Viranomaiset huijaavat koronan suhteen

Anonyymi

Ollut mielenkiintoista huomata miten meille kansalaisille syötetään pajun köytää tämän epidemian suhteen.

Esim Saksassa ja englannissa uskotaa 70-80% väestöstä saavan taudin, meillä arvio 30% ja virallisesti se varmasti tulee jäämään allekin, koska keksitty "ikiliikkuja" ei testata enää, kuin muutamia harvoja ja viralliset luvut perustuvat laboratoriotesteissä positiivisiksi todettuihin.

Toinen kusetus, ensin sanottiin, että Suomessa kaikki on paremmin, kuin italiassa. Resursseja riittää samoin hoito paikkoja. Nyt ei enää testata, kun testit käyneet vähiin ja käsketään ihmisten jäävän koteihinsa sairastamaan, näin käännetään selkä kansalaisille ja tartunnat sen, kuin leviävät kulovalkean lailla, koska suurinta osaa kansalaisista ei voida asianmukaisesti Eurooppalaisen ohjeistuksen mukaan testata ja laittaa karanteeniin tai hoitoon.

Sitten lisää älkää ihmiset hamstratko, uskoin tuota ja tänä aamulla kahdessa kaupassa oli vähän, kuin ei mitään hyllyillä, toden näköisesti vel pyörät pyörii hetken ja tavaraa tulee kauppoihin, kunnes tauti levinnyt ja pyörät pysähtyvät.

Väitän, että olisi ollut vielä viikko sitten mahdollista katkaista osittain tämä, jos hallituksella olisi ollut munaa, mutta eni blytonin "viisikolla" ei niitä ole!

Uutuutena helsinkiin ollaan avaamassa keskitettyä korona tartunta pistettä yhteen terveyskeskukseen, tämä kertoo tulevan tilanteen todellisen laidan, eli nyt se on menoa.

Kiitos Über viranomaiset ja hallitus riittämättömistä vääristelevistä faktoista.

P.S huvittavinta päivittäinen virallinen sairastuneiden määrän päivittäminen, kun lukuun lisätään ainoastaan 70 vuotiaat ja erityis pitkäaikais sairailla todetut uudet korona tapaukset, eli tilanne on hallussa tällä dis informaatiolla, erittäin nerokas keksintö, kuka kusettaja sen sitten ikinä keksikin.

Paljonkohan % on väestöstä nämä ryhmät voisiko olla 5%?

60

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä sinäkään hötkyile

    • Anonyymi

      Kyllä se Saksan arviokin on selitetty ihan asiantuntijoiden taholta. Se perustuu matemaattiseen malliin, siinä tapauksessa etteivät vastatoimet pure. Merkel sattui päästämään sammakon suustaan ja nyt se on joillakin muuttumassa totuudeksi.
      Onko Kiinalaisista 1, 04 miljardia sairastunut?

      Kyse sairastuneiden ilmoittamisesta ei toedellakaan ole "nerokas keksintö", jolla halutaan aikaansaada disinformaatiota. Ensinnäkin nerokkuus on tuosta kaukana ja kun asiasta on tiedotettu laajasti, niin ainoastaan jälkeenjäänyt pitää sitä enää disinformaationa.

      Ei hoitojärjestelmämme tarkoitus ole tuottaa tilastotietoa ihmisille, joiden ainoa elämän tarkoitus tuntuu olevan koronaviruksen seuranta ja hallituksen molliminen. Terveydenhoito kerää tietoa, jota voidaan hyödyntää hoidossa. Resursseja ei turhaan käytetä hoidon kannalta epäoleellisten tietojen hankkimiseen. Samaa tekevät tässä vaiheessa useimat muutkin maat.

      Yli 65 vuotiaita on väestöstä n. 22 %, joten yli seitsemänkymppisiä on varmasti yli 5 %. Arvelisin määrän olevan n. 15 %.

      • Anonyymi

        Joo-o
        Aamulla telkussa THL:n naisedustaja (se jolla onmsijiset kehykset) mitätöi WHO:n suositukset. Näin meillä.
        Terveyslaitoksen tärkeysjärjestyksessä ykkösenä lienee säåstäväisyys.
        Jää siten varoja yritysten, jotka eivät varaudu, tukemiseen.

        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä WHO:n suositukset hän mahtoi mitätöidä?

      • Anonyymi

        Ja Englantilaiset viisaat arvioivat taudin kurittavan vielä 2021 ja 80% Englantilaisista sairastaisivat sen, kuolema arviota ei ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä WHO:n suositukset hän mahtoi mitätöidä?

        Sen että suositus olis testata aktiivisesti ja löytää sairastuneet ja asetta karanteeniin, mutta Suomalaiset eivät älynneet ostaa testejä, kun luulivat, että korona ei saavu LINTUKOTOOMME. Ja nyt kun ei testata, niin eipä tule paljoa uusia sairastuneita, aika kätevää, eikö?

        Tässä yksi satu täti joka kehuu miten hyvin varauduttu epidemiaan hankkimalla lääkeitä yms. Mutta unohtivat ostaa testejä 😊, hyvä hyvä!

        https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1271139/kirsi-varhila-suomi-aloitti-koronavirustilanteeseen-varautumisen-ennen-kuin-siita-julkisuudessa-tiedettiin

        Tuo suositus pätee varmasti epidemian alkuvaiheessa, mutta WHO on satavarmasti tietoinen siitä, ettei epidemian pahetessa voida enää kaikkia testata.

        "Ja nyt kun ei testata, niin eipä tule paljoa uusia sairastuneita, aika kätevää, eikö?"

        Täytyy olla paljon usvaa ullakolla, jos on tosissaan tuota mieltä. Asiasta on tiedotettu joka tuutista. Kaikki vähänkin mediaa seuranneet tietävät, että todellisia tapauksia on jo paljon enemmän kuin testattuja. Tänään THL:n asiantuntija kertoi, että todellisia tapauksia saattaa olla jopa 20 - 30 kertaa enemmän, kuin mitä testit kertovat.

        Etkö lue lainkaan "virallista valhemediaa", kun tietosi ovat noin surkealla tasolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä WHO:n suositukset hän mahtoi mitätöidä?

        Hän mitätöi testit.

        Tässä sulle THL uskovainen

        https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1271139/kirsi-varhila-suomi-aloitti-koronavirustilanteeseen-varautumisen-ennen-kuin-siita-julkisuudessa-tiedettiin

        THL on ollut väärässä monessakin asiassa ja heillä ei ole luottoa!

        Linkittämästäsi artikkelista:
        "Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijarooli on ollut erittäin tärkeä, ja THL on keskittänyt resurssejaan tilanteen hoitamiseksi, tilannekuvan saamiseksi ja sen perusteella tehtävien toimien viemiseksi eteenpäin kaikilla tasoilla. Omissa tilannekuvissaan kaikki hallinnonalat turvautuvat THL:n asiantuntijarooliin sairauden suhteen. Työterveyslaitoksella on tärkeä rooli ohjeistaessaan työpaikkoja esimerkiksi työterveyshuollon kautta."

        Mitä ihmettä oikein sekoilet?
        THL on linkittämäsi artikkelin mukaan asiantuntijaelin, johon kaikki hallintoalat turvaavat. Etkö ymmärrä lukemaasi vai mistä oikein on kyse.

    • Anonyymi

      Onko ylipäätään mahdollisuus varautua täysin kattavasti koko kansaan kohdistuvaan uhkaan, en usko.
      Täytyisi tapahtua talvisodan kaltainen ihme.

      • Anonyymi

        Ei ole. Tuskin millään maalla on varaa rakentaa niin suurta ylikapasiteettia terveydenhoitoon, että se kattaisi kaikki mahdolliset skenaariot.

      • Anonyymi

        Meinaatko, että 155-millisellä sarjatulella?

      • Anonyymi

        Kysymys ei ollutkaan siitä, vaan tiedon pimittämisestä ja viranomaisten virheellisestä arvioinneista, eli tilanne on tällä hetkellä sälytetty kansalaisten niskaan.

        Tällä hetkellä ei edes ole kansalaisia ohjeistettu, miten toimia jos sairastuu, no älä ainakaan ota yhteyttä terveyden huoltoon, sillä se ruuhkautuu ja testejäkään ei tehdä, kuin yli 70 vuotiaille tai terveydenhoitohenkilökunnalle, kun arvioitiin väärin ja ei hankittu testejä, kun ei niille tule olemaan tarvetta. 😈 periköön nämä arpoja viranomaiset, jotka paukuttelivat henkseleitään kehuen resursseja, tiloja ja osaamistaan.

        ''Tällä hetkellä ei edes ole kansalaisia ohjeistettu, miten toimia...'
        Tietoa löytyy enemmän kuin viitsii lukea.
        Kuinka joku voi olla noin tietämätön ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ''Tällä hetkellä ei edes ole kansalaisia ohjeistettu, miten toimia...'
        Tietoa löytyy enemmän kuin viitsii lukea.
        Kuinka joku voi olla noin tietämätön ???

        "Kuinka joku voi olla noin tietämätön ???"

        Kas näin. Kahta kolmesta kun noudattaa, niin kyllä se siitä.

        https://www.google.com/imgres?imgurl=https://images.uncyc.org/commons/1/1f/3wisemonkeys.jpg&imgrefurl=https://hikipedia.info/wiki/Kolme_apinaa&tbnid=8a2LOVeSLgUCAM&vet=12ahUKEwiIkty3357oAhURzioKHRRWCqUQMygBegUIARDjAQ..i&docid=fXeL9ySNLfz-8M&w=550&h=460&q=kolme apinaa&client=firefox-b-d&ved=2ahUKEwiIkty3357oAhURzioKHRRWCqUQMygBegUIARDjAQ

      • Ei ole mahdollista, eikä edes järkevää.
        Miksi käyttää resusseja vain varmuuden vuoksi, testaamiseen.
        Varat ja resurssit, kun ovat rajalliset, niitä pitää suunnata sinne, missä eniten tarvetta on.
        Sitäpaitsi, eivät muut sairaat ole kadonneet minnekään, nyt jo joudutaan siirtämään kiirreettömiä hoitoja.
        Tarpeeksi, kun siirretään, niistä voikin tulla kiireellisiä.
        Kovin täällä näytetään moitittavan THL:ää, juuri lukee tekstitvllä, että THL:n tiedottaa, että tartuntoja voi olla 20-30 kertaa enemmän, kun mitä on todetut.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Ei ole mahdollista, eikä edes järkevää.

        Ei ole kauaa aikaa, kun viranomaiset paukkuttelivat henskeleitään!

        On resursseja, on osaamista, on tilaa potilaille, on hengityskoneita ja nyt muka ei ole?

        Haloo sulle, oot vissiin ihan kafella☕

        Tämä THL:n moittia taitaa elää ihan omissa maailmoissaan. Hän linkitti ylempänä valtioneuvoston tiedotteeseen, jossa Kirsi Varhila kertoi Suomen varautumisesta. Varhila ei vähimmässäkään määrin kyseenalaistanut THL:n toimintaa, vaan päin vastoin kertoi kaikkien hallinnonalojen turvautuvan THL:n asiantuntemukseen.

        Ja mitä kommentoi anonyymi kyseiseen artikkelii vedoten?
        "Tässä sulle THL uskovainen
        THL on ollut väärässä monessakin asiassa ja heillä ei ole luottoa!"

        Anonyymilla on kuuppa pahasti sekaisin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kauaa aikaa, kun viranomaiset paukkuttelivat henskeleitään!

        On resursseja, on osaamista, on tilaa potilaille, on hengityskoneita ja nyt muka ei ole?

        Haloo sulle, oot vissiin ihan kafella☕

        Kaikkia noita kyllä on. En tosin ole nähnyt kenenkään henkseleitä paukuttelevan.
        Tähänkin asti on jonoja ollut lääkärin vastaanotoille, joten ei ne resurssit ole tähänkään asti rajattomat olleet.
        Jokainen, joka vähänkin ajatusenergiaansa käyttää, ymmärtää kyllä, että, kun pienen ajan sisällä leviää tarttuva, toisille jopa hengenvaarallinen tauti, terveydenhuollon kuormitus nousee huomattavasti.
        Silloin pitää käytettävissä olevat resurssit kohdentaa oikein.
        Asioiden kokonaisuuksien ymmärtäminen, onko se niin vaikeaa.

    • Anonyymi

      Leino:
      "Tuo oli tumma maammon marja
      syntymässä säikähtänyt,
      näki kauhut kaikkialla,
      haltiat pahat havaitsi,
      ei hyviä ensinkänä."

      Kun suhtautuu maltillisesti maailman menoon ja näkee myös hyvät puolet, elämä on paljon kevyempi elää. Hallitus ja terveydenhoitojärjestelmämme toimivat moitteettomasti. Itse kun vielä tekee sen, mitä kohtuudella voi odottaa, on melko turha murehtia ennakkoon. Ei se terveystilanne murehtmisella ainakaan parane. Jotkut väittävät jopa, että käy päin vastoin.

      Kokomusta.

    • Anonyymi

      Hyvä Nais Viisikko!

      Hallitukseen suuri korona toimi klo 14,00 talous edellä vaikka raatoa tulee.

      Viranomaiset vielä muutama viikko sitten, ettei korona leviä Eurooppaan, eilen kuoli 368 Italiassa.

      Marin huolissaan vain taloudesta, kohta on sesonki markkinat Suomessakin hautausalalla.

      No nyt se tuli viranomaisen suusta juuri, että mopo karkasi käsistä ja tilanne ei ole hallittavissa vaan taudin leviäminen menee omalla painollaan

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006441000.html

      • Anonyymi

        Tuskin kuolleita tulee enempää kuin influensassa.

      • Anonyymi

        Höpö höpö höpö !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin kuolleita tulee enempää kuin influensassa.

        Joo, näin on, yleensä, kun kausi influenssa tulee, niin maat sulkevat rajansa, finnair supistaa toimensa 90% hallitus paskoo housuihinsa ja tarjoavat rahaa yrityksille etteivät vaan keikahda ja jos raatoa tullo, niin on jo ratkaisu valmiina. TYÖPERÄINEN MAAHANMUUTTO.

        Ei siis huolta huomisesta!

      • Anonyymi

        Ei mopo ole mihinkään karannut, vaan nyt toimitaan aivan varautumissuunnitelman kukaan.
        Miksi näinkin yksinkertaisten asioiden ymmärtäminen voi olla jollekin niin vaikeaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mopo ole mihinkään karannut, vaan nyt toimitaan aivan varautumissuunnitelman kukaan.
        Miksi näinkin yksinkertaisten asioiden ymmärtäminen voi olla jollekin niin vaikeaa?

        Yksinkertaistako, missä stratgia, kun sitä ei noudatettu !!!

        Euroopan tartuntatautivirasto ECDC toteaa tuoreessa suosituksessaan, että havainto- ja mallinnustodisteet aiemmista pandemioista, esimerkiksi influenssapandemioista, ja kokemukset COVID-19-viruksesta Kiinassa osoittavat, että varhaiset, määrätietoiset, nopeat, koordinoidut ja kattavat sosiaalisen kanssakäymisen rajoitustoimet ovat todennäköisesti tehokkaampia viruksen leviämisen hidastamisessa kuin viivästyneet toimenpiteet.

        – On arvioitu, että jos joukko ei-farmaseuttisia toimenpiteitä, mukaan lukien sosiaalisen kanssakäymisen rajoitustoimet, olisi toteutettu Kiinassa viikkoa, kahta tai kolmea aiemmin, potilastapauksien määrää olisi voitu vähentää (66 %, 86 % ja 95 %), samalla merkittävästi vähentäen maan sisällä altistuneiden alueiden määrää, ECDC kirjoittaa.

        ECDC myös toteaa, että kontaktien estäminen lasten välillä on tunnettu ehkäisykeino influenssaepidemioissa ja pandemioissa.

        – Tutkimuksissa influenssaepidemioista molemmilla toimenpiteillä (koulujen ja yliopistojen sulkemisella) on yleensä suurin vaikutus, kun ne toteutetaan varhaisessa tartuntavaiheessa ja kun ne kestävät niin kauan, kunnes taudinaiheuttajan kierto vähenee (useita viikkoja).

    • Anonyymi

      Täältähän se tietotaito löytyy, ei ole niin viisasta ihmistä kuin "Esson baarin parlamentti" Turhaa uskoa ketään muuta, oppineita spesialisteja tai muita, jotka työkseen tekevät päätöksiä. Kyllä "elämän koulun" lyhyt oppimäärä voittaa kaiken muun opitun!

      • Anonyymi

        Niitä onkin uskottu, mutta kun jäävät kiinni "housut kintuissaan" niin alkaa usko horjua jos vielä aivosolut värräävät ja ymmärtää ristiriitoja sanojen ja tilanteen välillä.

        Tietysti elämänkoulu ja vielä Siperiakin opettaa, melko fiksua.

        P.S Esso lopettanut toimintansa jo aikapäivää sitten, kun herra Anttonen sen osti ja muutti ST1 nimiseksi, hieman voisi päivittää tähän päivään noita lotkautuksia.

        Sinun uskosi on horjunut ensipäivistä lähtien. Terveydenhoitomme sen paremmin kuin poliittinen johtommekaan ei ole jäänyt mistään asiasta kiinni housut kintuissa. Harhainen mielesi tekee sinulle tepposia käsittäen asiat pahimmalla mahdollisella tavalla.
        Joku jo lainasikin Leinoa: "Näki kauhut kaikkialla...."

        THL ja hallituksemme toimii ennalta laaditun varautumisohjelman pohjalta ja lisää toimenpiteitä sen mukaan, mitä epidemian kehitys edellyttää. Näin on tomittu myös muissa Euroopan maissa. Keski-Eurooppa on vaan epidemian kehityksen suhteen meitä edellä ja siksi toimenpiteetkin ovat osin jyrkempiä.

      • Anonyymi

        Noinhan voi ollakin, että arkiajattelija pystyy myös päättelemään jotain ja nopeasti.
        🐜

        Jos olisin saanut olla keisari, lennot olisi lopetettu aikaa sitten.
        P.S. Pallot hukassa johtajilta lekureilta. Saavatko ns. asiantuntijat potkuja, jos tekevät vakavia virhearviointeja?

        THL:n asiantuntijat olleet väärässä”

        Rotkirch toteaa, että Suomen viranomaiset tuntuvat omaksuneen 15. maaliskuuta saakka hyvin samanlaisen strategian kuin Iso-Britannia ja Ruotsi.

        – Ajatus on se, että annetaan viruksen riehua aluksi, sillä lailla voidaan lieventää mahdollista toista aaltoa. Mikään tiedossa oleva asia ei viittaa siihen, että tämä toimisi, Rotkirch sanoo Iltalehdelle puhelimitse.

        Rotkirch huomauttaa, että pikemminkin näyttö puhuu sen puolesta, että mitä aikaisemmin otetaan rajut keinot käyttöön, sitä nopeammin viruksen leviäminen saadaan haltuun.

        – Ajoissa ja varhain toimineet maat ovat säästyneet kaikkein parhaiten, ja myös ilman rajuja kieltoja. Etelä-Korean esimerkki on hyvä, lähinaapureista Viron.

        Rotkirch toivoo hallitukselta rohkeutta koronaviruksen hillitsemistoimiin. Hallitus kertoo uusista toimenpiteistään koronaviruksen suhteen kello 16.

        – Todella toivon, että hallitus lopettaa nojaamisen THL:n asiantuntijoihin. He ovat olleet väärässä.

        Rotkirchin mukaan Suomella on vielä mahdollisuus estää tilanteen paheneminen, jos voimakkaasti rajoittaviin toimiin ryhdytään heti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan voi ollakin, että arkiajattelija pystyy myös päättelemään jotain ja nopeasti.
        🐜

        Jos olisin saanut olla keisari, lennot olisi lopetettu aikaa sitten.
        P.S. Pallot hukassa johtajilta lekureilta. Saavatko ns. asiantuntijat potkuja, jos tekevät vakavia virhearviointeja?

        Arkiajattelusi ei taida paljoa painaa asiantuntijoiden rinnalla. Sinulta on pallo hukassa, mutta et raukka kykene ymmärtämään sitä. Googlaahan Dunning-Kruger ylivertaisuusvinoutuma. Kuvaa hyvin tilannettasi.

        Ei koskaan,,katselevat vaan muualle kädet selän takan jos mennyt väärin "asiantuntijan arviot"
        Samoin poilitiikko ei joudu koskaan vastuuseen, mistään, olipahan tehnyt ihan minkälaisen moka hyvänsä...yleensä saa jonkun "viran" hyväpalkkaisen sellaisen ja se on sitten siinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arkiajattelusi ei taida paljoa painaa asiantuntijoiden rinnalla. Sinulta on pallo hukassa, mutta et raukka kykene ymmärtämään sitä. Googlaahan Dunning-Kruger ylivertaisuusvinoutuma. Kuvaa hyvin tilannettasi.

        Voisitko nähdä vaivan ja ihan esimerkein kertoa, missä a s i o i s s a olen ollut väärässä tämän viruksen ja siihen liittyvien asioiden hoidon suhteen.
        Mitäs jos arvioisit sitä.
        Muutoin joudun arvioimaan sinut niin, että leukasi vain lonksuvat kuin sivuleikkurin terät!

        Beng
        Muille hyvää huomenta

    • Anonyymi

      Ei kukaan voi ennakkoon tietää mitään prosentteja. Jos ihmiset osaavat suojautua viikkojen ajan ja välttää muiden ihmisten lähikontakteja ja huolehtia käsien pesusta kuten on ohjeistettu, niin tartunnat voivat jäädä vähäisiksi. Se virus tarvitsee uuden isännän (ihmisen) tarttuakseen ja leviäkseen.

      • Anonyymi

        Juuri näin.
        Toinen, joka hoitaa tällaiset epidemiat on immuniteetti, joka kehittyy kun riittävä määrä väestöstä on sairastanut taudin. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että n. 80 % sairastuneista kokee vain lievän flunssan kaltaisia oireita. Immuniteettia ei tarvitse kehittyä läheskään kaikille, kun viruksen leviäminen alkaa jo selvästi laskea.

        Nyt terveydenhoitomme toimii sen eteen, ettei epidemian kehittyminen olisi liian nopeaa, jolloin se tukkisi terveydenhoitojärjestelmämme. Kaikki on Suomessa mennyt hyvässä järjestyksessä ainakin toistaiseksi.

        Toki aina löytyy itsensä kanssa väitelleitä wnb-tieteen tohtoreita, jotka tietävät paljon asiantuntijoita paremmin, kuinka asiat olisi pitänyt hoitaa. He myös pitävät palstoilla suurinta mökää. Esimerkiksi Yhteiskunta-palsta on tällä hetkellä niin saatunut harhaisesta hömpästä, etten viitsi edes avata palstaa.

        Sitähän voi kelata ne kommentit ja verrata niitä nyt viiveellä on tehtyihin virallisiin päätöksiin ja tulevaisuudessa, kun sairaus alkaa ohittua.
        Vasta silloinhan voi jakaa lopullisia arvioita.
        En viitsi muilla palstoilla käydä.
        Mutta ennen kaikkea Suomessa on kuitenkin sananvapaus vaikka liikkumista nyt kuukaudeksi rajattiin.
        Beng
        Olen vakuuttunut, että tästä ajasta syntyy myös jotain hyvää. Esim. etätyö mahdollistuu laajemmin. Sehän edellyttää, että työnantaja luottaa työntekijään, jotta esim. liiketietoja tai muuta salassapidettäviä asioita ei karkaa.
        Tavallaan pakotettu kulttuurimuutos.
        Voi jopa uusien oppimateriaalien kehittely nettiin saada potkua.
        Tietenkin on esim. koululaisille turvattava tasapuolinen oppiminen, välineet ja yhteydet.
        Sananlasku: ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

    • Anonyymi

      "Kun virus on päässyt uuden uuden ihmisen käteen, matka hänen kasvojensa kautta sisälle elimistöön on lyhyt. Tutkimusten (siirryt toiseen palveluun) mukaan ihminen koskettaa kasvojaan 20 kertaa tunnissa tai jopa useammin. Silmät, nenä ja suu ovat virukselle suora reitti uuteen kotiin.

      Pujahdettuaan solun sisään virus pakottaa sen monistuskoneeksi, joka tahkoaa lisää viruksia ja lopulta kuolee.

      Ketju kannattaa katkaista, ennen kuin ollaan niin pitkällä. Siihen käsien kunnollinen peseminen on kuin onkin paras keino."

      Peskää niitä käsiä aina kun olette koskettaneet pintoja joihin moni muu on ennen teitä koskenut. Aina myös hetki kun tullaan kotia.

    • Anonyymi

      "Jos ihmiset osaavat suojautua viikkojen ajan ja välttää muiden ihmisten lähikontakteja ja huolehtia käsien pesusta kuten on ohjeistettu, niin tartunnat voivat jäädä vähäisiksi."

      Tämän saavuttamiseksi viruksesta ei pitäisi viranomaisen valuttaa vähättelevää ja hyssyttelevää tekstiä ympäristöön vaan paukutella vaikka yliampuvia arvioita kuolleisuudesta.
      Yliampuminen tässä on vain kaikkien parhaaksi.

    • Anonyymi

      HALOOOO,,,,,

      Ennenvanhaan SODAN aikana oli
      siis
      joka kuntaan perustettiin
      kulkutauti-sairaala

      sinne kuskattiin kaikki sairastuneet,
      joten vain terveet ihmiset oli vapaalla jalalla tekemässä töitä ja pitämässä yhteiskunnan pyörät pyörimässä,

      MIKSI NYT EI tehdä samoin,

      jokaikinen sairastunu HETI ERISTETTÄISIIN yhteen ja ainoaan sairaalaan,
      VAIN TERVEET saisi jäädä tekemään hommia

      siis HETI KAIKKI jokaikinen sairastunu kuskattaisiin YHTEEN PAIKKAAN eristyksiin muusta yhteiskunnasta
      sairastamaan tauti loppuun asti,
      osa tietenki kuolis osa paranis,
      mutta
      parantunukki pitäisi pitää vielä erirakennuksessa erisyettynä ainaki
      2 viikkoa vaikka terve olisiski,

      kaikki toimet NYT on yhdentekevää,
      turhaa touhua ja ihmisten kiusaamista,
      kun kuitenki kaikki sarastuu

      kun EI älytä heti eristää kokonaan muusta yhteiskunnasta heti
      aivan eri rakennukseen
      kaikki sairastuneet ihmiset,

      sota-aikana piti hoksata tämäki asia paremmin kuin nykyisin,

      ihmiset oli älykkäämpiä silloin,

      nykyisin ihmisistä on tullu jotensakki tyhmiä,
      kaikkilla on nokka kiinni VAIN tietokoneessa,

      ympäristö on täysin unohtunu
      samoin kaikki fyysiset ihmissuhteet on nykyisin VAIN pyhelimen ja teitokoneen takana,
      kaikki elää yksin mielikuvitusmaalimassaan, mielikuvistustensa varassa,
      normaali fyysinen kontaksti ja tekeminen on kömpelöä,
      jos ollenkaan minkäänlaista enään,

      hyiiiii, kun puistataa tulevaisuus,,,

      • Anonyymi

        "jokaikinen sairastunu HETI ERISTETTÄISIIN yhteen ja ainoaan sairaalaan,
        VAIN TERVEET saisi jäädä tekemään hommia "

        Jos edes 5 % sairastuu samaan aikaan, niin tarvittaisiin n. 230 000 paikkainen sairaala. Mistä luulet sellaisen kolossin löytyvän? Suomessa on tällä hetkellä alle 40 000 sairaalapaikkaa.

        Et taida elää enää tässä maailmassa. Dementiako vaivaa vai mikä?

        juu en tiedä mutta sota-aikana oli paljon erilaisia tappavia tarttuvia tauteja,

        olin silloin hyvin pieni
        muistan kuitenkin kun minutki vietiin kulkutautisairaalaan heti kun jokin kuume oli noussu,

        sairaala oli täynnä pieniä ja suuria ihmisiä, ihan täynnä ihmisiä,

        siihen aikaan kuoli paljon lapsia,
        kurkkumätään, tuperkuloosiin, tulirokkoon, polioon, ym. lavantautiin,

        mistä lienee silloin sairaalapikkoja löytyny
        kaikille vaan silloin sairaalapaikka oli,

        kaikenlisäksi oli kaikenmaailman syöpäläiset ihmisten riesana, sairaalaki täynnä russakoita ja lutikoita, niitten keskellä meikäläinenkin sai olla,, hyii sitä aikaa, olin varmaan 2 v tai korkeintaan 3vuotisa, ku olin hyvin pieni ja äitiä oli ikävä suurimman osana varmaan nukuin,

        Lebra-saari.

        Jepjep
        Nyt on hyvä kun sataa aika-ajoin. Vesi huuhto virukset pois. Niinkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juu en tiedä mutta sota-aikana oli paljon erilaisia tappavia tarttuvia tauteja,

        olin silloin hyvin pieni
        muistan kuitenkin kun minutki vietiin kulkutautisairaalaan heti kun jokin kuume oli noussu,

        sairaala oli täynnä pieniä ja suuria ihmisiä, ihan täynnä ihmisiä,

        siihen aikaan kuoli paljon lapsia,
        kurkkumätään, tuperkuloosiin, tulirokkoon, polioon, ym. lavantautiin,

        mistä lienee silloin sairaalapikkoja löytyny
        kaikille vaan silloin sairaalapaikka oli,

        kaikenlisäksi oli kaikenmaailman syöpäläiset ihmisten riesana, sairaalaki täynnä russakoita ja lutikoita, niitten keskellä meikäläinenkin sai olla,, hyii sitä aikaa, olin varmaan 2 v tai korkeintaan 3vuotisa, ku olin hyvin pieni ja äitiä oli ikävä suurimman osana varmaan nukuin,

        Sota-aikana pienet lapset olivat aivan -40 luvun alussa syntyneitä, eli olet liki 80 vuotias. Miksi kirjoittelet 60 palstalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "jokaikinen sairastunu HETI ERISTETTÄISIIN yhteen ja ainoaan sairaalaan,
        VAIN TERVEET saisi jäädä tekemään hommia "

        Jos edes 5 % sairastuu samaan aikaan, niin tarvittaisiin n. 230 000 paikkainen sairaala. Mistä luulet sellaisen kolossin löytyvän? Suomessa on tällä hetkellä alle 40 000 sairaalapaikkaa.

        Et taida elää enää tässä maailmassa. Dementiako vaivaa vai mikä?

        Kyllä tämä näyttäisi toimivan muuallakin missä on vahva nainen pääministerinä, eli Uudessa-Seelannissa.

        Toista se on Aasilandian viisikolla jotka irvistelevä hurskasta tekohymyä joka kuvassa, luulis hymyn jo pian hyytyvän, hyi vit...?

        Toivotaan Hämeen sanomien salperäisten tietojen olevan oikeassa, että kaikki koulut ja lastentarhat suljettaisiin, tosin olisi tarvinut jo toimia viikko pari sitten.

        " tosin olisi tarvinut jo toimia viikko pari sitten."

        Olet pihalla kuin lintulauta ja esiinnyt asiantuntijana. Melkoisen noloa.

    • Ei meille mitään pajunköyttä ole syötetty.
      Meillä vaan päättäjät on nuoia, ja heistä paljon naisia. Jos olisi toisinpäin,että suurinosa miehiä, kritiikki olisi moninverroin kovempaa.
      Suomessa ei korkeimmalla tasolla ymmärretty tilannetta. Täällä naureskeltiin, kun Trump määräsi lentokiellon Euroopasta, ei naureskella enää.
      Tällä hetkellä ihmiset on paremmin varustautuneen viruksen varalta kun päättäjät.
      Jostakin syystä sitä ei sanota.
      Jos iso osa Euroopan maista on sulkenut jo rajansa, niin aika isoja toimenpiteitä ne on.

      • Anonyymi

        Joo tilanne on pahempi kuin vuonna - 39

      • Anonyymi

        Myöhästyihän Trumppikin ja halusi omia lääkkeitä? Saksasta. Että sen pituinen se.

        Beng

      • Anonyymi kirjoitti:

        Myöhästyihän Trumppikin ja halusi omia lääkkeitä? Saksasta. Että sen pituinen se.

        Beng

        En niin suuri Trumpin ihailija ole, että sen lääkeostoksia seuraisin.
        Ihmetytti vaan Suomen reaktio USA, nlentokieltoon, nyt on Euroopassa rajoja suljettu, Suomessa kaiken viimeisimpänä.
        Kun Koonasta on puhuttu koko alkuvuoden, parempi olisi ollut olla torjunnassa etuajassa, eikä jälkijunassa

      • Anonyymi

        ''Jos iso osa Euroopan maista on sulkenut jo rajansa, ...'
        Silti jotkut paniikissa vaativat Suomea sulkemaan omat rajat;)

      • Anonyymi
        k-kotton kirjoitti:

        En niin suuri Trumpin ihailija ole, että sen lääkeostoksia seuraisin.
        Ihmetytti vaan Suomen reaktio USA, nlentokieltoon, nyt on Euroopassa rajoja suljettu, Suomessa kaiken viimeisimpänä.
        Kun Koonasta on puhuttu koko alkuvuoden, parempi olisi ollut olla torjunnassa etuajassa, eikä jälkijunassa

        Jenkit sentään toimivat vs Suomen viranomaiset

        WHO:n suositukset sekä useimmat muut maat ovat toisella kannalla eli pyrkivät mahdollisimman vahvaan epidemian leviämisen ehkäisyyn sekä tilanteen tarkkaan seurantaan.

        Rotkirchista on käsittämätöntä, että Suomi on jo nyt luopunut lieväoireisten testauksesta viitaten resurssipulaan, kun taas esimerkiksi Yhdysvallat käynnistää ilmaisten testien laajamittaisen tarjoamisen.

      • Anonyymi
        k-kotton kirjoitti:

        En niin suuri Trumpin ihailija ole, että sen lääkeostoksia seuraisin.
        Ihmetytti vaan Suomen reaktio USA, nlentokieltoon, nyt on Euroopassa rajoja suljettu, Suomessa kaiken viimeisimpänä.
        Kun Koonasta on puhuttu koko alkuvuoden, parempi olisi ollut olla torjunnassa etuajassa, eikä jälkijunassa

        Suomi on epidemian kehityksen suhteen jälkijunassa ja siksi toimenpiteetkin tehdään myöhemmin. Kaikissa toimenpiteissä arvioidaan vaikuttavuuden suhde haittoihin ja ratkaisut pyritään tekemään oikea-aikaisesti.

        Miten se on niin valtavan vaikea ymmärtää.?

        Kokomusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on epidemian kehityksen suhteen jälkijunassa ja siksi toimenpiteetkin tehdään myöhemmin. Kaikissa toimenpiteissä arvioidaan vaikuttavuuden suhde haittoihin ja ratkaisut pyritään tekemään oikea-aikaisesti.

        Miten se on niin valtavan vaikea ymmärtää.?

        Kokomusta.

        Kun oltaisiin toimittu ennakkoon, niin ei olisi THL arvion mukaan tällä hetkellä 7300 sairastunutta tartuttamassa muita ihmisiä kaduilla, kaupoissa yms.

        Kuinka se on, niin vaikeaa nähdä ja hyväksyä totuutta, että jokin meni vikaan ja nyt on tilanne päällä ja tauti alkaa exponettaalisesti leviämään, ehkäpä juuri sinullekin, niin alkaisit ymmärtämään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on epidemian kehityksen suhteen jälkijunassa ja siksi toimenpiteetkin tehdään myöhemmin. Kaikissa toimenpiteissä arvioidaan vaikuttavuuden suhde haittoihin ja ratkaisut pyritään tekemään oikea-aikaisesti.

        Miten se on niin valtavan vaikea ymmärtää.?

        Kokomusta.

        Jos koronatautinen sydänkirugi tulee Euoopasta, ja altistaa 15 lääkäriä taudille, niin ei hyvää kuvaa anna, varsinkin, kun käsihygieniasta on toitotettu koko alkanut vuosi.
        Vaikka kuinka talvilomat, niin olisi ollut hyvä päättäjien varoitella ulkomaan matkailua, kun tautivaara on olemassa.
        Nyt tuntuu olevan täkeää hidastaa koronan etenemistä, että hoitohenkilökunta riittää. Se vaan on myöhäistä nyt.
        Suomessa kaikki lasketaan kulutukseen, ja sitten ollaan persaukisena, kun vähänkin menee pieleen.

    • Anonyymi

      Miksi se korona laantuu Kiinassa? Ovatko kinuskit tehneet jotain oikein/paremmin. Nythän hallitukset saavat arvokasta tietoa ja oppia siitä miten yhteiskunnan toimia ajetaan alas ja miten se vaikuttaa. On helpompi toimia seuraavan katastrofin uhatessa. Jos se Kiinassa laantuu tekee se sen muuallakin kuten muutinkin pöpöt.
      Varrotaan kaikessa rauhassa ja varataan riittävä määrä paskapaperia. No hätä and panic

      • Anonyymi

        Laantuminen on ollut ennustettavissa aikaisempien virusepidemioiden kokemusten myötä. Nyt kun oli uusi virus, ei voitu tehdä ennusteita epidemian kestosta. Kiinan tilanne antaa vinkkiä siitä, että hyvin hoidettuna epidemia alkaa sammua noin 3 - 4 kuukauden kuluttua alkamisesta. Eli Juhannuksen aikaan pitäisi täälläkin hiljetä, jos ei jo aikaisemmin. Toivottavasti aikaisemmin.

        Siihen asti tsemppiä, toivoo kokomusta.

    • Anonyymi

      Sadattuhannet britit voivat kuolla koronavirukseen.

      Englannin julkisen terveydenhuollon laitoksen salainen dokumentti paljastaa, että Britannian terveydenhuoltoviranomaiset odottavat koronavirusepidemian jatkuvan kevääseen 2021 asti.

      Guardian-lehden näkemän dokumentin mukaan 80 prosenttia Britannian kansalaisista saa koronavirustartunnan. Väestöstä jopa 15 prosentin arvioidaan tarvitsevan sairaalahoitoa. Se tarkoittaa 7,9:ää miljoonaa brittiä.

      Arvioiden mukaan tämä voisi tarkoittaa satojen tuhansien ihmisten kuolemaa.

      Mutta mikäs meidä ollessa Suomessa!

      Eppujen osuva tulkinta Suomalaisista Über ihmisistä.

      Suomi-ilmiö

      Vaikka Harrisburgissa täytyi ikkunat sulkea
      Voi Suomessa aina huoletta kulkea
      Harrisburg on jossain toisella planeetalla
      Ei sellaista voi sattua
      Koivun ja tähden alla

      Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa
      Totta toki muun muassa Olkiluodossa
      Ei mikään oo niin viisas kuin insinööri
      On täydellisiä
      Joka nippeli ja rööri

      Uraani halkeaa
      Ja tuottaa lamppuun valkeaa
      Mutta millään muilla mailla
      Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla

      On erehtymättömyyttä meillä melko valikoima
      On UKK, YYA sekä Imatran Voima
      Ei mikään vaara meidän kuvioihin mahdu
      Jollei sitten Kiinassa
      Suomi-Ilmiöitä tapahdu

      Uraani halkeaa
      Ja tuottaa lamppuun valkeaa
      Mutta millään muilla mailla
      Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla

      Uusimman THL arvion mukaan suomessa olisi noin 7500 tartunnansaanutta, mutta, kun ei tullut ostettua testejä, mihin niitä tarvittaisiin, hyvä paikka säästää.

      • Anonyymi

        Alat sekoilla yhä pahemmin. Kannattaisi pitää taukoa koronauutisista ja tehdä vaikka reippaita kävelylenkkejä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      244
      3567
    2. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      65
      1342
    3. Taasko on ammuskeltu kaupungilla

      Mitä,mitä,mitä??? Tämä ei vetele!
      Kokkola
      39
      1091
    4. Ihmettelen sinua... En koskaan päässyt

      Selvyyteen että minkälainen olet pohjimmiltasi, mitä haluat minusta. Nyt näyttää että olet myös tosi hyvä valehtelija. E
      Ikävä
      67
      1066
    5. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      1031
    6. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      990
    7. Mitä muka hyvää kaivatussasi on?

      Kysymys otsikossa
      Ikävä
      42
      799
    8. Onko kaivattusi

      ressukka? Miten on?
      Ikävä
      37
      778
    9. Vuoden loppuun asti kaipaan

      Enkä katso sinä aikana muihin suuntiin. Jos tämä juttu ei etene mihinkään nykyisestä, niin unohdan sinut. En päätä ystäv
      Ikävä
      68
      755
    10. Koko maailma elää valhetta

      Lähestulkoon koko maailma elää valhetta. Tietomme on valhetta, luulomme arvailuja ja pahuus jokaisessa sydämessä, jos ei
      Uskonnot ja uskomukset
      356
      750
    Aihe