RISKIRYMÄT

Riskiryhmään kuuluvan ei kannata mennä kauppaan 6-7välillä Supermarket Tarmolan parkkipaikka oli klo 6.15 täynnä autoja.
70875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Mitä autoja siellä on, asiakkaita vaiko jotain muita?

Äänestä

Tasavallan Presidentin haastattelussa Radio Suomessa Niinistö puhui viisaita sanoja, lainaus:

"Minä luulen, että tällainen urheus päättyy viimeistään sairasvuoteella ja voi tulla mieleen, olisiko pitänyt sittenkin olla varovaisempi. Pahimmillaan urheus johtaa siihen, että läheiset ovat viereisellä pedillä."

Kannattaa siis noudattaa annettuja ohjeita, etenkin ikäihmisten ja riskiryhmiin kuuluvien. Näsin S-Market tänä aamuna silminnäkijän kertoman mukaan täynnä "varttunutta väkeä"

Äänestä
  • Ne ei nuo ikääntyneen setämiehen puheet aina niin järkeviä ole olleet.
    Tuosta kauppojen "mummotunnista", ei ihan heti tule mieleen älyttömämpää ohjetta.
    Toki sen ymmärrän, että kauppias haluaa kaikesta vanhentuneesta ylijäämä tavarasta eroon ja tietysti priiman hinnalla mutta sitä en ymmärrä miksi joku ikäryhmä sitä jopa pakotetaan ostamaan.
    Jos ja kun kaupasta edes jotenkin tuoretta tavaraa haluaa ja että sitä hyllyssä edes on, niin huomattavasti myöhemmin sinne on -iästä riippumatta-mentävä kuin aamulla klo. 6-7.
    Ne Näsin ässän "varttuneemmat asiakkaat" ovat aivan oikeassa antaessaan piupait moisille "mummotunti" ohjeille.
    Tämä iso peffainen pullosilmä tytön hupakko joka päämisterin pallilta tyhmyyksiään jakelee on jostain syystä keksinyt alkaa puhumaan ikäihmisten "suojelusta" vaikka käytäntö jo pidemmän aikaa on ollut ikääntyneiden sorsiminen ja sairaustapauksissa hoitamatta jättäminen.
    Mistä siis nyt tämä valtaisa muka välittämisen tarve?

    Äänestä

  • Eläkeläiset ovat munanneet itsensä. Eivät usko sääntöjä ja ohjeita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eläkeläiset ovat munanneet itsensä. Eivät usko sääntöjä ja ohjeita.

    Eipä usko moni muukaan! Kaikki kotiin niin virus hellittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eläkeläiset ovat munanneet itsensä. Eivät usko sääntöjä ja ohjeita.

    "Eläkeläiset ovat munanneet itsensä."
    Munanneet, miten?
    Eläkeläisethän liikkuu vain kotinsa ja sen halvimman alepan välillä ja senkin pääkumarassa rollaattoriinsa nojaten ja huivi suun edessä. Liikkuma ajankohtakin on sellainen, että geelitukka juppi siihen aikaan vetää sikeitä edellisen illan baarireissun hoidon lakanoissa.
    Joten todellinen munaaja/tartuttaja löytyy aivan muualta kuin eläkeläisistä.

    Äänestä

Nåååå voi voi ,, ,,,

Äänestä
  • Olihan Silminnäkijä kin itse paikalla... Olis pysynyt pois... Rauhoituka hyvät ihmiset.. Turhan päiväst juoruilu..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olihan Silminnäkijä kin itse paikalla... Olis pysynyt pois... Rauhoituka hyvät ihmiset.. Turhan päiväst juoruilu..

    Niin herää kysymys kenen Luvalla Silminnäkijä liiku Marketin alueella... SINÄPÄÄ kysymys

    Äänestä

Paras aika mennä ruokakauppaan on suunnilleen klo 8 aikaan. Joudun käymään tuohon aikaan kaupassa kerran viikossa vapaaehtoistyöni vuoksi, eikä silloin ole koskaan ruuhkaa normaaliaikanakaan. Mutta kannattaa poistua hyvissä ajoin ennen klo 9 kun kaljaveikot tulee täydentämään varastoaan.

Äänestä

Missä noin aikasin edes on kaupat auki?

Äänestä

Taidan menä veikon kans kalja ostoksille ..

Äänestä
  • Niinpä.
    Silti ne 70 ikäiset on kaiken pahan alku ja juuri jos on uskominen THL luiskaotsa "asiantuntijoita" tai silmät tapillaan TV: ssä vouhkaavaa mistään mitään ymmärtämätöntä tytön hupakkoa.

    Äänestä

  • Uusimaa+lehdessä+tänään+mielenkiintoisia+korona+uutisia.+Nesteen+suurseisokki+tänä+vuonna+kutistuu+yli+sadalla+miljoonalla+eurolla.+Siinä+monet+aliurakoitsijat,+vähittäiskaupat+ja+hotellit+haukkaavat+pastaa.+Ei+sitä+fyrkkaa+Porvooseen+tulekaan+niin+paljon+kuin+on+odotettu.Lehdellä+tiedossa+Porvoon+seudulta+neljä+korona+tartuntaa.+niistä+kaksi+Sipoosta,+yksi+pelastuslaitokselta+ja+yksi+nesteen+urakka+firmalta.+Muita+tartunnan+saaneita+on+mutta+niistä+ei+tietoa.+Päiväkodeista+ja+kouluista+poissa+90+%+lapsista.+Ikävä+juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä.
    Silti ne 70 ikäiset on kaiken pahan alku ja juuri jos on uskominen THL luiskaotsa "asiantuntijoita" tai silmät tapillaan TV: ssä vouhkaavaa mistään mitään ymmärtämätöntä tytön hupakkoa.

    Todella naurettavaa, "ikäihmisten suojelua "muka!Kaikkien muiden suojelua tämä on, yrittävät pitää ikäihmiset poissa sairaaloista että paikkoja riittää muille. Siitä on kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todella naurettavaa, "ikäihmisten suojelua "muka!Kaikkien muiden suojelua tämä on, yrittävät pitää ikäihmiset poissa sairaaloista että paikkoja riittää muille. Siitä on kysymys.

    "Todella naurettavaa, "ikäihmisten suojelua"
    Tuo ikäihmisten "suojelu" höpötys on naurettavuudessaan tältä kettutyttö huulipuna hallitukselta aivan uskomaton rimanalitus.
    Kaikkihan tiedämme, että 70 väestönosa on valtava taakka ja rasite yhteiskunnalle josta julkinen terveydenhoito on vuosikausia pyrkinyt pääsemään, eroon arvauskeskuksen lääkärin "diaknoosilla" ota burana, mene kotiin äläkä vaivaa/rasita julkista terveydenhoitoa olemassa olollasi.
    Joten ihmetys on nyt suuri tuosta isopeffaisen seisovasilmäisen ministerin mäkätyksestä, että ikäihmisiä tässä pyritään ensisijaisesti "suojelemaan".
    Hakematta nousee mielaan ajatus, että kyseessä on normaali päättävässä asemassa olevan henkilön tietoinen valehtelu.

    Äänestä

Riskiryhmään kuuluvan ei kannata mennä Porvoon sairaalan päivystykseen.... Sieltä ei saa apua. Laiskat ja osaamattomat hoitajat vain juoruavat keskenään, potilaita ei hoideta, hoitoa pitkitetään ja palvelu on ala-arvoista. Lääkäreitä hoitajien tilalle..... Ja paljon. Hoitajia oi irtisanoa. Loppuisi juoruilu, laiskottelu ja turha velttous..... Julkisen sektorin taso on Porvoossa äärettömän huono. Ihmiset saa palkkansa tyhjästä.

Äänestä

Kaljan myynti pitäisi sallia 6-7 välillä 70 riskiryhmälle. (henkkari) Niin jospa saataisiin kaikki 70 vanhukset kaupoille aamutuimaan.

Äänestä

Miten on mahdollista, että vanhemmat ja isovanhemmat eivät tajua, että koululaisen paikka ei ole isovanhempien luona etäkoulussa, jos vanhemmilla on esim. oma yritys ja lapsen kouluunvienti on vähän hankalaa. Nyt on isovanhemmat kotona etätöissä ja hoitavat lapsenlapsiaan.
Eräs mummi, jo suunnittelee lähtevänsä Helsingistä Turkuun tapaamaan lapsenlastaan, kun on etätöissä ja hommia ei taida olla.
Myöskin muut isovanhemmat eivät pysy erossa lapsenlapsistaan, kun vanhemmat rahtaavat lapsiaan heille kylään!
Miten ihmeessä tämä saadaan loppumaan!

Äänestä

Pysykää kotona!

Ne pitää jättää hoidon ulkopuolelle joita säännöt ei kiinnosta.

Nettiin pitäisi laittaa palvelu, missä voi ilmoittautua hölmöksi ja samalla voisi allekirjoittaa hoitamattomuussopimuksen. "Ei kiitos, en halua mitään hoitoa! Haluan ehdottomasti jatkaa hölmöilyäni."

Ikävää piittamattomien läheisille jos sattuu läheinen sairastumaan vakavasti.

Äänestä

Ne joita ei kiinnosta ja haluaa ehdottomasti jatkaa elämäänsä normaalisti pitäisi kiikuttaa hölmöjen korona-saarelle. Siellä kaikki voisivat jatkaa normaalia elämäänsä elämän loppuun asti. Amen.

Äänestä
  • Miksi katsot, että tervejärkiset pitäisi jonnekin saarelle kiikuttaa?
    Normaalielämän jatkaminen on täyspäisille nyt sikäli aiempaa mukavampaa, että niin teillä kuin liikkeissäkin on mukavan väljää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi katsot, että tervejärkiset pitäisi jonnekin saarelle kiikuttaa?
    Normaalielämän jatkaminen on täyspäisille nyt sikäli aiempaa mukavampaa, että niin teillä kuin liikkeissäkin on mukavan väljää.

    ei se toi sun järki kovin terveeltä vaikuta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei se toi sun järki kovin terveeltä vaikuta?

    Kannatatko tosissasi ajatusta , että näissä poikeustilanteisa järkensä säilyttäneet pitäisi jonnekin "saarelle" toimittaa?
    Mietis nyt vielä kerran.

    Äänestä

Korona ei ole kunnolla edes alkanut, vielä.
Moneen perheeseen tulee vielä viikatemies vierailulle,
lähiaikoina,.
Musta enkeli vie monen monta, pientä päivänsankaria mukanaan.

Äänestä

Jess! Uusimaan rajat kiinni!

Äänestä
  • Ei yhtään mitään hyötyä rajojen sulkemisesta, kyllä se tauti on levinyt jo muuallekin

    Äänestä

Jess! Uusimaan rajat kiinni!

Äänestä

Miksi yli seitsenkymppiset ei voisi liikkua. ovat veronsa ja sairaskassa maksunsa maksaneet jos tämän ikäinen sairastuu tai jolla on perussairaus ei niitä hoideta.

Äänestä
  • Kyse on siitä, että kukaan ei saa liikkua iästä riippumatta. Oletko ymmärtänyt vai oletko vain itsekeskeinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse on siitä, että kukaan ei saa liikkua iästä riippumatta. Oletko ymmärtänyt vai oletko vain itsekeskeinen?

    Äläpäs nyt omia sääntöjäsi yritä kehittää. Liikkumisrajoitukset koskee vain 70 ja jonkin perussairaiden omaavaa.
    Itsekeskeisen näet kun katsot peiliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äläpäs nyt omia sääntöjäsi yritä kehittää. Liikkumisrajoitukset koskee vain 70 ja jonkin perussairaiden omaavaa.
    Itsekeskeisen näet kun katsot peiliin.

    Tyhmyyttä ei voi parantaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmyyttä ei voi parantaa

    Mainitsemasi parantumaton ominaisuus on tosiaankin yleinen itsekeskeisten kansalaisten keskuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse on siitä, että kukaan ei saa liikkua iästä riippumatta. Oletko ymmärtänyt vai oletko vain itsekeskeinen?

    "Kyse on siitä, että kukaan ei saa liikkua iästä riippumatta."
    Nythän on niin, että SPR ja joku epämääräinen siskot ja simot järjestö tarjoaa "apuaan" ikäihmisille mm. kaupassa ja apteekissa käyntiin.
    Eli tyhmyydessään muodostavat idioottien "terveiden" alle eläkeiän olevien oireettomien, mutta silti potentiaalisten tartuttajien taudin levittäjien, kauppakassien mukana leviävän taudin ikäihmisiin levittämisen.
    Joten aiheellinen kysymys, miksi terveen toimintakykyisen 70 henkilön pitäisi näitä "vapaehtoisia" käyttää ja näin, pahimmassa tapauksessa, itselleen tartunta hankkia?
    Tiedän ja osin ymmärrän, että väistöryhmä 70 on nykytulkinnan mukaan ylijäämäkamaa josta olisi nopeasti eroon päästävä, mutta pitääkö se yrittää tehdä näinkin läpinäkyvällä tavalla?

    Äänestä

Taidat puhua 18 -19 välisestä ajasta eihän 6-7 ole vielä mikään kauppa auki

Äänestä
  • Kaikki suurimmat Porvoolaiset marketit on ottaneet käyttöön ns "mummotunnin" eli kauppa aukeaa aamulla klo.6.00 ja ensimmäinen tunti on tarkoitettu 70 ja muille riskiryhmään kuuluville asikkaille.

    Äänestä

Rupeaa koronaviruksen heijastusvaikutukset olemaan totta Porvoossakin. Kaupunki suunnittelee lomauttavansa 217 työntekijää vai joko on päätöskin. Ensto lomauttaa. Taidetehdas sulkeutuu kokonaan. Poliitikot eivät kommentoi.

Äänestä

Miten Kilpilahdessa? Esim. assland?

Äänestä

Ylemmät toimihenkilöt toivottavasti etänä ja muutkin th mutta labrat, ei kai ne voi tai muut työntekijät?

Äänestä
  • Niin?

    Äänestä

Vieläkö nämä vapaaehtoiset käyvät kaupassa riskiryhmien puolesta?

Äänestä
  • Eiköhän nämä "vapaehtoiset" ole jo tähän mennessä lähes jokaiselle "riskiryhmäläiselle" viruksen ihan kotiin kantaneet, joten kaikki tarpellinen taudin levittämiseksi on heidän osaltaan jo tehty.

    Äänestä

Kuulinko oikein että kaupungin sisäliikunta tiloissa on käytettävä lärvinaamaria. Onko tästä jossain tietoa.

Äänestä
  • Noinhan tuo sosiaalitantta uusimaa lehdessä kertoi päätöksen olevan.
    Vain liikuntasuoritteen aikana maskia ei tarvitse pitää.

    Äänestä

Hoitsuliiton pomo porvoolainen Rytkönen käy työmarkkinasotaa kesken koronaepidemian. Vääristelee tosiasioita. Terveydenhuoltoväki ei voi huonosti. HUS-piirin henkilöstötutkimus joulukuulta kertoo, että työolot eivät ole juurikaan huonontuneet.

HUSin sairaaloissa on hoidettu 9 kuukauden aikana 1080 koronaviruspotilasta. Aika vähän. Peti- ja terminaalipaikat ovat riittäneet. Muutama päivä sitten Porvoon sairaalassa ei ollut yhtään koronapotilasta.

Äänestä
  • Tarkkavainuinen mimmi tämä Rytkönen. Silloinhan se on taottava kun rauta on kuumaa. Vertaappa vaikka takavuosien jäänmurtaja henkilökunnan palkankorotus vaatimuksia, jopa lakolla uhaten, pahimpien talvikuukausien, lue paksumman jään aikaan.
    Milla-Riikassa selvää poliitikko ainesta. Kuinka pitkälle vielä pääseekään, aika näyttää.

    Äänestä

Porvoossa aloitetaan koronaviruksen ehkäisyrokotukset vasta 11.1 eli kahden viikon päästä. EU-maissa ja Helsingissä rokotteita ryhdyttiin piikittämään jo 27.12. Mikä Porvoossa viivästyttää rokotusten aloittamista?

Ei taida olla kukaan vastuussa.

