Koronatilannetta paikan päältä

Anonyymi

Huomenta! Vaikka tämä koronasta jauhaminen alkaa jo varmaan kaikkia kyllästyttää, niin päivitetään vähän tietoa. Tämä kun on nyt päällä niin ei sitä voi olla huomioimatta ja kuten yleisesti todettua, niin kyse ei ole vain itsestä vaan myös siitä ettei levittele tätä tautia ja sitäkautta tahtomattaan vielä aiheuttaa jopa jonkun kuoleman.

Thaimaa perui viisumien myöntämiset 18 maalle. Bulgaria, Bhutan, China, Taiwan), Kypros, Etiopia, Fiji, Georgia, India, Kazakhstan, Malta, Mexico, Nauru, Papua Uusi Guinea, Romania, Russia, Saudi Arabia, Uzbekistan ja Vanuatu.
Aiemmin Etelä-Korea, Italia ja Hong Kong.

Terveeksi todistavalla tuoreella sertifikaatilla viisumin saa edelleen. Thaimaan myöntämät avustukset on lähinnä yrityksille ja köyhille suunnattu. Summa lähentelee jo biljoonaa bahtia.

Thaimaalaiset palveluammattilaiset on ottaneet asian Pattayalla tosissaan. Lähelle ei mennä. Tarjoilija jätti eilen laskun viereiseen pöytään ravintolassa ja poistui paikalta. Hysteria on vallannut täälläkin jotkut ihmiset. Eilen sain Suomesta kuvan jossa joku oli Lahdessa Lidlissä avaruuspuvussa ja kaasunaamarissa.

Hississä ihmiset on selin toisiinsa nähden ja varovat hengittämästä. Eilen illalla oli väkeä liikkeellä reippaasti. Olen itse täällä Wongamatissa ja täälläkin oli miltei ruuhkaa. iltaisin hysteriaa ei näy. Ilmeisesti alkoholilla on osuutta asiaan. Pattayan keskusta on melkein kuin ennenkin. Suosituimmat baarit on täynnä, laitakylät hiljaisempia. En ole käynyt kävelykadulla joten en tiedä sen tilannetta.

Hyvin pienellä otoksella selvisi että maaseudullakin pelätään. Eivät ole niin innolla pyytämässä kylään kuin normaalisti. Siellä kun asuu korkeassa iässä olevat isovanhemmatkin.

Ihmettelen pientä tartuntojen määrää täällä lehtitietojen ja uutisten pohjalta. Puhkeaako kupla jossakin vaiheessa? Lopettaako tai estetäänkö finskin lennot tänne? Todennäköisesti finski ainakin evakuoi suomalaiset jos näin käy. Itsellä ei ole hätää. Voin olla vaikka jouluun saakka, kun en kaipaa duunia ja raha riittää.
Kauppojen sulkeminen olisi ikävä juttu, mutta eiköhän joku aina jotakin myy.

94

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mukavaa lukea Pattayan tilanteesta, kiitoksia. Täällä kun joku laittelee netistä askarreltuja kuitteja Hua Hinista, vaikka Hua Hinille on ihan oma palstansa.

    • asiantravel on landella.! Eilisaamuna lähdettiin ajelemaan ja 499 kilometriä tuli ajettua, kolmella stopilla pari kusitaukoa ja kerran tescoon paksi täyteen ruokaa.
      Tää on näitä vuoden pakollisia, paikkana khon kaenin ympäristö. Huomenna sitten kaveria moikkaamaan, pitää majaa tässä kulmilla myös. Koratin kohdilla eilisiltapäivänä auton mittari näytti 41 ja tuntuikin siltä kun autosta ulos astui, täällä paljon lämpimämpää aina kun esim rayongissa. Täällä sitten muutama päivä hengaillaan..
      https://aijaa.com/EjSXXu

      • Unohtui tärkein tuohon aloitukseen, ei näy koronaa.

    • Anonyymi

      Rantatuolien myyjä kiitteli eurooppalaisia miehiä etteivät ole säikkyneet vaan ovat hyviä asiakkaita edelleen kiinalaisten ja monien muiden aasialaisten kadottua.
      Sanoi että on selvitty tsunamista ja sarsista ja tullaan selviämään tästäkin. Kiitos farangien.

      • Anonyymi

        Miten, jos Niuvanniemestä loppuu KILJU, miten sitten pärjätään. Koko eurooppa pitää polttaa, jotta viiruksista päästään.

        Tuhka Puhdistaa, Anarkias Karjalasta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko aivan pakko ?

      • Anonyymi

        Malta on täysin koronan saastuttama. Kannattaa kiertää kaukaa.

    • Anonyymi

      Viime viikkoina pelättiin kiinalaisia. Chiang Maissa esimerkiksi kiellettiin kiinalaisia tulemasta ravintolaan. Poliisi vei kyltin pois.

      Nyt siellä on tauti jo taantumassa. Nyt pelätään eurooppalaisia. Thaiministeri kutsui eurooppalaisia likaisiksi ja piittaamattomiksi. Hän oli osittain oikeassa. Euroopassa se nopeiten leviää.

      Tosin suurin osa Thaimaassa olevista eurooppalaisista tuli jo ennen epidemiaa.

      Jotkut on Suomessa vetäneet ministerin puheista herneet nenään. Mitä turhia.
      Ihan samalla tavalla Suomessa haukutaan ulkomaalaisia vaikka mistä, eikä aina ymmärretä katsoa peiliin.

      Thaimaa suojelee tässäkin asiassa omiaan. Suomen THL:n ohjeistukset kuulostaa omituisilta ja niissä vähätellään lisäravinteiden merkitystä taudin hoitoon, Ikäänkuin THL tahallaan haluaisi eroon riskiryhmistä.

      Olen urheilu- urani aikana opiskellut siinä sivussa ravinteista ja ravinnosta vuosikymmeniä. Itse asiassa olen koulutettu ravitsemusterapeutti vaan en ammatiltani. Sivutoimena myin tiettyjä tuotteita urheiluaikoihin.

      THL väittää että esimerkiksi sinkistä ja tulehduskipulääkkeistä ei ole apua koronaan. Aivan varmasti on. Tulehdusta, oireita ja kuumetta ne hillitsee ja parantaa yleiskuntoa.

      Yleiskunto on se avainsana paranemiseen. Ihminen ei toimi ilman tiettyjä aineita ja ravinteita.

      Heitän tässä rajallisen ajan vuoksi ulkomuistista muutamia asioita jotka auttaa yleiskunnon paranemiseen.

      Sinkki, valkosipuli, kaneli, ruokasooda (tappaa myös bakteereja ja tauti ei viihdy alkaalisessa kehossa) tomaatti, Burana-C, C-vitamiinipitoiset mehut, vesimeloni, Suomessa lisä D-vitamiini, inkivääri, greippi, mansikka, marjat ylipäätään, pähkinät, omega kolmosta kohtuudella, B12 vitamiini, oliiviöljy, tumma suklaa, hunaja, höyryhengitys eukalyptuksella, parsat, herkkusieni, hampunsiemenet jne.

      Valinnat kaupassa voi pelastaa henkesi. Makkaralla ja vehnällä ei yksinkertaisesti jaksa eikä selviä taudista.

      Kokeilkaapas joskus tehdä tuhti herkkusienisalaatti tomaatilla ja cashew- pähkinöillä ja juokaa päälle puoli litraa melonista tehtyä mehua tai smoothieta.

      Rouva kiittää ja veri kiertää muutenkin koko kropassa.

      T 2010

      • Äsken oli tuossa vakuutuksista kirjoittelua ja rupesin miettimään että mitä jos pitäisi korona sairastaa niin tekisinkö sen suomessa kelakortilla vai thaimaassa hyvällä vakuutuksella.? Valitsin thaimaan.
        Olen joskus 12 vuotta sitten sairastanut sappitulehduksen memorial hospitalissa enkä ole koskaan parempaa hoitoa saanut. Joten thaimaassa sairastamisestakin on kokemusta.

      • asiantravel kirjoitti:

        Äsken oli tuossa vakuutuksista kirjoittelua ja rupesin miettimään että mitä jos pitäisi korona sairastaa niin tekisinkö sen suomessa kelakortilla vai thaimaassa hyvällä vakuutuksella.? Valitsin thaimaan.
        Olen joskus 12 vuotta sitten sairastanut sappitulehduksen memorial hospitalissa enkä ole koskaan parempaa hoitoa saanut. Joten thaimaassa sairastamisestakin on kokemusta.

        Yksityissairaalat on nihkeitä ottamaan viruspotilaita, heillä ei ole juurikaan eristysmahdollisuutta,

      • Anonyymi
        Numball kirjoitti:

        Yksityissairaalat on nihkeitä ottamaan viruspotilaita, heillä ei ole juurikaan eristysmahdollisuutta,

        Pitää valmistautua olemalla vahva. Kotihoitoon joutuessa se on elintärkeää. Nyt lääkekaappi, ruokakaappi, jääkaappi ja lisäravinnekaappi kuntoon, niin sitä selviää sitten.
        Itse olen takavuosina ollut vähän herkkä noille ylähengitystien tulehduksille, niin koetan vältellä tätä tautia tai ainakin sen jälkiseurauksia.

      • Numball kirjoitti:

        Yksityissairaalat on nihkeitä ottamaan viruspotilaita, heillä ei ole juurikaan eristysmahdollisuutta,

        Senkin tiedän että julkiseen kun menee vakuutuskortin kanssa, hoito paranee huomattavasti. Siis thaimaassa.

      • Anonyymi

        Sivutoiminen luonnontuotekauppias, rakennustarvikkeiden maahantuoja, Ison pomon neuvonantaja, vinkkiprovikkamies kiinteistöjen jalostuksessa, etäisännöitsijä, rakennusprojektien kontrolli, 50 miehen työnantaja, thaimaalainen pienviljelijä, vaipanvaihtaja uusioperheen isä, thaimaalaisen oman talon grynderi, balettitanssija, kyllä tuohon puuhaan lisäravinteita tarvitseekin että veri kiertää koko kropassa.

        Unohtui vuosikymmenien urheilu-ura.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohtui vuosikymmenien urheilu-ura.

        Helpottiko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helpottiko

        Ajattele joku on tehnyt jotain elämänsä aikana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        narsissina unohtanut läsnäoveluuden ja läheis kasvatuksen. Labset heitteillä. läheis kasvatuksessa ollaan lapsen kanssa vaan eikä tehä mitään. Tulee sikahyviä kansalaisia työttömyys kortistoon. Kaikille olen kelakortit hommannu. Muija joi vettä ruuan kanssa ni se tuli halvaks ja jäi aikaa läsnä oloon. silloin kun lensin tikka kosgella hydrolla ni mulla oli aina lapset mukana turva kaugaloissa. sitten tein niille terveellistä aivo ruokaa duuneleista ja sbagetista kestupilla. Dupruttelen juuri sikarissa jahtia ja nauran pattajan rakkaille ja neidille.

      • Anonyymi
        SenssuChlangMai kirjoitti:

        Tämä 2010 levittää selvää terveyshuuhaata, oikein urakalla, muka asiantuntija, hui hai.

      • Anonyymi

        Poju älä jauha paskaa, selvää huuhaata, taas sinun pitää päteä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä 2010 levittää selvää terveyshuuhaata, oikein urakalla, muka asiantuntija, hui hai.

        Hra 2010 jakoi käytännön ravitsemusohjeita.

        Rva SenssuChianMai taasen keskittyi etupäässä sikahyvien työttömyyskortistolaisten Kela- korttien vaikutukseen hydrokoptereilla lentämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä 2010 levittää selvää terveyshuuhaata, oikein urakalla, muka asiantuntija, hui hai.

        Hän puhui pelkkää asiaa. Sinä soitat vaan suutasi pihalla kuin lumiukko. Lehdet on pullollaan terveysvinkkejä ja nuo kympin mainitsemat asiat on ihan yleistä tietoa terveydestä kiinnostuneille. Ihminen on mitä syö. Taivaasta se ihminen ei tupsahda vaan rakentuu ravinnosta. Olet ällöttävä ja vastenmielinen ihminen numballi. Korona rankaisee kaltaisiasi.

        ballimies istuu bunkkerissaan, asennuttamiensa kulmää taltioivien seinien sisässä. ei viruspakteeri iske, saa rauhassa ruutua tuijottaa aamusta iltaan.

        tuon tollon kirjoituksilla ei ollut mitään tekemistä terveyden kanssa, muutakuin käsittämättömän heikon itsetunnon korostamista,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ballimies istuu bunkkerissaan, asennuttamiensa kulmää taltioivien seinien sisässä. ei viruspakteeri iske, saa rauhassa ruutua tuijottaa aamusta iltaan.

        voi olla mutta bunkkeri ei sijaitse suomen savossa, reppana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voi olla mutta bunkkeri ei sijaitse suomen savossa, reppana.

        Väittääkö satokausimies tällä kertaa että yleiskunnolla ja ravinnolla ei ole merkitystä influenssataudin kestämisessä ja paranemisessa? Kerropas omin sanoin miksi sitten heikkountoiset vanhukset ja sairaat siihen pääasiassa vain menehtyy, äläkä lässytä ympäripyöreyksiä?

        näyttää sijaitsevan kun se noin kovasti luonnolle ottaa, ei kai siitä muuten jokapäivä pitäisi mainita useita kertoja. photoshopattujen kuittien kera. jotkut sentään oikeita kuviakin thaimaasta laittavat.

        Travelli ainakin mukavia kuvia useasti laitellut ja näyttäisi että ihan oikeasti thaimaasta, taisi joku kuva olla kämpiltäkin ulkosalta.

      • Anonyymi

        Mitenkäs tuossa kuitissa varjot ihan kohdillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väittääkö satokausimies tällä kertaa että yleiskunnolla ja ravinnolla ei ole merkitystä influenssataudin kestämisessä ja paranemisessa? Kerropas omin sanoin miksi sitten heikkountoiset vanhukset ja sairaat siihen pääasiassa vain menehtyy, äläkä lässytä ympäripyöreyksiä?

        En mutta väitän sitä että tollo kirjoittelee itsestään selvyyksiä, tyydyttääkseen pätemisen tarvetta, ihan sama kuin kirjoittaisi että jos ei juo vettä kuivuu ja kuolee, Tuo sinun väitteesi on kanssa täyttä potaskaaa, siihen on kuollut kaiken ikäisiä ihmisiä, hyvä ja huono kuntoisia sekä sairaita että perusterveitä, tietenkin vanhimmat ikäryhmät kärsivät enemmän, koska vastustuskyky on iän takia heikentynyt, tällä palstalla on heikohko iq.

        Se on aivan sama mitä tänne kirjoittaa kunhan on Pattaya myönteinen kaikki menee läpi kuin PM 2.5 maskin läpi, kuten mikä tahansa mikrobi, harvoin näkee kolmea totaali idioottia samassa paikassa, ja vielä samanaikaisesti, ja vittu 15 vuotta, lerppoineen ja amalioineen säälittävää Suomen Savosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En mutta väitän sitä että tollo kirjoittelee itsestään selvyyksiä, tyydyttääkseen pätemisen tarvetta, ihan sama kuin kirjoittaisi että jos ei juo vettä kuivuu ja kuolee, Tuo sinun väitteesi on kanssa täyttä potaskaaa, siihen on kuollut kaiken ikäisiä ihmisiä, hyvä ja huono kuntoisia sekä sairaita että perusterveitä, tietenkin vanhimmat ikäryhmät kärsivät enemmän, koska vastustuskyky on iän takia heikentynyt, tällä palstalla on heikohko iq.

        Yritän vastata asiallisesti herjoihisi.

        Ne oli ihan ystävällisiä ohjeita ja kannustamista siihen että ihmiset ymmärtäisi pitää itsensä kunnossa taudin varalta ja parantua siitä nopeasti ja kokonaan, jos se tulee.

        Yleiskunto voi olla vanhuksellakin hyvä, mutta se ei tule automaattisesti ellet ole geneettinen ihme. Kuten tuossa joku sanoi niin ihminen on sitä mitä hän syö.

        Elintavoilla on paljon suurempi merkitys kuin genetiikalla.

        Sitä kuule oppii kaikenlaista 26 vuoden urheilu- uran aikana kahdesta eri lajista jonka päälle vielä nuorten ja aikuisten valmennustehtäviä, kokemusta voimailusta, bodaamisesta, ja nyrkkeilystä.

        Söin itse päin mäntyjä nuorena urheilijana ja tulin vain kipeäksi kun oli tarkoitus rakentaa kroppa lajia vastaavaan kuntoon. Reiluna parikymppisenä alan osaajat antoi ensialkuun tietoa miten pysyä terveenä ja vahvana ja tulla vahvemmaksi.

        Tutustuin lisäravinteisiin kunnolla tuossa kolmevitosena. Lähinnä kyse oli oikeista määristä yksilön kulutustarpeen tyydyttämiseksi. Kun lopetin thainyrkkeilyn niin vedin itseni melkoiseen pattikuntoon.

        Herbalife oli isossa roolissa siinä. Jaksamiseni parani niin paljon että treenit ei tuntuneet missään. Olin noin 10% päästä siitä että olisin voinut päälle nelikymppisenä osallistua Suomen vahvamieskisoihin. Se ei kuitenkaan ollut tavoitteeni.

        Nyt olen innostunut viime vuosina kokkaamisesta ja luonnollisista ravinteista. Mitään vegepelleä minusta ei kuitenkaan tule, vaan käytän monipuolisesti kaikkea ja luen terveysuutisia joka päivä jostakin lähteestä.

        Tuolla ylempänä poimin vain perusjuttuja jotka on helposti kaikkien saatavilla. Spesiaalimmat jutut on niin yksilöllisiä että niihin on turha tässä paneutua ja ne ei toimi kaikille. Esimerkiksi nokkosrohdot ei sovi minulle laisinkaan, mutta jollekin toiselle ne voi sopia.

        Ravinnolla on valtava merkitys yleiskunnolle. Sen tuntee heti kropassaan jos on syönyt roskaruokia. Pasta ja muut raskaat hiilarit on silloin ok, jos tarvii tankata energiaa lihaksiin kulutusta varten, mutta silloinkin se vaatii muutakin kuin pastaa.

        Proteiinin määriä liioiteltiin takavuosina, mutta nykyinen ohjeistus on kohdillaan. Ilman proteiineja solut ei uusiudu. Harva vegaani osaa korvata lihan ja kalan puutteet ja harva siinä edes onnistuu.

        Ihminen ei olisi tullut koskaan ihmiseksi ilman lihaa, kalaa ja kypsentämistä.

        PS: Kuolleista (Koronaan) on ollut 98% yli seiskavitosia tai perussairaita.

        Kyllä kyllä, mutta miksi helvetissä sinulla on noin huono itsetunto pitää joka helvetin viestissä kehua omaa erinomaisuuttaan, milloin sinun milloin pentusi, nuo sinun ohjeet on aivan itsestään selvyyksiä, jotka jokainen normaalilla älyllä varustettu tietää, sinun iässäsi pitäisi olla jo edes hieman elämänkokemusta, vai koetko todellisuudessa olevasi aina altavastaajan asemassa, ja sinun on pakko kohentaa huonoa itsetuntoasi.

        Ainakin jokainen minun ikäinen on niin paljon nähnyt elämää, tehnyt asioita, hyviä ja huonoja, lyönyt päätänsä seinään ja selvinnyt niistä, aloittanut aluista, useat montakin kertaa, ja selvinnyt niistäkin, silloin on muodostunut oikeanlainen itsetunto eikö sitä tarvitse joka tilanteessa tuoda esille.

        Tosiasiassa me emme kumpikaan olla mitenkään ihmeellisiä, elämässä on ollut kuoppia ylä ja alamäkiä, joillekin on paremmat taloudelliset edellytykset kuin toisella, toisella parempi fyysiinen kolmannella psyykkinenkunto sorry vaan.

        Neiti Suomen vahvamieskisoihin.......!!!

        Katsokaa vahvamieskaartin kehonrakenteet.

        Nyt ymmärrän rakkautesi itseesi, kuin myös paljon muuta.

        Ei kiitos tollasta kroppaa, vaikka kuinka terve.

        Taitaa neidillä olla kotona paljon peilejä.

        Voi hyvinkin olla niin että sinulla on takana 20 vuoden aktiiviura urheilussa, mutta sitten tuli joku syy mikä keskeytti sen, koulut oli käymättä eikä oikein osannut muuta kuin urheilla, elääkin pitää, sitten päätit lähteä rakennusalalle, jossa ei tarvita juurikaan koulua, sitkeäkin voit olla, huomasit että ura loppu eikä mitään jäännyt käteen, mulla on pari kaveria kokenut tuon.

      • Anonyymi

        Kirjoitusvirhe. Ei ole mitään asiaa tässä maailmassa jossa olisit parempi, viisaampi, fiksumpi, mukavampi, suositumpi, nopeampi , menestyneempi tai voimakkaampi kuin minä, surkimus. Et pärjää minulle missään. Painimme ihan eri sarjoissa ja jos saan lainata sinua niin eri kasteissa. Minä olen alfauros, sinä olet ö- luokan luuseri ja menneen talven lumia.

        "ollaanko peppusia toisillemme"

        Lerppa jos mulla joskus menee pää tuohon kuntoon kuin sinulla, niin teen asialle lopullisen ratkaisun. Ihan hirveätä varmaan läheisillesi oli elää kanssasi.
        Onneksi sinulla ei enää ole enää läheisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitusvirhe. Ei ole mitään asiaa tässä maailmassa jossa olisit parempi, viisaampi, fiksumpi, mukavampi, suositumpi, nopeampi , menestyneempi tai voimakkaampi kuin minä, surkimus. Et pärjää minulle missään. Painimme ihan eri sarjoissa ja jos saan lainata sinua niin eri kasteissa. Minä olen alfauros, sinä olet ö- luokan luuseri ja menneen talven lumia.

        Tuon Neiti latasikin aikoinaan värillisenä, hänhän on ..... en viitsi sanoa, mutta.....

        Kauanko hidashoksottimella menee vuosia, että oppii kirjoittamaan sellaisia että ei poistu.

        Olen tietysti väärässä ja väärä henkilö, mutta tuntuu hullunkuriselta kehua itseään ja poikaansa 20 senttisellä tarinalla, joka julkaisussa hetken.

        Sellaista ainakin minä kutsun ...... no en sano taaskaan, niin kaikki peppuset ei ole siitä sanasta vääntämässä jotain.

      • Anonyymi

        Ole mies vetosi takana ..... niin ....... aha ........ ok.

      • Anonyymi

        Noinhan se menee ryysyistä rikkauksiin kuin saippuasarjoissa eipä tästä montaa vuotta ole kun kerroit eläväsi osakaslainalla, ja maksavasi veroja kun jaksat, nyt on miljoona omaisuus ja lisää tulossa, tuota juuri tarkoitan heikolla itsetunnolla joka viestissä pitää korostaa omaan erinomaisuuttasi anonyymipalstalla, tuntemattomille.

        Näkeehän tuon sokea kissakin että elämäsi on hyvin rankkaa, tukeudut mielikuvitukseesi saadaksesi edes jotain kuviteltua arvostusta, anonyymipalstalla tuntemattomilta, sorry vaan poju, mutta juttusi paljastavat että olet katkeroitunut elämääsi, voimat alkaa olla finaalissa.

        Hauskaan muuten että kaikilla palstavaikuttajilla näyttää olen samoin asiat kuin sinulla, baletti ei ole mitenkään poikkeuksellista pattayan poju piireissä

        En minä sitä epäilekkään että elämäsi ei olisi ihanaa, elelit lainalla taisi olla vuosi 14 tai 15, sitten miltsi vuodessa, thaimaassa asumalla etätyötä tehden rakennusalalla, mieti nyt poju itse miten läpinäkyviä juttusi on, luulempa että osuin aikahyvin tuohon urheilu-urasi päättymisen tuomiin ongelmiin, ihan oikeesti oletko jostain laitoksesta karkuteillä.

        Lerppa kääntää kaiken aina päälaelleen. On ihme ettet ole hajonnut kokonaan tuohon katkeruuteesi. Vaikka sitä et itse itsellesi tunnusta, niin sinulla on päivänselvästi skitsofrenia ja muutama muu mielenterveyteen liittyvä sairaus. Tuo kateuden ja vihan määräsi ei ole likimainkaan normaalia vaan ihan ennennäkemätöntä. Toinen ihme onkin miten et ole suljetulla. Kopioit toisten sinua koskevat argumentit ja diagnoosit ja käytät niitä toisia kohtaan. Olet kopioinut toisilta ihan kaiken, koska omassa elämässäsi ei ole mitään.

        Poju miten tämä katkeruus näkyy palstalla, itse tämä 2010 on asiansa kertonut, en minä sitä itse ole miellessäni luonut kuten sinä teet, muuten itse toimit juuri kuten toteat minun toimivan, onko äidilläsi vakavia mielenterveysongelmia, ne tuppaa olemaan periytyviä.

        Muuten nämä mielikuvitus kaverisi lerpat, onkopojat, amaliat, kalervot on merkki vainoharhoista, joka taas on merkki paranoijasta, ja paranoija on merkki skitsofreniasta.

        Aika 2010 tapauksessa olla katkera, reppana on itse kirjoittanut.

        Vuodesta2010
        13.12.2017 19:37
        Lapsillakin pitää olla päämäärä. Itse tienattu raha on arvokkaampaa kuin iskältä saatu. Ehtiväthän he sitten joskus perinnön saada. Molemmat pojat pääsi suoraan koulusta töihin ja toinen suoraan johtotehtäviin. Toinen meni vielä hakemaan lisäkoulutusta ulkomailta tehtyään vuoden duunia. Tuollaiset pojat pärjäävät aina maailmassa. 

        Veroasioista sen verran että meikäläinen makselee ainoastaan yhteisöveroa. Palkkaa en ole saanut vuoden 2009 jälkeen. Tilille tulevat fyffet kuittaan osakaslainoina tarvittavilta osin ja makselen sitten kun jakselen ne takaisin firmalle.

        Ei minulta puutu mitään. En tarvii helikoptereita enkä huvijahteja, en loistoautoja enkä kattohuoneistoja. Ihan tavalliset puitteet riittää. Käytän rahaa aika reippaasti kuitenkin vuositasolla. Lentelen aina busineksessa enkä pihistele missään. Sellainen satatonnia menee vuodessa. Sisältää lapsille tehdyt ostokset ja kaiken muun. Revi siitä Lerppakikkelinen poika. Tai tyttö.

        Tallennatko 3 vuotta vanhoja keskusteluja ? Rakastat todellakin tätä palstaa.

        Löydät kalen vaikka facebookista hin lek fain talokuvineen. Sukunimi on silvan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poju miten tämä katkeruus näkyy palstalla, itse tämä 2010 on asiansa kertonut, en minä sitä itse ole miellessäni luonut kuten sinä teet, muuten itse toimit juuri kuten toteat minun toimivan, onko äidilläsi vakavia mielenterveysongelmia, ne tuppaa olemaan periytyviä.

        Onneton elämäsi näkyy tolkuttomana kateutena. Et kykene muuhun kuin amismaisen herjan heittoon. Ei tuo ole elämää. Nuo on yksinäisen mielisairaan henkilön viimeisiä korahduksia. Jos kommentoit jotakin kirjoitusta, niin keskity siihen asiasisältöön ja keskustele siitä. Jos sinulla ei ole asiaan sanomista, niin älä kirjoita mitään. Nämä on ihan alkeellisia keskusteluohjeita jotka annetaan jo lapsena. Olet päiväkotilapsen tasolla.

        Kiitos kun kerrot minulle 60 vuotiaalle mikä on elämää, en varmasti ole sitä itse huomannut näiden vuosien aikana, kun olen näin elänyt, terveisiä suomen savoon.
        555555

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löydät kalen vaikka facebookista hin lek fain talokuvineen. Sukunimi on silvan.

        Kiitos kun kerrot en tunne miestä, pitääpä tutustua, jos täällä asustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kun kerrot minulle 60 vuotiaalle mikä on elämää, en varmasti ole sitä itse huomannut näiden vuosien aikana, kun olen näin elänyt, terveisiä suomen savoon.
        555555

        Sisätiloissa yksin vietetyt vuodet ei tuo kokemusta, viisautta eikä elämänkokemusta. Kaikesta näkee ettei sinua kiinnosta oppia asioita kun olet yksinkertainen jukuripää joka pelkää kaikkea ja vastustaa kaikkea. Olit varmaan koulussakin vihainen opettajillesi ja syytit heitä kaikkitietäviksi savolaisiksi. Kävin hakemassa vähän käsidesiä ja maitohappobakteereja. Kookosveteen sekoitettuna rauhoittaa vatsan. Näitä et saa savosta
        https://aijaa.com/cKPtL1
        Huomioi että nämä tuotteet ei ole skannattu eikä photoshopattu.

        Resupetteri olen tietoteknikkainsinööri joka on suorittanut korkeakoulututkinnon otaniemessä, sotakorkeakoulun, kadettikoulun, reserviupseerikoulun, lukion ja peruskoulun ja rippikoulun, puolutusvoimien korkeimman johdon koulutuksen, minulla on ollut matkapäiviä enemmän 15 vuoden aikana kuin yhdelläkään varuskunnissa missä on palvellut.
        Olen tienannut kilometrikorvauksilla monta autoa, pro luokan lentopisteet.

        Nyt on aivan ihanaa olla tekemättä mitään, ostaamasi kahvia saa 7/11, tuosta läheltä nyt on jo kahdenkilometrin säteellä neljä 7/11, kun pesukone on pessyt vaatteni, heitän ne kuivumaan ulos ja lähden big C ostamaan safkaa, alkaa jääkaappi oli tyhjän puoleinen.

        Tottakai olet ja lisäksi olet keksijä, yrittäjä jolla kolme firmaa, kolme patenttia vaisalalle olet myynyt, vaimosi veljillä on pohjoisessa kolme kauppaa, olit Ranskassa vuosia sivutoimena, koulutit USA.ssa sotilaita, olit koelentäjänä Tikkakoskella, olet lentokapteeni, kukkatarhuri, Nasan alihankkija, sinulla on myyjiä töissä Hua Hinissa joille haet myyntitavaraa Bangkokista, olet kunniavieras spacex rakettien laukaisupaikalla ja suurlähetystön juhlissa, painelet amerikan halki Cadillacilla neljässä tunnissa ja teet kuukauden amerikan matkan viidessä päivässä, olet ollut mukana Thaimaan kaikissa häissä ja tapahtumissa, olet käynyt kakissa Thaimaan kaupungeissa ja gogo baareissa, olet käynyt kaikki Pattayan betoniviihteet läpi, asunut Pattayalla, sinulla on sijoitusasuntoja Pattayalla ja Bangkokissa, kaksi autoa ja kaksi moottoripyörää, Rolls Royce ja viimeiset viisi vuotta olet istunut talkkipurkin ja ilmapuntarin kanssa vahtimassa Pattayan matkailupalstaa.

        Sitä ehtii ihminen kaikenlaista tehdä ihan vaan kotona maleksien tietokoneen ääressä.

        juuri noin hienoa kun kerrot olen ylpeä itsestäni, sinulla on vain valtava kateus, ja katkeruus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Resupetteri olen tietoteknikkainsinööri joka on suorittanut korkeakoulututkinnon otaniemessä, sotakorkeakoulun, kadettikoulun, reserviupseerikoulun, lukion ja peruskoulun ja rippikoulun, puolutusvoimien korkeimman johdon koulutuksen, minulla on ollut matkapäiviä enemmän 15 vuoden aikana kuin yhdelläkään varuskunnissa missä on palvellut.
        Olen tienannut kilometrikorvauksilla monta autoa, pro luokan lentopisteet.

        Nyt on aivan ihanaa olla tekemättä mitään, ostaamasi kahvia saa 7/11, tuosta läheltä nyt on jo kahdenkilometrin säteellä neljä 7/11, kun pesukone on pessyt vaatteni, heitän ne kuivumaan ulos ja lähden big C ostamaan safkaa, alkaa jääkaappi oli tyhjän puoleinen.

        Jos olisit käynyt kaikki nuo koulut, osaisit kirjoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juuri noin hienoa kun kerrot olen ylpeä itsestäni, sinulla on vain valtava kateus, ja katkeruus.

        Olen iloinen puolestasi että omistat upean ja monipuolisen, lapsenomaisen mielikuvituksen. Sitä ei ole kaikilla papparaisilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisit käynyt kaikki nuo koulut, osaisit kirjoittaa.

        Ja jos sinä söisit lääkkeesi elämäsi helpottuisi, suomen savossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen iloinen puolestasi että omistat upean ja monipuolisen, lapsenomaisen mielikuvituksen. Sitä ei ole kaikilla papparaisilla.

        Pattayalla ukonilma paraikaa. Kaverin terassilla odottelen että pääsee mopolla lähtemään omalle kämpälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pattayalla ukonilma paraikaa. Kaverin terassilla odottelen että pääsee mopolla lähtemään omalle kämpälle.

        Nyt on Hua hinissä erittäin kuumaa, yli 40 voimakkaita tuulenpuuskia, ensi viikko on erittäin kuuma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helpottiko

        Nauratti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PS: Kuolleista (Koronaan) on ollut 98% yli seiskavitosia tai perussairaita.

        ELI: Senssu-Amalia puhui taas sitä itteensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löydät kalen vaikka facebookista hin lek fain talokuvineen. Sukunimi on silvan.

        Miksi joku kiistää Kalen olemassa olon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritän vastata asiallisesti herjoihisi.

        Ne oli ihan ystävällisiä ohjeita ja kannustamista siihen että ihmiset ymmärtäisi pitää itsensä kunnossa taudin varalta ja parantua siitä nopeasti ja kokonaan, jos se tulee.

        Yleiskunto voi olla vanhuksellakin hyvä, mutta se ei tule automaattisesti ellet ole geneettinen ihme. Kuten tuossa joku sanoi niin ihminen on sitä mitä hän syö.

        Elintavoilla on paljon suurempi merkitys kuin genetiikalla.

        Sitä kuule oppii kaikenlaista 26 vuoden urheilu- uran aikana kahdesta eri lajista jonka päälle vielä nuorten ja aikuisten valmennustehtäviä, kokemusta voimailusta, bodaamisesta, ja nyrkkeilystä.

        Söin itse päin mäntyjä nuorena urheilijana ja tulin vain kipeäksi kun oli tarkoitus rakentaa kroppa lajia vastaavaan kuntoon. Reiluna parikymppisenä alan osaajat antoi ensialkuun tietoa miten pysyä terveenä ja vahvana ja tulla vahvemmaksi.

        Tutustuin lisäravinteisiin kunnolla tuossa kolmevitosena. Lähinnä kyse oli oikeista määristä yksilön kulutustarpeen tyydyttämiseksi. Kun lopetin thainyrkkeilyn niin vedin itseni melkoiseen pattikuntoon.

        Herbalife oli isossa roolissa siinä. Jaksamiseni parani niin paljon että treenit ei tuntuneet missään. Olin noin 10% päästä siitä että olisin voinut päälle nelikymppisenä osallistua Suomen vahvamieskisoihin. Se ei kuitenkaan ollut tavoitteeni.

        Nyt olen innostunut viime vuosina kokkaamisesta ja luonnollisista ravinteista. Mitään vegepelleä minusta ei kuitenkaan tule, vaan käytän monipuolisesti kaikkea ja luen terveysuutisia joka päivä jostakin lähteestä.

        Tuolla ylempänä poimin vain perusjuttuja jotka on helposti kaikkien saatavilla. Spesiaalimmat jutut on niin yksilöllisiä että niihin on turha tässä paneutua ja ne ei toimi kaikille. Esimerkiksi nokkosrohdot ei sovi minulle laisinkaan, mutta jollekin toiselle ne voi sopia.

        Ravinnolla on valtava merkitys yleiskunnolle. Sen tuntee heti kropassaan jos on syönyt roskaruokia. Pasta ja muut raskaat hiilarit on silloin ok, jos tarvii tankata energiaa lihaksiin kulutusta varten, mutta silloinkin se vaatii muutakin kuin pastaa.

        Proteiinin määriä liioiteltiin takavuosina, mutta nykyinen ohjeistus on kohdillaan. Ilman proteiineja solut ei uusiudu. Harva vegaani osaa korvata lihan ja kalan puutteet ja harva siinä edes onnistuu.

        Ihminen ei olisi tullut koskaan ihmiseksi ilman lihaa, kalaa ja kypsentämistä.

        T 2010

        Niin tanssi meille Cassius Clay...

    • Anonyymi

      En ole tehnyt matkustusilmoitusta ja puhelimenikin on vieraan firman nimissä mutta THL:ltä tuli just tekstiviesti että "Ulkomailta saapuessasi sovi poissaolosta (suositus 14vrk) työ-, opiskelu -ja päivähoitopaikan kanssa"
      Onko THL:llä edes laillista oikeutta tietää missä olen? Mistä ne on tuon tiedon saaneet?
      Ihan asiallinen viesti mutta ärsyttää tuollane kyttääminen.

      • asiantravel näköjään päässyt palstoille, toivottavasti positiivisessa mielessä. Yritetään laitella aina silloin tällöin noita kuvia kun aikaa riittää ja jotain uutta tapahtuu, mukavaahan se on kun ei ole mitään salattavaa. Kuittikuvia en ole enää viitsinyt laittaa kun ne nyt ovatkin aivan vääränlaisia matkailukuvia, niin muistan lukeneeni. Tänään olen makaillut tuossa tolppatalon alla, talo on reilussa kolmessa metrissä. En muista että täällä olisi koskaan ollut näin kuuma, mittari näutti iltapäivällä 39 celsiusta. Pari kävelylenkkiä tuossa kylällä, ja ainakin 150 savadikappia. Kyllähän nämä fallen muistavat, onhan tästä kymmenkunta vuotta ekasta käynnistä.
        Minullekin tuli tuo tekstari suomipuhelimeen ja ihmettelin samaa. Onko operaattori luovuttanut puhelimen paikkatietoja eteenpäin vai miten thl tietää kenen puhelimeen viestit lähetetään? Siinä ne olivat kyllä väärässä että en ole kyllä vielä suomeen palaamassa..
        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaikille-ulkomailta-palaaville-lahetetaan-tekstiviesti-koronaviruksesta-tassa-sisalto/7761740#gs.1021op3

      • Anonyymi
        asiantravel kirjoitti:

        asiantravel näköjään päässyt palstoille, toivottavasti positiivisessa mielessä. Yritetään laitella aina silloin tällöin noita kuvia kun aikaa riittää ja jotain uutta tapahtuu, mukavaahan se on kun ei ole mitään salattavaa. Kuittikuvia en ole enää viitsinyt laittaa kun ne nyt ovatkin aivan vääränlaisia matkailukuvia, niin muistan lukeneeni. Tänään olen makaillut tuossa tolppatalon alla, talo on reilussa kolmessa metrissä. En muista että täällä olisi koskaan ollut näin kuuma, mittari näutti iltapäivällä 39 celsiusta. Pari kävelylenkkiä tuossa kylällä, ja ainakin 150 savadikappia. Kyllähän nämä fallen muistavat, onhan tästä kymmenkunta vuotta ekasta käynnistä.
        Minullekin tuli tuo tekstari suomipuhelimeen ja ihmettelin samaa. Onko operaattori luovuttanut puhelimen paikkatietoja eteenpäin vai miten thl tietää kenen puhelimeen viestit lähetetään? Siinä ne olivat kyllä väärässä että en ole kyllä vielä suomeen palaamassa..
        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaikille-ulkomailta-palaaville-lahetetaan-tekstiviesti-koronaviruksesta-tassa-sisalto/7761740#gs.1021op3

        Operaattoreille se ohje on varmaan annettu. Minullakin on Suomi ja thainumero ja suominumeroon se tuli. Ohittavat näköjään mainosestonkin.

        Tsunamivaroitus tulee myös nykyään kymmeniin miljooniin puhelimiin Phuketissa, Krabilla ja muilla riskialueilla tarvittaessa operaattorien kautta.

        T 2010

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Operaattoreille se ohje on varmaan annettu. Minullakin on Suomi ja thainumero ja suominumeroon se tuli. Ohittavat näköjään mainosestonkin.

        Tsunamivaroitus tulee myös nykyään kymmeniin miljooniin puhelimiin Phuketissa, Krabilla ja muilla riskialueilla tarvittaessa operaattorien kautta.

        T 2010

        Tokihan numballillekin tuo THL viesti kilahti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tokihan numballillekin tuo THL viesti kilahti.

        Ei ole.

        Ei tule suomessa olevien puhelimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule suomessa olevien puhelimeen.

        Ei varmaan eikä thaimaan simmeihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei varmaan eikä thaimaan simmeihin.

        sinulla täytyy olla kuitenkin suomi simmi koska olet rekkaroinut nimimerkin. olet siis suomessa.

    • Anonyymi

      Raskaana olevia naisia suojellaan ns. likaisia farangeja vastaan.

    • Anonyymi

      Australian terveysministeri sanoi että yli 65 vuotiailla on 40 kertaa suurempi mahdollisuus kuolla koronaan kuin nuoremmilla. Yli 75 vuotiailla 300 kertainen.

    • Anonyymi

      Korona on kiitollinen aihe palstan ylläpitäjille aloitusten tehtailuun !

      • Anonyymi

        Suosittelen kuuntelemaan 10 minuutin kohdalta eteenpäin ja kuuntelemaan myös toinen osa.
        Tämä hysterian lietsonta on täysin tarkoituksella ja keinotekoisesti tehty. Virus on täsmävirus ja kohdistettu maapallolle kalliisiin ja tuottamattomiin ihmisiin, eli eläkeläisiin ja kroonisesti sairaisiin.
        https://www.youtube.com/watch?v=iWyzhITcqN8&feature=youtu.be

    • Laitetaanpa seiskakuitti suomen savosta, skannaamaton ja käsittelemätön. Päätin nyt kuitenkin laittaa vaikka onkin aivan vääränlainen matkailukuva, ennenhän näitä aivan kerjättiin. Tunnin vanha taitanee olla. Ikävä kyllä ei ole pattayalta.
      https://aijaa.com/CfhSFN
      Mukava ilma nyt eiliseen verrattuna, aamulla ryskäsi ukkonen ja nyt asteita vain 30..

      • Anonyymi

        Tiedätkö miksi numbasenssu ei enää käännä noita kuitteja suomeksi? No kun ei ole enää sitä kääntäjää. Se lähti. Katsoin netistä niin sen kalen talo jota numbaksi on epäilty on ollut myynnissä vuodesta 2017 ja on edelleen myynnissä tänä päivänä hintapyyntö 98000 euroa.
        Ei ole kale tuo numbasenssu, mutta ei myöskään ole Thaimaassa. Siellä on joku tuttunsa jonka kuittien kuvia hän koettaa askarrella epätoivon vimmalla.

        Kyllä täällä kääntäjä on, mutta en osallistu näihin kuiviin, joita peppunen komppaa, en edes avaa kuvia enkä varmasti koodiaskarreltuja.
        Peppunen voisi itsekin aijailla jotain jos on aijattavaa,
        S

        Laitappa kuva vuodelta 2008.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö miksi numbasenssu ei enää käännä noita kuitteja suomeksi? No kun ei ole enää sitä kääntäjää. Se lähti. Katsoin netistä niin sen kalen talo jota numbaksi on epäilty on ollut myynnissä vuodesta 2017 ja on edelleen myynnissä tänä päivänä hintapyyntö 98000 euroa.
        Ei ole kale tuo numbasenssu, mutta ei myöskään ole Thaimaassa. Siellä on joku tuttunsa jonka kuittien kuvia hän koettaa askarrella epätoivon vimmalla.

        Petteri petteri olet täysin väärässä, käyn lähes joka päivä kaupassa milloin missäkin kerran pari kuukaudessa tukussa, ja jokaisesta tulee kuitti, tälle kuitteja lähettelevälle tollolle, sinä kun palaat suomeen kelan hellään hoivaan minä jatkan samaan tahtiin, mikään ei muutu.

        Niinkuin sanoin minulla ja mielikuvituskaverillasi ei ole mitään tekemistä toistemme kanssa, en ole koskaan häntä tavannut, mutta kyselin asiasta hieman tuon niminen kaveri on asunut jossain vaiheessa kanavakadulla, minä asun hin lek faissa, joka täysin eri paikka kun tuo paikka missä tämä talo sijaitsee.

        Itseasiassa tämä mielikuvituskaverisi asuu todennäköisesti ulkopuolella hua hin ulkopuolella cha amissa, tai sitten aivan rajalla.

        en ole kiinnostunut niiden kuvien kääntämisestä, ei ole minun ongelma.

        Mikään ei muutu, aamuyöstä heräät päivystämään ja jatkat yli puolenyön. Sellaista elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Petteri petteri olet täysin väärässä, käyn lähes joka päivä kaupassa milloin missäkin kerran pari kuukaudessa tukussa, ja jokaisesta tulee kuitti, tälle kuitteja lähettelevälle tollolle, sinä kun palaat suomeen kelan hellään hoivaan minä jatkan samaan tahtiin, mikään ei muutu.

        Niinkuin sanoin minulla ja mielikuvituskaverillasi ei ole mitään tekemistä toistemme kanssa, en ole koskaan häntä tavannut, mutta kyselin asiasta hieman tuon niminen kaveri on asunut jossain vaiheessa kanavakadulla, minä asun hin lek faissa, joka täysin eri paikka kun tuo paikka missä tämä talo sijaitsee.

        Itseasiassa tämä mielikuvituskaverisi asuu todennäköisesti ulkopuolella hua hin ulkopuolella cha amissa, tai sitten aivan rajalla.

        en ole kiinnostunut niiden kuvien kääntämisestä, ei ole minun ongelma.

        seli seli senssukka-amalia... jäit taas kerran valheesta kiinne reppana.

    • Anonyymi

      Fakta on vain se, että käypähoito on löydettävissä Thaimaasta, mutta eivät hekään voi koko maailmaa pelastaa.

      • Anonyymi

        Meininkihän on nyt se että ihmisiä suorastaan kielletään parantumasta, eikä Suomessakaan enää edes testata kaikkia eikä oteta vastaan edes terveysasemalla. Salettiin kuolee koteihinsa vanhuksia nyt oikein urakalla ja se on ilmeisesti pelin henki. Vakuutukseni kattaa koronan ja jos se tulee niin menen kalleimpaan yksityissairaalaan. On tää härskiksi mennyt tämä maailma, jos se koskaan rehti paikka on ollutkaan.

    • Anonyymi

      Kylänmiehet ajoivat pois hotellista. 20km Pattayan keskuksesta missä pieni hotelli. Thaimaassa kovat otteet pienissä sivukylissä.

      • Anonyymi

        thl:n esimerkin mukaisesti, kai pyyhit räkäsi niitten otsaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        thl:n esimerkin mukaisesti, kai pyyhit räkäsi niitten otsaan

        Ei jenkkejäkään päästä syyttämään järjenkäytöstä kun Corona-oluen myynti on puolittunut koko maassa.

    • Anonyymi

      Nyt on mukava kruisailla mopolla kun poliiseja on kielletty sakottamasta eikä ole ratsioita joka nurkalla. Liikenne on sujuvaa. Jompparille menevä tie Pratamnakin ohitse on pantu uusiksi parissa päivässä. Ripeää toimintaa kun vanhan jyrsivät vielä ensin pois. Samantien vetivät uudet kaistamerkinnät. Vimpan päälle ammattitaidolla tehtyä työtä. Olen ollut tienrakennuksessa joskus mukana niin tiedän mikä on hyvää työtä.
      Pattayan puolella makoilin varjojen alla nelisen tuntia lueskellen. Kuuntelin yhden salaliittoteorian koronasta, laitan linkin tähän alle.
      Kourallinen asiakkaita tuoliyrittäjillä oli vain mutta henkilökohtainen palvelu pelasi.
      Kysyi että haluanko hierontaa tai lisää olutta. Otin yhden oluen ja sanoin että syödä vois jotakin pientä. Rouva näytti kädellään että hän hakee mitä vaan. Kun satuin olemaan Burger Kingin kohdalla niin tilasin jonkun hampparin tuplapihvillä ja pekonilla. Rouvahan sellaisen kipitti ja toi kuitinkin. Säälitti kun kaulaketjukauppiaalla ei ollut asiakkaita, niin ostelin hältä jotakin vaikken tarvinnut.
      Hieman hukassa olevan näköisiä eurooppalaisia ja aussimiehiä nyt Pattayalla. Yllättävää että jenkkejä myös. Baarien työntekijät on häipyneet. Katukuvassa ei näy yhtäkään ammattilaista. Rajoitukset on niin tehokkaat että veikkaan Pattayan toipuvan tästä paljon nopeammin kuin Suomi. Voi olla että palaan jo jussina. Pari rundia vielä golfia tyhjillä kentillä ja himaan.

      • Anonyymi

        Tässä teoriaa viruksesta. Tutkijat ei ole löytäneet tuosta viruksesta muuta ihmeellistä kuin että se on peukaloitu influenssavirus jolla oli tarkoitus pistää joku maa kyykkyyn, mutta se karkasi jostakin syystä lapasesta. Se että se iski iranissa ensimmäiseksi hallitukseen, oli aika erikoinen seikka myös.
        https://www.youtube.com/watch?v=r3xQYOPKBr0&feature=share&app=desktop

      • Anonyymi

        Kiirettä pitää golffis kanssa ennen pimeää kun täytyy golffin välillä kaksnelosella häärätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiirettä pitää golffis kanssa ennen pimeää kun täytyy golffin välillä kaksnelosella häärätä.

        Entäpä kommentoija miljonääri bisneksien välissä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiirettä pitää golffis kanssa ennen pimeää kun täytyy golffin välillä kaksnelosella häärätä.

        Pelaan paikallista aikaa aamu kuuden ja kymmenen välillä enkä joka päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä teoriaa viruksesta. Tutkijat ei ole löytäneet tuosta viruksesta muuta ihmeellistä kuin että se on peukaloitu influenssavirus jolla oli tarkoitus pistää joku maa kyykkyyn, mutta se karkasi jostakin syystä lapasesta. Se että se iski iranissa ensimmäiseksi hallitukseen, oli aika erikoinen seikka myös.
        https://www.youtube.com/watch?v=r3xQYOPKBr0&feature=share&app=desktop

        Hienoa nasu, olet ylittänyt itsesi.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3050
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1727
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1607
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1427
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      88
      1421
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1169
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1087
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      339
      930
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      918
    Aihe