Villikissa?

Kuulosta melko edesvastuuttomalta... Mutta en sen enempää puutu siihen, puuttukoon joku muu jos tahtoo, sen sijaan koitan vastata parhaani mukaan kysymykseesi.

Kyllä kissan voi saada ihmisläheisemmäksi, mutta tulokset onkin sitten tapauskohtaisia. Ihmisläheisimmät kissat ovat tietysti niitä, joita on pienestä pennusta lähtien pidetty paljon sylissä jne.

Kannattaa tutustua kissojen elekieleen. Esim. silmiinkatsominen on kissojen kielellä epäluottamuksen merkki, eli kissaa ei pidä tuijotella silmiin. Kissojen elekieleen kuuluu paljon muutakin. Hampaiden näyttäminen on uhkaava merkki. Tarkempaa tietoa löytyy netistä ja kirjastosta.

On tärkeää olla tekemättä mitään epämiellyttävää kissalle. Ei saa huutaa, pitää väkisin sylissä eikä varsinkaan satuttaa. Ole kissan lähettyvillä rauhallinen, silittele kissan ehdoilla ja vältä äkkinäisiä liikkeitä.

Muita vinkkejä en tähän hätään muista, toivottavasti tästä on edes jotain hyötyä.

Mummollani myöskin on ollut tämmöinen tapaus, kiintyi lopulta ihmisiin.
Ottivat kissan talvena aina sisälle,
harvoin päästivät ulos.
Vaikka kyseinen kissa ryömi aina navetan pahnoille maate,
ukki haki sen sisälle.
Sitä siliteltiin ja annettiin kaikenlaista ruokaa ja peti minne se meni kyyhöttämään,
vaikka kissa ei raihoittunut vaan kolusi ovensuussa.
Vähitellen sen talven aikana
kun he olivat saaneet kissan tuntemaan itsensä
kotoisaksi sisätiloissa,
rupesi kissa kesälläkin joka päivä haluamaan sisälle.
Kissalla kävi onnekkaasti, koska monesti
kissat jotka eivät ole kiintyneet ihmisiin,
jäävät niille teilleen.
Toisin sanoen häviävät.
Noh, tällä hetkellä minun isovanhemmat ovat rajan tuollapuolen,
joten tämä pörri asustaa nyt toisella maatilalla.
Ei se vieläkään ole kiehnäävä sylikissa,
mutta kyllä se sisälle haluaa ja
kerjää ruokaansa(ehkä silityksen siellä täällä)

Kissan saa kyllä ihmisläheisemmäksi, mutta se vaatii aikaa ja vaivannäköä. Tässäkin asiassa maltti on valttia =)

Kissaa ei kannata päästää ulkoilemaan vapaasti, jos se on kovin arka ja siitä halutaan ihmisläheisempi. Kissa kuin kissa (ikään ja sukupuoleen katsomatta) tottuu sisäkissaksi. Joiltakin kissoilta menee siihen pidempi aika, joiltakin lyhyempi. Kun kissa on sisäkissa, se tottuu ihmisiin ja kodin ääniin ja muuttuu vähitellen kesymmäksi.

Meillä on orpopentuna meille tullut Laku, joka ensimmäiset pari vuotta oli kaikkea muuta kuin sylikissa. Laku on ollut meillä lähes neljä vuotta, ja nykyään rouva tulee jo ihan vapaaehtoisesti syliin nukkumaan ja kehräämään =) Tämä muutos on saatu aikaan vain kissan ehdoilla ja hitaalla totuttelulla. Väkipakolla ei kissaa kannata sylissä pitää. Minä tein sen virheen kerran Lakun kanssa - tuloksena oli arpi ylävatsaan. Tuo arpi tuskin koskaan lähtee pois, mutta onpahan siinä muistuttamassa minua siitä, ettei kissaa pidä koskaan ottaa väkisin syliin =)

En olisi kovin toiveikas ihmisläheisyyden lisääntymisen suhteen. Poikkeuksia tietysti on. Kissalla on muutaman viikon iässä herkkyyskausi, jona se voi sosiaalistua muihin lajeihin kuten ihmiseen tai marsuun. Kun se on tämän mahdollisuuden saanut oikeassa iässä, se ei pelkää eikä syö ko. lajeja loppuelämässään.

Itsellä on eläinsuojalta haettu arka ja pelokas tyttökissa. Se oli ollut heitteillä metsässä luultavasti kesästä asti. Sen poikaset jouduttiin päästämään taivaaseen, olivat niin villiintyneitä.

Tyttö oli todella pelokas ja asui monta kuukautta saunassa. Pikku hiljaa se on kesyyntynyt.

Aralle pitää puhua varovaisesti ja rauhallisella äänellä. Kissa kokee uhkaksi jos tuijottaa suoraan silmiin. Korkeat paikat ovat niille turvallisia. Saavat rauhassa tarkkailla sieltä. Ei siinä auta muu kuin olla kissan ehdoilla. Syliin ei pidä pakottaa, jos kissa ei halua. Ehkä kissalla herää joskus kiinnostua omistajaan. Se saattaa silloin lähestyä. Leikkuuttaminen rauhoittaa myös kissaa.

Kissan ensimmäiset elinviikot ja kuukaudet ovat tärkeitä. Hyväksyykö kissa ihmisen. Jos sitä hellitään ja pidetään hyvin niin siitä tulee ihmisläheinen.