On otettava käyttöön Ruotsin malli.
Ruotsi on rakenteeltaan monin tavoin Suomen kaltainen maa. Siellä homma hoituu järkevästi. Siellä on yhteiskunta, koulut ja liikkeet auki,taloutta ei ajeta alas. Annetaan koronan levitä tasaisesti ja hallitusti lähinnä nuorison kautta. Tarvittaessa ohjeita tiukennetaan mutta vain tarvittaessa.
Näin saadaan mahdollisimman laaja immuniteetti tulevaa ajatellen eli tulevat korona-aallot tulevat lievevempinä. Jos talous ajetaan alas,kuten Suomessa,niin silloin täällä ei toimi mikään. Ei edes tärkeä terveydenhoito puhumattakaan ihmisten mielenterveydestä. Ainoastaan velkaantuminen toimii.
Jatkuva eristäytyminen ei todellakaan onnistu. Montako vuotta Sinä olet valmis elämään eristyksissä muista ihmisistä ja harrastuksista? Varsinkin kun se turhaa tai paremminkin haitallista, hyvin haitallista. Kuolettavaa rapistumista.
Kuolemia tulee joka tapauksessa paljon, niiltä ei voi välttyä vaikka halua olisikin.
Tärkein ja turhin menehtyjä on talous. Hallituksella on pää pensaassa.
On toimittava tosiasioiden perusteella.
Korona ja toimiva Ruotsin malli
5
64
Vastaukset
- Anonyymi
Ruotsi on meitä viikon edellä koronansa kanssa.
Koronaongelman hoidossa taas valovuoden edellä. Hyvä Ruotsi !
Riittää jo sulkemispolitiikka. Kiristetään sitten ohjeita tarvittaessa paikkakunnittain, jos korona meinaa ryöpsähtää. Se on tarkkaa työtä ja ennakointia.
Yhteiskunta on avattava ja talouden syöksy pysäytettävä.
Resurssit on kohdistettava täysillä riskiryhmien suojeluun, koska juuri tuo ryhmä tukkii terveydenhoidon. Kun riskiryhmät saadaan paljon paremmin suojeluun, niin korona ei ole mikään ongelma. Se saa tulla, olla ja mennä pikaisella aikataululla. Maailman valtioiden tulisi luopua yhdessätuumin jatkuvan talouskasvun tavoittelusta ja keskittyä ihmisiin. Suomi onneksi hoitaa kriisiä paremmin kuin Ruotsi.
- Anonyymi
Helsinkiläiset ei pääse pois fyysisesti ja tulee henkisesti turun foorumille itkemään että jos he saa koronan, miksei hankita kaikki saman tien koronaa niinkun ruotsi.
Perusteet ontuu kuin piikkilankaan takertunut vanginjalka uudenmaan rajalla - Anonyymi
Rajoitukset pois Turusta ja annetaan koronan tehdä tehtävänsä. Vapautuisi vuokrataloja, laitoksiin tulisi tilaa sos.menot pienentyisivät.
- Anonyymi
Turku kuuluu vielä vapaaseen suomeen, helsinki ei ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38879Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30613Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26558Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17513Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492