Sunnuntaipäivä alkoi lupaavasti, kun aurinko paistoi aamulla ja heräsin pirteänä kello 6.30 juomaan aamukahvia. Siivoilin ja pesin pyykkiä heti aamusta, kuten minulla on sunnuntaisin usein tapana. Kun olin saanut pyykit koneeseen, tylsyyden tunne valtasi mieleni ja päätin kokeilla aivan hetken mielijohteesta netticasinoa. Olen ennenkin palannut ja ajatus pelaamisesta pelotti minua hieman, koska olen ennenkin pelannut ja usein hävinnyt.
Pelasin tilin useiden vaiheiden jälkeen muutamassa tunnissa tyhjäksi. Välillä olin voitolla, mutta lopulta pelitili oli tyhjä ja pankkitilillä 6 euroa. Se hetki tuntui aivan järkyttävän pahalta, kun ymmärsin, että tili tosiaan on täysin tyhjä ja seuraava palkka tulee vasta kahden viikon päästä.
Olin pitkään pelaamatta ja välillä jo ajattelin etten ikinä sortuisi siiihen typeryyteen enään. Onneksi minulla on läheisiä, jotka auttavat minua, vaikka en todellakaan ansaitsisi mitään apua vaan rangaistukseksi minun pitäisi elää tuolla 6 eurolla ja kaapin jämillä nämä 2 viikkoa. En kuitenkaan halua rangaista itseäni niin, koska en halua tehdä tästä itselleni niin suurta numeroa ja haluan vain unohtaa koko asian.
Olen aikuinen ihminen ja minun pitäisi pystyä kontrolloimaan tekemisiäni jatkossa paremmin. Miten te ihmiset kontrolloitte itseänne niin , ettette tee tälläisiä typeriä virheitä?
750e tili tyhjäksi
3
773
Vastaukset
- Anonyymi
suhtaudun noihin kuin kerjäläisiin
kierran kaukaa
tiedän että niistä ei voita
se on laillinen ryöstö - Anonyymi
Pelaa vain yhdessä paikassa, rajallisilla varoilla pelatessa panokset aina max voittojen mukaisesti. Bonukset on hyviä mutta ei välttämättömiä voitosta pelaamiseen. Aina laita mielummin pelitili kiinni kokonaan että sortuisit laittamaan rajoituksia 2 euroa päivä, se naurattaa vain rahapeliä järjestävää. Mijoonan voiton kiinni saamiseen on pitkä matka pelaisitpa paljon tai vähän, ei merkitystä, vain tuurissa tai gift.
- Anonyymi
Kannattaa tunnistaa omat vaaranpaikat. Jollekin se on se, että käy vain nopeasti pelaamassa pienen summan. Miten usein pelaaminen jää pieneen summaan? Ensinnäkin, pitää myöntää itselleen, että tietyssä tilanteessa ei enää voi hallita itseään, vaikka muina hetkinä kuvittelisi, että voisi.
Toiseksi, kannattaa tehdä itselleen vaikeammaksi päätyä noihin tilanteisiin. Jos pelaaminen on helpompaa siksi, että tilillä on rahaa, niin mitäpä jos nostaisi rahat käteiseksi? Sitä voi laittaa vaikka kuukaudeksi neljään tai viiteen eri kirjekuoreen tasaisen määrän, jonka avaa joka maanantai, aiemmin ei saa. Tilille jättää rahat vain pakollisiin laskuihin, jotka maksaa mahdollisimman pian alta pois.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2171582- 1861571
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441164Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46858- 14730
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30721Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21720- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20656Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617