Äänestä
  • Onhan se siunattu asia, että edes pariviikkoa on mahdollisuus seurata rokotteen vaikutusta ennen kuin se on (terveydenhoitoalalla?) pakollinen ottaa.
    Vastuu on jokaisella itsellään. Tosin terveydenhoitoalalla tuo oma harkinta taitaa olla lähinnä hampaita naurattava vitsi.

    Äänestä

Se on selvä, että ihan kaikille rokote ei sovellu, mutta varmaan yli prosentille. Itse otan sen, kun vuoroni tulee sikäli kuin rokotetta on vielä silloin saatavilla. Ei tämä kuljetus-, jakelu- ja rokoteketju toimi täydellisesti.

Suomi voi jäädä vielä Mopen osille.

Äänestä
  • Korjaus: ....mutta varmaan yli 95 prosentille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korjaus: ....mutta varmaan yli 95 prosentille.

    Aivan turhaan korjailit, tuo alkuperäinen prosentti on varmasti lähempänä totuutta.
    Kyllä täysin vastuutaan kantamaton lääkefirma myös suomen miljoonat haluaa, joten litkua kaikille halukkaille jossain vaiheessa varmasti on tarjolla.
    Haluaako olla vähintäänkin arveluttavan, vaikutuksiltaan täysin tuntemattoman rokotteen koekaniini, on jokaisen omassa harkinnassa.

    Äänestä

Porvoon terveydenhuollon rokotuskapasiteettia syö se, että ympäristökuntien asukkaat rokotetaan Porvoossa. Se hidastaa porvoolaisten rokotteen saamista. Maksajista ei ole hallintoalamaisilla tietoa.

Äänestä

Rokotteen jakelussa on jo ongelmia ennen kuin yksikään porvoolainen on sitä saanut.Suomi aloitti rokotukset etanan vauhdilla 27.12. Porvoo vasta 11.1. On mallillaan tääkin touhu.

Äänestä
  • Mitä sillä on väliä koska aloittaa? Kuten tänään uutisissa mainittiin, haittavaikutuksista jo alkaa tietoa tihkumaan vaikka sitä varmasti yritetään pontevasti torjua.
    Joten sitä parempi mitä pidempään rokotteen saanti viivästyy, hyödylliset idiootit kyllä jaksaa odottaa ja tervepäisillä on aikaa pohtia turhan jopa/tai vaarallisen rokotteen tarpeellisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sillä on väliä koska aloittaa? Kuten tänään uutisissa mainittiin, haittavaikutuksista jo alkaa tietoa tihkumaan vaikka sitä varmasti yritetään pontevasti torjua.
    Joten sitä parempi mitä pidempään rokotteen saanti viivästyy, hyödylliset idiootit kyllä jaksaa odottaa ja tervepäisillä on aikaa pohtia turhan jopa/tai vaarallisen rokotteen tarpeellisuutta.

    "Mitä sillä on väliä koska aloittaa?" Tottakai se on turvallisempaa, mitä aiemmin saa koronarokotteen ja sitten toisen, jos tarvitaan. Ehdotan, että siirrät oman rokotteen ottosi vuoteen 2023 ja pysyttelet sitä ennen luukussasi.

    Porvoossa menetetään kaksi viikkoa rokotusaikaa esimerkiksi Kymenlaaksoon verrattuna. Sen takia tulee tarpeettomia tartuntoja.

    Minä luotan rokotuksiin. Olen niitä saanut lähes joka lähtöön. Miljoonissa rokotuksissa on tapahtumia, joissa jollekin voi tulla vähäksi aikaa epämukava olo. Armeijan käynyt mies kestää sellaisen nillittämättä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mitä sillä on väliä koska aloittaa?" Tottakai se on turvallisempaa, mitä aiemmin saa koronarokotteen ja sitten toisen, jos tarvitaan. Ehdotan, että siirrät oman rokotteen ottosi vuoteen 2023 ja pysyttelet sitä ennen luukussasi.

    Porvoossa menetetään kaksi viikkoa rokotusaikaa esimerkiksi Kymenlaaksoon verrattuna. Sen takia tulee tarpeettomia tartuntoja.

    Minä luotan rokotuksiin. Olen niitä saanut lähes joka lähtöön. Miljoonissa rokotuksissa on tapahtumia, joissa jollekin voi tulla vähäksi aikaa epämukava olo. Armeijan käynyt mies kestää sellaisen nillittämättä.

    Korona rokotteen turvallisuudesta ei ole minkäänlaisia takuita, joten miksi sitä pitäisi täyspäisten turhanpäiten ottaa?
    Ehdotuksestasi huolimatta en rokotetta tule ottamaan, en2023 enkä sen jälkeen.
    Vaikka se sinua vietävästi harmittaa, liikun asunnon ulkopuolella nyt ja tulevaisuudessa kaikissa niissä paikoissa jotka kulloinkin katson tarpeelliseksi,

    Mistä olet saanut päähäsi, että rokote estäisi viruksen tarttumisen?
    Selvitä nyt hyvä hölmö itsellesi se mitä rokote mahdollisesti estää ja mitä ei.
    Sinua ja minua viisaampien mukaan rokote voi estää taudin vakavaan muotoon sairastumisen, mutta EI mitenkään estää rokotetulle viruksen tarttumista eikä sitä ettei rokotettu virusta edelleen levittäisi. Kun ajatellaan kaltaisiasi rokoteuskovaisia jotka varmasti rokotteeseen uskoen katsovat olevansa virukselle immuunia ja käyttäytyvät sen mukaan niin tuloshan on se, että ovat viruksen suhteen ns superlevittäjiä. Joten Porvoon tartuntatilanteen suhteen, sen parempi mitä pidempään rokotteen saaminen tänne kestää.
    Luotat rokotuksiin, hyvä- miksi siis alat alatyylisesti nimittelemään ja "ohjeistamaan" rokotteisiin oikeutetusti vähemmän luottavia?
    Pidätkö esim. narkolepsiaa vain "vähän aikaa kestävänä epämukavana olona"?
    Ehdotan sinulle rokotteisiin ja niiden mahdollisiin "epämukavuuksiin" tutustumista ettet noin pahoin potaskan puhumiseen tulevaisuudessa erehtyisi.
    Armeija on kyllä yli puolivuosisataa sitten käyty ja sen aikaiset "piikkisulkeiset" ei mitään "nllittämistä" aiheuttaneet, ei silloin eikä sen jälkeen.

    Äänestä

Kyllä minä suomalaiseen terveydenhuoltoon luotan rokotuksineen. Piikin saatuani voin hyvällä omalla tunnolla tavata tuttavia. Ei ole tiedossani, koska tämä tapahtuu.

Äänestä
  • Muistanet, että piikki ei estä tartuntaa ja sitä ettei piikitetty tartuta muita. Siitä sitä sietääkin hyvä omatunto olla, kun rokotteeseen luottaen tuttavalleen tartunnan aiheuttaa.
    Rajoitteet ja terve järki ovat rokotetta huomattavati parempi vaihtoehto korona viruksen torjunnassa.

    Äänestä

  • Paikallisen aviisin mukaan kaupungin johtoryhmä kokoontuu jonain päivänä pohtimaan rajoituksia.
    Ujulan arvion mukaan rajoitukia on syytä jatkaa ainakin nykyisessä laajuudessa. Mulkosilmä Marin tämän illan uutisissa ennakoi, että entistä tiukemmat rajoitukset , jotka siis koskisi kokomaata, alueelisesta korona tilanteesta riippumatta, olisi julistusta vaille valmiit käyttöön otettaviksi.

    Äänestä

Porvoossa onkin nyt tällainen rokotusjärjestys Uusimaan mukaan:

Sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvien 65-69-vuotiaiden rokotukset käynnistyvät Porvoossa torstaina 11. helmikuuta, Porvoon kaupunki tiedottaa.

Ryhmän rokottaminen alkaa, koska alle 70-vuotiaille soveltuvaa Astra Zenecan rokotetta saadaan tälle ja ensi viikolle noin 600 annosta.

Yli 80-vuotiaiden rokotukset jatkuvat noin 200 rokotteella per viikko. Näillä näkymin 70-80-vuotiaiden rokotukset käynnistyvät maaliskuussa, kaupunki kertoo.

Äänestä
  • Noinhan lehdessä luki.
    Tuotakin mielenkiintoisempi oli saman artikkelin uutinen, että Näsin kuntoutuskeskuksen osasto 2:n henkilökuntaan kuuluvalla on varmistunut korona tartunta.
    Lehdessä mainittiin ettei tartunnan saanutta ollut rokotettu koska hän kuului ensimmäisten joukossa koronarokotteen saavien kriitiseen henkilöstöön.
    Noin maalaisärjellä ajeteltuna tuossa on painovirhe paholainen ja pitäisi olla niin, että henkilö oli rokotettu.
    Jos ja kun todennäköisesti näin on, kiinnittyy huomio siihen ettei se rokote suojaakkaan tartunnalta vaikka yllättävän moni näin tuntuu uskovan.
    Mitäpä noista sanoi jätkä häistä, onhan rokotteen ottaminen vapaehtoista.

    Äänestä

Se on kerrottu kaikille koko ajan, täysin avoimesti joka puolella, ettei rokote todennäköisesti estä saamasta tartuntaa, mutta tod. näk. estää vakavan tautimuodon.

Äänestä
  • Juuri näin on kerrottu mutta, lueppa aiheeseen liittyviä palstoja niin suurin osa saarnaa rokotteen puolesta juuri sillä argumentillä, että se estäisi tartunnan.
    Virusmuunnosten kyseessä ollen tuokin todennäköisyys, että taudin vakava muoto rokotteella estyisi on muuttumassa entistä epävarmemmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin on kerrottu mutta, lueppa aiheeseen liittyviä palstoja niin suurin osa saarnaa rokotteen puolesta juuri sillä argumentillä, että se estäisi tartunnan.
    Virusmuunnosten kyseessä ollen tuokin todennäköisyys, että taudin vakava muoto rokotteella estyisi on muuttumassa entistä epävarmemmaksi.

    Aivan. Sitten vaan uutta piikkiä lihakseen pari kertaa vuodessa, kenties loppuelämän ajan. Uusia virusmuunnoksia tulee ja niihin uusia rokotteita luultavasti koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan. Sitten vaan uutta piikkiä lihakseen pari kertaa vuodessa, kenties loppuelämän ajan. Uusia virusmuunnoksia tulee ja niihin uusia rokotteita luultavasti koko ajan.

    Onhan jo tämä influenssa rokote jokavuotisena niin mikäpä ettei koronakin voisi siksi muotoutua.
    Joten halukkaille uusi piikki ja mahdolliset uudet haittavaikutukset, valinta on vapaa.

    Äänestä

Koronarokotteista on pulaa. Valmistajat eivät ennätä tuottamaan lupaamiaan määriä rokotteita. Jos rokotteita ruvetaan kohdentamaan muualle, porvoolaiset ovat taatusti kärsijöitä. Meillä on tartuntoja vähän, joten meidän rokotemääristä voidaan leikata. Tätä ei sanota ääneen mutta näin se menee. Seurauksena on Porvoossa jokunen tautitapaus enemmän, kenties kuolemakin.

Äänestä
  • Mitä väliä sillä on jos rokotteiden saatavuus hieman vaihtelee?
    Eihän se rokote mitenkään "autuaaksi" tee. Eihän sillä ole oikeastaan mitään muuta vaikutusta kuin mahdolliset haitta vaikutukset. Ottakoon ken haluaa.
    Rokottamattomuus ei yhtäkään tautitapausta lisää eikä rokote yhtäkään sairastumista estä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä väliä sillä on jos rokotteiden saatavuus hieman vaihtelee?
    Eihän se rokote mitenkään "autuaaksi" tee. Eihän sillä ole oikeastaan mitään muuta vaikutusta kuin mahdolliset haitta vaikutukset. Ottakoon ken haluaa.
    Rokottamattomuus ei yhtäkään tautitapausta lisää eikä rokote yhtäkään sairastumista estä.

    Juuri näin kirjotelet fakta.. Tyckäystä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Riskiryhmään kuuluvan ei kannata mennä kauppaan 6-7välillä Supermarket Tarmolan parkkipaikka oli klo 6.15 täynnä autoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu