Vaikea lapsi

Pakko saada vähän purkaa pahaa oloa johonkin, ajattelin kirjoittaa tänne.

Minulla on juuri 5v täyttänyt tytär, elämä hänen kanssaan on ollut aika helvettiä viimeiset 2 vuotta, hän oli oikein ihana ja reipas kunnes täytti 3. Silloin hänestä tuli varsinainen mielensä pahottaja eikä sille näy loppua. Kaikki päivät hän tiuskii, huutaa ja kiukuttelee, en muista milloin on viimeksi ollut hyvä päivä tai edes hyvä hetki, aina on kaikki huonosti ja perusilme suupielet aleaspäin. Hän pahottaa mielensä esimerkiksi siitä jos sanot jotain eri tavalla kuin hän olisi halunnut tai katsot väärin, siitä sitten murjottaakin tunteja kunnes keksii uuden asian josta pahottaa mielensä. Varsinkin isäänsä hän tökkii ja ärsyttää niin kauan että alkaa hermostuttaa.

Joka paikasta lähdetään huutavan lapsen kanssa kun ei mistään haluaisi lähteä. Ulos lähteminen on aina hirveä työmaa kun pukeminen tai oikeastaan kaikki mitä hän tekee kestää, kestää, kestää ja kestää. Mikään ruoka ei kelpaa, kaikki on pahaa vaikka saisi sellaista mitä on pyytänytkin.

Harrastuksiakin hänelle on koitettu järkeillä mutta niissä hänestä on kuoriutunut itse surkeus, kun pitäisi päästää vanhemmista irti, alkaa huuto eikä suostu menemään toisten kanssa, hän on päiväkodissa, sinne menee kyllä. Kaikki hänen kanssaan tekeminen on todella vaikeaa, hän komentelee kaiken aikaa kun jotain tehdään. Jos hänen kanssaan pelaa tai leikkii jotain, mikään ei riitä, sitä täytyisi tehdä sitten koko ajan. Jos liikutaan kotoa johonkin muulla kuin autolla, on matkan teko yhtä tuskaa, kävellenkin kun mennään, alkaa 100m jälkeen kitinä ja vinkuminen että hän ei jaksa, vaikka kotona jaksaisi sisällä juosta koko päivän.

En todella tiedä mitä tehdä ja voinko tehdä mitään tai mitä olen tehnyt väärin. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla mutta ei vaikutusta. Ei nää varmaan oo isoja asioita mut asioita kuitenki mitkä alkaa tekee mut hulluksi, ei ton lapsen kans suju mikään. Ei vaan jaksaisi enää tuota käytöstä. Sitä että olen paska äiti, ei tarvi tulla sanoon, se tiedetään jo.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ovatko perusasiat kunnossa: ruoka, uni, ulkoilu, rajat ja rakkus? Onko allergioita tai muita vaivoja?

Tapahtuiko jotakin erikoista, kun hän oli 3-vuotias?

Äänestä
  • Mielestäni perusasiat on kunnossa. Ruokaa saa kyllä, päiväkodissa se kolme ateriaa, kotona on ruokaa tarjolla, kotona vaan ei mikään kelpaisi. Uskon että uniasia on kunnossa, alkaa iltaisin ajoissa nukkumaan ja aamuisin herää itsekseen ennen kuin joutuisin herättämään päiväkotiin. Allergioita eikä vaivoja ei ole, hän on täysin terve. Rajoja ja rakkautta on parhaamme mukaan annettu, hänelle on asetettu selkeitä rajoja ja niistä pidetään kiinni, rakkauttakin varmasti saa. Olen miettinyt vaikuttaisiko hoidossa olo, kostaisi jotenkin kun ei saa olla aina vanhempien kanssa kun olemme töissä mutta esim kuukauden kesälomalla tilanne on sama tai pahempi, saattaa silloin kiukuta enemmänkin kun hänen kanssa ollaan enempi. Tämäkin päivä alkoi tiuskimisella ja kiukuteltiin, käskin kertomaan että miksi tekee niin, syyksi sanoi että kun hänen kanssaan ei tehdä mitään.. Siis mitä, hänelle ei riitä mikään, lähes kaikki vapaa aika hänen kanssaan touhutaan jotain, hyvin vähän on hetkiä kun hänen itsekseen täytyisi olla.

    Silloin kun 3 täytti ei tapahtunut mitään normaalista poikkeavaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pakko saada vähän purkaa pahaa oloa johonkin, ajattelin kirjoittaa tänne.

Minulla on juuri 5v täyttänyt tytär, elämä hänen kanssaan on ollut aika helvettiä viimeiset 2 vuotta, hän oli oikein ihana ja reipas kunnes täytti 3. Silloin hänestä tuli varsinainen mielensä pahottaja eikä sille näy loppua. Kaikki päivät hän tiuskii, huutaa ja kiukuttelee, en muista milloin on viimeksi ollut hyvä päivä tai edes hyvä hetki, aina on kaikki huonosti ja perusilme suupielet aleaspäin. Hän pahottaa mielensä esimerkiksi siitä jos sanot jotain eri tavalla kuin hän olisi halunnut tai katsot väärin, siitä sitten murjottaakin tunteja kunnes keksii uuden asian josta pahottaa mielensä. Varsinkin isäänsä hän tökkii ja ärsyttää niin kauan että alkaa hermostuttaa.

Joka paikasta lähdetään huutavan lapsen kanssa kun ei mistään haluaisi lähteä. Ulos lähteminen on aina hirveä työmaa kun pukeminen tai oikeastaan kaikki mitä hän tekee kestää, kestää, kestää ja kestää. Mikään ruoka ei kelpaa, kaikki on pahaa vaikka saisi sellaista mitä on pyytänytkin.

Harrastuksiakin hänelle on koitettu järkeillä mutta niissä hänestä on kuoriutunut itse surkeus, kun pitäisi päästää vanhemmista irti, alkaa huuto eikä suostu menemään toisten kanssa, hän on päiväkodissa, sinne menee kyllä. Kaikki hänen kanssaan tekeminen on todella vaikeaa, hän komentelee kaiken aikaa kun jotain tehdään. Jos hänen kanssaan pelaa tai leikkii jotain, mikään ei riitä, sitä täytyisi tehdä sitten koko ajan. Jos liikutaan kotoa johonkin muulla kuin autolla, on matkan teko yhtä tuskaa, kävellenkin kun mennään, alkaa 100m jälkeen kitinä ja vinkuminen että hän ei jaksa, vaikka kotona jaksaisi sisällä juosta koko päivän.

En todella tiedä mitä tehdä ja voinko tehdä mitään tai mitä olen tehnyt väärin. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla mutta ei vaikutusta. Ei nää varmaan oo isoja asioita mut asioita kuitenki mitkä alkaa tekee mut hulluksi, ei ton lapsen kans suju mikään. Ei vaan jaksaisi enää tuota käytöstä. Sitä että olen paska äiti, ei tarvi tulla sanoon, se tiedetään jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu