Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Homous yleistynyt?

geijjo

Jotkut väittää, että homoja olisi paljon enemmän kuin ennen. Se ei pidä ollenkaan paikkansa. Nykyään vain on tapana olla juuri sitä kuin on. Eli teeskentely seksuaalisen suuntautumisensa kanssa ei enää oikein käy. Mutta enää ei kuitenkaan ole niin kuin joskus enne, jolloin oli aivan mahdotonta olla hompe. Ei ainakaan meidän porukoissa haittaa yhtään, jos joku on bi tai gay. Mutta se haittaa, jos joku näyttelee heteroa.

75

9581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoppari

      Moikka kaikille, joo toi pitää paikkansa... Nykyisin jokainen uskaltaa olla aito, on varmaan kyllä myös totta että kunditkin haluu kokeilla kaikkee ja mikäss siinä jos löytää jonku kivan samoin aattelevan tyypin, itselläni alkoi Bi-kundina olo ihan vahingossa, oltin yhen frendii kaa dokaass ja lopun arvaakin sitten. Molemmat oltiin ihan heteroja siihen saakka, nykyisin meillä on seksii ain silloin tällön.

      • Mr Science

        Usein väitetään, että homosexuaaliset suhteet perustuvat rakkauteen, kiintymykseen ja läheisyyteen siinä kuin heterosuhteetkin. Olen usean vuoden ajan tutkinut asiaa ja tehnyt lukuisan määrän kleanisiä testejä. Olen tietteellisin menetelmin kehittänyt havaintolaitteita joilla asia on kiistattomasti voitu osoittaa erheelliseksi. Homoseksualiset suhteet perustuvat puhtaasti lihan himolle. Homosexuelleilla miehillä on eros-geenit sijoittuneet kivespussien sijasta peräaukon seutuville ja heidän homoutensa on tästä johtuvaa. Siksi ei missän tapauksessa tule sekoittaa keskenään fyysistä hegumaa ja emodionaalista rakkautta.

      • tii
        Mr Science kirjoitti:

        ei kaikki ole pelkän himon perässä juoksijoita! ihan samalla tavalla mies voi takastaa toista miestä, kuin esimerkiksi nainen miestä tai nainen toista naista!!! mä sanon vaan, että MIEHET!!!

      • kumiankka
        Mr Science kirjoitti:

        Usein väitetään, että homosexuaaliset suhteet perustuvat rakkauteen, kiintymykseen ja läheisyyteen siinä kuin heterosuhteetkin. Olen usean vuoden ajan tutkinut asiaa ja tehnyt lukuisan määrän kleanisiä testejä. Olen tietteellisin menetelmin kehittänyt havaintolaitteita joilla asia on kiistattomasti voitu osoittaa erheelliseksi. Homoseksualiset suhteet perustuvat puhtaasti lihan himolle. Homosexuelleilla miehillä on eros-geenit sijoittuneet kivespussien sijasta peräaukon seutuville ja heidän homoutensa on tästä johtuvaa. Siksi ei missän tapauksessa tule sekoittaa keskenään fyysistä hegumaa ja emodionaalista rakkautta.

        Entäs bi-seksuaaliset? Heidän ajatusmaailmansa perustuu kiintymykseen tiettyä ihmistä kohtaan vain ihmisen itsensä takia. Samoin kuin kaikilla muillakin. Eikä rakkaus ole rakkautta jos se on pelkkää seksiä, ja rakastua voi keheen tahansa.

      • YoungGay
        Mr Science kirjoitti:

        Usein väitetään, että homosexuaaliset suhteet perustuvat rakkauteen, kiintymykseen ja läheisyyteen siinä kuin heterosuhteetkin. Olen usean vuoden ajan tutkinut asiaa ja tehnyt lukuisan määrän kleanisiä testejä. Olen tietteellisin menetelmin kehittänyt havaintolaitteita joilla asia on kiistattomasti voitu osoittaa erheelliseksi. Homoseksualiset suhteet perustuvat puhtaasti lihan himolle. Homosexuelleilla miehillä on eros-geenit sijoittuneet kivespussien sijasta peräaukon seutuville ja heidän homoutensa on tästä johtuvaa. Siksi ei missän tapauksessa tule sekoittaa keskenään fyysistä hegumaa ja emodionaalista rakkautta.

        Vai mukamas kaikki homot on pelkästään seksinperään juoksijoita? Miten sitten voit selittää näillä ''kokeillasi'' ja ''pitkällä tutkimustyöllä'' että miten minä (poika) olen totaallisesti RAKASTUNUT toiseen poikaan? Haluan vain olla hänen lähellään, halata, suudella ja rakastaa häntä. Vaikka ilman seksiäkin, ihan sama, kunhan vain saan olla hänen lähellään...?

      • asdas
        YoungGay kirjoitti:

        Olet sairas

      • TheFreeMind
        asdas kirjoitti:

        Olet sairas

        Taidat itse olla sairas, kun arvostelet muita sen takia, että ne tykkää saman sukupuolen edustajista. Minua ärsyttää tuollaiset kaltaisesi lattikkopää rasistit. Sitä paitsi mikä sua häiritsee homoseksuaaleissa? Se, että ne ei oo "normaaleja", ja se että ne myöntää oikean itsensä. Olen minäkin kokeillut kerran poikapuolista, eikä se pahalta tuntunut. Mutta kyllä kallistun tyttöjen puoleen. Jos sinulla ei ole muuta parempaa tekemistä, kuin "tutkia" homo ja/tai lesbo seksuaalisuutta, niin johan on! Hanki elämä ja hyväksy se, että kaikki eivät tässä maailmassa mahdu sinun putkinäköösi.

        PS: liittykää homo-liittoja tukeviin ryhmiin!

      • Frogie
        Mr Science kirjoitti:

        Usein väitetään, että homosexuaaliset suhteet perustuvat rakkauteen, kiintymykseen ja läheisyyteen siinä kuin heterosuhteetkin. Olen usean vuoden ajan tutkinut asiaa ja tehnyt lukuisan määrän kleanisiä testejä. Olen tietteellisin menetelmin kehittänyt havaintolaitteita joilla asia on kiistattomasti voitu osoittaa erheelliseksi. Homoseksualiset suhteet perustuvat puhtaasti lihan himolle. Homosexuelleilla miehillä on eros-geenit sijoittuneet kivespussien sijasta peräaukon seutuville ja heidän homoutensa on tästä johtuvaa. Siksi ei missän tapauksessa tule sekoittaa keskenään fyysistä hegumaa ja emodionaalista rakkautta.

        Et taida olla kummoinen "tutkija", jos et osaa kirjoittaakaan....

        Korjauksia:
        1. homosexuaaliset suhteet
        - se on "homoseksuaaliset suhteet" eikä kirjoiteta x:llä.

        2. kleanisiä
        - tarkoitit kai "kliinisiä" ??

        3. ...havaintolaitteita joilla....
        - älä unohtele pilkkua! "...havaintolaitteilla, joilla..."

        4. homosexuelleilla
        - mitäh? mikä sana tuokin on? luulisin, että tarkoitit "homoseksuaalisilla"

        5. emodiaanista rakkautta
        - heh, se kirjoitetaan: "emotiaanista rakkautta" :)

        Kannattaisiko tarkistaa oikeinkirjoitus, ennen kuin alat esittää tekstejäsi tutkimuksena?

      • ratkaisu sinulle
        YoungGay kirjoitti:

        Vai mukamas kaikki homot on pelkästään seksinperään juoksijoita? Miten sitten voit selittää näillä ''kokeillasi'' ja ''pitkällä tutkimustyöllä'' että miten minä (poika) olen totaallisesti RAKASTUNUT toiseen poikaan? Haluan vain olla hänen lähellään, halata, suudella ja rakastaa häntä. Vaikka ilman seksiäkin, ihan sama, kunhan vain saan olla hänen lähellään...?

        Ootko impotentti kenties? Käytä tupladildoa :)))

      • ratkaisu sinulle!!
        Frogie kirjoitti:

        Et taida olla kummoinen "tutkija", jos et osaa kirjoittaakaan....

        Korjauksia:
        1. homosexuaaliset suhteet
        - se on "homoseksuaaliset suhteet" eikä kirjoiteta x:llä.

        2. kleanisiä
        - tarkoitit kai "kliinisiä" ??

        3. ...havaintolaitteita joilla....
        - älä unohtele pilkkua! "...havaintolaitteilla, joilla..."

        4. homosexuelleilla
        - mitäh? mikä sana tuokin on? luulisin, että tarkoitit "homoseksuaalisilla"

        5. emodiaanista rakkautta
        - heh, se kirjoitetaan: "emotiaanista rakkautta" :)

        Kannattaisiko tarkistaa oikeinkirjoitus, ennen kuin alat esittää tekstejäsi tutkimuksena?

        no voi vittu kuin ollaa tarkkoja :DDD jymmärrätkö suome? Vai pitäisikö kirjoittaa ihan kirjakielellä sinulle? (siis mä en kirjoittanu sitä kommenttia, mut vituttaaa xDD )

    • paavo

      No eikös toi homoseksuaalisuus ole nykyään aikamoinen muoti-ilmiö?

      • Lökäri

        Jooo taitaa se olla, kun kuuntelee kundien juttuja niin aika moni on ollu toisen kundin kaa sängyss imutteleess ja paneess, onhan se kivaa kun saa sitä samaa mitä antaa toiselle. Ja kaikkee muutakin, mm. sniffata toisen hopparin kamoi.

      • -MUTTA-
        Lökäri kirjoitti:

        Jooo taitaa se olla, kun kuuntelee kundien juttuja niin aika moni on ollu toisen kundin kaa sängyss imutteleess ja paneess, onhan se kivaa kun saa sitä samaa mitä antaa toiselle. Ja kaikkee muutakin, mm. sniffata toisen hopparin kamoi.

        oksettaa ja pahaa tekee....olen äiti ja epäilen, että poikani on ihanstunut mieheen...

      • young bi
        -MUTTA- kirjoitti:

        oksettaa ja pahaa tekee....olen äiti ja epäilen, että poikani on ihanstunut mieheen...

        väitätkö sinä että jos poikasi olisikin ihastunut mieheen niin sinä et rakastaisi häntä silti ei suuntautuminen seksuaalisesti vaikuta siihen mitä ihminen oikeasti on :)

      • MIAMI MAMI

        AIDS

    • PikkuRepolainen

      Mukavaa että ootte löytäneet itsenne.
      Voin vaan sanoa että olette suuri menetys vastakkaiselle sukupuolelle.

    • muksu

      Homous kyllä tuntuu yleistyneen ja tuntuu että miekkoset uskaltaa olla sitä, mitä on. Mutta media vaikuttaa meihin paljon. Nykyään joakisessa tv-sarjassa on ainakin yksi homo/lesbo- Minusta se on hyvä, koska homous on normaalia, se on vain yksi piirre ihmisessä. Ennen homoutta pidettiin sairautena, sen jälkeen homoja pelättiin. Tyypillinen stereotypia homosta on että homot ovat lääppimässä jokaista vastaantulijaa joka on samaa sukupuolta, kuitenkin homot eivät sellaisia ole. Nyt koetetaan elokuvien/tv-sarjojen kautta luoda positiivisempaa kuvaa homoista...

      • sairaus se on....

        Voisin sanoa, että homous ON sairaus, koska sitä on tutkittu kyl ihmisillä ja eläimillä ja kaikki johtaa yhteen päätökseen. Se on psyykkinen ja henkinen sairaus, joka voi johtua esimerkiksi raskaana olevan jatkuvasta stressistä ja ilman huomiota olemassaoloa. Myös jos on esim kaksi isoa veljeä, niin noin 9% on se, jos se kolmas syntynyt poika voisi tulla homoksi. Britanniassa jos todetaan se sairaus, niin homoussuhteissiin sairastunulle voidaan tarjota mahdollisuus vaikka sukupuolileikkauksesta, jos hän kenties haluaa. Että homot eivät itse tiedä heidän tilannetta ja peittävät sitä tyypillisillä perusteluilla, kuten kaikki on erilaisia ja se on iha normaalia. Mutta tähän sairauteen ei saisi nauraa, kuten muillekin psyykkisille sairauksille.

    • boy84

      No tuskinpa tuo homous on yhtään lisääntynyt. Tällä hetkellä ihmiset uskaltavat olla avoimempita, kuin ennen. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon että homous oli vielä 70-luvulla suomessa rikollista. Jota itse en kyllä pysty edes käsittämään.
      Se on kyllä tosiasia että homous on nyt muodissa. Ihan hyvä juttu.
      Itsellä ainakin paljon helpompaa nykyään kun astuin kaapista ulos. Kavereista tuli ehkä vielä läheisempiä. Ja vanhemmatkin oli kuulemma sen jo tienneet vuosia. Niin ja mikä parasta oma ihana boyfrendkin löytyi nopeesti.

      • hetero

        hyi helevata, homous on sairautta, tehkää ittellenne jotain ja vähän äkkiä. vaikka narun jatkeeksi.

      • tii
        hetero kirjoitti:

        kukahan se on sairas!? SINÄ! kellään ei ole oikeiutta sanoa toisell noin, olkoon toinen vaikka kuka tai mikä!!

      • yks gay

        Tossa näkee hyvin ihmisten asenteen homoja kohtaan.. Ei minkäänlaista suvaitsevaisuutta vähemmistäjä kohtaan...

      • on sairaus
        yks gay kirjoitti:

        Tossa näkee hyvin ihmisten asenteen homoja kohtaan.. Ei minkäänlaista suvaitsevaisuutta vähemmistäjä kohtaan...

        hyi

      • bi/gay?
        hetero kirjoitti:

        hyi helevata, homous on sairautta, tehkää ittellenne jotain ja vähän äkkiä. vaikka narun jatkeeksi.

        vähä oot törkee ku kehtaat tollei sanoo ihmisillä on oikeus olla mitä haluavat

      • HessuManHki

        Sana jumala on minulle vain ihmisen heikkouden ilmaus ja tuote. Raamattu on kokoelma kunnioitettavia mutta silti primitiivisiä legendoja, jotka ovat melko lapsellisia -Albert Einstein-

      • hd
        hetero kirjoitti:

        hyi helevata, homous on sairautta, tehkää ittellenne jotain ja vähän äkkiä. vaikka narun jatkeeksi.

        HOmous on todella inhottavaa. Minä voisin olla homon kaveri mutta kyllä minua kuitenkin se inhottaisi todella paljon. Homot on homoja mutta turha sanoa että se on luonnollista, nykyään se on normaalia mutta ei luonnollista!

      • ihkusantsi

        Niinpä niin ja juupa juu se helvetti oottaa sit vissiin aika monia meistä. Mieluummin mietin omilla aivoilla ko uskon johonki yliluonnollisiin hommiin. Homot on okei ja musta saapi rakastaa tasan ketä huvittaa. Kunhan ihmiset on onnellisia!

      • minustakin..
        hd kirjoitti:

        HOmous on todella inhottavaa. Minä voisin olla homon kaveri mutta kyllä minua kuitenkin se inhottaisi todella paljon. Homot on homoja mutta turha sanoa että se on luonnollista, nykyään se on normaalia mutta ei luonnollista!

        En kuitenkaan homoja tuomitse,vaan tuon asian,joka on väärin.

      • mutta....
        yks gay kirjoitti:

        Tossa näkee hyvin ihmisten asenteen homoja kohtaan.. Ei minkäänlaista suvaitsevaisuutta vähemmistäjä kohtaan...

        ...ei se tässäkään tapauksessa homoudesta normaalia tee. Homoseksuaalisuus kun ei kuulu normaalin luonnon toimintaan missään muodossa, sen takia sitä vastustetaan niin jyrkästi. Sinäkin päädyt kiristelemään vielä hampaitasi ellet ryhdy elämään ihmisiksi ja käänny heteroksi.

      • HomojenPuolesta

        Voi voi. Sitä ollaan niin uskovaista ja tekopyhää. Kyllä te kiihkoilijat jaksatte. Minä uskon jumalaan ja jeesukseen täysin. Kasvoin onnellisessa perheessä ja lauloin kirkon kuorossa ja olen itse hetero. Mutta aina teihin "uskovaisiin" ja "puhtaisiin" ihmisiin törmää. Luulette olevanne parempia kuin muut ja puhutte kadotuksesta ja siitä miten homot "syntiset" ovat sairaita ja joutuvat helvettiin. Katsokaa peiliin. Te puhutte lähimmäisen rakkaudesta ja siitä miten hyvä jumala on. Ja itse kuitenkin teette kokoajan syntiä ja rikotte Raamatun tärkeintä opetusta, Rakkauden kaksoiskäskyä. Katso ensi kerralla kun tulee tilaisuus peiliin. Jos uskallat. Koska luulenpa että sieltä katsoo läpeensä paha ihminen. Siinä vaiheessa kun me kaikki olemme jumalan edessä, alastomina ja tuomittavina sinä voit kokea ison yllätyksen. Koska toisen ihmisen rakastaminen ei ole syntiä. Sinä joka käytät sanaa JUMALA tekstissäsi et voi niin väittää. Yhdessä asiassa olit kyllä oikeassa. Ja tästä ei ole oravan reikää " Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainoan poikansa, ettei kukaan joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iänkaikkisen elämän." Mieti Late vaikka tätä. Kun tuomio tulee mitäs luulet, pääseekö taivaaseen Jumalaa palvellut ja hyvän elämän elänyt homo vai tuollainen joka lukee tietävänä Raamattua, ymmärtämättä siitä kuitenkaan mitään. Minä olisin valmis antamaan henkeni, jos tuollainen paskanjauhanta homoista loppuisi.

      • Kummajainen91
        mutta.... kirjoitti:

        ...ei se tässäkään tapauksessa homoudesta normaalia tee. Homoseksuaalisuus kun ei kuulu normaalin luonnon toimintaan missään muodossa, sen takia sitä vastustetaan niin jyrkästi. Sinäkin päädyt kiristelemään vielä hampaitasi ellet ryhdy elämään ihmisiksi ja käänny heteroksi.

        Tuota homous ei ole luonnollista -perustelua kuulee jatkuvasti. Sitä eivät käytä trollit, vaan ihan järkeviltä vaikuttavat ihmiset. Mutta itse en kyllä ymmärrä, miksi homous ei ole normaalia, kun sitä kerran luonnossa esiintyy. Onko normaali sama asia kuin lisääntymiskykyinen ja -intoinen? Eivätkö näin aseksuaalit (ei seksuaalista mielenkiintoa) ole normaaleja vaan luonnonoikkuja? Täytyykö pakosti etsiä itselleen joku, jonka kanssa lapsia maailmaan putkautella? Ovatko nekin luonnottomia, jotka eivät halua tai voi tehdä lapsia? Useat homot ja lesbot olisivat varmaan ihan kykeneväisiä lapsia hankkimaan: hehän voivat vaikka adoptoida. Eikö näin ole siis hyvä, etteivät kaikki tee lapsia itse: näin on enemmän mahdollisia vanhempia niille lapsille, joiden vanhemmat ovat vaikkapa kuolleet? Koska homoutta esiintyy luonnossa, sille voi olla hyvinkin olemassa jokin evoluutioon liittyvä "tarkoitus" tai ehkä se on evoluution "virhe" (jota kuitenkin ainoastaan ihminen voi virheeksi nimittää oman MIELIPITEENSÄ pohjalta), mutta niin on moni muukin asia, en minä silti rupea ketään syrjimään, jos tämä ei satu olemaan täydellinen lisääntymiskone: seksinhimoinen, viettelevä ja hyvännäköinen. Mutta mielestäni ei kannata koskaan erehtyä ajattelemaan, että evoluutiolla on tietoisia tavoitteita.

      • Kokkonen sano moi
        HomojenPuolesta kirjoitti:

        Voi voi. Sitä ollaan niin uskovaista ja tekopyhää. Kyllä te kiihkoilijat jaksatte. Minä uskon jumalaan ja jeesukseen täysin. Kasvoin onnellisessa perheessä ja lauloin kirkon kuorossa ja olen itse hetero. Mutta aina teihin "uskovaisiin" ja "puhtaisiin" ihmisiin törmää. Luulette olevanne parempia kuin muut ja puhutte kadotuksesta ja siitä miten homot "syntiset" ovat sairaita ja joutuvat helvettiin. Katsokaa peiliin. Te puhutte lähimmäisen rakkaudesta ja siitä miten hyvä jumala on. Ja itse kuitenkin teette kokoajan syntiä ja rikotte Raamatun tärkeintä opetusta, Rakkauden kaksoiskäskyä. Katso ensi kerralla kun tulee tilaisuus peiliin. Jos uskallat. Koska luulenpa että sieltä katsoo läpeensä paha ihminen. Siinä vaiheessa kun me kaikki olemme jumalan edessä, alastomina ja tuomittavina sinä voit kokea ison yllätyksen. Koska toisen ihmisen rakastaminen ei ole syntiä. Sinä joka käytät sanaa JUMALA tekstissäsi et voi niin väittää. Yhdessä asiassa olit kyllä oikeassa. Ja tästä ei ole oravan reikää " Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainoan poikansa, ettei kukaan joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iänkaikkisen elämän." Mieti Late vaikka tätä. Kun tuomio tulee mitäs luulet, pääseekö taivaaseen Jumalaa palvellut ja hyvän elämän elänyt homo vai tuollainen joka lukee tietävänä Raamattua, ymmärtämättä siitä kuitenkaan mitään. Minä olisin valmis antamaan henkeni, jos tuollainen paskanjauhanta homoista loppuisi.

        Asiaa.

        Minua on aina ärsyttänyt se, että ne ovat nimenomaan heteroita - tai sellaisina itseään pitävät -, jotka homoutta arvostelevat. Helppoahan se on arvostella, kun ei ymmärrä heitä. Luin tässä vähän aikaa yhden kirjan, voin epäillä, ettei sen kirjoittaja usko Jumalaan, sillä siinä esiintyi ajatus, että Jumalan on helppo arvostella ihmisiä, kun ei tarvitse koetella itseään. Jumala ei siis joudu tilanteisiin, joissa voisi syntiä tehdä. Helppohan se on heteron esiintyä hyvänä, kun hänen heteroutensa sallitaan. Hän ei ole itse päättänyt olla hetero, vaan hän vain on sitä, se ei ole tahdon asia. Kannattaa muistaa, että sitä voisi itsekin olla homo, joita niin kovasti vihaa. Jos olisi itse homo, olisiko silti samaa mieltä heistä? En ole itse kuullut usein homosta, joka vihaa homoja, mutta tokihan sellaisiakin varmasti jostain löytyy, siihen en vastaan väitä. Se on vain helppo tuomita homot, jos on itse hetero, ajatella että on sitä ihan oman hyvyytensä vuoksi ja että toinen on paha eikä esimerkiksi geeniensä uhri.

      • Kuka minä olen
        hd kirjoitti:

        HOmous on todella inhottavaa. Minä voisin olla homon kaveri mutta kyllä minua kuitenkin se inhottaisi todella paljon. Homot on homoja mutta turha sanoa että se on luonnollista, nykyään se on normaalia mutta ei luonnollista!

        Luonnollista ja luonnollista. Varmaan monet tuon "homous ei ole luonnollista" -argumentin käyttäjät juovat limsaa tai muita sellaisia juttuja syvöt/juovat, joita ei ole ihan luonnosta sellaisinaan poimittu. (Jaa, minun mielestäni kyllä homous ei ole ihmisen tekemää, mutta en väitä, etteikö olisi poikkeuksia, kun en mikään asiantuntija ole.)

        Minä kyllä ymmärrän, että homoutta pitää luonnollisesti inhottavana, jos on itse hetero: se on sellainen ajatus päähän "laitettu". Mutta kannattaa muistaa, että inhottavana voi pitää monta muutakin asiaa: esim. rottaa, mutta en minä rottaa epäluonnolliseksi sanoisi. En ole ikinä eläissäni kuullut mitään kunnon argumettia, miksi homoja saa syrjiä. Mitä pahaa he oikeasti tekevät, ellei lasketa heidän aiheuttamaansa inhoa missa ihmisissä.

        On paljon inhottavia asioita, esim. rumat ihmiset: mutta he eivät ole välttämättä tyhmiä, ilkeitä tai muuten pahoja. Tekeekö inhottavuus jostain syrjimisen arvoista?

        On paljon luonnottomia asioita... vai onko mikään loppujen lopuksi luonnotonta? Ja mitä merkitystä asian luonnollisuudella on?! Tuomitaanko keinotekoiset aineet, meikit ja kaikki muu, mikä ei kukkaistytön tai -pojan ihanteelliseen elämään sovi.

        On myös paljon asioita, joita emme voi kuvitella omaan elämäämme, mutta miksi kaikkien muidenkin pitäisi elää samalla tavalla?

        Mielipiteen saa aina ilmaista - jos vain antaa itselleen luvan loukata joitakin kunnon ihmisiä -, mutta siitä ei pidä tehdä kaikenkattavaa totuutta.

      • 2ihgdaa 1
        Kokkonen sano moi kirjoitti:

        Asiaa.

        Minua on aina ärsyttänyt se, että ne ovat nimenomaan heteroita - tai sellaisina itseään pitävät -, jotka homoutta arvostelevat. Helppoahan se on arvostella, kun ei ymmärrä heitä. Luin tässä vähän aikaa yhden kirjan, voin epäillä, ettei sen kirjoittaja usko Jumalaan, sillä siinä esiintyi ajatus, että Jumalan on helppo arvostella ihmisiä, kun ei tarvitse koetella itseään. Jumala ei siis joudu tilanteisiin, joissa voisi syntiä tehdä. Helppohan se on heteron esiintyä hyvänä, kun hänen heteroutensa sallitaan. Hän ei ole itse päättänyt olla hetero, vaan hän vain on sitä, se ei ole tahdon asia. Kannattaa muistaa, että sitä voisi itsekin olla homo, joita niin kovasti vihaa. Jos olisi itse homo, olisiko silti samaa mieltä heistä? En ole itse kuullut usein homosta, joka vihaa homoja, mutta tokihan sellaisiakin varmasti jostain löytyy, siihen en vastaan väitä. Se on vain helppo tuomita homot, jos on itse hetero, ajatella että on sitä ihan oman hyvyytensä vuoksi ja että toinen on paha eikä esimerkiksi geeniensä uhri.

        homous on LÄÄKETIETEENKIN mukaan sairaus. siitä on tullut typerä moti-ilmiö, josta ei ole muuta, kuin haittaa

      • Frogie
        hetero kirjoitti:

        hyi helevata, homous on sairautta, tehkää ittellenne jotain ja vähän äkkiä. vaikka narun jatkeeksi.

        homot ovat ihmisiä siinä missä me muutkin. aivan tavallisia ihmisiä, kiinnostusta miehiä kohtaan toisella miehellä, so what? se on heidän oma juttunsa. kas kun ei bi-seksuaaleja ihmisiä arvostella samalla tavalla. jo on kummaa porukkaa, ei hyväksy homoja...

        entä jos ystäväsi, bestis, olisi homo? olisitko yhä ystävä vai heittäisitkö hänet "yli laidan" ja antaa olla?

      • Moi...
        HomojenPuolesta kirjoitti:

        Voi voi. Sitä ollaan niin uskovaista ja tekopyhää. Kyllä te kiihkoilijat jaksatte. Minä uskon jumalaan ja jeesukseen täysin. Kasvoin onnellisessa perheessä ja lauloin kirkon kuorossa ja olen itse hetero. Mutta aina teihin "uskovaisiin" ja "puhtaisiin" ihmisiin törmää. Luulette olevanne parempia kuin muut ja puhutte kadotuksesta ja siitä miten homot "syntiset" ovat sairaita ja joutuvat helvettiin. Katsokaa peiliin. Te puhutte lähimmäisen rakkaudesta ja siitä miten hyvä jumala on. Ja itse kuitenkin teette kokoajan syntiä ja rikotte Raamatun tärkeintä opetusta, Rakkauden kaksoiskäskyä. Katso ensi kerralla kun tulee tilaisuus peiliin. Jos uskallat. Koska luulenpa että sieltä katsoo läpeensä paha ihminen. Siinä vaiheessa kun me kaikki olemme jumalan edessä, alastomina ja tuomittavina sinä voit kokea ison yllätyksen. Koska toisen ihmisen rakastaminen ei ole syntiä. Sinä joka käytät sanaa JUMALA tekstissäsi et voi niin väittää. Yhdessä asiassa olit kyllä oikeassa. Ja tästä ei ole oravan reikää " Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainoan poikansa, ettei kukaan joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iänkaikkisen elämän." Mieti Late vaikka tätä. Kun tuomio tulee mitäs luulet, pääseekö taivaaseen Jumalaa palvellut ja hyvän elämän elänyt homo vai tuollainen joka lukee tietävänä Raamattua, ymmärtämättä siitä kuitenkaan mitään. Minä olisin valmis antamaan henkeni, jos tuollainen paskanjauhanta homoista loppuisi.

        Ei se haittaa vaik ois homo tai mikä nyt vaan sattuu olemaaan...Jos vaikka joku kavereista vaa sanois että ois lesbo/homo/bi nii mitä sitte?

      • huooooh!
        tii kirjoitti:

        kukahan se on sairas!? SINÄ! kellään ei ole oikeiutta sanoa toisell noin, olkoon toinen vaikka kuka tai mikä!!

        se on sairaus,, mut ku sä et vaa psyykkiselt kannalt pysty käsittämään sitä

      • huooooohh!
        Kummajainen91 kirjoitti:

        Tuota homous ei ole luonnollista -perustelua kuulee jatkuvasti. Sitä eivät käytä trollit, vaan ihan järkeviltä vaikuttavat ihmiset. Mutta itse en kyllä ymmärrä, miksi homous ei ole normaalia, kun sitä kerran luonnossa esiintyy. Onko normaali sama asia kuin lisääntymiskykyinen ja -intoinen? Eivätkö näin aseksuaalit (ei seksuaalista mielenkiintoa) ole normaaleja vaan luonnonoikkuja? Täytyykö pakosti etsiä itselleen joku, jonka kanssa lapsia maailmaan putkautella? Ovatko nekin luonnottomia, jotka eivät halua tai voi tehdä lapsia? Useat homot ja lesbot olisivat varmaan ihan kykeneväisiä lapsia hankkimaan: hehän voivat vaikka adoptoida. Eikö näin ole siis hyvä, etteivät kaikki tee lapsia itse: näin on enemmän mahdollisia vanhempia niille lapsille, joiden vanhemmat ovat vaikkapa kuolleet? Koska homoutta esiintyy luonnossa, sille voi olla hyvinkin olemassa jokin evoluutioon liittyvä "tarkoitus" tai ehkä se on evoluution "virhe" (jota kuitenkin ainoastaan ihminen voi virheeksi nimittää oman MIELIPITEENSÄ pohjalta), mutta niin on moni muukin asia, en minä silti rupea ketään syrjimään, jos tämä ei satu olemaan täydellinen lisääntymiskone: seksinhimoinen, viettelevä ja hyvännäköinen. Mutta mielestäni ei kannata koskaan erehtyä ajattelemaan, että evoluutiolla on tietoisia tavoitteita.

        no mites sitä homoillla/ lesboilla adoptoitua lasta koulussa suhtaudutaan?? esim: " Mikä sun isäs nimi on? - Seppo. Entäs äidin? - Jorma.
        Juu kivaahan se on lapsen kannalta.....

      • hahs
        bi/gay? kirjoitti:

        vähä oot törkee ku kehtaat tollei sanoo ihmisillä on oikeus olla mitä haluavat

        ootko vähä homoooooo???????

      • ai mitä sanois?
        Moi... kirjoitti:

        Ei se haittaa vaik ois homo tai mikä nyt vaan sattuu olemaaan...Jos vaikka joku kavereista vaa sanois että ois lesbo/homo/bi nii mitä sitte?

        no se on sitten vittumainen homoooooo...

      • Juuseviuj
        HomojenPuolesta kirjoitti:

        Voi voi. Sitä ollaan niin uskovaista ja tekopyhää. Kyllä te kiihkoilijat jaksatte. Minä uskon jumalaan ja jeesukseen täysin. Kasvoin onnellisessa perheessä ja lauloin kirkon kuorossa ja olen itse hetero. Mutta aina teihin "uskovaisiin" ja "puhtaisiin" ihmisiin törmää. Luulette olevanne parempia kuin muut ja puhutte kadotuksesta ja siitä miten homot "syntiset" ovat sairaita ja joutuvat helvettiin. Katsokaa peiliin. Te puhutte lähimmäisen rakkaudesta ja siitä miten hyvä jumala on. Ja itse kuitenkin teette kokoajan syntiä ja rikotte Raamatun tärkeintä opetusta, Rakkauden kaksoiskäskyä. Katso ensi kerralla kun tulee tilaisuus peiliin. Jos uskallat. Koska luulenpa että sieltä katsoo läpeensä paha ihminen. Siinä vaiheessa kun me kaikki olemme jumalan edessä, alastomina ja tuomittavina sinä voit kokea ison yllätyksen. Koska toisen ihmisen rakastaminen ei ole syntiä. Sinä joka käytät sanaa JUMALA tekstissäsi et voi niin väittää. Yhdessä asiassa olit kyllä oikeassa. Ja tästä ei ole oravan reikää " Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainoan poikansa, ettei kukaan joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iänkaikkisen elämän." Mieti Late vaikka tätä. Kun tuomio tulee mitäs luulet, pääseekö taivaaseen Jumalaa palvellut ja hyvän elämän elänyt homo vai tuollainen joka lukee tietävänä Raamattua, ymmärtämättä siitä kuitenkaan mitään. Minä olisin valmis antamaan henkeni, jos tuollainen paskanjauhanta homoista loppuisi.

        Olen homo. Minua on syrjitty ja kiusattu sen vuoksi miksi olen syntynyt. En ole homouttani koskaan julistanut. Silti olen jo kahdesti menettänyt ystäväni ja sen myötä mielenterveyteni, vain kun olen vastannut rehellisesti yhteen kysymykseen: "oletko homo?".

        Mutta te ihmiset, jotka olette sitä mieltä, että olen ansainnut tämän kohtelun voisitte pitää mielessänne muutaman asian: nimittäin minullakin on rakastavat ÄITI ja ISÄ. Minullakin on sisaruksia jotka välittävät homoudestani riippumatta siitä, mitä minulle kuuluu ja tapahtuu. Ja sisarukseni eivät suinkaan ole minun tapaani homoja, vaan ihan tavallisia HETEROITA. Saman ikäinen siskoni on itkenyt päiväkausia pelkästään sen takia, että olin jo kiusaamisen ja syrjinnän takia lähtövalmiina pois tästä maailmasta.
        Ansaitsivatko vanhempani ja sisaruksenikin tuon saman pahan olon? Ilmeisesti hekin ansaitsisivat teidän kiusaajien mielestä kuolla ja palaa helvetin liekeissä minun tapaani.......

      • ketjuketjuket.....
        HomojenPuolesta kirjoitti:

        Voi voi. Sitä ollaan niin uskovaista ja tekopyhää. Kyllä te kiihkoilijat jaksatte. Minä uskon jumalaan ja jeesukseen täysin. Kasvoin onnellisessa perheessä ja lauloin kirkon kuorossa ja olen itse hetero. Mutta aina teihin "uskovaisiin" ja "puhtaisiin" ihmisiin törmää. Luulette olevanne parempia kuin muut ja puhutte kadotuksesta ja siitä miten homot "syntiset" ovat sairaita ja joutuvat helvettiin. Katsokaa peiliin. Te puhutte lähimmäisen rakkaudesta ja siitä miten hyvä jumala on. Ja itse kuitenkin teette kokoajan syntiä ja rikotte Raamatun tärkeintä opetusta, Rakkauden kaksoiskäskyä. Katso ensi kerralla kun tulee tilaisuus peiliin. Jos uskallat. Koska luulenpa että sieltä katsoo läpeensä paha ihminen. Siinä vaiheessa kun me kaikki olemme jumalan edessä, alastomina ja tuomittavina sinä voit kokea ison yllätyksen. Koska toisen ihmisen rakastaminen ei ole syntiä. Sinä joka käytät sanaa JUMALA tekstissäsi et voi niin väittää. Yhdessä asiassa olit kyllä oikeassa. Ja tästä ei ole oravan reikää " Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainoan poikansa, ettei kukaan joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iänkaikkisen elämän." Mieti Late vaikka tätä. Kun tuomio tulee mitäs luulet, pääseekö taivaaseen Jumalaa palvellut ja hyvän elämän elänyt homo vai tuollainen joka lukee tietävänä Raamattua, ymmärtämättä siitä kuitenkaan mitään. Minä olisin valmis antamaan henkeni, jos tuollainen paskanjauhanta homoista loppuisi.

        Miksi hait tämän vanhan ketjun esiin?

    • eläinkuosi

      Homous ei niinkään ole sen yleisempää kuin ennenkään, ihmiset vaan uskaltavat olla enemmän sellaisia kuin ovat. Eivätkä homot juokse vaan lihan ilojen perässä, rakkaus se on tärkeintä, seksi on se sivutuote. Niin ja tosiaan, ne ketkä eivät homoista pidä, eivät vaan pidä, voivat silti pitää suunsa kiinni eikös vaan. Koska homous on normaalia siinä missä miehen ja naisenkin välinen rakkaus.

      • neityli

        oon ihan samaa mieltä et homous ei ole sen yleisempää kuin ennen nykyään ihmisillä on rokeus olla oma itsensä. Homous ja kaikki on samaa kaliperiä, musta on tyhmää koko luokitus, koska kaikki me halutaan rakastaa ja tulla rakatetuiks jotkut haluaa saman sukupuolen edustajan toiset eri. Mitä eroo sillä muka on?

      • Samixyz

        Kyllä siellä raamatussa on paljon muutakin sellaista joka ei ole kovin enää kurenttia tänä päivänä: Mies ei esimerkiksi saisi ajaa partaa kasvoiltaan, tai muuten seurauksena on rangaistus.

        Tiesitkö että homoutta löytyy runsaasti myös eläinmaailmassa?

        Ja tiesitkö että ei se seksi luonnottomammaksi siitä muutu että sen seurauksena ei synny jälkikasvua. Ei kaikki edes halua lapsia, ja sänkyyn voi mennä ihan muutenkin rakkaudesta toiseen ihmiseen.

        Miksi lyöt raamatulla päähän? Älä suotta ota tehtäväksesi "pelastaa helvetiltä" messuamalla suvaitsematonta ja syyllistävää sanomaasi.
        Jos teen väärin rakastamalla jotakuta, jolla nyt vaan sattuu olemaan samanlaiset vehkeet kuin itselläni, menen kernaasti helvettiin kun aikani täällä päättyy.

        En kumarra sellaista jumalaa joka kieltää rakkauden.

      • Griffith1

        "mutta mikäli vastakkaisen sukupuolen kanssa harrastaa seksiä, se puolestaan loukkaa sekä Jumalaa, että muita valistuneita ihmisiä."

        Tarkoitit kai SAMAN sukupuolen kanssa. Pieni typo :) heteroseksi kun on ihan täysnormaalia mutta homoseksuaalisuus on merkki sairaasta ihmisestä.

      • fgvc

        voit tietää että kukaan ei synny homona. mun vanhemmat on mut kuule kasvattanut aivan oikein. jos tein jotain ilkeyttä niin silloin minulle puhuttiin, eikä annettu vitsaa, ja tiesin että olen tehnyt jotain väärin ja olin pahoilani. lapsuuteni oli aivan normaali. tai vaikka se että minua pussasi tyttö kun olin 5-vuotias ja se ei tuntunut missään, tiesin silloin jo että olen homo. sä oot ahdasmielisin ihminen tällä planeetalla.

      • ...
        fgvc kirjoitti:

        >>mistäs voit tietää että kukaan ei synny homona.>mun vanhemmat on mut kuule kasvattanut aivan oikein.>jos tein jotain ilkeyttä niin silloin minulle puhuttiin, eikä annettu vitsaa, ja tiesin että olen tehnyt jotain väärin ja olin pahoilani.>lapsuuteni oli aivan normaali. tai vaikka se että minua pussasi tyttö kun olin 5-vuotias ja se ei tuntunut missään, tiesin silloin jo että olen homo.>sä oot ahdasmielisin ihminen tällä planeetalla.

      • trgrtgr
        ... kirjoitti:

        vaan mutta mä olen meidän perheen viisain, mulla oli nyt peruskoulun loputtua parhain keskiarvo meidän perheestä, opiskelen myös omasta tahdostani. nykyään lasten piiskaaminen on aika harvinaista, kaiken lisäksi se on rikos. sellaista on vain jossain tiukkapipo perheessä, jotka eivät muuta kuin hakkaamalla osaa kasvattaa lapsiaan.
        lapsella alkaa olla seksuaalisia fantasioita jo kolmesta ikävuodesta eteenpäin, mulla ne kaikki liittyi miehiin, leikin myös barbeilla. koulussa en tykännyt joukkuelajeista, jääkiekko, salibändi, lajit joita inhosin ja inhoan edelleen. tieteellisestikkään ei ole todistettu että vanhemmat ovat syypäitä, homoseksuaalisuus on mysteeri. jossain kyllä oli että homomiesten aivot muistutti heteronaisten aivoja, oli miten oli, olen homo ja heteroksi en muutu. aion elää ja harrastaa seksiä ja rakastaa toista homoa joskus.

      • ...
        trgrtgr kirjoitti:

        Minä en ainakaan estele.

      • ajattlen

        pakko kysyy.... entäs ne joita ei voi luokitella miehikis eikä naisiksi??? keitä ne saa rakastaa?

        ps. mm. monilla linnuilla tunnetaan homoutta, ne voi pariutua iäksi ja jopa kaksi hoppeli lintua voi varastaa naaraan pesästä munan ja hautoa sen keskenään! Kannattaa tietää vähän mistä puhuu ennenkö päästelee käärmeitä suustaan. Ja sille mistä homous johtuu ei ole tieteellisi todisteita, mutta se on todistettu että sairaus se ei ole, vain aivan normaali variaatio ihmisen seksuaalisuudessa.

    • --

      Nykynuoriso (suurimmalta osin) hyväksyy homoseksuaalit. Kalkkiksilla ei ole valittamista. Olkaa vapaasti, mitä olette.

      • Madlock

        Nuorisolta puuttuu elämänkokemusta minkä takia homoja suvaitaan, mitä vähemmän ikää, sitä vähemmän elämänkokemusta ja sitä enemmän ongelmia, niin kuin tässäkin tapauksessa. Toinen syy homoilun suosimiseen ovat vanhemmat, jotka eivät jaksa opettaa, että mikä on oikein ja mikä on väärin, se on valitettavaa. Kouluihin pitäisi pikimmiten sisällyttää alkoholin- ja tupakanvastaiseen opetuksen lisäksi myös oppitunnit homoudenvastaisuuteen.

        Toisaalta minusta kaikki saavat vapaasti olla mitä tahansa mutta esimerkiksi homoudessakin toivoisin, ettei yksikään homo toisi omaa suuntautumistaan julki. Tämä muun muassa vähentäisi sosiaalisen aikapommin vaaraa. Edellisessä koulussani katkaisin välit yhteen kaveriini joka paljastui homoksi, emme puhuneet puoleentoistavuoteen, enkä ole nähnyt häntä enää valmistumiseni jälkeen kyseisestä koulusta, onneksi.

      • toisiajattelija
        Madlock kirjoitti:

        Kertokaahan nyt hyvät ihmiset ihan konkreettisesti, MIKÄ SIINÄ HOMOUDESSA ON NIIN VÄÄRIN? Ja nyt ei mitään Raamatun tekstejä, jotka osaan ulkoa itsekin. Vaan ihan oikesti: miten kahden aikuisen ihmisen, samaa sukupuolta olevien ja vapaaehtoisuuteen perustuva suhde voi olla väärin? Siis ketä tai mitä kohtaan kyseiset henkilöt toimivat väärin? Mielestäni on aivan absurdia puhua normaalista tai epänormaalista. Millainen seksuaalisuus on normaalia? Seksuaalisuushan on huomattavasti laajempi käsite kuin seksi ja nyt suurin osa ihmisistä tuntuu sen unohtavan tai ei kykene sitä hahmottamaan. Ja jos puhutaan puhtaasti seksistä, niin myös osa heteroistakin harrastaa pyllyseksiä ja tekevät jos sun vaikka mitä, jonka joku voisi luokitella vallan eläimelliseksi tai primitiiviseksi. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuomitsijoilla itsellään on usein oma identiteetti hyvin jäykkärakenteinen ja tämä hankaloittaa erilaisuuden sietämistä. Olen huomannut homokammoisten ihmisten tuomitsevan hyvin paljon muutakin erilaisuutta, joten kovin tuo haiskahtaa heiveröiseltä identiteetiltä. Olen itse hetero ja minulle on aivan samantekevää kuka mitenkäkin seksuaalisuuttaan toteuttaa. Tuomisten ainoastaan toisten ihmisten vahingoittamisen, johon kategorisoin mm.insestin, pedofilian ja eläimiin sekaantumisen.

      • ,,,
        toisiajattelija kirjoitti:

        >>Kertokaahan nyt hyvät ihmiset ihan konkreettisesti, MIKÄ SIINÄ HOMOUDESSA ON NIIN VÄÄRIN? Ja nyt ei mitään Raamatun tekstejä, jotka osaan ulkoa itsekin. Vaan ihan oikesti: miten kahden aikuisen ihmisen, samaa sukupuolta olevien ja vapaaehtoisuuteen perustuva suhde voi olla väärin? Siis ketä tai mitä kohtaan kyseiset henkilöt toimivat väärin?

      • ku
        ,,, kirjoitti:

        nauraa täällä oleville kirjoituksille. ootko koskaan miettinyt että raamatun kirjoituksia on voitu muuttaa. siis raamattu on koottu pyhistä teksteistä, varmasti silloin on mietitty mitä sinne voi laittaa ja mitä siitä voi jättää pois. pyhiä kirjoituksia on myös naiset kirjoittanut mutta ei ne ole raamattuun päässyt koska ne on naisten kirjoittamia, kappas vaan. radikaali ratkaisu olisi uudistaa raamattu kokonaan 2000-luvulle sopivaksi. itse uskon jumalaan ja olen homo ja aion elää onnellista elämää toisen homon kanssa, jos jumala ei siitä tykkää niin se on voi voi.

      • ...
        ku kirjoitti:

        Jos maapallolla olisi vain Heteroita jotka harrastaisivat seksiä vain lisääntyäkseen....täältä saattaisi loppua tila elää. Vaikka toisaalta täällä kyllä kuolee myös ihmisiä koko ajan. Itse pidän Homoseksiä kiihottavana... Olen kai sairas ja päädyn helvettiin mutta en välitä.

      • täh?

        kyllä on ihanoo.............

      • Saatana669

        Kuuleppas, sä kuka esität heteroa. Jos vedän sua turpaan niin että menee taju ja sit panen perseeseen ni sä olet homo sitten.

      • eletääntätähetkeä

        Eiköhän tuo Raamattu ole jonkin keksimä satu. En usko siihen, että kuoltuaan pääsee pilven reunalle. Olen sinut sen asian kanssa ettei mitään ole, olen tuuli jos sitäkään. Kaikki mitä on kuoleman jälkeen on tyhjää, ei muuta. Uskonnot ovat ihmisten keksimiä tarinoita. Antiikin Kreikassakin keksittiin jumalat ja alettiin palvoa niitä. Se, että ihminen keksi jumalia johtui siitä, että ihminen pyrki selittämään niihin aikoihin ns. yliluonnollisia tapahtumia. Nykyään näitä ''yliluonnollisia'' asioita on tutkittu ja niille löytyy ihan järkevä luonnollinen selitys (ilman uskontoa). Se, että miksi nykyään on esim. kristinusko, johtuu siitä, että siinä on hyvän elämän ohjenuora. Uskonto kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. Kuitenkin Raamattu on siihen aikaan kirjoitettu ja sen sanomaa pitäisi muuttaa ajan käsitysten mukaan.
        Uskontojen takia on jopa tapettu ihmisiä... Onko se oikein? Eikö jumala luotu rakastamaan, eikä vihaamaan? Mitä varten Raamatun kirjoittaja kirjoitti rakkauden kaksoiskäskyt sun muut? Siksi, että eläisimme sovussa!

        Olen hetero, eikä minulla ole mitään homoja vastaan. Miksi pitäisi olla? Eivät he ole rikollisia,ilkivallantekijöitä tai muutaakaan sen enempää kuin heterot. Ihmisiä ne on siinä missä muutkin. Nykyajan nuoriso on suvaitsevampaa. En tiedä mikä saa ihmiset vihaamaan homoja. Kertoisitte syyt, jos niitä edes on.

        Jokainen on tullut tänne maapallolle vain kerran elääkseen. Toista kertaa ei tule, joten eläkää elämänne täysillä! ''Homostelkaa'' ihan vapaasti ja olkaa kaikki ihmiset sellaisia kuin olette, kunhan ette satuta muita!

        Jukka Takalon kappale
        http://www.youtube.com/watch?v=wejE_37dx_A

      • eletääntätähetkeä
        eletääntätähetkeä kirjoitti:

        Tiesittekö, että homous on geeneissä? Kuitenkin näin on. Eri kasvatusmetodit eivät tee ihmisistä homoja tai heteroita. Ihmiset syntyvät siis joko homoina tai heteroina. Kasvatus kylläkin vaikuttaa seksuaalisuuteen. Vanhemmat, jotka eivät missään nimessä suvaitse homoja, tekevät lapsistaan vääristyneitä. Lapset eivät elä sitä elämää, joka heille kuuluisi. Tästä seuraa ahdistus ja oman minänsä syyttely. Kasvettuaan lapsi joko tekee oman päätöksensä ja tulee kaapista tai jää elämään valheessa. Ihminen on homo, jos on.. Miettikää homofobiset, jos ''homogeenit'' olisi sattuneet teidän kohdallenne. Eläisittekö valheessa miellyttääksenne muita vai eläisittekö onnellisina sellaisina kuin olisitte.

        Vielä unohtui.. Kukaan meistä ei ole 100% hetero tai homo, vai voitteko väittää ettei teitä koskaan olisi kiinnostanut nopeasti katsoa samaa sukupuolta olevan ihmisen esim. rintoja, persettä yms? Ihan varmasti ootte vertaillu itteänne muihin.. Joillakin homous tulee enemmän ilmi.

      • omg1lol2wtf
        eletääntätähetkeä kirjoitti:

        Tiesittekö, että homous on geeneissä? Kuitenkin näin on. Eri kasvatusmetodit eivät tee ihmisistä homoja tai heteroita. Ihmiset syntyvät siis joko homoina tai heteroina. Kasvatus kylläkin vaikuttaa seksuaalisuuteen. Vanhemmat, jotka eivät missään nimessä suvaitse homoja, tekevät lapsistaan vääristyneitä. Lapset eivät elä sitä elämää, joka heille kuuluisi. Tästä seuraa ahdistus ja oman minänsä syyttely. Kasvettuaan lapsi joko tekee oman päätöksensä ja tulee kaapista tai jää elämään valheessa. Ihminen on homo, jos on.. Miettikää homofobiset, jos ''homogeenit'' olisi sattuneet teidän kohdallenne. Eläisittekö valheessa miellyttääksenne muita vai eläisittekö onnellisina sellaisina kuin olisitte.

        se ei todellakaan ole oikein murkku-ikäiselle antaa metittäväksi, onko hinttari vaiko hetero vaiko bi (vaiko elukkoihin sekaantuja), koska siinä vaiheessa ollaan epävarmoja itsestään ja saattaa olla myös samaan sukupuolenedustajaan välillä pieniä tunteita, mikä on normaalia. se ei ole oikein laittaa teiniä päättämään ja pähkäilemään päänsä puhki, mikä on, sillä on Todella epätodennäköistä että homous olisi geeneissä.(ei ole tutkittu tarpeeksi) se on ympäristöstä tullut. sairaus.
        mitäs sitten kun pikkuteini tekee päätöksen että on homppeli ja kukaan ei ole torumassa, että olet järjiltäsi, ja hän alkaa homoksi ja todennäköisesti myöhemmin paljastuu että hän on uskotellut itselleen olevansa homo ja ryhtyy heteroksi.(homosuhteita rikkoontuu TIETEELLISTEN tutkimusten mukaan paljon enemmän verrattuna heterotutkimuksiin.) tämä kaikki johtuu tuosta typerästä muoti-ilmiöstä, jota te kaikki homojenkannattajat, "suvaitsevaiset ihmiset" kylvätte lisää. toki on olemassa poikkeuksia ja "oikeitakin homoja" on olemassa, mutta vain marginaalimäärä ihmisistä. Heitä pitäisi lääketieteen koittaa ensisijaisesti parantaa, mutta se ei muodin takia ole mahdollista. kukin on mitä on, enkä ala heitä tuomitsemaan, mutta tuon muodin alan

      • young and smart
        omg1lol2wtf kirjoitti:

        Homot pystyvät elämään täysin samanlaista arkea kuin heterotkin, ja ongelmia heille tuottaa ainoastaan ympäristön paineet. Rasismi on se tauti suomalaisten mielissä. Homous poistettiin sairasusluokituksesta, koska sitä ei ollut mitään syytä pitää siellä. Ja homoutta on turha verrata pedofiliaan tai zoofiliaan, sillä ne ovat asia erikseen, ne ovat sairauksia jotka voidaan hoitaa lääkkeillä tai terapialla, mutta homoutta ei voi. Homouden syylle on monia selityksiä mutta itse pidän uskottavimpana äidin erittämiä hormooneja poikasikiöön joka vaikuttaa aivojen kehitykseen mm. homoseksuaalisella suuntautumisella.

        PS. onneksi tuo vanhoillinen ja ymmärtämätön sukupolvi vanhenee ja kuolee pian pois.

        (tai ainakin vanhenee ja suomessahan ei muuten vanhukset saa enää ääntään kuuluviin, mikä on ihan hyvä edellisiin kirjoituksiin viitaten) JA TÄMÄN KIRJOITTI IHKA AITO HOMO.

      • jeahh!
        ,,, kirjoitti:

        >>Kertokaahan nyt hyvät ihmiset ihan konkreettisesti, MIKÄ SIINÄ HOMOUDESSA ON NIIN VÄÄRIN? Ja nyt ei mitään Raamatun tekstejä, jotka osaan ulkoa itsekin. Vaan ihan oikesti: miten kahden aikuisen ihmisen, samaa sukupuolta olevien ja vapaaehtoisuuteen perustuva suhde voi olla väärin? Siis ketä tai mitä kohtaan kyseiset henkilöt toimivat väärin?

        mä oon iha samaa mieltä ja vielki kerran miten homot voi määrittää oman seksin? nii just, paskan syömistä, kusen juomista, analiii panemista ja imemistä nännejä ja penistä...

      • asdasdaasdaa991
        jeahh! kirjoitti:

        mä oon iha samaa mieltä ja vielki kerran miten homot voi määrittää oman seksin? nii just, paskan syömistä, kusen juomista, analiii panemista ja imemistä nännejä ja penistä...

        homot EIVÄT SYÖ PASKAA JA JUO KUSTA.
        Varmaan monet inhoavat homoja sen takia kun luulevat heidän seksin olevan paskan syömistä ja kusen juomista...
        Ihan hetero voi kanssa tollaista harrastaa.
        Ulosteita syöviä ja kusta juovia ihmisiä seksuaalisen kiihotuksen takia kutsutaan koprofiliileiksi. Ja enemmän heteroita on koprofiileja kuin homoja.

    • Roi

      homous on tänäpäivänä luultuaki yleisempää!! Totta on! Avioerojen yksi tekijä on, miehen haluaminen eroon, ja syy on miehistä kiinnostuminen, seksuaalisesti. Näin se vaan on!! Homous on yleistä, siitä vaan niin vähän puhutaan! Itsekin eronnut naisesta 2008, ei vois enää vähempää naiset kiinnostaa, nämä perseen heiluttajat. Ikuiset ruikuttajat ja tiukkoihin farkkuihin haluavat naiset..voi vittu että inhoan tollasia. Kaikkien pitäs olla nättejä ja missejä.. Potkasin akan ulos.

    • Suski´

      Nyt ne on tullu esille, kun monet julkkiksetkin on homoja.

    • jepatiitii

      homous on kuvottavaa, eivät ole terveitä.. jossakin mennyt vikaan ja PAHASTI !

    • LolShitheads

      Mitä välii jos on homo,ihmisiä neki on. Hyväksyn homouden , mutta en kuitenkaat homoliittojen adoptiota piste. Oon hetero

    • diddipsi

      jos jotkut ihmiset pitävät samaa sukupuolta olevista ihmisistä, niin miksei heidän vaan voi antaa olla rauhassa? jos et itse ole homo, niin eivät homot vaikuta sinun elämääsi muuten, kuin että itsellesi jää enemmän naisia :D itse olen hetero mutta ei silti ole mitään homoutta vastaan.

    • Suklaasormi

      Itse pidän antiikin aikaisesta tavasta jolloin aito rakkaus oli miesten välistä
      ja naiset oli lasten ja ruuan tekoa varten.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2228
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1926
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      74
      1625
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1588
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1492
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1393
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1311
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe