Miksi ihan jokaisen suomalaisen pitää nyt toimia vastuullisesti?
Sole Molander:
Nyt olemme todella keskellä Korona-viruksen nopeaa leviämistä. Tautihuippua Suomessa ennustetaan toukokuulle.
Miksi ihan jokaisen suomalaisen pitää nyt toimia vastuullisesti?
Suomessa on n. 5,5 miljoonaa ihmistä.
Yhden ennusteen mukaan 40-70% saa Korona tartunnan.
Oletetaan optimistisesti, että 2,5 miljoonaa ihmistä eli vain n. 45% saa tartunnan.
Ennusteen mukaan 80% tartunnan saaneista ovat oireettomia tai pärjäävät kotona sairastaen ja 20% tartunnan saaneista tarvitsevat sairaalahoitoa. Tämän mukaan Suomessa tarvitsisi puoli miljoonaa ihmistä sairaalahoitoa. Mm. Italialla on jo ongelma, ettei siellä ole sairaalapaikkoja tarvitseville.
Arvioiden mukaan 5% tartunnan saaneista ovat niin sairaita, että tarvitsevat hengityskonetta tai ventilaattoria, joka auttaa hengittämään. Suomessa tarvittaisiin 125.000 laitetta.
Montako ventilaattoria Suomessa on?
Hengityskoneiden ja ventilaattoreiden valmistusta pitää lisätä Suomessa! Koko maailma tarvitsee kipeästi laitteita. Ne laiteapua tarvitsevat, joille ei laitetta riitä, kuolevat. Tämä on minun suurin huoleni vallitsevassa tilanteessa. Lääkäreiden on tehtävä valinnat, ketkä saavat apua ja keiden annetaan kuolla. Mm. Italia on jo joutunut tällaisten valintojen eteen.
Jos et halua, että sinä tai joku lähimmäisistäsi joutuu sairaalassa tällaiseen valintatilanteeseen, niin tee oma osuutesi yhteisissä pyrkimyksissä madaltaa tautihuippua. Jos emme tee mitään, Korona tartunnat etenevät eksponentiaalisesti kaksin- tai kolminkertaistuen parin päivän välein.
Terveydenhuollolla on raja minkä se pystyy auttamaan. Jos ylitämme sen rajan niin ihmisiä, jotka olisi voitu pelastaa, kuolee, koska heille ei riitä ammattiapua. Pelaamme venäläistä rulettia siitä kuka pelastetaan.
Auttakaa! Pysykää kotona. Älkää menkö turhaan minnekään muihin sisätiloihin. On lupa ulkoilla, mutta muistakaa 2-3 metrin turvavälit toisiin ihmisiin. Käykää mahdollisimman harvoin ruokakaupassa ja muistakaa turvavälit. Peskää saippualla käsiä. Älkää liikkuuko yhtään minnekään kotoa yskäisenä tai sairaana.
En minäkään halua näitä ja muita vallitsevia rajoituksia. Jos jokainen noudattaa asiantuntijoiden ohjeita vapaaehtoisesti, on mahdollista välttää ylittämästä sairaaloiden kapasiteettia. On monia asioita, joista voimme olla harmissamme ja vihaisia. Mutta se mikä tekee todella vihaiseksi on, jos ihmisiä kuolee, koska hengityslaitteita ei ole riittävästi.
Kuuntelen mitä asiantuntijat neuvovat ja toivon, että jokainen kuuntelee. Jos välität kenestäkään muusta kuin itsestäsi, seuraa asiantuntijoiden ohjeita.
Miksi ihan jokaisen suomalaisen pitää nyt toimia vastuullisesti?
Anonyymi
0
60
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2524548Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1282978Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051563Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201461- 551314
- 931235
- 471085
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083