YLE saneeraukseen.

Ylelle on vuosien varrella kasaantunut kaikenlaista toimittaja porukkaa joista ei ole kuulunut aikoihin. Mitä he siellä puuhastelevat töikseen?
20<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Voisivat alkaa ostamaan ohjelmia yksityisiltä yrityksiltä vaikka tarjousten perusteella.
Lisäksi kaikki ohjelmat on Helsingitä käsin tehtyjä eikö maakuntien porukat voisi tehdä vaikka ajankohtaisista asioista keskusteluohjelmia ja viihdettä , nyt samat naamat niin YLEllä ja maikkareilla tehdään pienenpiirin kesken.
Mitä esin Arto N tekee muuta kuin kolmevarttia viikossa ei luulisi menevä koko viikkoa tuonlaisen ohjelman kasaamiseen.
Eikä ylellä tarvitsi olla noin montaa kanavaa riittäis TV1,2 ja teema. Radionpuolella radio suomi ja yle yksi. Muut ylen kanavat on pitkälti samoja kuin kaupallisetkin kanavat sillä erolla ettei niillä ole mainoksia. Yle vero alas.

1Äänestä
  • yksityisten suomenruotsalaisten (taidat kuulua samaan mulle kaikki heti -paskajuontajiin joiden ääni riipii korvaa; mutta kun mun isi/äiti on siellä töissä nii teidän on pakko kuunnella mua)

    Äänestä

Etkö ole huomannut ??

YLEn toimittaja haastattelee YLEn toimittajaa!! Tällaista teatteria on kaikki YLEn toispuoliset mielipidelähetykset täynnä (kutsuvat uutisiksi) . Typerää jaaritusta ja ajan kuluttamista. Jos olisi oikeaa asiaa, sen voisi esittää hyvin jäsenneltynä raporttina niinkuin joskus oli (toki hyvin punavoittoisena jo silloinkin)

Ylen asiantuntija on pääsääntöisesti YLEN (toimittajien) ASIAN tuntija, tuntee siis Ylen Asian.

YLEn valikoivaa, YLEn vihervasemmistonatsismia ja mielipidevaikuttamista.

1Äänestä
  • Ylen uutisointi näkyy kiukuttavan vasiten äärioikeistolaista änkyräukko vähemmistöä.-Mie
    tykkään että Yle koko kansan kanavana on suurin ja luotettavin mediamme. <3

    Äänestä

  • eikös sipilä ole lestadiolainen tai kokoomuslainen tai suomenruotsalainen eikä vihervasemmistolainen nyt en kulla ummarra

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylen uutisointi näkyy kiukuttavan vasiten äärioikeistolaista änkyräukko vähemmistöä.-Mie
    tykkään että Yle koko kansan kanavana on suurin ja luotettavin mediamme. <3

    Unohdit lainausmerkit: "luotettavin"; V-media - nääs!

    1Äänestä

Kyykuttävät kansaa. Nyt poistivat YLE kanavat tunein nettiradiosta. Siihen loppui Ylen kuuntelu. Sonos soittaa radiot tunein:n kautta hifi tason äänellä langattomasti, mutta YLE lopetti palvelun jonkun pikkumaisuuden takia. Ei ole tullut yleltä positiivisia ajatuksia aikoihin.

Äänestä
  • Siehän se vasta olet ´kansanedustaja´ vailla kansankannatusta eli populisti parhaasta A-ryhmän
    opportunistien venttiiliä vaille sisärenkaasta. ;) -Eiks jeh?

    Äänestä

Vakaa veroraha ja olo ilman kontrollia takaa lokoisat oltavat. Toimittelijakunta on ollut aina vihervasemmisto -tyyppistä. Samanhenkiset kokoontuvat laumaksi ja eri tavalla ajattelevat savustetaan ulos, elleivät itse tajua lähteä. Tällaista virtaahan YLEstä on ollut.

"Joukossa tyhmyys tiivistyy" ja "joukko on tyhmempi kuin joukon tyhmin jäsen" sopivat vihervasemmistolaiseen, toisiaan haastattelevaan YLE:een erittäin hyvin.

Tätä automaattirahoitusta ja kontrolloimattomuutta voi hyvin verrata erilaisten diktaattoreiden toimintamalleihin; tuossa tuokiossa uskotaan olevansa "auringon valoa"

1Äänestä

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun tuo Kiurun aloite meni heittämällä läpi eduskunnassa ja meille tavantallajille lankesi elinaikainen riippakivi YLE-verosta, kyllä kiukuttaa.

1Äänestä

Meillä ei olosi ollut ALHolin probleemaa ellei YLE olisi lähettänyt sinne toimittaja Kurosta raportoimaan miten kurjaa siellä on johon vihervasarit, hallitus ja media tarttui ylireakoiden.
Maailmassa on monia paikkoja jossa kurjuus kukoistaa ja meillä suomalaisilla ei ole mitään mahdollisuutta nostaa heitä sieltä suosta pois.
Kehitysrahatkin menevät niitä pyörittävien organisaattioiden oman toimintansa ylläpitoon ja kohdemaiden polittikojen taskuun jolloin sille kurjuudessa olialle jää vain murusia, siinä olisi Ylen tutkivalle toimittajalle työsarkaa.

1Äänestä

Ylen Ykkösaamu tänään oli nautinnollista seurattavaa, kun rauhallinen ja asiansa osaava toimittaja Pirjo Auvinen haastatteli Helsingin pormestaria Jan Vapaavuorta, joka esiintyi todella hyvin ja politisoimatta Koronaa!
Kiitokset Ylelle!

Äänestä

Tyhjän panttina huijaavat ihmisiä. Toivottavasti saavat syövän paitsi Kerttu Kotakorpi, joka on ainoa ihminen siinä talossa.

Äänestä
  • Voi kauheeta mitä sinä kirjotit. Kerttu on kylläsympis.

    Äänestä

ai niinkuin tuo "yle olohuone" jonka (paska esiintyjille ja ylen "toimittajakavereille") esiintyjille yle maksaa verovaroista. . . siis aivan uskomaton ta pas kaa. . .no ei ihmekään ettei ole varaa hankkia sairaanhoitajille "henkityssuojaimia" ja . . . "ihme göbbelsejä nämä nykyajan terveyskeskusten ajanvaraaja kapot on

Äänestä

Niinhän nämä kaikkitietävät "toimittajat (ja varsinkin urheilu sellaiset) laskuttavat suomalaisia veronmaksajia matkoistaan ja varsinkin nämä suomen "urheilijat" . Jopa herranenaikasentään matkustelevat veronmaksajien piikkiin. Siinähän teille talousrikollisille on aivan oiva tulonlähde. Aivan uskomattomia summia nämä "maailmanmatkaajat, ja veritankkausproffesoorit" verovaroista laskuttavat.

Äänestä
  • Niin ja vaikka olisi kuinka marginaalissa oleva urheilia edustamassa maata niin kyllä yleltä riittää toimittajakuntaa raportoimaan paikanpäälle vaikka huitsin nevadaan. Kustannuksista kun ei tarvitse välittää mitään kun piikki on auki.

    Äänestä

Tietyt Ylne toimitajat nostavat vain palkkaa. Yle on poliittisin perustein valittujen epäpätevien toimittajien yleisradioyhtiö. Useimmat toimittajat ovat vihervasemmistolaisia tyhjäntoimittajia. Maksamme veroina heidän palkkansa ja kaikki muutkin Ylen kulut.

Äänestä

YLEn pöhöttynyt lössäle, jostain syystä tulee mieleen Pohjois-Korea.

Äänestä

Iltapäivälehtiinkin (ja myös luultavasti HS herlin ja hänen markkinointiin) on vuosien varrella kasaantunut ei niin luotettavaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ylelle on vuosien varrella kasaantunut kaikenlaista toimittaja porukkaa joista ei ole kuulunut aikoihin. Mitä he siellä puuhastelevat töikseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu