Toivottavasti kunnantalon tollot kahto ykkösaamun televisiosta. Vapaavuorella oli näkemyksiä kuntien vastuusta poikkeuksellisessa tilanteessa.
Vastaukset 12
- Anonyymi
Meidän kylän päällikköä pitää kuvata. Miksi ei ole missään? Paltamolaiset eivät elä elä ellei suuri johtaja ilmoita olemassaolostaan. Kuvaa instaan tai Paltamo kunnan naamakirjaan. Jo tulee muuten vieroitusoireita.
- Anonyymi
Paltamon Ja Ristijärven yhdistämisneuvottelut vaiheessa, ei joudeta poseeraamaan.
Hankalat YT-neuvottelut tulossa henkilökuntien osalta, erityisesti kumpi kunnanjohtajista saa Kainuun Keskusta Piiri ry:n hyväksynnän.- Anonyymi
O.ou paltamolaisilla metsästys alueet laajenee Ristijärven valtion metsiin 🐗
- Anonyymi
Ristijärven kunnanjohtajalla parempi pätevyys,,,,, tämä paltamon vastaava vaan pällistelee lehtien sivuilla vaan teot on jääneet tekemättä. puheet on isoja ja ääni kova mutta auktoriteettia ei löydy. Toista oli entisellä kunnanjohtajalla. Arvostettiin ylirajojen, ei tarvinnut kikattelevia naisia ympärilleen tueksi, vaan tekemään töitä.
- Anonyymi
ja lapset kotiin jos vain suinkin mahdollista
- Anonyymi
Paltamossa on nykyinen kunnanjohtaja halusitpa sinä sitä tai et. Ehkäpä Paltamo ei ole sinulle oikea asuinkunta. On tässä vähän ulkomaillakin käyty.
- Anonyymi
Niin Saksassa on tullut asuttua. Siellä ei tuollaiset höpöukot pääsisi päättämään. Tarvitaan päteviä, ei puolueihmisiä jotka pyllistelee joka paikkaan kun yrittävät kumartaa.
- Anonyymi
Elekääpä typerehtikö, nykyinen kunnanjohtaja on ihan hyvä asuipa kommentoijat missä tahansa
- Anonyymi
kouluttamattomille sopii kouluttamaton esimerkki, lampaat seuraavat sokeasti eteenpäin ja samanlaisia päättäjiä on kunta pullollaan, arjen koittaessa voi varmasti huomata että rahaa ei ole vaikka nyt pelataan upporikasta ja rutiköyhää
- Anonyymi
Minä olen käynyt ulko mailla
- Anonyymi
Paltamon päättäjät aina olleet paljon puhetta ja vähän villoja, pääkopassa loiskuaa kus. Fiksut tekee eikä turhia höpise eikä tyrkytä naamaansa lehtiin ja telkkariin. Valitettavasti nykypäivänä nämä kellokkaat ekstrovertit kuten nykyään pitää kutsua heitä, pääsevät pitkälle.
Ymmärtäisin tuon Paltamon kunnanjohtajan esillä olon jos olisi joku Robert Redford, silloin moni leikkaisi kuvan tyynyn alle, mutta nykyisen kuva huussiin pyyhkimeksi.
- Anonyymi
Päättäjät on peloteltu virkamiesten taholta tekemään kaikkensa, että kaikki palvelut ja vähäinen hyvinvointi saataisiin tapettua paltamosta. Kunnanhallituksessa määrää Mari ja kunnantalolla vanha narsisti muori. Kunnanjohtaja ei uskalla tai kykene tekemään mitään. Ai niin. Onhan se käyny latukoneen hytissä kaatosateessa istumassa sen aikaa, että saivat kuvat otettua. Muka toisten työhön tutustumista. Entinen emäpitäja, tuleva heittopussi ja kriisikunta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.3931008- 102895
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei293876- 77748
- 82726
- 75720
- 50655
- 37646
- 45631
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38609