Sanokaa vastuuttomille suoraan

Anonyymi

Jos joku sanoo menevänsä ravintolaan, liikuntaan, kampaajalle jne. Sanokaa suoraan vastuuttomasta toiminnasta. Jos yrittäjä kertoo pitävänsä liikuntapaikan auki, sanokaa suoraan että törkeää levittää tappavaa tautia. Yksikin tuttu yrittäjä soitti flunssaisena ja aikoi silti seuraavana päivänä mennä ohjaamaan tuntia. Toivottavasti on edes tavallinen flunssa...
Omissa tutuissani on joillakin vaikuttanut kun olen muistuttanut että jokainen sosiaalinen kontakti on riski. Vaikka itse sairastuisi lievästi, saattaa vaikka kaupassa sairastuttaa jonkun, jonka riskiryhmään kuuluva perheenjäsen sairastuu ja kuolee. Harva haluaa olla välillinen tappaja.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Etelä-Karjalassa todella huono korona vuosi, kaksi vaivaista tartuntaa ja nekin on eristyksissä. Koronaa on nyt todella vaikeaa, jollei mahdotonta saada mistään Etelä-Karjalassa.

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa. Jo monta päivää sitten ( silloin oli 4 todettua koronaa etelä-karjalassa) on ilmoitettu ettei eksote enää ilmoita lukuja. Eksote testaa muutenkin erittäin harvat, koska testit ei tule pitkälle täällä riittämään. Lappeenrannassa on sairaala jo valmiustilassa ja koronaan sairastuneita tulee koko ajan lisää.

        Seuratkaa tiedotusvälineitä niin tajuatte.
        Ei tarvita kuin yksi täällä tarttunut tai pääkaupunkiseudulla käynyt, joka menee liikuntapaikkaan, tartuttaa ohjaajan, joka tartuttaa useita ryhmiin tai yksityisopetuksiin osallistuneita. Korona elää myös pinnoilla!
        Ruotsi oli vain vähän yli viikko sitten tilanteessa jossa me nyt, ja nyt siellä on jo lähes sata kuollutta ja sairaalat ei pysty kohta enää hoitamaan kaikkia. Korona on nopea leviämään. Maa ja kunta toisensa jälkeen menee samaan, "ei meillä vielä sitä ole" ansaan ja kohta on jo myöhäistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Jo monta päivää sitten ( silloin oli 4 todettua koronaa etelä-karjalassa) on ilmoitettu ettei eksote enää ilmoita lukuja. Eksote testaa muutenkin erittäin harvat, koska testit ei tule pitkälle täällä riittämään. Lappeenrannassa on sairaala jo valmiustilassa ja koronaan sairastuneita tulee koko ajan lisää.

        Seuratkaa tiedotusvälineitä niin tajuatte.
        Ei tarvita kuin yksi täällä tarttunut tai pääkaupunkiseudulla käynyt, joka menee liikuntapaikkaan, tartuttaa ohjaajan, joka tartuttaa useita ryhmiin tai yksityisopetuksiin osallistuneita. Korona elää myös pinnoilla!
        Ruotsi oli vain vähän yli viikko sitten tilanteessa jossa me nyt, ja nyt siellä on jo lähes sata kuollutta ja sairaalat ei pysty kohta enää hoitamaan kaikkia. Korona on nopea leviämään. Maa ja kunta toisensa jälkeen menee samaan, "ei meillä vielä sitä ole" ansaan ja kohta on jo myöhäistä.

        Niin, käykää lukemassa thl:n sivuja. Myös karantenissa olevat.


      • Anonyymi

        Oikeasti, ihan todellako luulet että täällä ollaan turvassa koronalta. Edelleen aika moni käy pääkaupunkiseudulla tai pääkaupunkiseutulaiset täällä. Kyllä täällä jo tartuttajia on useita. Harva pääsee testeihin. Korona etenee niin että vasta parin vk sairastelun jälkeen tarvitsee sairaalahoitoa. Kaksi viikkoa sitten hus alueella ei ollut montaa testattua tapausta nyt jo satoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti, ihan todellako luulet että täällä ollaan turvassa koronalta. Edelleen aika moni käy pääkaupunkiseudulla tai pääkaupunkiseutulaiset täällä. Kyllä täällä jo tartuttajia on useita. Harva pääsee testeihin. Korona etenee niin että vasta parin vk sairastelun jälkeen tarvitsee sairaalahoitoa. Kaksi viikkoa sitten hus alueella ei ollut montaa testattua tapausta nyt jo satoja.

        Mistä tänne coronaa saisi, niin syrjäinen paikka. Eihän täällä kukaan käy. Ei ole viroista.

        et sillee


      • Anonyymi

        IDIOOTTI, ymmärrätkö mitä se tarkoittaa??


    • Anonyymi

      Suomi on kaksi viikkoa myöhässä jo. Koronaa ei pysty pysäyttämään eikä siihen edes pyritä. Taudin huippua pyritään vain tasoittamaan, että se näyttäisi mieluummin Saana tunturilta kuin K1.ltä.

      Eksote tiedotti eilen että tilanne on rauhallinen ja valmius hyvä.

      • Anonyymi

        Mutta, kaikesta huolimatta ei kannata riskerata kenenkään henkeä, tyhmillä valinnoilla!!!!!


    • Anonyymi

      Oli vähän tai enemmän niitä tartuntoja, niin ei niitä täälläkään kaivata.
      Miksi baarit ja ravintolat ovat edelleen auki, sitä ihmettelen.

    • Anonyymi

      Korona tarttuu pisara tartutana.

      • Anonyymi

        Tänäänkin kuoli aika monta influenssaan, liikenteessä, tubi,hiv jne...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänäänkin kuoli aika monta influenssaan, liikenteessä, tubi,hiv jne...

        Tubi harvemmin tulee suomalaiselle mieleen, vaan sitähän on tuolla itärajan puolella. Samoten hiv on enemmän idän puolen vitsaus.

        Suomeen me ei kuitenkaan kenenkään toivota tubia tai koronaa levittävän, ei suomalaisten eikä vierasmaalaisten.


    • Anonyymi

      THL ilmoittanut juuri että riski tartunnan saamiseen kohonnut koko maassa. Kuukausi sitten Italiassa oli 20 tartuntaa, nyt joka vuorokausi kuolee siellä melkein tuhat ihmistä.

      Ootteko te ihmiset, jotka ravintoloissa ja ohjatussa liikunnassa käytte, oikeasti vain todella yksinkertaisia. Jos ette muusta kuin itsestänne välitä niin tähän tautiin kuolee myös nuoria, viruksenhan on todettu jo muuttuneen Kiinasta Eurooppaan siirtyessään. Euroopan virus tappaa enemmän nuoria ja terveitä kuin Kiinan.

      • Anonyymi

        Rahanahneet yrittäjät ovat vastuuttomia. Eihän noissa kukaan käy, jos ovet suljetaan.


    • Anonyymi

      Jos teillä on Etelä-Saimaan verkkotunnukset niin käykääpä lukemassa eilistä Länsi-Savoa (onnistuu samoilla tunnuksilla). Toimittaja Mehtälä vähät välittää koronasta:

      Lauantaina 21.3.2020 sanomalehti Länsi-Savon toimittaja Anssi Mehtälä kirjoitti lehdessä kuinka hän aikoo illalla lähteä puolisonsa kanssa ravintolaan syömään ja juomaan. Ja jatkoi:

      "Ravintolassa olen toki syönyt koko viikon. Lounaspaikassa on ollut oikein hyvää ruokaa eikä ole pelottanut yhtään.

      Olen käynyt myös hierojalla, kauppahallissa, kahvipaahtimossa, huonekaluliikkeessä, Alkossa ja ruokakaupassa.

      Ei ole pelottanut"

      • Anonyymi

        Eeva Ahtisaari konsertissa 8.3. korontartunta varmistunut 21.3. Itämisaika.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eeva Ahtisaari konsertissa 8.3. korontartunta varmistunut 21.3. Itämisaika.

        Kyllä. Ja koko tuon ajan ihminen silti tartuttaa. Tämä virus on pelottavan tehokas ja ovela.


    • Anonyymi

      Hallitukselta vastuutonta antaa noiden turhien yritysten jatkaa aukioloaan. Ruokakaupat ja apteekit välttämättömiä, kaikki muut kiinni ja heti!

      • Anonyymi

        Mitään asiaa ei nyt ole mennä kaljakuppilaan tai mihinkään muuhunkaan paikkaan tärisemään. Eikö nyt päähän mahdu tämä asia. Kaikki räkälät kiinni nyt justiinsa.


    • Anonyymi

      Mites Toteemi, onko turvallinen janoisille?

    • Anonyymi

      Jotkut ihmiset leikkii nyt hyväntekijöitä käymällä liikuntaryhmissä. He muka auttavat yrittäjää. Samalla ottavat koronariskin, jota sitten levittävät läheisiin ja ympäriinsä ihmisiin, jotka levittävät sitä eteenpäin. Lopulta ovat sitten tappaneet ja sairastuttaneet kymmeniä, satoja ihmisiä. Miten yhden yrittäjä toimeentulo voi olla muiden ihmisten kuoleman arvoinen? Osa tietysti käy harrastuksissa myös silkkaa itsekkyyttän.

      Erikoinen on joidenkin ihmisten ajatusmaailma.

      • Anonyymi

        Tämän ajan ihmiset ovat itsekkäitä, itsekeskeisiä, ahneita, toisten hyväksi käyttäjiä, jos vain sen sallit. Manipuloija, osaa kyllä hyvin hiipiä ihon alle ja kun on päässyt, siihenhän jäät.

        Toivottavasti nyt meneillään oleva aika tuo parempaa, esim. yhteistyön, auttamisen, toisten arvostamisen, huomioimisen. Tuo itsekeskeisyys ja toisten hyväksikäyttö katoaisi. Olisi muutakin kuin tyhjä pää. Olisi sisäistä kauneutta ja tervettä itsetuntoa. Silloin ei tarvitsisi kilpailla kaikesta, ja säilyisi luottamus toiseen ihmiseen.


    • Anonyymi

      korona tarttu pisara tartuntana.

      • Anonyymi

        Ulkoilla voi ja pitääkin, mutta olisi kiva josko huomioitais toisetkin jalkakäytävällä liikkujat. Väistettäis, ja muistettaisi hallituksen suosituksen mukainen turvaväli. Kyllä taas loisti tuo uskomaton itsekkyys, vaikeaa on siirtyä kulkemaan jalkakäytävän reunaa, tullaan kaksi tai jopa kolme rinnakkain. Mikä tätä Suomen kansaa nykyään vaivaa. Ihmetellä täytyy.


    • Anonyymi

      Tällä hetkellä osa ihmisistä joutuu miettimään onko kesän jälkeen hengissä ( perussairaat, vanhukset). He todella ja oikeutetusti pelkäävät.
      Nythän tosin myös nuoria, terveitä aikuisia on Euroopassa kuollut paljon coronaan.

      Siihen nähden on todella itsekästä pitää ei-välttämätöntä yritystoimintaa yllä. Tai käydä sellaisessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1706
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1325
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1220
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1216
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1193
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1086
    7. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1075
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      1035
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      986
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      884
    Aihe