Omat osoitetiedot

Osoiterekisteristä voi maksua vastaan etsiä ja kysyä tuttujen osotteita.
Mutta mites on, kun en halua että osoitettani saadaan noin vain jäljitettyä? Voinko kieltää sen jakamisen asiattomille?
Puhelinnumeroni on salainen ja se järjestely on toiminut moitteettomasti.
Olen astumassa virkaan, jossa saattaa olla vaarana, että joku väärässä lääkityksessä tai sen puutteessa oleva koputtaa joku ilta oven takana.
9613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

työttömiä simputtamaan, niin on melkoisen varmaa, että asuinpaikkasi saadaan helposti selville.

Joskus menneinä vuosina itsekkin hain työvoimavirkailijan virkaa, mutta nykyisin en siihen hommaan edes suostuisi.

Äänestä
  • En onneksi ole menossa simputtamaan ketään virkani puolesta.
    Olen tekemisissä ihan kriminaalien ja huumehörhöjen kanssa.

    Äänestä

  • Kysyvä ei tieltä eksy kirjoitti:

    En onneksi ole menossa simputtamaan ketään virkani puolesta.
    Olen tekemisissä ihan kriminaalien ja huumehörhöjen kanssa.

    pikäaikaistyöttömät määrätään kriminaalihuollon ja päihdehuollon "asiakkaiksi". Kelan sanomissa oli juttua työttömien simputukseen keskittyvästä yhteispalvelupisteestä, joka toimii yhteistyössä em. tahojen kanssa.

    Avun tarve katsotaan tarpeelliseksi, koska työttömässä täytyy olla vikaa. Ei taida riittää puhdas rikosrekisteri eikä oma väite raivoraittiudesta kieltäytymään (ilman karenssia) tuosta tarpeelliseksi katsotusta "avusta".

    Äänestä

  • Just... kirjoitti:

    pikäaikaistyöttömät määrätään kriminaalihuollon ja päihdehuollon "asiakkaiksi". Kelan sanomissa oli juttua työttömien simputukseen keskittyvästä yhteispalvelupisteestä, joka toimii yhteistyössä em. tahojen kanssa.

    Avun tarve katsotaan tarpeelliseksi, koska työttömässä täytyy olla vikaa. Ei taida riittää puhdas rikosrekisteri eikä oma väite raivoraittiudesta kieltäytymään (ilman karenssia) tuosta tarpeelliseksi katsotusta "avusta".

    No eiköhän se niin ole, että pitkäaikaistyöttömissä on jotain vikaa, jos ei töitä löydy. Ja yleensä se vika on laiskuus. Kyllä silloin sietääkin katkaista kaikki tuet. Mielestäni muutenkin on aivan turha maksaa satoja euroja kotona makaamisesta!

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    No eiköhän se niin ole, että pitkäaikaistyöttömissä on jotain vikaa, jos ei töitä löydy. Ja yleensä se vika on laiskuus. Kyllä silloin sietääkin katkaista kaikki tuet. Mielestäni muutenkin on aivan turha maksaa satoja euroja kotona makaamisesta!

    370 euroa kuukaudessa, koska eivät saa työpaikkaa.

    Onko mitään järkeä työpaikkojen puutumisen vuoksi kuluttaa "tuhansia" euroja siihen, että työttömästä TÄYTYY löytyä vikaa.

    Kumma, kun tuolla 370 euron summalla parhaiten tulevat toimeen juuri ne, jotka nostelevat moninkertaisia palkkoja ja tietenkin vielä valitetaan pienestä palkasta sekä korkeista veroista.

    Pistäkää hyvät ihmiset palkastanne säästöön 370 euron ylittävä osuus ja yrittäkää sen jälkeeen elää ja maksella laskut tuolla summalla. Käsitykset summan "suuruudesta" voi saada oikeat mittasuhteet tai ainakin saatte paljon rahaa säästöön. Huomioikaa, että alle 25-vuotiaat ovat joutuneet käydä päivittäin töissä tuolla summalla ja vasta ensi vuonna vanhemmat joutuvat vastaavaan orjatyöhön, mutta he saavat lisäksi 8 euro/työpäivä.

    Äänestä

Käväisepä väestörekisterikeskuksen nettisivuilla tutkimassa tietojen luovutuskieltoa.
Eli voit kieltää osoitetietojesi luovutuksen mihin tahansa tarkoitukseen. Itselläni on luovutuskielto ja se toimii ainakin siinä mielessä, että osoitteellista suoramarkkinointia ei tule yhtään! Myöskään osoitetiedusteluihin ei vastata.
Ilmoita tietojen luovutuskielto myös ajoneuvorekisteriin.
Niin, ja hanki ovisilmä ja vilkaise siihen ennen kuin avaat oven!

Äänestä
  • Ei toiminut väestörekisterikeskuksen tietojen luovutus kielto. Tein sellaisen reilu vuosi sitten ja huvikseni viime kesänä testasin... soitin vrk:lle ja pyysin "serkkupojan osoitetta", annoin oman nimeni, kaupungin ja syntymävuoden, ja kas vain, ystävällinen virkailija kertoi osoitteeni. Että sillä lailla. Tein kiellon netissä ja siitä tuli ihan oikea vahvistus, jonka printtasin ulos. En ole kylläkään jaksanut mennä vrk:lle asiasta natisemaan, koska häiriötä ei ole ollut. Ehkäpä osoiteenluovutskielto toimii jos joku haluaa sen nimenomaan markkinointitarkoitukseen?

    Äänestä

  • uunotettu kirjoitti:

    Ei toiminut väestörekisterikeskuksen tietojen luovutus kielto. Tein sellaisen reilu vuosi sitten ja huvikseni viime kesänä testasin... soitin vrk:lle ja pyysin "serkkupojan osoitetta", annoin oman nimeni, kaupungin ja syntymävuoden, ja kas vain, ystävällinen virkailija kertoi osoitteeni. Että sillä lailla. Tein kiellon netissä ja siitä tuli ihan oikea vahvistus, jonka printtasin ulos. En ole kylläkään jaksanut mennä vrk:lle asiasta natisemaan, koska häiriötä ei ole ollut. Ehkäpä osoiteenluovutskielto toimii jos joku haluaa sen nimenomaan markkinointitarkoitukseen?

    Olen kieltänyt aikoja sitten osoitteeni luovutuksen kaikkia tarkoituksia paitsi sukututkimusta varten. Printtasin lomakkeen netistä, täytin ja vein maistraattiin. Olen testannut, kahdesti. Kielto toimi. Ota yhteys vrk:een. Virheitä tekevät ehkä hekin.

    Äänestä

Ota yhteyttä maistraattiin ja pyydä turvakieltoa. Se on kohtalaisen pätevä suoja ja sen voi saada jos on päteviä perusteita. Tällaisia ovat mm. hörhöjen kanssa työskentelevät virkamiehet. Kertomasi peruste vaikuttaisi olevan ihan pätevä.

Turvakielto on sellainen, että myös väestörekisteristä poistuu osoitetietosi määräajaksi. Ensimmäinen määräaika on 5 vuotta ja sen jälkeen se on uusittava vuoden välein.

"Piilossa" pysyminen vaatii myös omaa aktiivisuutta. Lähtökohtana voit ajatella, että joka paikka vuotaa. Lehtien toimitukset, vakuutusyhtiöt, isännöintitoimistot, sairaalat jne. Tarkoitan tällä sitä, että aina kun annat itse osoitteesi johonkin, niin se voi vahingossa tai tarkoituksella joutua välikäsien kautta hörhölle. Henkilötietoja käsittelevät usein monet ihmiset, joiden luotettavuudesta ei ole varmoja takeita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysyvä ei tieltä eksy kirjoitti:

Osoiterekisteristä voi maksua vastaan etsiä ja kysyä tuttujen osotteita.
Mutta mites on, kun en halua että osoitettani saadaan noin vain jäljitettyä? Voinko kieltää sen jakamisen asiattomille?
Puhelinnumeroni on salainen ja se järjestely on toiminut moitteettomasti.
Olen astumassa virkaan, jossa saattaa olla vaarana, että joku väärässä lääkityksessä tai sen puutteessa oleva koputtaa joku ilta oven takana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu