Kolmas pyörä

Anonyymi

En ollut uskoa tilannetta todeksi. Neljä kättä ja kaksi kieltä kulkivat pitkin kivikovaa kulliani. Tyttöystäväni oli pitkään halunnut, että kokeilisimme seksiä kolmistaan jonkun naisen kanssa. Ja nyt toive oli konkretisoitumassa. Tosin tämä Yyterin pukuhuone ei ollut ehkä juuri se paikka mitä itse olin ajatellut. Olimme sopineet treffit rannalle ja asiasta oli siis viesteissä puhuttu posket punaisina, mutta silti tämä eteni aika nopeasti. MInun shortsini suorastaan revittiin jalasta ja kaksi upeaa mimmiä touhusi kullini kimpussa. Minä yritin saada mimmeiltä bikineiltä pois, mutta nyt he ujostelivat ehkä toisiaan. Emmilläni oli muhkeat tissit ja muutenkin muotoja vaikka muille jakaa ja tämä uusi tuttavuus Saija oli paljon hoikempi ja pienirintaisempi. Kullista hän kyllä tuntui olevan kiinnostunut. En ollut tajunnut miten kiihottavaa kahden naisen huomio voisi ollakaan.

Pukukopissa oli kaksi puolta ja me olimme siis valloittaneet toisen. Minun munani vuorotellen naisten suussa havahduin yhtäkkiä ääniin toiselta puolelta koppia. Yritin vetää itseäni irti, mutta naiset halusivat jatkaa kullini runkkailua ja imemistä. Väliseinän takaa kuului kahden naisen ääniä ja jotenkin en nauttinut siitä. Naisia se näköjään kiihotti todella paljon. Nyt molempien alaosat oli raollaan ja heidän kätensä vaeltelivat toistensa pilluilla ja pepuilla. Seisoimme kaikki rinnatusten ja minäkin halusin liukkaista pilluista osani, mutta he nostivat käteni suoraan seinää vasten ja suorastaan dominoivat minua ja kulliani.

Äänet puoleltamme taisivat olla niin ilmeisiä, että toisekta puolelta alkoi kuulua kannustavia kommentteja ja kyselyjä meidän touhuistamme. Emmi ja Saija vain kikattivat ja jatkoivat kullini ja toistensa käsittelyä. Mimmit runkkasivat minua ihan tosissaan ja välillä hakivat hiukan liukastetta sormiinsa toistensa liukkaista pilluista. Olin aivan kiimassa ja halusin nussia Emmiä mutta hän vain naureskeli Saijan suuntaan ja sanoi, että nyt mentiin heidän säännöillään. Saija innostui pussailemaan ja nuolemaan myös minun kanssani ja tämä sai Emmin runkkaamaan ja imemään mulkkuani entistä kovemmin. Lantioni alkoi hieman jäykistyä ja Emmi tiesi hyvin sen merkitsevän sitä, että lastini oli pian lähdössä liikkeelle. Toiselta puolelta kuului edelleen ihailevaa kannustusta ja hihitystä. Minä olin ainoana täysin alasti. Toki mimmeilläkin alaosat raollaan niin, että kädet sujahtivat siitä liukkaille pilluille.

Tiesin, että Yyterissä ainakin homoilua näkyi rannoilla, mutta tämä oli minulle ainutkertainen kokemus. Kullini pullisteli noiden mimmien käsittelyssä ja terska alkoi olla jo tosi herkkänä heidän käsittelystään. Etenkin Emmi oli aivan hurjana ja näytti siltä, että haän halusi saada minut laukeamaan nopeasti. Kun yritin Emmin rintaa käsiini, hän työnsi käteni jo melko kovakouraisesti irti hänestä. Sitten Emmi päästi suustaan jotakin mitä en olisi koskaan uskonut hänen tekevän. Hän sanoi pukukopin toisella puolella oleville, että nyt kannattaa tulla katsomaan, jos haluaa nähdä kun mies laitetaan tulemaan. Olin aivan mykistynyt. Emmi runkkasi minua hurjasti ja suuteli Saijaa samaan aikaan kun Saija sormetti Emmin liukasta pillua. Mimmit olivat vaihtaneet vuoroa muutaman kerran, mutta nyt tiesin, etten kestäisi enää kauaa laukeamatta. Toiselta puolelta ei kuulunut enää pihaustakaan. Minua alkoi jo hieman huimata. Keli oli kuuma ja olimme olleet rannalla jo aamusta saakka.

Istahdin lattialle ja pyysin Emmiä hetkeksi lopettamaan, koska minua huimasi jo toden teolla. Emmi ja Saija asettelivat minut makuulle ja silittelivät minua hetken, mutta pian Emmi tuli kyykistyneenä naamani päälle ja raotti hiemn bikinien alaosaansa. Hän työnsi liukkaan pillunsa suoraan naamaani ja pyöritti persettään kuin olisi pannut minua naamaani vasten. Saija kosketteli Emmin rintoja ja runkkaili kulliani toisella kädellää. Emmikin osallistui runkkaamiseeni taas innostuneesti. Nyt kopin ovelta kuului hihitystä. MInä en nähnyt mitään, koska Emmi ratsasti naamallani ja naiset runkkasit minua edelleen. -Ei vittu, täällä on tosi meiningit, kuulin ovelta sanottavan. Sitten Emmi sanoi taas jotakin, joka yllätti minut. -Hei tulkaas auttaan, että saadaan näytettyä miten mimmit hoitaa homman. Tunsin kulliini tartuttavan ja joku läpsäisi terskaani ja painoi siihen kynsiään hiljaa, mutta kuitenkin niin, ettei se tuntunut enää hyvältä. Kirosanat lentelivät ja mimmit näyttivät nauttivan tilanteesta ja kikattivat ja kiroilivat ja löivät läpsyjä käsiinsä. Emmi istui jo täydellä painolla naamallani ja hänen pillunsa peitti nenäni ja hän liikkui hyvin voimakkaasti. Pian hän alkoi nyyhkyttää hiljaa, kuten hänellä oli tapana saadessaan orgasmin. Hän kieppui naamallani ja ja lopulta rojahti saaneena ylleni. Kulliani runkattin useamman käden voimin eikä todellakaan mitenkään hienovaraisesti. Tunsin päälläni useamman mimmin jalkoja ja pyllyjä enkä juuri päässyt liikkumaan....

1

3071

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Silloin minulta tuli ja todella voimakkaasti. Yritin purra huultani, etten olisi huutanut ääneen. Laukeaminen tuntui todella hyvältä, mutta sitten tajusin, että käsien liike ei lakannutkaan. Runkkaus jatkui, vaikka olin jo lauennut. Kullini kyllä seisoi vielä, mutta kovin hyvältä voimakas runkkaaminen ei enää tuntunut. Mimmit olivat kuitenkin päättäneet jatkaa ja pian runkkaus tuntui jo paremmalta. Nyt oli Saijan vuoro istua naamalleni ja Emmi kiipesi panemaan kullini päälle. Edelleen meillä oli katsojia, jotka kannustivat Emmiä ja Saijaa. Olin niin herkillä, että Emmi sai minut laukeamaan sisäänsä ja minä ahmin Saijan pillua samaan aikaan. Vapisin kuin haavanlehti kahdesti lauttuani. MInusta ei olisi vähään aikaan mihinkään seksuaaliseen, mutta Emmi Ja Saija katsoivat toisiaan siihen malliin, että he halusivat nauttia toisistaan...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      34
      3178
    2. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      58
      2399
    3. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      72
      2249
    4. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      17
      2080
    5. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      182
      2075
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      125
      2044
    7. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      34
      1720
    8. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      112
      1653
    9. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      55
      1589
    10. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      102
      1365
    Aihe