Korona iskee pahimmin pienituloisiin

Pienituloiset ovat kaikkein riippuvaisimpia kuukausittaista tuloista, sillä säästöjä ja kotivarastoja ei välttämättä ole. Samaten pienyrittäjien työt loppuvat ensimmäisenä. Leipäjonojakaan ei enää ole avoimina, sillä niidenkin toteuttajat ovat epidemian leviämisen pelossa peruttaneet tapahtumia. Pienituloisiin ruoan, rahan ja tulojen puute iskee kovimmin. Toivotaan, että kehitetään joku uusi, turvallinen tapa jakaa ylijäämäruokaa, ilman että levitetään tautia samalla. Jonot ulkotiloihin, pari ihmistä kerrallaan, ja kaikki jakajat hyvin suojautuneita maskein ja hanskoin.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Terveydenhoidosta nyt puhumattakaan - eihän julkinen sektori hoida heitä edes normaalitilanteessa kuin korkeintaan pintapuolisesti. Ja nyt syyllistetään kaikkia epidemiapuhelinneuvontaan soittavia palvelun ruuhkauttamisesta, ihme touhua.

Äänestä
  • Testejä ei suositella kuin oireisille ja riskiryhmille. Ihmiset voisivat käyttää tervettä järkeään, eikä heti syyttää julkista terveydenhoitoa kaikesta.
    Jos ja kun on ollut kontaktissa (oikeasti) koronavirukseen sairastuneeseen, omat oireet alkavat noin kahden vuorokauden kuluttua eli testi ei ennen sitä otettuna ole luotettava.
    Riskiryhmien (perussairauksia, iäkkäät) kannattaa välttää ruuhkaisia tilanteita.
    Kirurgin maskit eivät suojaa käyttäjää kuin pari tuntia, eikä silloinkaan pisaratartunnalta. Ne suojaavat vain ulkopuolisia ja vain parin tunnin ajan. Eli ne ovat kertakäyttöisiä.
    Kannattaa lukea asiallisia viranomaistiedotteita ennemmin kuin mielipidepalstoja asiallisen tiedon saamiseksi. Usein sieltä löytyy vastaus kysymykseen, ilman soittoa.

    Äänestä

Rapula iskee takaisin.

Äänestä

Onneksi Hämeenlinnassakin saivat päättäjät nyt muuta ajattelemisen aihetta toriparkin sijaan. Esim miten aikovat järjestää terveydenhuoltohenkilökunnan pienten lasten hoidon, jos korona sulkee päiväkodit. Koska se hoito täytyy olla järjestetty heti, ei muutaman päivän päästä. Eihän vanhuksia tai kehitysvammaisia voi jättää yksin hoitolaitoksiin, eikä kolmivuotiaita vastaavasti kotiin keskenään. Siinä on Sareille touhun paikka :)

Äänestä
  • Toripark on ykkösasia. Ei rahvaan murheet ole kokoomuksen asialistalla ykkösenä. Jokainen on oman onnensa seppä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toripark on ykkösasia. Ei rahvaan murheet ole kokoomuksen asialistalla ykkösenä. Jokainen on oman onnensa seppä.

    Näinhän se toimii, paskasakki kuolkoon rauhassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän se toimii, paskasakki kuolkoon rauhassa.

    Tajuatteko, varattomat näkevät kohta nälkää ihan oikeasti. Ja sitten paska lentää tuulettimeen. Ja jos oikeasti olet tuota mieltä että ns. "paskasakki kuolkoon rauhassa", niin oikeasti haluaisin saada sinut käsieni ulottuville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tajuatteko, varattomat näkevät kohta nälkää ihan oikeasti. Ja sitten paska lentää tuulettimeen. Ja jos oikeasti olet tuota mieltä että ns. "paskasakki kuolkoon rauhassa", niin oikeasti haluaisin saada sinut käsieni ulottuville.

    Koskettelussa carunat tarttuupi, eli höyryä ja väärinkäsitä siellä keskuudessasi vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koskettelussa carunat tarttuupi, eli höyryä ja väärinkäsitä siellä keskuudessasi vaan.

    No jos kirjoituksesi oli ironiaa tms. sarkasmia, niin ei sitten mitään. Pokkaan ja pahoittelen. Ja pyydän anteeksi puuskahdustani. Valitettavasti on jopa niitä, jotka tosiaan toivottelevat köyhille kuolemaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jos kirjoituksesi oli ironiaa tms. sarkasmia, niin ei sitten mitään. Pokkaan ja pahoittelen. Ja pyydän anteeksi puuskahdustani. Valitettavasti on jopa niitä, jotka tosiaan toivottelevat köyhille kuolemaa.

