häkin

Kertokaa nyt oikeesti mistä häkin pureminen johtuu? Pidän marsuani aina vapaana kun olen kotona joten liikkumisen puutteesta se ei voi johtua. Marsu on vapaana siis useita tunteja, välillä jopa kahdeksan tuntia päivässä. Kun menen nukkumaan ja laitan marsun häkkiin niin pureminen alkaa. Ei joka ilta mutta aika usein. Eikä marsu pure häkkiä tolkuttoman kauan ja aggressiivisesti mutta silti se häiritsee nukahtamistani. Saan sen usein loppumaan liikahtamalla niin ,että se säikähtää ja menee koppiin mutta välillä tämä on vain hetkellinen apu ja järsiminen alkaa uudestaan.

Marsut kyllä tykkäävät järsiä asioita ja välillä marsuni juostessa vapaana hän puree hetken aitauksensa kateria ulkoapäin, ilmeisesti ihan omaksi huviksi. Voiko kyseessä olla jonkun vitamiini puutostauti? Marsuni on aika ronkeli ruoan suhteen mutta c-vitamiinit kyllä menevät lähes joka päivä mahaan saakka. Heinää ja vettä on aina tarjolla.
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Häkin pureminen johtuu, yleensä huomion kerjäämisestä. (ainakin omalla marsullani!) Näköjään marsusi joko haluaa huomiota tai sitten kerjää ruokaa...:) Eli kyseessä ei varmaankaan ole mikään vitamiinin puutos. Yritä olla huomioimatta koko juttua äläkä anna marsullesi huomiota kun se tekee tolla tavalla. Vasta sitten kun se on lopettanut (tosin illalla ei tarvitse silloinkaan)Pian marsusi huomaa että kaltereiden pureminen on ihan turhaa ja lopettaa sen, ainakin toivottavasti. Hyvä että annat marsusi juostaa noinkin kauan joten liikunnan puutteesta se ei ainakaan johdu;)Toivottavasti tästä oli edes jonkun verran apua!!

Äänestä

Mulla oli marsu joka teki samoin kun sillä oli yksinäistä ja tylsää...vaikka sulla on ollukki marsu vapaana ni voi olla et se kaipaa lajitoverin seuraa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pureminen kirjoitti:

Kertokaa nyt oikeesti mistä häkin pureminen johtuu? Pidän marsuani aina vapaana kun olen kotona joten liikkumisen puutteesta se ei voi johtua. Marsu on vapaana siis useita tunteja, välillä jopa kahdeksan tuntia päivässä. Kun menen nukkumaan ja laitan marsun häkkiin niin pureminen alkaa. Ei joka ilta mutta aika usein. Eikä marsu pure häkkiä tolkuttoman kauan ja aggressiivisesti mutta silti se häiritsee nukahtamistani. Saan sen usein loppumaan liikahtamalla niin ,että se säikähtää ja menee koppiin mutta välillä tämä on vain hetkellinen apu ja järsiminen alkaa uudestaan.

Marsut kyllä tykkäävät järsiä asioita ja välillä marsuni juostessa vapaana hän puree hetken aitauksensa kateria ulkoapäin, ilmeisesti ihan omaksi huviksi. Voiko kyseessä olla jonkun vitamiini puutostauti? Marsuni on aika ronkeli ruoan suhteen mutta c-vitamiinit kyllä menevät lähes joka päivä mahaan saakka. Heinää ja vettä on aina tarjolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu