Luokkakokous
Sain postitse kutsun vuonna 1992 valmistuneiden fysioterapeuttien luokkakokoukseen. Sen oli postittanut eräs Riitta Jyväskylästä. Meitä oli sillä kurssilla muistaakseni 18 jotka valmistuivat kyseisenä vuonna. Siitä oli siis jo 10 vuotta. Muistelin mielessäni opiskeluaikojani. Kaivelin jopa esille valokuvankin meidän vuosikurssista.
Kyllä palasi mukavia muistoja kuvaa katsellessa. Parhaita aikoja, totesin ääneen kuvaa katsellessani.
Meitä oli vain kolme miespuolista ja 15 nuorta neitosta ympärillämme. Olisiko parempaa voinut toivoa.
Silloin jaksettiin opiskelun ohella tehdä ja touhuta kaikkea kivaa. Yöt juhlittiin ja valvottiin ja luennoilla sitten nuokuttiin ja oltiin olevinaan kiinnostuneita.
Kuvaa katsellessani tajusin oikeastaan vasta eka kerran, että olin ollut tästäkin porukasta aika monen neitokaisen kanssa silleen, niinkun sanotaan. Joopa joo totesin. Mitäköhän näille kaikille nykyään kuuluu. En ollut oikeastaan kuullut kuin parista kurssilaisesta näiden kymmenen vuoden aikana.
Olimme jo kaikki reilusti yli kolmekymmppisiä ja suurin osa tietysti naimisissa ja omia lapsiakin jo niin kuin minullakin.
Aluksi, kun olin avannut kutsukirjeen, olin epäilevällä kannalla osasllistumisestani. Nyt kuvaa katsellessani tartuin välittömästi puhelimeen ja soitin Riitalle, jolle ilmoittautumiset tehtiin.
Vaimoni tuli töistä ja kerroin hänelle tästä luokkakokouksesta, joka olisi kuukauden kuluttua Jyväskylässä. Sanoin, että en oikein viitsisi lähteä. Tiesin, että hän kannustaisi kuitenkin minua, johon sitten vastaisin, että voisinhan minä sitten mennä. Näinhän siinä kävikin ja en kuitenkaan kertonut, että olin jo ilmoittautunut pari tuntia aikaisemmin.
Kokouspäivä tuli ja matkustin Jyväskylään. Kokoontuminen oli nykyisessä Sosiaalialan oppilaitoksessa. Riitan tunnistin jo kaukaa hänen ottaessaan vastaan tulijoita. Hiukan pyöristyneenä, mutta ei missään tapauksessa liikaa, hän iloisesti huiskautti minulle ja riensin halaamaan häntä .
Hän kertoi, että meitä pitäisi tulla ainakin 14 -15 ilmoittautumisten perusteella. Riitta oli tosissaan nähnyt vaivaa järjestelyjen osalta. Hän antoi minulle suunnitellun ohjelman, ja kertoili samalla olevansa nykyisin töissä tässä laitoksessa sairaanhoidon opettajana.
Porukkaa tuli lisää ja palautin mieleeni tulevien nimiä ja kuvittelin mitä he nykyisin tekevät jne.
Tutustuimme nyt vapaamuotoisesti seurustellen ja söimme maittavan tuloaterian oppilaitoksen ruokalassa. Riitta tutustutti meidät tähän taloon ja ohjelman mukaan pienen päivätauon ja majoittumisen jälkeen "virallinen" ohjelma jatkuisi Jyväshovissa.
Olin ruokailun aikana hakeutunut Paulan ja Pirjon seuraan. Heidän kanssaan olin eniten tekemisissä myös opiskeluaikoina. Kyllä juttua riitti. Nauroimme ja syöminenkin oli tosi hankalaa, kun joku meistä aina muisti jonkun jutun, mille yhdessä naurettiin makeasti. Paula oli rempseä pohjoisen kasvatti. Pirjo taas kotoisin Kuopiosta ja aito savolainen luonteeltaankin.
Molemmat olivat erittäin tyylikkäitä ja tosi mukavia naisia. Meillä synkkasi, kuin ennenkin.
Kävimme kaupungilla pikkuostoksilla ja kävelimme sitten kohti Jyväshovia. Siellä aikoinaan oli iltaa istuttu ja discoiltu aamyyöhön saakka. Paikka oli uusittu jälleen kerran ja hyvä niin. Se olikin ollut remontin tarpeessa jo ainakin silloin .
Otimme huoneet ja vetäydyimme hetkeksi voimia keräämään iltaa varten. Kävin suihkussa ja istuskelin telkkaria katselemassa kun oveen koputettiin.
Olin edelleen munasillan ja vetäisin pikkukalsarit jalkaani ennenkuin avasin oven. Paula tuli viinipullo kädessään ja kysyi, saisiko tarjota huonenaapurille viiniä. Hänen lyhyt tumma tukkansa oli kiiltävä ja märkä suihkun jäljiltä. Päällään Paulalla oli farkut ja valkoinen t-paita. Hän oli tosi hyvän näköinen. Tyttömäisyyttä oli sopivasti jäljellä niin ulkomuodossa, kuin muussakin olemuksessa.
Hain puhelinpöydältä lasit ja korkkasimme viinipullon. Paula istahti viereeni ja maistettuamme viiniä hän otti minua olkapäästä kiinni ja sanoi, että on mukava nähdä sinua. Katsoimme toisiamme silmiin ja suutelimme.
Sanoin, että haluaisitko Paula vielä muistella muutenkin entisiä aikoja. Paula tarttui nyt tiukemmin minuun ja suutelimme hieman kiihkeämmin. "Kyllä haluun. Siksi minä tänne tulinkin, kun sain selville Riitalta, että sinäkin tulet." Joimme lisää viiniä. Paula otti lasin kerralla pohjaan ja täytti heti uuden molemmille.
Olen niin usein kuvitellut, millaista olisi sinun kanssasi ollut jatkaa, hän kertoi. " Nyt haluan, että tätä kymmentä vuotta ei huomioida. Ollaan nyt, niin kuin silloin kämpilläni niin usien olimme."
Paula suuteli minua ja puhui tästä ihanasta hetkestä, jonka saa vielä kokea.
Hän oli tosiaan tullut kokoukseen vain minun takiani. "Nyt haluan, että riisut minut ja yhtä ihanasti, kuin viimeksi."
Nousimme seisomaan. Avasin hänen farkkunappinsa. Laitoin käteni hänen vyötäisilleen ja laskin sitten molemmat kämmeneni hänen pyöreille pakaroilleen. Puristin kevyesti. Avasin housujen vetoketjun ja vedin ne polviin paljastaen silkkiset valkoiset pikkupöksyt. Painoin kasvoni hänen vatsalleen, josta hitaasti laskin huuleni hänen pöksyjen peittämälle kummulleen. Liikutin huuliani hänen hävyllään ja hyväilin käsilläni hänen pakaroitaan. Laskin farkut kokonaan ja Paula potkaisi ne nilkoistaan pois.
Paula hymisi tyytyväisenä ja hänen vartalonsa liikehti häntä hyväillessäni.
Nousin ylemmäksi ja nostin paidanhelmaa. Suutelin hänen napaansa, vatsaansa ja vedin paidan kokonaan pois. Avasin rintaliivit ja riisuin nekin. Rinnat olivat edessäni ja suutelin nännejä. Suutelin hänen kaulaansa ja korvanlehtiään. Paula kietoi kätensä ympärilleni ja veti minut tiukasti itseensä. Elimeni oli kovettunut ja painoi hänen vatsaansa. Hän tunsi sen ja laittoi kätensä alkkareideni sisään ja puristi kalustani. Tuntui ihanalta tämän vieraan, mutta niin tutun naisen kanssa hyväillessämme toisiamme. Hän laskeutui ja pujotti toisenkin kätensä vyötärölleni samalla laskien pöksyni alas. Potkin ne pois ja Paula otti kaluni huulilleen suudellen sitä. Ihanaa totesin ääneen. Asetuimme vuoteelle ja riisuin häneltä myös pikkarit pois. Paulan pillu oli kostunut. Lähestyin sitä suudellen säärien sisäpintoja. Annoin huulteni matkata kohti ihanaa vakoa hyväillen käsilläni hänen kiinteää vatsaansa ja pystyrintojaan. Saavuin perille huulillani. Nuolin kevyesti hänen uloimpia häpyhuulia. Varovasti kielellä maistelin hänen mehujaan ja koskettelin herkkää ja paisunutta klitorista.
Paula halusi minut sisäänsä ja kohottauduin ylemmäksi. Suutelimme kiihkeästi. Hän koukisti jalkansa ja ohjasi kädellään penikseni sisäänsä. Ihanaa. Rakastele minua nyt oikein kunnolla, hän kuiskasi.
Työnnyin hänen kosteaan uomaansa. Aloin hitaasti liikutella elintäni hänen kiihkeän kosteassa pillussaan. Paula voihki ja äänteli nautinnollisena. Hänen nänninsä olivat ihanasti koholla ja liikkuivat nainnin rytmissä. Hipasin huulillani kovettuneita nipukoita. Paula halusi vaihtaa asentoa. Asetuin selälleni ja hän nousi päälleni ohjaten kaluni sisäänsä. Se upposi syvälle häneen. Hitaasti lantiotaan liikutellen hän nautti ratsastamisesta. Paulan rinnat liikkuivat terhakkaasti, enkä voinut olla koskettelematta niitä. Katselimme toisiamme silmiin ja sanoin hänelle, miten ihanalta tämä minusta tuntuu.
Paula kiihdytti rytmiään ja minä myötäilin kohottelemalla lantioitani. Välillä hän kohottautui myötäilyjen tahdissa jolloin näimme, miten märkä ja kiiltävä kaluni pumppasi hänen pillussaan.
Se oli kiihottavan näköistä. Paula lähestyi orgasmia ilmoittaen kohta tulevansa huipulle.
Hänen rytminsä koveni. Silmät liikkuivat ääriasentoihin ja hänen vartalonsa jännittyi, kunnes hän laukesi voimakkaasti. Minulta ei vielä tullut, joten hetken kuluttua käännyimme kyljellemme sikiöasentoon aivan kiinni toisiimme ja työnnyin hänen turpean pehmeään pilluunsa takaapäin.
Paulan supisteleva ja kiihottunut pillu sai minut pian laukeamaan ja spermani tyhjentyi muutamalla liikkeellä hänen sisälleen.
Jäimme hetkeksi raukeina ja onnellisina levähtämään ennen kuin jaksoimme mennä suihkuun.
Vielä olisi reilu tunti aikaa illallisen alkuun. Paula pukeutui ja sanoi menevänsä Pirjon luo siksi aikaa. Suutelimme ovella pitkään ja Paula halusi varata tanssin tai pari kanssani sitten, kun on sen aika.
Samalla hän sanoi haluavansa varata myös jatkot ja ilmoitti, että hänen viereensä mahtuu sitten yöksi, joten moi siksi aikaa ihana kulta Jussini.
Juhaniantero
ps. Kemut jatkuu myöhemmin tästä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Oikein hyvä ja kiihottava juttu...hyvin kirjoitettu. Saiskos lisää...?
Lopussa lupasin, että kemut jatkuu joten pidettävä on, mutta pyhien jälkeen. Kiitti palautteesta.
tosi hieno kirjoitus, jotenkin tulee mieleen et tää olis oikeesti tapahtunut, onko se?
jatka samaan malliin.. :)
Kyllä täässä perää on. Olen Tapaillut Paulaa joskus muutenkin. Jatko-osa on tulossa tai tilattavissa erikseen. terv. Juhaniantero
Harvinaisen hyvä novelli. Odotan innolla seuraavaa