Jos tämä hallitus pärjää yli tämän Koronaviiruksen niin hyväksittekö nuoren osaamisen? Tämän päivän noin 40-vuotias ei aikakauteen nähden liikaa eroa. Me olemme ikävuosi jota kannattaa kuunnella, ja jotka ovat siinä kauniissa puolivälissä. Jätetään tulevaisuudessa Rinteet pois ihan suosiolla. Tällä eduskunnalla on jopa semmoisia asioita paheksuttu, jota itse kannatan, ja tiedän, että ne vanhat paheksunnat ovat probagangaa. Antakaa heille mahdollisuus näyttää osaamisensa.
Hyväksyttekö nuoremman sukupolven ansiot.
16
61
Vastaukset
- Anonyymi
Näytä sinä, että osaat oikeinkirjoitusta.
- Anonyymi
Sisältöön ei ollutkaan asiaa vaikka onnistuit lukemaan sen? Ymmärrän.
- Anonyymi
Sauli Niinistö on jo hyvä presidentti, ja häneltä saa ne viimeiset oikeat ohjeet.
- Anonyymi
Jos ikää on 35 - 40, ikä ei ole enää pätevyyden este. Sukupuoli ei sitä ole ollut ikinä.
Harmaiden setämiesten kitinät tytöistä ja huulipunahallituksesta ansaitsevat korkeintaan säälin sekaista hymähtelyä.
Kokomusta-harmaa nuoria arvostava setämies. - Anonyymi
Mitähän aloittaja oikein yritti sanoa?
- Anonyymi
Että Paavo Väyrynen on aikansa hyvä presidenttiehdokas, kaikkien puolueiden puheenjohtaja sekä EU neuvoston presidentti.
- Anonyymi
"Tämän päivän noin 40-vuotias ei aikakauteen nähden liikaa eroa."
En ihan ymmärrä tätä lausetta. Voisiko joku selkokielistää... - Anonyymi
Hyväksyn nuoremman sukupolven ansiot. Miksi en hyväksyisi, hehän rakentavat maatamme nyt meidän jälkeemme. Näin ymmärsin vastata otsakkeeseen, muu jäi mietittymään.
- Anonyymi
Älä unohda Väyrystä.
Maan ylivoimaisesti kokenein politiikko on vielä kehissä. Noh, tuskin kundi enää on oikein minkään puolueen ehdokas jos ei taas perustaa omaa.
Politiikassa oli pitkään kehno kierto, samat ukot vuosikymmenet. Nyt tuli ehkä turhan nopea ja iso nuorennusleikkaus. Kokemus hävisi ja mitä lie tullut tilalle, se edelleen epäselvää. Mun mielestä pitäis olla jatkuvasti menossa kierto, missä vanhemmasta päästä lopetetaan, että uutta verta saadaan etiäpäin. Ois niinkuin mahdollisimman laaja-alaisesti porukkaa eri ikäluokista ja pikkasen omilla näkemyksillään erilaisista asioista.
Pressanvaaleihin ei ole kantaa, koska ennustaminen mahdotonta, eikä seuraaviin vaaleihin ole edes oikein tiedossa ehdokkaitakaan. Pitemmän päälle voi käydä niinkin, toi sama nykyisten nuorten politiikkojen jengi heiluu kuvioissa vielä kymmenienkin vuosien kuluttua, että näkeepi sitten, mitä näkee. Voi olla, saadaan vanhojen ukkojen tilalle vanhat akat.
Sinällään Marin hyvä pm.. Nainen paikallaan nyt, Sen mimmin tulevaisuus voi olla ihan mitä tahansa. Voihan se vaikka sairastua koronaan ja kuollakkin, tai mitä tahansa.
=DW= - Anonyymi
Oletko kännissä kuin käki?
- Anonyymi
Luuletteko te tosiaan, että nämä ministerit osaavat tehdä asioita ja päätöksiä. Kyllä kaikentakana on virkamiehet ja ns. asiantuntijat, jotka sanelevat miten on tehtävä. Ne ennen tiedotustilaisuutta laittavat melko tarkasti paperille, mitä sanovat.
- Anonyymi
Virkamiehet ja asiantuntijat auttanevat. Täytyy olla jotain, mihin tukeutua.
Miten tiukka ryhmäkuri nykyisin on?
Minusta eilisen tv-infon perusteella oli kyllä jotenkin hyvää kuultavaa: vastuullista, selkokielellä kerrottua.
Mä olen kyllä ylpeä 'noista likoista'.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virkamiehet ja asiantuntijat auttanevat. Täytyy olla jotain, mihin tukeutua.
Miten tiukka ryhmäkuri nykyisin on?
Minusta eilisen tv-infon perusteella oli kyllä jotenkin hyvää kuultavaa: vastuullista, selkokielellä kerrottua.
Mä olen kyllä ylpeä 'noista likoista'.
BengKomppaan Bengiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virkamiehet ja asiantuntijat auttanevat. Täytyy olla jotain, mihin tukeutua.
Miten tiukka ryhmäkuri nykyisin on?
Minusta eilisen tv-infon perusteella oli kyllä jotenkin hyvää kuultavaa: vastuullista, selkokielellä kerrottua.
Mä olen kyllä ylpeä 'noista likoista'.
BengMinäkin olen likoista ylpeä, vaikka kokomustan harmaa setämies olenkin.
Pääministeri on erinomainen ja täsmällinen sanoissaan.
Samaa ei voi sanoa sisäministeristä. Poukkoilee ulkoministerin "tontille", eikä laki ole tuttu.- Anonyymi
Miksi 30-40 vuotiaita sanotaan nuoriksi, ei meidän aikaan tuon ikäisenä enää mitään nuoria oltu, vaan täysiä asiansa osaavia aikuisia. Uskon että tämän päivän30-40 vuotiaat ovat vähintään yhtä osaavia kuin omana aikanani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741360Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv42583Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547