Miksi minulta meni luottamus Suomen viranomaiseen jo lokakuussa 2019.

Anonyymi

Kysyin Traficomilta lokakuussa 2019 minkälainen ohjeistus Suomessa on liittyen
kuljettajan toimintaan onnettomuustilanteessa ja toimenpiteisiin joilla autetaan liikenneonnettomuuden uhreja.

Kysyin tätä siksi, koska Traficom itse kysyy tätä kansalaisilta kuljettajatutkinnon teoriakokeessa, tai ainakin heidän pitäisi kysyä
koska EU:n ajokorttidirektiivissä näin määrätään.

Sain vastaukseksi TrafiComin asiantuntijalta että he eivät määrittele näitä, mutta Liikenneturva voisi tietää. Lisäksi mainitsivat
että pelastuslaitoksilla voisi olla joitain ohjeita mutta ne lienevät aika vaihtelevia.

Kysyin Liikenneturvasta, ja sain muutaman päivän odottelun jälkeen hyvin ympäripyöreän vastauksen jossa todettiin että kysy Traficomilta.
TrafiComiin olen lähettänyt uudemmankin kerran kysymyksen, mutta mitään selkeää vastausta en ole saanut.

Päätin kysyä asiaa sitten vielä Poliisilta ja sisäministeriöstä. Sisäministeriö vastasi että saan vastauksen kuukauden päästä.
Poliisi vastasi, noin viikon odottelun jälkeen, ja laittoi muutamia otteita Tieliikennelaista sekä linkkejä mm. SPR:n sivuille.

Yhteenveto: Paras ohjeistus näyttäisi olevan SPR:n sivuilla. Eli Suomessa toiminnan liikenneonnettomuustilanteessa määrittelee parhaiten
maan ulkopuolinen järjestö SPR.

Esitin saman kysymyksen kuuden eri maan viranomaiselle, joista jokaisesta löysin/sain hyvin selkeät toimintaohjeet
liikenneonnettomuus tilanteessa toimimisesta ja uhrien auttamisesta. Ohjeet olivat huomattavasti selkeämmät ja paremmat kuin kuin mitä sain Suomesta yhdeltäkään viranomaiselta.

PITÄISIKÖ OLLA HUOLISSAAN?
Koska Pääministerillämme on täysi luottamus Suomen viranomaiseen, THL:ään, toivottavasti siellä ei pompotella vastaavilla peruskysymyksillä vaan ohjeistetaan selkeästi kansalaisia ja miksi ei myös Valtiohallintoa vaikka siitä että miten kuuluu toimia pandemiatilanteessa. Esimerkiksi miten kansalainen asettaa suojamaskin naamalleen ja missä sitä kannattaa käyttää.


PS. Brittiläinen eläkkeellä oleva tohtori, Dr. John Campbell on antanut erittäin hyviä vinkkejä jo tammikuusta lähtien liittyen koronavirukseen. Hän ennusti jo tammikuussa että Britanniassa ei tule riittämään hengityskoneet.
Samaan aikaan en ole saanut mielestäni mitään hyvää vinkkiä meidän THL:stä, tai jos niitä on tullut, ne ovat tulleet järjestäen useita viikkoja
myöhässä verrattuna tähän tutkijaan.

Noh, maassa maan tavalla.

0

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        230
        4136
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        112
        2614
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        38
        2345
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        81
        1416
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        112
        1382
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        48
        1159
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        77
        1065
      8. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        933
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        926
      10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        911
      Aihe