    Pahoittelen itsekin tyylilajia, joka tosiaan oli mainitsemiasi mutta näyttää tietysti muiden silmin kovinkin erilaiselta kuin itse (ei-)ajattelee. Ja olen kyllä minäkin tavannut "sellaisia2.

    Äänestä

Toriparkin vastustajilla pitäisi olla nyt muuta ajateltavaa kuin valheiden levittäminen.

Äänestä
  • Mitä sinä sössötät? Toriparkista ei ole nyt kysymys, vaan pienituloisimpien selviytymisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sinä sössötät? Toriparkista ei ole nyt kysymys, vaan pienituloisimpien selviytymisestä.

    Kuka sinulle tuollaista kertoi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka sinulle tuollaista kertoi?

    Keskenjääneestä toriparkista saadaan hyvä joukkohauta köyhille.

    Äänestä

Tämä viestisäie käsittelee nimenomaan köyhien selviytymistä haastavissa oloissa. Toriparkki ei liity aiheeseen mitenkään. Se että ruoka-apu on tipahtanut pois pienituloisten ulottuvilta on tosi iso juttu. Olisihan se hyvä, jos kaikilla olisi rahaa jemmassa kriisien varalta, mutta köyhillä ei tätä optiota ole. Tulee siis eteen tilanne, missä köyhillä on ihan oikeasti puutetta ruoasta ja nähdään nälkää. Toriparkin yhdistäminen tähän aiheeseen on pelkkää vittuilua ja sellaisena täysin turhaa.

Äänestä
  • Persut tunkee pysäköintiä joka paikkaan. Ei voi mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut tunkee pysäköintiä joka paikkaan. Ei voi mitään.

    Keskustasta häviää tulevaisuudessa 600 parkkipaikkaa, mihin köyhät pysäköivät ruoka-apua hakiessaan jos ei ole toriparkkia.

    Äänestä

Heko heko. Tämä ei ole mikään vitsin paikka. Tosiköyhillä ei edes autoja ole, jalkaisin bussilla tai pyörällä on jonoissa käyty. Ja jonot sijoittuvat eri puolille keskustaa, mikään ei torin vieressä. Kyllä me jaksetaan kävellä ja pyöräilläkin, ongelma vaan on että hävikki- ja ylijäämäruokaa ei lähiviikkoina anna yhtään kukaan. Jos ei sitten käydä kaupoista suoraan kysymässä? Noin muuten, senttejä saa siis venyttää, mutta siihen on totuttu. Pätkätöillä on saatu tuloja kasaan, nyt on vähän katkolla, kun ei kukaan uskalla palkata. Ja jos joku naljailee alkoholista, tupakasta tai huumeista tai muista päihdykkeistä, niin en käytä mitään näistä.

Äänestä
  • Mä en ymmärrä köyhiä. En jaksaisi elää jollain semipilaantuneella ruoalla. Ei suomessa ole pakko edes olla köyhä. Ihan oma syy se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mä en ymmärrä köyhiä. En jaksaisi elää jollain semipilaantuneella ruoalla. Ei suomessa ole pakko edes olla köyhä. Ihan oma syy se on.

    Katso välillä peiliin, niin näet, kuinka suuri mulkku oikein olet. Se että ihmisiltä menee nytkin tulot nolliin, on ihmisten oma syy? Haise pahalle.

    Äänestä

Nukkuisit välillä niin "järkesi" luistaisi paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pienituloiset ovat kaikkein riippuvaisimpia kuukausittaista tuloista, sillä säästöjä ja kotivarastoja ei välttämättä ole. Samaten pienyrittäjien työt loppuvat ensimmäisenä. Leipäjonojakaan ei enää ole avoimina, sillä niidenkin toteuttajat ovat epidemian leviämisen pelossa peruttaneet tapahtumia. Pienituloisiin ruoan, rahan ja tulojen puute iskee kovimmin. Toivotaan, että kehitetään joku uusi, turvallinen tapa jakaa ylijäämäruokaa, ilman että levitetään tautia samalla. Jonot ulkotiloihin, pari ihmistä kerrallaan, ja kaikki jakajat hyvin suojautuneita maskein ja hanskoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu