Olen huolissani vanhusväestöstä,

Anonyymi

joiden asuntoihin kerrostaloissa on jo sovittu putkiremontti. Näissä taloyhtiöissä, joissa putkiremontteja tehdään rakennukset siis ovat 1960- lukua tai myöhempää, joten niissä taloyhtiöissä asuu myöskin vanhempaa ikäluokkaa enemmän kuin nuorempia.
Koska tilanne Koronavirusepidemian myötä on nimenomaan näille vanhuksille, siis riskiryhmille on vaarallista aikaa, ehdottaisin taloyhtiöiden pitämään kaikissa remonteissa taukoa tämän epidemian ajan ja toivoisin niin remonttifirmat, putkiremonttifirmat ja muut ymmärtäisivät asian.
Riskiryhmiin kuuluu vanhukset, monisairaat ja riskiryhmiin kuuluvia jopa saattohoitopotilaitakin on kotihoidossa.

Kiitos Ymmärryksestä

20

545

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikki kiireettömät korjaukset ja huollot on peruttu. Näin meillä.

    • Anonyymi

      Jokainen tolkun ihminen muuttaa putkiremontin ajaksi pois. Turha pyörittää koko maailmaa muutaman jääräpään tahtiin.

      • Anonyymi

        Kaikilla ei ole varaa eikä paikkaa, minne muuttaa. On paljon yli 80 vee ikäisiä vanhuksia eli riskiryhmiin kuuluvia, joilla ei ole sukulaisia, lapsia, eikä liikaa rahaa asua juuri nyt muualla kuin kotonaan.

        Myöskin on otettava huomioon remonttimiehet kun kulkevat eri paikoissa, he oireettomina tartuttavat, mikäli olisivat koronapositiivisia ( kaikille ei tule oireita, vaikka tauti on ).

        Nythän on kyse vaan siitä, että koronavirusta ei enempää tartuteta. Kaikki siis ymmärtävät asian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole rahaa, ei ole rahaa. Mutta omistusasunnossa silti asutaan.

        Sillä asunnollakin on arvoa, mutta eihän sitä saa myydä, kun on muistoja. Eikä saisi remontoidakaan tai jonkun muun kuuluisi maksaa. Tämä on just sitä jääräpäisyyttä. Yritetään viedä oma asunto mukana hautaan ja/tai vaaditaan, että Joku Muu maksaa kaiken.

        Esim. jokin aika sitten yksi papparainen tällä palstalla vaati yhteiskuntaa maksamaan hänen remonttinsa, "koska minulla on sentään koko talon suurin asunto". Siinä tiivistyy änkyröiden ajatusmaailma oivallisesti. Saavutettu etu, jonka kulut kuuluvat muille.

        Asunnon yhtiövastike on maksettava myöskin, asut sitten remontin ajan asunnossasi tai et. Kuka sitten maksaa asunnon omistajan remontin ajaksi hankkiman vuokra-asunnon? Kuulkaas järki käteen nyt. Kerrostaloissa ei oikeesti kaikki ole mitään rikkaita. Osa joutuu jopa hakemaan asumistukea. Ja tosiasia on sekin, että kalliin putkiremontin jälkeen ihmisiä joutuu muuttamaan pois kodeistaan, koska ei ole varaa maksaa kallista remonttia.

        Mutta aloittajahan haluaa nyt niinkuin oikein onkin ottaa huomioon tämän kriisikauden riskiryhmät. Väärin on tulla kinaamaan tänne asioista. Hyvä aloitus ja asiallinen huomioitavaksi.

        Asiallinen aihe. Remonttia pitää lykätä jo siistäkin syystä kun rajat on kiinni ja osa työporukasta ei pääse nyt maahan polkemaan paikallisten palkkoja, mikä on kieltämättä ihan hieno asia :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asunnon yhtiövastike on maksettava myöskin, asut sitten remontin ajan asunnossasi tai et. Kuka sitten maksaa asunnon omistajan remontin ajaksi hankkiman vuokra-asunnon? Kuulkaas järki käteen nyt. Kerrostaloissa ei oikeesti kaikki ole mitään rikkaita. Osa joutuu jopa hakemaan asumistukea. Ja tosiasia on sekin, että kalliin putkiremontin jälkeen ihmisiä joutuu muuttamaan pois kodeistaan, koska ei ole varaa maksaa kallista remonttia.

        Mutta aloittajahan haluaa nyt niinkuin oikein onkin ottaa huomioon tämän kriisikauden riskiryhmät. Väärin on tulla kinaamaan tänne asioista. Hyvä aloitus ja asiallinen huomioitavaksi.

        Siinä taas yksi kääkkä vaatii muita maksamaan saavutetut etunsa.

        Asuntoa ei voi myydä, koska saavutettu etu.

        Asunto pitää viedä mukana hautaan. Kääkkää ei tässä kohtaa kiinnosta, jos samassa talossa muut asukkaat kärsivät, kun talo rapistuu arvottomaksi ja korjauskelvottomaksi. Kääkkä on omasta mielestään maailman napa.

        Jos kääkkä muuttaa remontin ajaksi vuokralle, niin kääkän mielestä muiden asukkaiden pitää maksaa sekä kääkän vastikkeet että hotellimajoitus. ja kipurahat päälle.

        Taitaa korona loppujen lopuksi olla taivaan lahja, jos se vapauttaa meidät kääkistä.

    • Anonyymi

      Meillä putkiremppa paraikaa päällä. Työmaakokoukset pidetään siten että mahdollisimman moni osallistuu vain puhelimen välityksellä. Asuntojen kierrosten yhteydessä huomioidaan se, että asunnoissa on vanhaa väkeä. Jos on koronavaroitus asunnosta tiedossa niin ei kierretä ollenkaan.

      Odotettavissa on koronan takia viivästyksiä remontteihin. Varsinkin ne remontit tulevat viivästymään, joissa yritys käyttää ulkomaista vuokratyövoimaa. Viron suuntaan ja suunnasta ei sunnuntain jälkeen enää pääse työmatkan perusteella Suomeen joten pitkiä alihankintaketjuja käyttävät firmat (kuten Lehto) ovat lirissä. Huolta tulee myös siitä selviääkö rakennusyritys tilanteen ylitse vai keskeytyykö urakka konkurssitilaan.

      Jos/kun epidemia yltyy ja ihmiset eivät noudata pyyntöä välttää turhia kontakteja tulee ulkonaliikkumiskieltoja. Siinä vaiheessa työt pysähtyvät saman tien.

      Varautukaa siihen että väistöasuntoja tarvitaan pidempään kuin mitä on alun perin ilmoitettu. Rakentajat eivät voi tehdä työtään jos ei ole miehiä ja Kiinasta ei saada tarvittavia sähköasennustarvikkeita.

      • Anonyymi

        etäyhteydellä kokoukset onnistuvat hyvin

    • Anonyymi

      Pyörät on hyvä pitää pyörimässä myös Koronan aikana. Tulee vain etsiä luovia menettelytapoja remontin eteenpäin viemiseen.

    • Anonyymi

      Nyt on kuitenkin hyvä pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä, ettei tula valtavaa konkurssiaaltoa. Remontin eri vaiheiden järkevällä aikataulutuksella asia voidaan ratkaista.

      • Anonyymi

        Juuri näin

    • Anonyymi

      Taloyhtiölle voi tulla kalliiksi remonti lykkääminen eteenpäin: putkivuotojen aiheuttamat kostausvauriokorjaukset, urakkahintojen nousu, lainarahan hinnan nousu yms.

    • Anonyymi

      Tuttavallani putkiremontti lähdettiin toteuttamaan normaalisti. Se on tietysti mahdollista, jos kaikilla talon osakkailla on useampia huoneita, eli tilaa, jonne voi paeta. Pienessä yksiössä se on mahdotonta. Jos remontti toteutetaan, ikäihmisille pitäisi olla paikka, jonne mennä ainakin työtuntien ajaksi. Toisaalta nyt karanteenissa olevalle ei suositella suurta liikkuvuutta eikä useita ihmiskontakteja.
      Meidän taloyhtiössä taas koronakaranteenia käytettiin törkeästi hyväksi ja ilmoitettiin ikäihmiselle, että hänen uusi hiljattain rakennettu isokokoinen raja-aita (osakkaan oma) on poistettava muutaman viikon aikana (talvikautena , taloyhtiön päätyseinää vasten nojaamasta ,alueelta,, joka on kuitenkin ko. osakkaan hallinnassa eikä kenenkään muun käytössä. Aidan oli taloyhtiön hallituksen jäsenet sinne nostaneet myöhäisen pensasistutuksen tieltä. Eikä aidan poistolle annettu aikarajoituksia ko. yhteydessä, Käskytys on sikäli törkeä, että käskyssä luki että ko. uusi hyvä iso ja useamman satasen arvoinen aita kuljetetaan osakkaan kustannuksella kaatopaikalle, ellei se ole sieltä siihen mennessä poistettu.

      • Anonyymi

        Laitappa asunto-osakeyhtiön nimi tänne, niin käyn katsomassa tuon osakashallinnan oikeellisuuden sen yhtiöjärjestyksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitappa asunto-osakeyhtiön nimi tänne, niin käyn katsomassa tuon osakashallinnan oikeellisuuden sen yhtiöjärjestyksestä.

        Typerä monen kertaan käytetty fraasi. Yhtiölaki oli toinen ko. talon valmistuessa lähe s50vuotta sitten eikä ko. asioita laitettu ylös( ei tarvinnut) ne olivat itsestään selvyyksiä, Nyt kun massakoulutetaan uusia isännöitsijöitä ja isännöintifirmoja nousee kuin sieniä sateella, osataan sitten tehdä juuri tuo kysymys.
        Siksi toiseksi se ei edes ole oleellisin asia tässä, vaan se että vielä maan ollessa lumen ja jään peittämä, pakotetaan ikäihminen joko antamaan aitansa ilmaiseksi ja vielä maksamaan kuljetus "kaatopaikalle" siis lähinnä ko. uuden omistajan tontille tai itse rikkoa karanteenimääräyksiä ja maksaa aidan siirrosta jonnekin itse määräämäänsä paikkaan . Eikä ko. aidan siirron yhteydessä annettu mitään aikarajoituksia, eikä tietenkään ollut tiedossa kevättalven poikkeustilanne-
        Oleellisinta on myös se, että ko. tilalla ei ole kenelläkään muulla käyttöoikeutta, se on suoja-aluetta vilkasliikenteisen tien välissä , jossa on myös bussipysäkki heti rajan takana. Siksi toiseksi a inakin hoitovelvollisuus on ollut vuosikymmeniä ko. asunnon omistajalla ko. päädyn osalta.
        Lisäksi tilannetta tulee verrata muiden osakkeenomistajien oikeuksiin ja velvollisuuksiin ja pihojen hallintaoikeuksiin.
        Sekä laissa että yhtiölaissa (yleisessä) on selvästi myös sanottu, että riita-asioissa verrataan siihen millainen hyöty tai haitta kummallakin osapuolella on ko. riidan alaisen toiminnan suhteen, Tässä tapauksessa kenellekään yhtiössä ei ole minkäänlaista haittaa esim. ainakaan parin viikon lisä-ajasta, eikä edes hyötyä ko. aidan siirrosta, mutta asianomaiselle osakkaalle se on hyvin tärkeä, miten ja koska aidan siirto tapahtuu, kenen toimesta ja miten sitä voi jatkossa itse hyödyntää. Sekä terveysriski jo ko aidan pakkosiirto ,joka tuntuu lähinnä jo varkausilmoitukselta ja vielä ilmaisella kuljetuksella. Terveysriski sekä psyykkisesti että fyysisesti, kun ei oikein muu auta kuin mennä itse selkävammaisena siirtämään ko. aita jonkun avustaman. pakkasella ja karanteeniaikaan tai antaa "ryöstää" se.

        Jonkinlaisesta anastushalusta ko. tapauksessa kertoo jo sekin, että lisäaikaa ei pyynnöstä huolimatta ole haluttu/voitu antaa. Ko. aita on tehty siten, että sen voi rikkomatta täysin aitaa jakaa ainakin kahdeksi elementiksi. ruuveja irrottamalla. Tosin painavia ovat jaetut osatkin, mutta vievät vähemmän tilaa. Rivitalossa on pyöristettynä 40 asuntoa ja mahdollisuus verrata muiden osakkaiden oikeuksiin ja pihojen siisteyteen. Asunnot sijaitsevat Pirkanmaalla ja uutta lunta on viime päivinä tullut joka päivä, voimakas tuuli ja maa jäässä. Edustaako tämä sitä hyvää hallintaa ja lisää asumisviihtyvyyttä ja lähimmäisten auttamishalua.

        Kaikki kiireetön toimintahan tulisi jättää myöhemmäksi, puhumattakaan vuodenajan sopimattomuudesta kuten ko. tapauksessa. Hallinnon taholta on tehty kyllä virhe jo siinäkin suhteessa. Tässä tapauksessa olisi ollut hyvän hallinnon mukaisesti ihan ystävällisesti kysyä puhelimitse tai sähköpostilla, mitä ko. henkilö on suunnitellut ko. aidan suhteen ja koska se olisi mahdollista saada pois takaseinältä. ja tarvitseeko ko. henkilö apua, kun 70 on jo mittarissa.

    • Anonyymi

      Lähes kaikki sairastuvat koronaan, kyse on vain siitä milloin se tapahtuu, nyt vai syksyllä. Rokote saadaan vasta vuoden päästä, jos siihen asti pystyy välttelemään, niin sitten voi selvitä ilman sairastumista.

    • Anonyymi

      Putkiremontti ei ole mikään autuaaksi tekevä asia, vesivahingot jatkuvat samallatavalla sen jälkeenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      197
      7051
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      50
      2677
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2209
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1563
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      139
      1536
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1180
    7. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      18
      1137
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      37
      1114
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1097
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      48
      1001
    Aihe