APUA

Onko mitään hyötyä/järkeä viedä ennen pennun luovuttamista sille jokin haju rievun mukana tulevasta uudesta kodista. Tuleva pentumme on nyt neljä viikkoa ja saadaan se vasta kuukauden päästä. Ollaan menossa sitä katsomaan ja tuli mieleen.. Kertokaa te viisaat!!!
8730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

voit ihan hyvin viedä jonkun oman käytetyn teepaitasi sille "nuuskittavaksi" tulevan kodin tuoksu tulee sille jo heti tutuksi...

Äänestä
  • Rievun hyöty on myös siinä, että pennun tultua uuteen kotiinsa se saa kasvattajansa luota tuttuja hajuja mukaansa rauhoittamaan ja helpottamaan ikävää =)

    Äänestä

  • Tietäväinen kirjoitti:

    Rievun hyöty on myös siinä, että pennun tultua uuteen kotiinsa se saa kasvattajansa luota tuttuja hajuja mukaansa rauhoittamaan ja helpottamaan ikävää =)

    Olitkin jo vastannut saman, mitä itse olin aikeissa ;=))

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    Koiratouhuissa yleensäkään on n.k. järkeä, niin tuotatin omille kasvateille jokaiselle jonkin vanhan täkin tai viltin joka oli siellä pentulaatikossa viikon kaksi "hajustumassa" ja lähtiessään se laitettiin pennun mukaan, mielestäni pennuilla on silloin jo tressinaineksia kylliksi kun joutuu emästä ja sisaruksistaan ja tutuista rutiineista yhtäkkiä eroon, että jos vaan sitä edes jotenkin voi helpottaa niin kannattaa mielestäni.
    Olen nähnyt ominsilmin miten yhdellä nyt kolmevuotiaalla uroksella on edelleen se oma peitto "turvapaikkana" kotonaan, se on säästynyt jopa repimiseltäkin vaikka melkein kaiken muun se on ehtinytkin kotonaan pienenä hajottaa.

    Äänestä

  • auslese kirjoitti:

    pennuilla pehmoleluja pitkin lattiaa ja jokainen saa sen lempilelunsa myöskin mukaansa uuteen kotiin ihan vain em. syistä. Jotkut ovat tuoneet "hajustumaan" pikkupeittoja jne. Ja täytyy sanoa, ettei eroahdistuksia ole ollut. kaikilla on "natsannut" heti ekasta yöstä lähtien.

    Mietin ihan sitä, että meillä kumpikaan koira ei ikävöinyt edelliseen kotiinsa yhtään?

    Mitkä asiat vaikuttavat siihen, että ikävöikö koira vai ei? En nimittäin (noloa myöntää) tiedä ainoatakaan koiraa, joka olisi ikävöinyt. Ts. pidän ikävöimistä urbaanilegendana.

    Olen kaksi pentuetta elämäni aikana ollut mukana antamassa maailmalle. Molemmat puhdasrotuisia saksanpaimenkoiria. Ja näistä ei kyllä kukaan ollut ikävöinyt.

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    Sinullahan näitä outuja kokemuksia on. Itse taas en ole koskaan törmännyt vastaluovutettuun (7 ->) pentuun, joka ei olisi muutamana ensimmäisenä päivänään / yönään uudessa kodissaan uikuttanut edes vähän emonsa ja sisariensa sekä jo tutuksi tulleen kasvattajaperheensä perään ikäväänsä.

    (Ja olen ollut monen kymmenen pentueen luovutuksessa ollut mukana sekä paljon tekemisissä pennun ottaneiden ihmisten kanssa.)

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    Mietin ihan sitä, että meillä kumpikaan koira ei ikävöinyt edelliseen kotiinsa yhtään?

    Mitkä asiat vaikuttavat siihen, että ikävöikö koira vai ei? En nimittäin (noloa myöntää) tiedä ainoatakaan koiraa, joka olisi ikävöinyt. Ts. pidän ikävöimistä urbaanilegendana.

    Olen kaksi pentuetta elämäni aikana ollut mukana antamassa maailmalle. Molemmat puhdasrotuisia saksanpaimenkoiria. Ja näistä ei kyllä kukaan ollut ikävöinyt.

    Ja tuota en usko sitten en kirveelläkään. Se pieni ikävä on niin tavallista ja niin normaalia. Eikä se ikävä ole vain ikävää entiseen kotiin. Ei siihen ikävään vaikuta entisen kodin tai uuden kodin olot.

    Kun pentu lähtee tutusta kodista, jossa ne 7-8vk on ollut. Pentu on ekakertaa erossa sisaruksista ja emosta... ihmekös tuo jos vähän eka vuorokauden aikana on ikävää sisaruksia ja emoa.

    Tuttu sisarusten ja emon tuoksu lelussa tai rätissä lievittää ikävää. Samoin alussa pennun ottaja voi nukkua koiravauvan vieressä. Kun joku on ihan lähellä, niin ei niin itketä.

    Älä Yön_tytär inhimillistä koiranpentua. Koira on laumaeläin ja kaipaa (jopa koiranpentu) omaa laumaansa aluksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hiukan hölmö kirjoitti:

Onko mitään hyötyä/järkeä viedä ennen pennun luovuttamista sille jokin haju rievun mukana tulevasta uudesta kodista. Tuleva pentumme on nyt neljä viikkoa ja saadaan se vasta kuukauden päästä. Ollaan menossa sitä katsomaan ja tuli mieleen.. Kertokaa te viisaat!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu