÄÄLLÄ!!!!!
Neljän pisteen vihje: On PALJON hauskempaa kuolla kännissä aurinkolomalla kuin kotona sohvan alla piilossa.
Kolmen pisteenvihje: Kolmen päivän päästä lähdetään. JEEEEEEEE!!!!- Anonyymi
Et kumminkaan uskalla. Mutta nythän siellä olisi hyvä olla kun saa yksin rellottaa. Muista ottaa omat eväät mukaan
Sieltä tulee ulkomaalaista turistia helsinkivantaan lentoasemalle vielä koko ajan ja eipä niitä tutkita ovat vapaita lähtemään minneppäin suomea tahansa..
- Anonyymi
Mitä tuosta uhoamaan, kyllä meitä on maapallo jo liikaakin. Joku instanssi on päättänyt vähentää ihmiskuntaa ja sillä sipuli.
Eikö nuo uskovaisetkin ripusta teitten varsiin " oletko valmis, jeesus tulee" :-()
Kyllä tuolla ulkomaille lähtijöitä on tutuissakin ja minäkin lähtisin jos vain tästä ehtisi.
"Pelko pois, pelko pois Rosmarie" :-)
https://www.youtube.com/watch?v=-u3UrD-KRbc - Anonyymi
Onko kukaan miettinyt sellaista, että onko tämä koronavirus laskettu jossainpäin
maailmaa liikkeelle koemielessä ja katsotaan miten yhteiskunta saadaan
sekaisin. - Anonyymi
Porukka ei lähde enää vastuuttomasti mihinkään.
- Anonyymi
"Onko kukaan miettinyt sellaista, että onko tämä koronavirus laskettu jossainpäin
maailmaa liikkeelle koemielessä ja katsotaan miten yhteiskunta saadaan
sekaisin."
Kukaan ei laita tälläistä tahallaan liikkeelle, ellei ole ensin tehnyt vasta ainetta itselleen. - Anonyymi
SUURI KIITOS HALLITUS !!!
- Anonyymi
Korona elämysmatkailijoita oottaa karanteenit, jos joskus pääsevät takaisin :)
- Anonyymi
Kuten viikoja sitten ennustin, oli tämän haperon hallituksen pakko ottaa käyttöön poikkeuslait.
Tekivät vaan sen ihan liian myöhään kun peli on jo menetetty tartuntojen lisääntyessä, johtuen juuri ja ainoastaan liian kauan pandemia-alueille jatkuneen vapaan matkustelun sallimisesta.
Nyt sitten odotellaan väenpaljoutta Suomeen Espanjan aurinkorannikolta, sanovat jopa 12000:n suomalaisen olevan paluupuuhissa, jos matkat Suomeen järjestyy.
Todennäköisesti Italiassakin on palaajia ja voi olla missä vain pahoilla pandemia-alueilla, mikä on näiden vaikutus lisätartuntoihin, jos karanteenit ei onnistu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten viikoja sitten ennustin, oli tämän haperon hallituksen pakko ottaa käyttöön poikkeuslait.
Tekivät vaan sen ihan liian myöhään kun peli on jo menetetty tartuntojen lisääntyessä, johtuen juuri ja ainoastaan liian kauan pandemia-alueille jatkuneen vapaan matkustelun sallimisesta.
Nyt sitten odotellaan väenpaljoutta Suomeen Espanjan aurinkorannikolta, sanovat jopa 12000:n suomalaisen olevan paluupuuhissa, jos matkat Suomeen järjestyy.
Todennäköisesti Italiassakin on palaajia ja voi olla missä vain pahoilla pandemia-alueilla, mikä on näiden vaikutus lisätartuntoihin, jos karanteenit ei onnistu?Pitäs olla vastassa vastaanotto komitea, joka ottaisi porukkaa eristykseen.
- Anonyymi
Lahden valtuuston puheenjohtaja näyttää mallia...
https://www.ess.fi/paikalliset/876329 - Anonyymi
Mitenköhän nämä kotimaiset suksittelukeskukset? Kovin tuntuvat pitävät etelässäkin ovia auki tämänpäiväisestä(kin) huolimatta. Kausi loppupuolella ja jo muutenkin mennyt pieleen. Toivottavasti mahdollisimman moni äänestää jaloillaan ja jättää laskettelut parempaan ajankohtaan. Keskukset ja niiden yhteistyöjärjestö tuntuu vähättelevän koko souvia! Itse asettaisin lähimmäisteni terveyden jonkin typerän harrastuksen edelle.
- Anonyymi
Se mitä valtio ja media ei kerro, niin viruksen aiheutama keuhkokuume on bakteerien aiheuttama JÄLKITAUTI. Sattuu vaan virus olemaan aika tehokas alentamaan vastustuskykyä bakteereille.
Siksi ne oireet yleensä ovat normi terveillä tavallisen nuhan luokkaa.
Median ylilyöntiä ja peloittelua. - Anonyymi
Just - näyttää siltä että päättäjät ja kansa on hullaantunut hurvittelemaan. Kansanedustajistakin hyvin monet ovat jatkuvasti ulkomailla, ministereistä puhumattakaan. Oikeat työmatkat ymmärrän mutta....
Nyt kun on tilanne tämä, eipä kenelläkään ole haluja matkustaa. Se osoittaa että matkat eivät ole suinkaan välttämättömiä.
Kansalaisten pitää päästä viikonloppumatkoille Tukholman ja Tallinnan laivoille ja pitemmille viikkovapaille Keski-Eurooppaan tai pidemmälle.
Mikä porukkaa vaivaa. Kuvia pitää somettaa Facebookiin ollakseen uskottava juppi. Voihan turhuuden ihanuus. ;)) - Anonyymi
Huvikseen ulkomaille menneet turistit ja muut joutilaat pitäisi pidättää sinne vuodeksi tai pariksi - mieluummin kaltereiden taakse. ;))
- Anonyymi
Vitutti jo hiihtolomien aikaan . "Alpeille laskettelemaan koko perheen voimin". Ihan vitun oikeasti - sillon oli jo tiedossa epidemia.
- Anonyymi
Täältä jokainen tilastojen lukemista osaava voi katsoa mikä on todellinen kuolleisuus % ratkenneissa tapauksissa. Ei ole mikään ihan pikkujuttu kysessä tässä taudissa ja totuudenmukaisia tietoja ei nyt ihan selkeästi kansalle kerrota...
https://www.worldometers.info/coronavirus/- Anonyymi
Totta, mutta lampaat uskovat kaiken. Se on outoa että ku puhutaan päästöistä niin kaikki on suhteessa väestöön mutta nyt unohdetaan kaikki ja hallitus puhuu paskaa :D Tietää mitä ei ainakaan äänestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, mutta lampaat uskovat kaiken. Se on outoa että ku puhutaan päästöistä niin kaikki on suhteessa väestöön mutta nyt unohdetaan kaikki ja hallitus puhuu paskaa :D Tietää mitä ei ainakaan äänestä.
Kausi-influessaan menehtyy joka vuosi satoja suomalaisia, maailmalla satoja tuhansia ihmisiä, silti siitä ei tämmöistä hysteriaa ole laitettu alulle. Korona hysteria alkaa mennä jo hulluuden puolelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kausi-influessaan menehtyy joka vuosi satoja suomalaisia, maailmalla satoja tuhansia ihmisiä, silti siitä ei tämmöistä hysteriaa ole laitettu alulle. Korona hysteria alkaa mennä jo hulluuden puolelle.
Kausi-ifluenssaan ei kuole edes pahinpana epidemia aikana yli tuhat ihmistä kolmen vuorokauden aikana. Näin on tapahtunut Italiassa. pelkästään yhden päivän aikana on tullut uusia tapauksia 3500 ja kuollut 345 ihmistä. Sairastuneista noin 20 % tarvitsee sairaalahoitoa ja heistä suuri osa tarvitsee tehohoitoa. Terveydenhuolto on romahtamisen partaalla ja he joutuvat jo valitsemaan potiliata joita hoitavat. Minkään kausi-influenssan aikana ei ole tämänkaltaista tilannetta. Sun faktat on vähissä.
- Anonyymi
Tietenkin paljon piutpaut porukkaa joiden niin täytyy päästä ja nämäkin karanteenit tuntuvat olevan heille sitten yhtä tyhjän kanssa kun sitten uusia tapauksia tippuu sitten syksyyn saakka reissuista ja niin vaan karanteeniin enään monellakaan alalla enään varaa lähteä ja viimeistään vanhusten joukkosurmat.
- Anonyymi
Olisi kiva kuulla mitä nämä Italian ja Itävällan laskettelulomalta palaajat oikein miettivät, kun menivät töihin. Syytän tässä THL:n ja hallituksen linjaa, että edes antoivat näiden palikoiden päästä töihin kouluille tartuttamaan muita. Eikö edes sillä sydänkirurgilla käynyt mielessä, että saattaa olla tartuttaja?
Uskomatonta leväperäisyyttä, niin näiden matkailijoiden kuin päättäjien taholta. - Anonyymi
Jos rajat on kiinni nii ei silloin kukaan lähde mihinkään vaikka kuinka matka olisi maksettu.
- Anonyymi
Mutta valitettavasti ne jotka ovat ehtineet lähtemään ulkomaille ennen rajojen sulkemista påäsevät takaisin. Toivon että heidän loma menee pilalle joutumalla karanteeniin hotellissa tms. Toivoisin myös etteivät tulisi takaisin Suomeen.

Näin ei pitäis olla... siis et pääsisivät takaisin Suomeen !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta valitettavasti ne jotka ovat ehtineet lähtemään ulkomaille ennen rajojen sulkemista påäsevät takaisin. Toivon että heidän loma menee pilalle joutumalla karanteeniin hotellissa tms. Toivoisin myös etteivät tulisi takaisin Suomeen.
Valitettavasti juuri näin. Ja eräskin pari päivää sitten Espanjasta palannut patsastelee kaupoissa ja kehuskelee miten mukava reissu oli, eikä korona muuten haitannut kuin että kauppojen hyllyt alkoivat olla tyhjiä, joten piti palata kotisuomeen. Karanteenista ei tietoakaan. Hyvin siis toimii. Idiotteja tuntuu kaikki matkailijat olevan.
- Anonyymi
Lähden Huhtikuun lopussa Aasiaan. Lentoyhtiö ei peruuta lentoani, ennen kuin suomen-/EU:n viranomaiset aukottomasti ja yksiselitteisesti kieltävät tällaisen lentojen suorittamisen joko maakohtaisesti Suomen alueelta, tai koko EU-alueelta. Nyt vastuu jäisi minulle - ei käy: En ota 2000 euroa tappioita itselleni vain siitä syystä, ettei suomen hallitus/eu-komissio saa aikaiseksi tarpeeksi yksiselitteistä lentokieltoa. Alue jonne menen, ei ole epidemia-alue, mutta silti sinne mennessä joudun 2 viikon karanteeniin. Hyväksyn sen. Tulen takaisin Suomeen Heinä-Elokuussa ja taas ilmeisesti joudun 2 viikon karanteeniin. Hyväksyn tämänkin. Mikä matkassani on muka muita suomalaisia riskeeraavaa?
- Anonyymi
Yli 70-vuotiaat eivät noudata hallituksen antamia ohjeita. Menevät räkäsinä kauppaan pärskimään. Mistä mahtaa johtua yli 70-vuotiaiden asennevamma. Kerskailevat sääntöjen rikkomisella. Pitäisikö laittaa joku yli 80-vuotias telkkariin lukemaan heille lakia, että asettavat koko kansakunnan vaaraan.
- Anonyymi
Pelkkää hömpötystä koko korona. Pahin vouhaaminen menee ohi parissa viikossa. Mikä ulkomaille matkustamisessa on niin vastuutonta? Oletko seonnut lopullisesti.
- Anonyymi
Mitä hyötyä on kouluja laittaa kiinni esim? Tampereella ainakin eilen iltapäivällä Kaukajärven S marketin edessä iso lauma nuoria osa myöskin näitä ulkomaalaistaustaisia.
- Anonyymi
Kyseiset henkilöt eivät välitä vaikka sairastuisivat. Eiköhän edestään löytävät mikä voi olla seurauksena kokoontumisistaan.
- Anonyymi
Jotenkin ymmärtää vielä jonkun poikasen haihattelut-
Lahdessa kaupungin hallituksen puheenjohtaja Hannu Rahkonen lähti viikko sitten lomalle Kanarian saarille ja palaa ensi viikonloppuna takaisin Suomeen.
Suurinta sikamaisuutta mitä saattaa ajatella ja monen ajatuksena on pistää tuo lentokentällä .... jonnekin?
Laittakaa tuo nimi muistiin ja katsokaa miten Kokoomuksen kellokas tuo hyvää mielikuvaa puolueestaan.
Kahden viikon palkallinen karanteeni sopii hänelle tietenkin, ellei tuo sika jätä senkin väliin. Toivottavasti tuo mies kuolee tautiinsa.- Anonyymi
Kansalaisten enemmistön, ketkä ei matkustele pandemia-alueille, pitää nyt vaatia voimakkaasti, että nuo mahdollisesti jopa kymmenettuhannet Suomen lakien porsaanreikien sallimina palailevat, joutuvat valtion kontrolloimaan karanteeniin.
Hallitus ja THL yms. terveydestämme ja turvallisuudestamme huolehtimaan velvoitetut, eivät saa toimia niin vastuuttomasti, että nuo maailmanmatkaajat voivat levittäytyä pitkin maatamme ilman oikeaa kontrollia ja levittää pandemiaa alueille, missä sitä ei vielä ole juuri todettu.
Paitsi, että hallintomme julisti poikkeustilan runsaasti liian myöhään ,pandemian vakavat seuraukset huomioiden, on tapahtunut laiminlyöntiä maahamme palaavien mahdollisten viruksenkantajien kontrolloinnissa ja tällä on karmeat seuraukset pandemian hidastamisen suhteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansalaisten enemmistön, ketkä ei matkustele pandemia-alueille, pitää nyt vaatia voimakkaasti, että nuo mahdollisesti jopa kymmenettuhannet Suomen lakien porsaanreikien sallimina palailevat, joutuvat valtion kontrolloimaan karanteeniin.
Hallitus ja THL yms. terveydestämme ja turvallisuudestamme huolehtimaan velvoitetut, eivät saa toimia niin vastuuttomasti, että nuo maailmanmatkaajat voivat levittäytyä pitkin maatamme ilman oikeaa kontrollia ja levittää pandemiaa alueille, missä sitä ei vielä ole juuri todettu.
Paitsi, että hallintomme julisti poikkeustilan runsaasti liian myöhään ,pandemian vakavat seuraukset huomioiden, on tapahtunut laiminlyöntiä maahamme palaavien mahdollisten viruksenkantajien kontrolloinnissa ja tällä on karmeat seuraukset pandemian hidastamisen suhteen.Kauheeta natsi-meininkiä kehiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauheeta natsi-meininkiä kehiin.
Ei ole, turhat kuolemat matkailevien ihmisten aikaansaannoksina ovat sitä.
Kun katsoi tilannekuvia Italiasta missä armeija kuljettaa coronaan kuolleita kuorma-autoillaan kylmäsäilöihin ja krematoriot eivät riitä vainajien tuhkaukseen, tulee mieleen jo keskitysleirien kauhut.
Kyllä matkustelevilta odottaisi hiukan itsekuria ja hallitukselta ja THL:lta oikeasti puuttumista matkaajien paluuseen liittyvään pandemian mahdolliseen lisälevittämiseen.
Siirtyvät kulkuneuvoilla kuka minnekkin ja kontrollitta näyttää tapahtuvan, täysin järjetöntä touhua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole, turhat kuolemat matkailevien ihmisten aikaansaannoksina ovat sitä.
Kun katsoi tilannekuvia Italiasta missä armeija kuljettaa coronaan kuolleita kuorma-autoillaan kylmäsäilöihin ja krematoriot eivät riitä vainajien tuhkaukseen, tulee mieleen jo keskitysleirien kauhut.
Kyllä matkustelevilta odottaisi hiukan itsekuria ja hallitukselta ja THL:lta oikeasti puuttumista matkaajien paluuseen liittyvään pandemian mahdolliseen lisälevittämiseen.
Siirtyvät kulkuneuvoilla kuka minnekkin ja kontrollitta näyttää tapahtuvan, täysin järjetöntä touhua?En näe mitään syytä, corona on vain yksi yksi tuhansista sairauksista eikä mitään muuta. Itse kehoittaisin jopa varaamaan uusia matkoja kesälle ja syksylle. Esimerkiksi Kiinaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole, turhat kuolemat matkailevien ihmisten aikaansaannoksina ovat sitä.
Kun katsoi tilannekuvia Italiasta missä armeija kuljettaa coronaan kuolleita kuorma-autoillaan kylmäsäilöihin ja krematoriot eivät riitä vainajien tuhkaukseen, tulee mieleen jo keskitysleirien kauhut.
Kyllä matkustelevilta odottaisi hiukan itsekuria ja hallitukselta ja THL:lta oikeasti puuttumista matkaajien paluuseen liittyvään pandemian mahdolliseen lisälevittämiseen.
Siirtyvät kulkuneuvoilla kuka minnekkin ja kontrollitta näyttää tapahtuvan, täysin järjetöntä touhua?Minulla on toki sen verran itsekuria, että pidän matkaamisessa parin kuukauden tauon ja sitten vasta varaan uuden matkan. Korona ei minua pelota ja oikeasti viis veisaan siitä. Jos haluan mennä lomalle, menen lomalle jos voin, yksi hailee muista.
- Anonyymi
Mene vaan mutta älä tule takaisin.
- Anonyymi
Tässä senähtiin taas tyhmät ihmiset toi sen vitun koronan tänne suomeen kiitos heille saatanat te olette vastuussa tästä te tartutitte sen meihin olisi voinut ottaa järjen käteen ja ette olisi lähteneet sinne ulkomaille mutta ei te saastutitte suomen koronaan ja piste. Joten kiitos vaan ja sori jos otan tamän asian vakavasti tämän koronan rajatkin olisi pitänyt sulkee jo silloin kun saatiin tietää että se korona lähtee leviämää joten kiitos myös suomen päättäjillekin. Ite olisin ihan alku vaiheessa laittanut rajat kiinni mutta juu ei ole muuta sanottavaa että suomi on kusessa tämän koronan kanssa nyt. Ja sori tästä viestistä.
- Anonyymi
Olet oikeassa, ei suomalaisten pidä minnekään matkustaa, sillä kyllähän meidän hallitus hoitaa tämänkin homman. Se kun roudaa KYMMENIÄ TUHANSIA virolaisia ja tuhansia unkarilaisia tänne ja nuo viimeksi mainitut vielä suomalaisten veronmaksajien avustuksilla, kyllä meillä tauti pysyy näillä toimilla hyvin voimissaan ja pitkään.
- Anonyymi
Jep ja omaa porukkaa tulee kuolemaan tuovon virukeen viellä paljon viimestään virus häviää silloin suomesta ja mailmalta kun kaikki on kuolut siijen ellei se sitten mutautoidu niin että oot zompie
Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100