Autokorjaamot Hämeenlinna

Anonyymi

Kerronpa kokemuksiani alueen autokorjaamoista, joista minulla on kokemusta. Nämähän voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan, niihin, joissa onnistuu vähemmän taitoa vaativat(B) ja sitten korkeamman osaamisen korjaamot(A)

Aulangontien autokorjaamo kuuluu B kastiin, mutta on vastaavasti halpa, ja ihan perusjutut onnistuu kyllä sovitusti. Plussana vielä, jos vikaa ei saada korjattua, mitään ei tarvitse myöskään maksaa.

Apparan autopaja kuuluu myöskin kastiin B, mutta monikaan homma ei silti tahdo onnistua ja halpa tietysti. En tosin tiedä, onko paja enää edes toiminnassa.

T:mi Katinalan Auto on erikoistunut Saabien korjaamiseen ja kuuluu A korjaamoihin, eikä kovin kallis. Tosin kokemusta ei ole kuin yhdestä keissistä, mutta hommat ainakin tässä hoidettiin kunnolla.

Rengasmarket Tiiriö, nykyinen BestDrive, kuuluu B osastoon, ja halpa. Välillä työt tehdään, ja välillä ei meinaa onnistua oikein mikään.

AD autokorjaamo Seppo Soinisen kohdalla olisin aika varovainen, vaikka kuuluu A osastoon, työn jälki on aika vaihtelevaa. Alueen kalleimpiin kuuluva korjaamo antaa monesti hinta-arvion, joka autoa hakiessa saattaa kuitenkin tuplaantua. Joskus on myös käynyt, niin että ihan yksinkertaista vikaa ei ole osattu korjata, mutta silti lasku on ollut taivaallinen. Jos tästä on valittanut, luuriin on huudeltu asiattomuuksia.

Hämeen Autosähkö kuuluu ehdottomasti alansa parhaimmistoon ja tietenkin A. Kallishan se toki on, mutta kertaakaan ei ole tarvinnut katua, autoa siellä korjautettaessa.

17

1457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko hyviä autopeltikorjaamoita

    • Anonyymi

      Mulla on samankaltaista kokemusta Soinisesta. Ihan hyvin ne mun mielestä siellä teki, mutta hinta... Vaihdatin vesipumpun siellä autooni. Pumppu on omalla apulaitehihnalla, eli jakopäähän ei tarvitse kajota. Hintaa tuli silti reilut 600€ pumpun maksaessa motonetissä 79€

      Ei enää sinne...

      • Anonyymi

        Soinilla muuttuu hinnat. Ei jatkoon. Yleensä testailee omiaan kun viet uudestaan maksaa tublat


    • Anonyymi

      Motonet korjaamo on kyllä ihan a-luokkaa. Pitkä jono vaan välillä jos nopeasti pitäis päästä, mutta kertonee siitä että homma toimii

    • Anonyymi

      Soininen veloitti multa jakopään ketjun vaihdosta 1300, vaikka puhelimessa antoivat arvioksi 700-800, enää en mene sinne koskaan

    • Anonyymi

      Soininen tulisi laittaa nyt karanteeniin piiitkäksi aikaa, ehkä sitten osaisi hinnoitella itsensä vähän paremmin

      • Anonyymi

        Kävin samalla pajalla Volvo V 40:n kanssa ja auton vuosimalli oli 1999. Vikana oli ne keltaiset sivuvalot mitkä ovat puskureissa eli ne eivät aina toimineet. Vaihtoivat ne odottaessa ja laittoivat vielä takaronkkiin 2 litran XO konjakkipullon ja supikarvalakin sekä rouvalle ihan pakasta vedetyn minkkiturkin. Vaihtotyön ja varaosien hinta oli yhteensä 37 €. Sinne menen kyllä uudestaankin, varsinkin silloin jos suu napsuu aamuvarhaisella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin samalla pajalla Volvo V 40:n kanssa ja auton vuosimalli oli 1999. Vikana oli ne keltaiset sivuvalot mitkä ovat puskureissa eli ne eivät aina toimineet. Vaihtoivat ne odottaessa ja laittoivat vielä takaronkkiin 2 litran XO konjakkipullon ja supikarvalakin sekä rouvalle ihan pakasta vedetyn minkkiturkin. Vaihtotyön ja varaosien hinta oli yhteensä 37 €. Sinne menen kyllä uudestaankin, varsinkin silloin jos suu napsuu aamuvarhaisella.

        jottei soppa liosi ot nyttänyt läimon vaakkeita jorkiiottaen deellitä kervittä pilman illkkuja kesä pestiitä, kona antti kosupuntti kontinkieltä kantti.


      • Anonyymi

        Siellä on erikoinen omistaja suhdetaustalla ja rahat menee jonkun eri miehen nimeen


    • Anonyymi

      Hämeen autosähkö kuuluu niihin johon en autoa vie laitettavaksi vaikka olisi viimeinen korjaamo valtakunnassa. Siellä niin järjetön asennevamma tietystä maasta tulevista autoista että huh huh. Se on tosin vaan kumma että takapiha täynnä saksan paskoja...

    • Anonyymi

      Ostakaa auto missä on takuu.

    • Anonyymi

      👍👍👍

    • Anonyymi

      Minulla olisi uskomaton huoltokäynti mutta joudun viemään sinne vielä autoni. eli jätän toiseen kertaan.

    • Anonyymi

      Meidän perhe käyttänyt nyt muutaman kerran Öljypistettä Tiiriössä. Ensin pari kertaa kahta eri autoa jarruremontissa, nyt myös muissa huolloissa ja pelkkää hyvää sanottavana. Nimestään huolimatta tekee lähes kaikkia autohuoltoja, myös määräaikaishuollot onnistuvat ja sähköisten huoltokirjojen täyttö.

      Käytimme aikaisemmin Motonetin yhteydessä olevaa huoltoa ja ei mitään pahaa sanottavaa siitäkään, päinvastoin. Siellä plussaa edullinen sijaisautopalvelu mutta miinusta ilmeisestä suosiostaan johtuen pitkät jonot huoltoon. Uudehkoissa autoissa kannattaa jo takuuasoidenkin takia käyttää merkkihuoltoa.

    • Anonyymi

      Motonet on paras. Soininen on myös hyvä. Kaikki muut on shaissee. Autosähkön hinnat on pilvissä. Niiku heidän päänsäkkin. Mutta se joka kuuseen kurkottaa se..
      Enivei.. toyotan korjaamo on niin naurettava että siitä ei voi edes puhua korjaamona. Kaikki on kalliita laatuun nähden.

      • Anonyymi

        Toivontien Auto Service Center siinä puutalossa on ihan alueen ykkönen, toisella sijalla tulee ko. liikkeen sisaryhtiö Takumäentiellä. Hinta-arvio annetaan vasta kun viat on paikallistettu ja molemmissa paikoissa asentajat rupattelevat pihalla asiakkaan kanssa hintaa viilaten sopivaksi ja joskus on ollut myös viinitarjoilua, tosin vain talon viiniä.


    • Anonyymi

      Motonetin omistajalla on noussu kusi päähän ei sinne kukaan viisas vie autoaan junnujen revittäväksi harjottelijat korjaa autot liksat sen mukaan

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      286
      4761
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe