Olemme varanneet bookingin kautta huvilan Italiasta toukikuun alkuun viikoksi. Varausmaksu 30% meni luottokortilta heti. Loppumaksu olisi nyt. Saammeko tuota viittäsataa euroa mistään takaisin. Kohde oli sellainen, jossa luki, että jos peruu 42 vrk ennen lähtöä, loppuosaa ei tartte maksaa, mutta tuo 500 on kankkulan kaivoon heitettyä rahaa. Miten nyt, kun periaatteessa viranomaisten määräyksestä emme pääse ( ja emme kyllä ittekään halua) lähteä matkalle. Saammeko rahoja takaisin.
Saako mistään rahoja takaisin
Anonyymi
12146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Toukokuuhun on vielä toista kuukautta, mikä hoppu?
Arkun osto tuosta viidestäsadasta kiinni?
500 on minulle ainaki iso raha, vaikka sinulle ei olisikaan.
No johan sä olit laittanut sen haisemaan, tietäen että jos peruutus tulee, se on mennyttä! Eli kaikesta päätellen sulla kuitenkin oli varaa, loppu huoneistoon, lentoihin, syömiseen ja pämppäämiseen!
Teet seuraavan reissun (jos oot vielä hengissä) säästöbudjetilla!
Vältä Maltalle matkustamista koronan lisäksi muutkin taudit jylläävät siellä. Epähygieninen ja likainen paikka.
Se on sama kuin ostais siän säkissä, ja heittäisi rahaa "kankkulan kaivoon" kun varaa matkoja jonkun bookingin kautta varausmaksuineen.
Hei. Asia koskee minua myöskin. Onko sinulla hommattu matkavakuutusta varauksen yhteydessä ? Onko Italia Ulkoministeriön kieltolistalla, se voisi auttaa saamaan rahat matkavakuutuksesta.
Pohjolalla olisi ainakin kriisiturva, joka ymmärtääkseni auttaa. LähiTapiola ei auttanut ainakaan minun tapauksessa, kun syynä on Covid-19. Älä ainakaan maksa loppumaksua. Oletko kysynyt Booking.comilta, heidän kantaansa, onko siellä jotain yleisinfoa asiasta ? Oletko kysynyt majapaikasta, jos ennakkomaksun voisi käyttää vuoden kuluttua ?
Itse opin seuraavia asioita: Matkavakuutukseni otan jatkossa Pohjolalta, vaikka maksaa enemmän, en varaa enää no refundable lentoja/hotelleja. Marriott-hotelli palautti rahat minulle hyvän tahdon eleenä.
Vakuutusyhtiö LT ei korvaa coronan takia. Minun tapauksessa Malesian Valtio kielsi turistien tulon meidän matka-ajankohtana Malesiaan, lisäksi samana ajankohtana Thaimaan Valtio vaati kaikilta maahan saapuvilta lääkärintodistuksen (ei coronaa) ja vakuutuksen, joka kattaa 100000 usd. Miten lääkäritodistuksen olisi saanut viikonlopun aikana ?
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Sinunlaisia ihmisiä taitaa olla vähän näillä palstoilka. Pitää tänään ihan kunnolla selvitellä näitä juttuja ja noita vakuutuksia. Sen tiedän, että kaikilla matkaan lähtöä suunnitelleilla ei varausaikana ollu vakuutusta. Aikoivat ottaa sen matkanajankestävän. Kiitos vielä kerran
Vinkiksi, eka matkavakuutus 1975, sen jälkeen ollut aina. Jatkuva matkavakuutus tulee halvemmaksi kuin kertaluonteinen, Pohjolalta saa hyvän vakuutuksen.
Aloittajan kirjoituksessa oli sellainen henki, että hän lypsi tietoja, jos vaikka Kela korvaisi rahat hänelle.
Et tietenkää saa. Siksihän se varausmaksu maksetaan että tullaan kanssa eikä vain aiota. Vähintään tuon suuruiseen vahingonkorvaukseen on vuokranantaja oikeutettu.