YLE ja tunein

This station is not currently available on TuneIn.
Ylen radiot ei kuulu enää tunein-palvelussa. Ollut kadoksissa toista viikkoa. mikähän ajatus siinäkin on?
Nettipöytäradion kanssa hankalaa, siihen kun ei pysty urleja itse määrittämään. Lähinnä Yle Puhetta kuuntelisin. Pitää vissiin kaivaa pelkästään yleä varten fm-radio kaapin perältä.
311849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Taitaa olla ylen boikotissa koko tunein

Äänestä

Samaa harmittelen itsekin. Kaikki Ylen kanavat putosivat pois yhtäkkiä 19.3. Jos tämä oli Ylen päätös, olisi voinut olettaa, että he olisivat edes jollakin lailla tiedottaneet asiasta. Kirjoitin Ylelle asiasta palautteen kautta, mutta eivät ole millään lailla vastanneet. Ehkä pitäisi soittaa sinne.

Varmasti on monia Ylen kuuntelijoita niin Suomessa kuin ulkomailla, jotka kärsivät tilanteesta. Monet nettiradiot, kuten esimerkiksi Bosen Soundtouch laitteet, toimivat nimenomaan TuneIn kaltaisten palveluiden kautta ja itse ei radion osoitetta suoraan pysty määrittelemään.

Joka tapauksessa toivon kovasti, että Ylen kanavat saataisiin taas kuuluville kuten ennenkin.

Äänestä

Tämmöisen löysin jostain....

"Yle on päättänyt ottaa pois sisältönsä TuneIn -palvelusta. Poistopäätös perustuu Ylen kolmansien osapuolten strategiaan: Ylellä ja TuneInillä ei ole sopimusta Ylen sisältöjen käyttämisestä TuneIn -palvelussa. Palvelun ilmaisversiossa esitetään mainoksia, mikä ei ole sallittua Ylen sisältöjen yhteydessä."

"Joudumme tasapainoilemaan jatkuvasti kasvavan ns. kolmansien osapuolten alustojen määrän kanssa, ja meille tärkeää olisi saada mahdollisimman paljon ihmisiä alustoille, joita itse kontrolloimme, ettei tule ikäviä yllätyksiä."

"Emme me kokonaan ilman tällaisia kolmansia osapuolia nykypäivänä pärjää, mutta joskus joudumme tekemään joidenkin yleisöjen kannalta valitettavia ratkaisuja, kun rajaamme sitä, että missä toimimme ja missä emme. Tällaisia päätöksiä tehdään tietysti silläkin perusteella, että miten paljon yleisöjä missäkin on."

Äänestä

Yle kuvittelee voivansa käyttää veronmaksajien rahoja veronmaksajien vahingoksi. Moni suomalainen haluaa kuunnella maksamiaan kanavia, eikä Ylellä pitäisi järjettömien periaatteidensa vuosi sitä mitenkään rajoittaa.

Äänestä
  • Siispä tehkäämme johtopäätös. 2023 vaalit tulevat. Äänestääkäämme siten, että sellaiset ehdokkaat sellaisista puolueista astuvat valtaan, jotka ovat vaalmiita leikkaamaan YLEveroa ja pakkomaksu pienenee mielellään rajusti molemmat.

    Valitse ehdokkaasi siis puolueista: Kokoomus, KD, LiikeNyt, Korjausliike ja Liberaalit, Näissä joukoissa on ehdokkaita, joille aivan hyvin sopii YLEn budjetin leikkaaminen ja korotuksien jäädyttäminen ikiajoiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Siispä tehkäämme johtopäätös. 2023 vaalit tulevat. Äänestääkäämme siten, että sellaiset ehdokkaat sellaisista puolueista astuvat valtaan, jotka ovat vaalmiita leikkaamaan YLEveroa ja pakkomaksu pienenee mielellään rajusti molemmat.

    Valitse ehdokkaasi siis puolueista: Kokoomus, KD, LiikeNyt, Korjausliike ja Liberaalit, Näissä joukoissa on ehdokkaita, joille aivan hyvin sopii YLEn budjetin leikkaaminen ja korotuksien jäädyttäminen ikiajoiksi.

    Itse en aio äänestää mitään mainitsemistasi puolueista, ei aja meikäläisen asioita nuo! Äänestän mielummin persuja koska esim. kokoomuslaiset ei ole tavallisen, saati köyhän asialla!

    Äänestä

Koko yle lopetettava ja perustettava uusi. Tämä uusi yhtiö voi sitten lähettää yhdellä kanavalla ohjelmaansa josta on kaikki vihervasemmistolainen saasta karsittu pois. Paljon taajuuksia vapautuisi oikeille radio- ja TV-asemille jos näin meneteltäisiin.

Äänestä
  • Ei Yleä ja sen kanavia saa lakkauttaa! Sen sijaan siinä olen samaa mieltä että vihervasemmistolainen saasta pitää karsia pois.

    Äänestä

  • Meillä on jo oikeiston oma pikkuradio Helsingissä. Akbar FM.

    Äänestä

Ei kiinnosta! Ainoa mikä hiertää on pakkomaksu ja sitä pitää leikata 2023 ja rajusti. Toki ei heti astu voimaan, mutta niin pian kuin mahdollista.

Äänestä
  • Höpö höpö. Maksat muitakin pakkomaksuja. Minua ei kiinnosta kustantaa tupakoivien hoitoja mutta joudun pakon edessä sen tekemään

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Höpö höpö. Maksat muitakin pakkomaksuja. Minua ei kiinnosta kustantaa tupakoivien hoitoja mutta joudun pakon edessä sen tekemään

    Minua taas ei kiinnosta kustantaa lasten päivähoitoja ja nuorten harrastuksia ja opiskeluja mutta silti joudun tekemään niin!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Minua taas ei kiinnosta kustantaa lasten päivähoitoja ja nuorten harrastuksia ja opiskeluja mutta silti joudun tekemään niin!

    Jo on teillä sakeaa settiä. Mitä sellaista YLE tekee, mitä ei synny kaupallisten toimijoiden toimesta. Kuinka paljon tällaista sisältöä on. Sitten kun vielä tutkit kuinka paljon samaa sisältöä kaupallistennkanssa (ensin kaupallisella ja pelkkiä omia uusintoja ylellä on. 600miljoonaa on aivan liikaa YLE:lle. Sen mitä ei kaupalliset tee pystyy hoitamaan kroisosten lailla 100milj budjetillakin. Tai sitten yleisen edun kanaville 3 velvoitetta lisää. Kuvatulkattuja, viitottuja ja ruotsi & saamenkielistä uutissisältöä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei kaupalliset esitä mm. konsertteja, siis klassista musiikkia, jazzia ym. ja kaupalliset kanavat raiskaa kaikki leffat, tuoreimpana MTV3:n tekemä Olavi Virta-leffan lopputekstien ja loppumusiikin raiskaaminen sillä että esiteltiin jotain muuta ohjelmaa samalla kun loppumusiikit soi!
    Ylessä on paljon hyvääkin, se mikä mua Ylessä rassaa on erilaisten vähemmistöjen paapominen!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ai niin ja unohtui sekin että siellä on paljon vihervasemmistolaista propagandaa ja jos se, ynnä tuo vähemmistöjen paapominen, saadaan pois niin olen toki tyytyväinen Yleen.

    Äänestä

  • Mitä tarkoitat että poistetaan vähemmistöt? En minä ole niin sanonut vaan poistetaan se vähemmistöjen PAAPOMINEN Yleltä! Lukutaito hoi!

    Äänestä

  • jollain kova viha persuja kohtaan kun haluaa noin kovasti aiheuttaa vaalitappion imitoinnin voimalla luoden mielikuvan *nazeista*. ja aktivoidut selvästi, jos yleä, valtiota tai järjestelmää mitenkään kritisoidaan. sinua demari vain v****taa kun me hyvänpuoleiset persut emme tykkää ylestä. vaikutat myös kovasti vihaavan seafmää ja yksityistä sektoria, toimintamallisi on hyvä tuoda koko porukan tietoisuuteen. jaxuhalit.
    -seaukko

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    jollain kova viha persuja kohtaan kun haluaa noin kovasti aiheuttaa vaalitappion imitoinnin voimalla luoden mielikuvan *nazeista*. ja aktivoidut selvästi, jos yleä, valtiota tai järjestelmää mitenkään kritisoidaan. sinua demari vain v****taa kun me hyvänpuoleiset persut emme tykkää ylestä. vaikutat myös kovasti vihaavan seafmää ja yksityistä sektoria, toimintamallisi on hyvä tuoda koko porukan tietoisuuteen. jaxuhalit.
    -seaukko

    Vihreähän tuo on, aivan selvästi. Vihreäthän niitä vähemmistöjä paapoo ja persuja vihaa! On se huomattu, itse aion tosiaankin äänestää persuja koska jos ne pääsee hallitukseen niin sinne EI vihreät taatusti pääse!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vihreähän tuo on, aivan selvästi. Vihreäthän niitä vähemmistöjä paapoo ja persuja vihaa! On se huomattu, itse aion tosiaankin äänestää persuja koska jos ne pääsee hallitukseen niin sinne EI vihreät taatusti pääse!

    Kovat on fantasiat

    Äänestä

  • Ai niin, te vihreäthän olette usein huumepäissänne joten ei ihme että sekoilette lukutaidossakin!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kovat on fantasiat

    Miten niin fantasiat? Se on faktaa että jos persut on seuraavassa hallituksessa kuten siltä nyt vaikuttaa olevan, ei vihreät pääse hallitukseen! Kokoomuksen ykkössuosikki hallituskumppaniksi on juurikin persut ja persut ei huoli vihreitä samaan hallitukseen! Ja kokoomus taas on ykkösenä gallupeissa. Eli on vaalien suurin voittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Vaaleihin on vielä aikaa . Eiköhän tuo tuleva hallitus ole sdp- kokoomus vetoinen ja Persut jää taas kerran oppositioon jonne kuuluvatkin

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kovat on fantasiat

    jäitä hattuun, vaalit puhuu puolestaan

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Vaaleihin on vielä aikaa . Eiköhän tuo tuleva hallitus ole sdp- kokoomus vetoinen ja Persut jää taas kerran oppositioon jonne kuuluvatkin

    Persut ei kyllä kuulu oppositioon, vaan nimenomaan vihreät! Niin ja Vas.

    Äänestä

Yle on saatava takaisin TuneIn palveluun. Veronmaksajana olen sitä mieltä.

Äänestä

Hyvä vain, kun ei tarvitse kuunnella hömppää. 1 FM nettiradio on yksi parhaista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

This station is not currently available on TuneIn.
Ylen radiot ei kuulu enää tunein-palvelussa. Ollut kadoksissa toista viikkoa. mikähän ajatus siinäkin on?
Nettipöytäradion kanssa hankalaa, siihen kun ei pysty urleja itse määrittämään. Lähinnä Yle Puhetta kuuntelisin. Pitää vissiin kaivaa pelkästään yleä varten fm-radio kaapin perältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu