Kerrankin Suomessa eletään perustuslain mukaan ja ajetaan kansalaisten ja maan etua, kun politiikka on asetettu syrjään ja maan asioita hoidetaan kaikkien parhaaksi asiantuntijoita kuunnellen! Niin pitäisi olla aina. Kansanedustajan pitää ajaa kansan asiaa, eikä palvella puoluetta. Se on perustuslain henki. Vaaleissa saatu valtakirja on henkilökohtainen. Sitä ei saa antaa puolueen käyttöön. Jokainen äänestys pitää olla omantunnon mukaan. Se on demokratiaa. Polueiden ryhmäpäätökset ovat demokratian irvikuva.
Eduskunta kerrankin kansan asialla
13
116
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvin etätyö onnistuu monissa töissä. Kertokaa kokemuksista, jotka ette voi tehdä etänä, että mikä fiilis työpaikoilla?
- Anonyymi
En ihan allekirjoita tuota. Oma äänestyskäyttäytyminen vaaleissa menee niin, että nykyisen järjestelmän vallitessa (maailman paras) tärkein on puolue, ja siinä eduskutaryhmä. Tärkein ja pienin yksikkö. Se pitää olla vaikutusvaltainen. OK. voin äänestää kaveria, josta tiedän 100% varmasti, ettei pääse läpi, mutta hän on puolueessa, jonka hyväksi ääneni kuitenkin menee. Puolueen, jonka ohjelman ja käyttäytymisen eri asioissa tiedän. Se on tärkeintä. Mahdollinen hallitus-oppositio asetelma pitää ottaa huomioon jo äänestettäessä. Eduskuntaryhmän tulee omissa kokouksissaan sopia mitä sopivat, mutta ulospäin pitää näyttää yksimielisyyttään.
Julkkisten yhdenmiehen ryhmät ovat humpuukia, joilla ei ole mitää virkaa, turhia suunsoittajia.
Kuntapolitiikassa on asia vähän toinen. Ei ole hallitus-oppositio asetelmaa, ja "hyvä tyyppi" joka tietää ja tuntee oman kuntansa asiat on tärkeä, tärkeämpi kuin mikään puolue. - Anonyymi
En nyt tuolle kettutyttö punahuuli hallitukselle kovin suurta suitsutusta jakaisin ajatellen vaikkapa nyt "riehuvaa" coronavirus vouhotusta, ja varsinkin siihen liittyvää terveiden ikäihmisten eristämistä oikein lain voimalla neljän seinän sisään.
Omalta osaltani liikun kaikissa tarpeellisiksi katsomissani paikoissa itselleni parhaiten sopiviin aikoihin ja en pidä pahana jos/kun muut tekevät samoin. - Anonyymi
Parilla veljeksellä tosiaan oli jotain jonkin hengen riivaamina.
- Anonyymi
Miten saadaan nyt nuo yli 70-vuotiaat kuriin!!!
Poliisi kadulle kysymään, että miksi eivät noudata hallituksen ohjeita!!!!!!!!- Anonyymi
Pitäisikö sanoa nyt heille, että ovat sitten viimeisinä jonossa, kun lapset ja työikäiset menevät edelle, kun jaetaan hengityskoneita
Auttaisiko tämä selkeä viesti ja uhkaus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö sanoa nyt heille, että ovat sitten viimeisinä jonossa, kun lapset ja työikäiset menevät edelle, kun jaetaan hengityskoneita
Auttaisiko tämä selkeä viesti ja uhkaus?Ei se mitään, että itse sairastuivat mutta kun tartuttavat muita sehän tässä se pointti on!
Eivät tajua, että siitä tässä on kyse! Kuka vääntää rautalangasta niille? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se mitään, että itse sairastuivat mutta kun tartuttavat muita sehän tässä se pointti on!
Eivät tajua, että siitä tässä on kyse! Kuka vääntää rautalangasta niille?Jos tässä nyt tartuttajista puhutaan niin suurimpia syyllisiä ovat nämä matkailukiimaiset ääliöt jotka TAHALLAAN JA TARKOITUKSELLA toivat koronan Suomeen.
- Anonyymi
Paitsi persut siellä riehuvat. Niikko on tietysti kiinalaisten hlalujensa kanssa suuna päänä. Eikä si Vähä mikä olikaan pidä unohtaa. Kiinalaiset tukevat persuja ja korona tuli Kiinasta. Tupakoitsijoita uhkaa eniteen. Niikkohan raivosi eduskunnassa sähkötupakan puolesta. Helluntailaiselle sopii Kiinan kommunistisen puolueen ateismi.
- Anonyymi
Pysy asiassa ja lopeta muiden haukkuminen!
- Anonyymi
Kyllä vasemmistohallitus ensijaisesti friilansereita rahoittaa ja niitähän tässä maassa riittää ja tulee lisääkin afriikasta. Nyt tarvitaan lisää asuntoja ja Ohisalo haluaa 35000 virolaista ja puolalaista rakentamaan kiireesti asuntoja afriikkalaisille friilansereille.
Partainsinöörejä on jo kaikki asunnot täynnä.- Anonyymi
Nyt suomalaiset nuoret töihin!
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006447088.html
Kun virolaiset ei enää saa tulla rakennushommiin, kelpaako suomalaiselle työttömälle raksamiehelle hommat vai onko päiväraha houkuttelevampi?
- Anonyymi
Eduskunta on vaarassa, jos pikkuhitlerit niin haluavat. Poliittiset lakot pitää kieltä lailla, kuten muissakin maissa. Poliittiset lakot ovat pikkuhitlereiden käsissä vakava uhka. Sitä saatiin tuta jo vuoden 2018 syksyllä, kun SAK:n ay-pomot mobilisoivat lakkoilua sen takia, kun olivat joutuneet taipumaan Sipilän vaatimuksiin. Uhkasivat ja kiristivät Eduskuntaa. Ei enää sellaista Suomessa. Lainsäädäntävalta kuuluu kansan valitsemalle Eduskunnalle eikä SAK:n hallitukselle!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770