Olen sosionomiopiskelija, en halua kertoa missä koulussa tai kaupungissa. Opinnot ovat jo lähes takana ja minua jäi ihmetyttämään suuresti yksi asia. Sehän on totuus, että jokaisessa luokassa syntyy tiettyjä kuppikuntia, kaveriporukoita tai pareja, jotka tekevät kaikki ryhmätyöt keskenään. Se oli yllätys, että nämä kuppikunnat ovat todella tiukat ja vieläpä sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa.
Olin se yksi, joka ei ryhmäytynyt koko opiskeluaikana luokkaan. Ennen ei ole koskaan ollut moisia ongelmia, olen toisten kanssa hyvin toimeentuleva, osallistun ryhmätöiden tekoon ja teen sovitut tehtävät. Koulutuksen aikana oli todella paljon ryhmätöitä ja joka kerta jouduin "änkäämään" itseni ryhmään. Minua ei koskaan otettu ilman erikseen kysymistä mihinkään ryhmään. Ryhmät olivat automaattisesti olemassa ja kun opettaja kertoi ryhmätyön tulevan, ryhmät olivat jo kasassa. Minä en niihin kuulunut.
Yritin muuttaa käyttäytymistäni erilaiseksi katsoen onko vika minussa. Tilanne pysyi samana. Oli siis sama miten ja mistä aiheista juttelin luokkalaisteni kanssa vai vetäydyinkö tietoisesti syrjään. Ryhmiin pääsy ei muuttunut. Tilanne oli jopa välillä niin paha, ettei minun kanssa juteltu esim. ruokajonossa tai koulumatkalla. Tunnilla minun yli puhuttiin ja sivuutettiin täysin kun etsittii omaa ryhmää tai muodostettiin pareja. Minua ei siis käytännössä ollut olemassa heille.
Käytös oli kuin ala-astelaisilla. Tosta en tykkää, ton kaa en halua jutella. Ei voi muuta sanoa, kun että kyllä on hankala tuollaisten ihmisten tulla työelämässä toimeen, jos ei voida edes jutella ihmisen kanssa, josta ei paljon pidä.
En halua yleistää tai muuta. Kunhan ihmettelin ääneen maailman ihmeellisyyttä.
Olin se yksi, joka ei ryhmäytynyt koko opiskeluaikana luokkaan. Ennen ei ole koskaan ollut moisia ongelmia, olen toisten kanssa hyvin toimeentuleva, osallistun ryhmätöiden tekoon ja teen sovitut tehtävät. Koulutuksen aikana oli todella paljon ryhmätöitä ja joka kerta jouduin "änkäämään" itseni ryhmään. Minua ei koskaan otettu ilman erikseen kysymistä mihinkään ryhmään. Ryhmät olivat automaattisesti olemassa ja kun opettaja kertoi ryhmätyön tulevan, ryhmät olivat jo kasassa. Minä en niihin kuulunut.
Yritin muuttaa käyttäytymistäni erilaiseksi katsoen onko vika minussa. Tilanne pysyi samana. Oli siis sama miten ja mistä aiheista juttelin luokkalaisteni kanssa vai vetäydyinkö tietoisesti syrjään. Ryhmiin pääsy ei muuttunut. Tilanne oli jopa välillä niin paha, ettei minun kanssa juteltu esim. ruokajonossa tai koulumatkalla. Tunnilla minun yli puhuttiin ja sivuutettiin täysin kun etsittii omaa ryhmää tai muodostettiin pareja. Minua ei siis käytännössä ollut olemassa heille.
Käytös oli kuin ala-astelaisilla. Tosta en tykkää, ton kaa en halua jutella. Ei voi muuta sanoa, kun että kyllä on hankala tuollaisten ihmisten tulla työelämässä toimeen, jos ei voida edes jutella ihmisen kanssa, josta ei paljon pidä.
En halua yleistää tai muuta. Kunhan ihmettelin ääneen maailman ihmeellisyyttä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos olet niin vastenmielinen ihminen, että sosiaalialan ammattilaisetkaan eivät halua olla kanssasi missään tekemisisssä, kannattaisi ehkä vaihtaa alaa. Haluatko ajaa jonkun nuoren, narkomaanin yms. itsemurhaan vastenmielisellä olemuksellasi ja olemattomilla sosiaalisilla taidoillasi?Haluatko elää se tunnollasi?
Luuletko pystyväsi työssäsi ryhmätyöskentelyyn yms.?
Ehkä on parempi unohtaa haaveet sosionomin urasta.Tai vaikka tehdä itsari. Ei tuollainen ihminen missään ammatissa tässä maailmassa pärjää.Eikä se muutu vaikka kuinka internetissä itkee. Alkoholisti sinusta ainakin tulee.Tuollainen luuseri, heh-heh...
Ehkä hieman epäystävällisesti kirjotettu, sanon minä. Ja ikää oli...?
Sosionomit (keskustelun aloittaja), aika kummallista käytöstä amk:ssa. Ihmettelen hiukan, kun meiän lukiossa oli todella hyvä ilmapiiri luokissa, miten amk:ssa niin käyttäydytään, ja vieläpä sosiaalialalla. No, aina ei voi ymmärtää.
hyvin näiden "korkeakoulujen" ja niiden opiskelijoidenkin luonnetta. Luulisi tosiaan, että kuvauksesi olisi voinut olla ala-asteen oppimistilanteista....