Mielestäni paras tapa selvitä taantumasta olisi tukeva penkkien tukeminen Euroopan Unionin tuella.
Pankit voisivat sitten päättää yrittäjien kohtaloista.
Edellisen todellisen laman aikaa toimittiin juuri näin ja yhteiskunnan selkäranka kantoi pahimman laman yli.
Terveet yritykset pystyivät jatkamaan toimintaansa ja kaatuneiden ylivelkaantuneiden suomalaisten yrittäjien tilalle saatiin vakaat Euroopan unionin alueella toimivat yrittäjät.
Yrittäjällä on aina riski. Korona virus on riski muiden joukossa, jonka valistunut yrittäjä on ottanut huomioon toimintaansa suunnitellessa.
Nyt on käynyt näin ja tilanne on vain käännettävä positiiviseksi. Toisen kuolema on toisen elämä.
Pankkeja tarvitaan aina.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.