Vittu miten sekaisin te olette? Kävimme perheen kanssa kaupassa ja mitä saimme mukaamme? Emme juurikaan mitään. Kiva kun te ajattelette muitakin ihmisiä. Olette oikein malliksi yhteiskunnalle.
Hamstraajat
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Fiksut hamstraa nyt, tyhmät muita mollaavat jäävät ilman kotivarantoa. Parin viikon päästä kaupat ovat tyhjinä ja kukas sitten on sekaisin?
Varmaan se hamstraa. Tässä kaupungissa on muitakin kuin se hamstraaja. Parin viikon päästä kauppa on täysin tyhjä, miten sekaisin olet?
Täysin sekavaa jo nyt tuo puhe. Ei ruoka lopu, eikä mikää muukaan. Eikä tämä maailmanloppu ole ja jos olisi maailmanloppu, niin vääjäämättä ne hamstraajienkin ruuat loppuu, pitkittyy vain nälän siirto. Jokainen voisi mennä itseensä ja miettiä ettei kerää omia kaappeja täyteen vaan jättää toisillekkin. Viikon ruuat kotiin ei ole vielä yletöntä hamstraamista. Kyllä kerran viikossa voi yksi perheen jäsen käydä jälleen viikon safkat. Pysyy jossain kuosissa tää homma.
Eipä ole pitkä aika, kun kehotettiin jokaista kotitaloutta pitämään elintarvikevarmuusvarastoa kotona. Eikä tuo hamstraaminen itseasiassa ole mikään huono toimenpide, koska sillähän juuri vähennetään sitä turhaa kaupassa ramppaamista. Kyllä tämmöisessä tilanteessa juuri ne pikkuostosten kauppareissut ovat niitä aivan turhia vaaratilanteiden luojia. Kertaostolla kunnon varustelu ja sitten kotiin karantteeniin niin hyvä tulee.
Tämmöisenä aikana ei muutoinkaan kannata lähteä sinne kauppaan koko perheen voimin, vaan yksi ihminen riittää ostosten tekijäksi. Eli tartuntavaara näin minimoidaan. Kannattaa käyttää maalaisjärkeä!
Kannattaa käyttää maalaisjärkeä ja miettiä että, muitakin asuu täällä.
No, ei ole Pohjanmaan poijaat entisellään. Silloin 1939-1944 nehän olivat melkein Miehiä? Nyt ovat rillipäisiä panikoivia paskoja, vai? Pitsa ja idut loppuu kaupasta?
Ihme hinttareita. Terveisiä Karjalasta. ps. mistäs päin niitä Marskin ritareita eniten tuli? Ei ainakaan Pohoojaanmaalta, vaikka kaikkhi on niin leviää ja komiata.
No, olipahan kommentti. Katkeruus, viha ja kateus paistaa läpi.
Aika aikaa kutakin, tavataan sanoa. Nyt ei eletä 1939-44 vuotta. Mutta, voisi ehkä jonkin verran verrata siihen kun Korona leviää ja ihmiset eivät voikaan liikkua ja tehdä mitä haluavat.
olikin korkea aika ihmisten nähdä mitä on, kun pitää oikeasti uskoa ja totella viranomaisia ja olla huolissaan muistakin kuin vain itsestään.
Tällä aloittajalla on tosi kusinen elämä kuin noin kirjoittamisen aloitti ja kertoo jo paljon myöskin kotielämästään.
Tursakekaulahuivisia pitkätakki piipittäjiä...ei ihime jos värilliset eivät kunnioita...
Ei ainakaan Vaasan marketeissa tavara lopussa ole, kävin tänään.
Kaikkia on kehoitettu ostamaan ruokaa varastoon vähintään kuukaudeksi, ja kyllä tuossa pitäisi maalaisjärjen sanoa että kun ostetaan noin paljon enemmän niin tavara loppuu kesken jossain vaiheessa. Oma vika jos ei ole ajoissa tajunnut ohjeita noudattaa.
mietin kans mistä tavarat on koko ajan loppu? asun suvilahdessa ja lähi-k on ollut ihan normaalisti varusteltu koko koronan ajan..toki täällä asuu täyspäisiä ihmisiä
Mitä varten menitte perheellä kauppaan ! Riittäisikö jos edes yksi ettei kaikki mahdollisesti altistuisi.
Joo kannattaa käyttää maalaisjärkeä koska kaupunkilaisilla ei ole ollenkaan järkeä pääässään.