Ompelukoneet

Nyt ompelukoneet hyrräämään, ja tekemään kasvomaskeja viruksen vuoksi. Siinäpä on parille - kolmellekin tytölle hyvä sauma työntekoon.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nykytytöt ei osaa ompelukonetta käyttää. Niillähän on itselläänkin repaleiset housut jalassa. Onnistuuko edes napin ompelu?

Äänestä
  • Kaiken saa kaupasta. Itse ei tarvitse mitään tehdä!

    Äänestä

  • Kyllä ne osaa ommella. Opetetaan jo ala-asteella koneen käyttöä.
    Vastaaja voisi mennä koululle katsomaan.

    Äänestä

Helpoimmalla -ja halvimmalla- selviää, kun virittää pikkuhousun- taikka kuukautissuojan naamaansa. Niitä ei edes hamstrata!

Äänestä

Onahn paikallisia metsästysseuroja, joista suurin osa kuuluu katekoriaan ompeluseura tai juorukerho, samalla voisi naamareita tehdessä juoruta asiat ja asioita jotka ei välttämättä pidä paikkaansa.

Äänestä
  • Metsästäjät ja kalastajat ovat tunnettuja suunnattomasta kateudestaan toisiaan kohtaan. Voisivat alkaa käyttämään minihametta, niin ettei kukaan erehdy sukupuolesta. Kaiken maailman niemiskylän tötterökaukot ne luulevat olevansa metsästäjiä.

    Äänestä

Hengityssuojaimissa on tietyt vaatimukset, ettei niitä kannata harrastelijoiden tehdä.

Äänestä
  • Ei jumalauta...
    Kylläpä ne etelän hetelmät ja tarjoushaukat kasin jälkeen kauppoihin tussuttaa..
    Ei koronat haittaa, ei..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt ompelukoneet hyrräämään, ja tekemään kasvomaskeja viruksen vuoksi. Siinäpä on parille - kolmellekin tytölle hyvä sauma työntekoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu