Korona jumalallinen rangaistuksena(?)

Kokeilin kirjoittamalla hakusanan koronasta englanninkielenä "corona divine punishment" ihan testinä. Voiko olla niin mahdollista, miksi käy koko maailmalle?
2134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luin jostain, että korona on lähtenyt liikkeelle Kiinan kanatarhoilta. Koronan voidaan olla siten tavallaan vastareaktio teollisille kanankasvatustarhoille?

Äänestä

Korona on ihmisen aiheuttama. Se on peräisin Kiinan eläintoreilta. Niillä ei ole kylmäsäilytysketjuja ja sen takia ne teurastukset tehdään siellä torilla ja sitten kypsennetään.

Eläimet kärsivät siellä vangittuina olosta, sillä ne ovat villieläimiä eivätkä mitään tuotantoeläimiä. Stressaantuneet eläimet saavat helposti viruksia ja erilaisia tauteja.

Eläinrääkkäyksestä on kyse ja korona on syntynyt sen yhteydessä. Meidän näkökulmastamme rikoksesta on kyse ja todella puistattavasta toiminnasta.

En tiedä, kai heidän on pakko ollut noin tehdä - toimeentulonsa takia ehkä? Kyllä tuollaiseen pitäisi yhteiskunnan puuttua, mutta kun Kiinasta on kyse, niin siellä nyt voi tapahtua mitä vain.

Jos Raamatun sanomaa ajattelee, niin onhan tuollainen myös sen vastaista toimintaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kokeilin kirjoittamalla hakusanan koronasta englanninkielenä "corona divine punishment" ihan testinä. Voiko olla niin mahdollista, miksi käy koko maailmalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu