Isover kuskit?

Ajatko Isoverin autoa? Tapasin yhden sällin , joka kertoi jatkuvasti tekevänsä 15 tunnin päiviä ja lopun ajan vuorokaudesta nukkuu kuulemma autossa. Vähän tätä jäin miettimään, kun lain mukainen ajoaika on käsittääkseni 9 h? Sanoin kundille tästä, niin väitti, että hänen pitää tehdä joka päivä ylitöitä jossain "hallilla" ? Ja onko tämä ihan yleinen käytäntö asua koko viikko autossa? Ehtii himaansa vain viikonlopuiksi ja sunnuntaisin joutuu taas jo lähtemään tien päälle? Onkohan nämä jutut ihan totta?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä rekassa saa asua ei sitä hallitus ole vielä kieltänyt?

Äänestä

Sekoitat tuossa työajan ja ajoajan. Kaikki ajo on työaikaa, mutta kaikki työaika ei ole ajoaikaa.

Äänestä
  • Siis kertoo ajavansa 9 h ja tekevänsä sen päälle päivittäin 6 h töitä hallilla? Mutta ei kuitenkaan isoverin hallilla? Ei siksi ehdi kuulemma tapaamaan kuin lauantaisin. Lähtee töihin sunnuntaisin, tulee perjantai iltaisin himaan. Miten kukaan työnantaja voi teettää jatkuvasti 15 h päiviä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis kertoo ajavansa 9 h ja tekevänsä sen päälle päivittäin 6 h töitä hallilla? Mutta ei kuitenkaan isoverin hallilla? Ei siksi ehdi kuulemma tapaamaan kuin lauantaisin. Lähtee töihin sunnuntaisin, tulee perjantai iltaisin himaan. Miten kukaan työnantaja voi teettää jatkuvasti 15 h päiviä?

    Työnantaja voi teettää, ja työntekijä voi tehdä. Nämä on ihan sovittavia asioita.
    Ja autossa viikot asuminen on melko normaalia joissakin kuljetusalan tehtävissä, enimmäkseen sellaisissa joissa ajot sinkoilee ympäri maata sen mukaan mihin on kuormaa.
    Joku tästä tykkää, joitakin ei kiinnosta yhtään, riippuu enimmäkseen elämäntilanteista.
    Työjakson lopussa autolle pyritään saamaan kuorma kotiseudulle niin siinä se oli sitten yhden viikon ajelut, tai kahden....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ajatko Isoverin autoa? Tapasin yhden sällin , joka kertoi jatkuvasti tekevänsä 15 tunnin päiviä ja lopun ajan vuorokaudesta nukkuu kuulemma autossa. Vähän tätä jäin miettimään, kun lain mukainen ajoaika on käsittääkseni 9 h? Sanoin kundille tästä, niin väitti, että hänen pitää tehdä joka päivä ylitöitä jossain "hallilla" ? Ja onko tämä ihan yleinen käytäntö asua koko viikko autossa? Ehtii himaansa vain viikonlopuiksi ja sunnuntaisin joutuu taas jo lähtemään tien päälle? Onkohan nämä jutut ihan totta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu