Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kumisaapaskäsittely

Ystävykset Minna ja Laura ovat päättäneet lähteä kesämökille viettämään viikonloppua. Tytöt olivat saaneet houkuteltua lukiokaverinsa Mikan mukaan mörönsyötiksi. Koska on sateinen kesä jä mökkimaastossa märkää, kaikki ottavat kumisaappaat mukaan. Lauralla on jo ajokortti ja hän saa isänsä auton lainaan. Kumpparit ja paikkakunnan lähikaupasta ostetut oluet pakataan auton takakonttiin ja ajaa huristellaan Lauran vanhempien mökille. Kaikki kolme tupakoivat, mutta oli päätetty, että sisällä ei polteta. Siis ulos tupakalle. Koska ulkona on sen verran märkää, laittavat kaikki kolme kumpparit jalkaan tupakalle mennessään. Lauralla on mustat Kontiot ja Minnalla punaiset Kontiot. Mikalla omat mustat Kontionsa. Tytöt huomaavat pian, että Mikan etumus alkoi pullottaa aina silloin, kun he vetävät kumisaappaat jalkoihinsa. Varsinkin silloin, kun tytöt polkevat kumppareillaan tupakat maahan sammuksiin, Mika ei saanut katsettaan irti tyttöjen kumisaappaista. Oluita nautitaan illan mittaan ja Minna hieman humaltuneena toteaa Mikalle, että sinä taidat tykätä kumppareista. Mika naama punaisena joutuu myöntämään asian. Tykkäätkö siitä, kun kumisaappailla liiskataan? Laura kysyy. Senkin poika joutuu myöntämään. Tytöt vilkaisevat toisiaan ja seuraavan kerran tupakalle mentäessä tupakanjämät sammuvat heidän kumppariensa alla tarkoitetun hitaasti ja murskaavasti. Äkkiä Minna huomaa kaksi lihavaa etanaa mönkivän maassa. Tuossahan meidän kumppareille on töitä, hän sanoo ja tilsaa toisen etanoista muusiksi punaisella Kontiollaan. Tapa sinä tuo toinen, hän sanoo Lauralle. Laura polkaisee kumisaappaallaan toisen etanan päälle ja tilsii sen kumpparinsa pohjaan. Mikan seisokki on valtava ja hän tuntee aivan pakahtuvansa. Tytöt huomaavat sen ja Laura ehdottaa Minnalle, että annetaan pojalle kunnon kumpparikäsittely. Mennään sisälle ja tytöt kellistävät Mikan lattialle ja Laura vetäisee muitta mutkitta pojan housut kinttuihin. Molemmat tytöt hyväilevät aluksi hellästi kumisaappaillaan Mikan seisovaa kalua niin, että ensimmäiset tipat tirahtavat esiin. Sitten tytöt istuvat lattialle ja asettavat Kontionsa pohjat molemmille puolin pojan kullia. Vielä etananjätöksistä liukkaat kumisaappaiden pohjat, musta ja punainen luistavat hyvin Mikan kalun ja terskan päällä. Mika on aivan haltioissaan. Onko tämä mahdollista. Unelmieni täyttymys. Kyllä se on ja tyttöjen kumppareiden puristuksessa ja hieronnassa spermat lentävät osittain tyttöjen kumisaappaille. Possu, oikeastaan saisit nuolla nämä puhtaiksi, sanoi Minna. Annetaan olla, sanoi Laura. Niissä on vielä sitä etanamuusia.
338578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

älä enää kirjota tollasta paskaa!!

Äänestä
  • Minusta se oli hyvä juttu kaikille meille kumisaapasfetismiin ihastuneille.

    Äänestä

  • Kumisaapas kirjoitti:

    Minusta se oli hyvä juttu kaikille meille kumisaapasfetismiin ihastuneille.

    Meitä naisia ja tyttösiä on paljon, jotka tykkäävät kumppareista ja niillä liiskaamisesta. Jatka vaan kertomuksiasi. Tuolla leikit ja fetissit osastolla on paljon tyttöjen juttuja kumppareilla liiskaamisesta. Vielä en itse ole rohjennut sinne laittaa juttuja, vaikka kyllä liiskaan kumpparilla monet ötökät kesällä.

    Äänestä

Kellistin tunti sitten miesystäväni juhlakalun Kontioillani. Hän luki näitä juttuja ja innostui kovin. Ei auttanut kuin laittaa kumpparit jalkaan ja hommiin. Olen sitä aikaisemminkin tehnyt, koska sälli pitää kumppareista. Vispasin aikani kikkeliä kumisaappaalla ja kun aika tuli, se luonnollisesti veltostui ja sitten tarvittiin talouspaperia kumpparin pohjan pyyhkimiseen. Ja ukko suihkuun.

Äänestä
  • Pikkuriikkinen poikaystäväni 20v oli katsellut täältä nettipalstalta Jasmin Mäntylästä otettuja kuvia. Niissä Jasminilla oli keltaiset Hait jalassa. Sitten yhdessä luettiin tätä palstaa ja päätettiin kokeilla. Laitoin viime syksynä ostetut Hait jalkoihini ja "kellistin" poikaystäväni sängylle ja aloin runkata hänen seisovaa komeuttaan kahden kumpparin välissä. Näin kun hän nautti ja tulihan sieltä tavaraa oikein sykäyksittäin. Kumppariseksi jatkukoon meillä.

    Äänestä

  • Juutas vie. Saispa savonmuan ukko nuin makkeen käsittelyn kumisuappaalla. Katteeks käyp teitä etelän immeisijä.

    Äänestä

  • Juutas vie. Saispa savonmuan ukko nuin makkeen käsittelyn kumisuappaalla. Katteeks käyp teitä etelän immeisijä.

    Äänestä

  • huastaa kirjoitti:

    Juutas vie. Saispa savonmuan ukko nuin makkeen käsittelyn kumisuappaalla. Katteeks käyp teitä etelän immeisijä.

    Nuolisitkos minun kumisuappaat puhtaaksi? Olen joskus pihatöissä ja tilsin kumppareilla etanoita, jotka ovat reviirilleni eksyneet.

    Äänestä

  • Nuolistko kirjoitti:

    Nuolisitkos minun kumisuappaat puhtaaksi? Olen joskus pihatöissä ja tilsin kumppareilla etanoita, jotka ovat reviirilleni eksyneet.

    En suatana nuolisi, vuan muuten saisit tulla niillä kumisuappaillas polokemmaan minusta mehut pihalle.

    Äänestä

Annas tyttöjen laittaa vielä keltaiset sadeasut päälle, ja sitten poika uusintakäsittelyyn. Hiukan sänkypainia kahisevissa sadeasuissa. Pojalla joko on myös, sellaiset sepaluksella varustetut haalarihousut tai sitten hän ressukka on ilman sadeasua, vain tytöillä on sellaiset... Sopisko tällainen sun fantasiaas? Voisivat vaikka saunankin lauteilla leikkiä..
Nuo etanat ovat hiukan iljettäviä, mutta muuten kumpparit tyttöjen jaloissa..mmmm....

Äänestä

Se on viisautta, ottakaamme vaarin. Kahden tytön kumpparit munaa käsittelemässä olisi kieltämättä auvoisa tunne.

Äänestä
  • Niin olisi, mutta mistäpä noita kumpparityttöjä nykyisin löytää?

    Äänestä

  • olisi kirjoitti:

    Niin olisi, mutta mistäpä noita kumpparityttöjä nykyisin löytää?

    Siellä on niitä kumpparityttöjä yllin kyllin.

    Äänestä

Kertokaahan lisää noita vastaavanlaisia kumpparijuttuja. Niitä on niin kiva lukea.

Äänestä
  • Ja Kontioilla tehtyjä kumpparihommia nimenomaan.

    Äänestä

  • tarina kirjoitti:

    Ja Kontioilla tehtyjä kumpparihommia nimenomaan.

    .... no pistetään ihan omanaan...

    Äänestä

Mikan kikkeli sai tyttöjen kumppareilta käsittelyn, jonka hän varmasti muistaa.

Äänestä
  • Vielä tarvittais kolmas tyttö ja hänellä jaloissaan valkoiset Kontiot. Kolmen tytön kumppareiden käsittelyssä Mika olisi saanut suuremman nautinnon.

    Äänestä

  • Kontiot kirjoitti:

    Vielä tarvittais kolmas tyttö ja hänellä jaloissaan valkoiset Kontiot. Kolmen tytön kumppareiden käsittelyssä Mika olisi saanut suuremman nautinnon.

    Valkoisissa Kontioissa oli vaan tyhmän väriset siniset pohjat, mutta kyllähän niilläkin kalun kaatoi.

    Äänestä

  • Kontioissa kirjoitti:

    Valkoisissa Kontioissa oli vaan tyhmän väriset siniset pohjat, mutta kyllähän niilläkin kalun kaatoi.

    Nykyissä punaisissa Kontioissa on mustat pohjat. Omituista, että kumpparien pohjien väriä vaihdellaan.

    Äänestä

Pistetään uusintana, ku en löytäny linkkiä.

****************

Olin alkusyksystä mökillä, yksin tällä kertaa. Tarkoitus oli laittaa paikat talvikuntoon ja käydä ehkä samalla katsomassa, löytyisikö jo puolukoita. Keli oli kostea, mutta yllättävän lämmin. Olin juuri juonut iltapäiväkahvit terassilla ja katsellut lahden toisella puolella olevaa mökkiä, josta kuului kahden nuoren naisen puhetta. En tuntenut mökin omistajia, ja ainakin kesällä he vuokrasivat sitä ahkerasti. Arvelin, että nytkin kyseessä saattaa olla joku tuntematon seurue , joka tullut marjastamaan viikonlopuksi.

Uteliaisuus kuitenkin heräsi, ja kävin hakemassa kiikarit jotta näkisin paremmin, keitä naapurissa on. Suu loksahti auki, kun silmiini osui kaksi nuorta (ehkä 17 ja 19 vuotiaat) neitoa, jotka kantoivat rinkkojaan sisälle … jaloissaan valkeat ja siniset kontiot. Tummempi ja vanhempi tyttö joka oli kuskina, saapasteli sinisissä kontioissa, jotka näyttivät jo melko kuluneilta. Blondi muija vastaavasti marssi auton ja talon väliä uudehkon oloisissa valkoisissa kontioissa. Siinä kuolatessani tyttöjen seurueeseen liittyi vielä kolmaskin neitokainen, joka saapui paikalle mopolla, jalassaan ihastuksekseni mustat kontiot. Tämän kolmannen pyörän tunsinkin kyliltä. Hän oli Sari jolla erittäin villin naisen maine nuorehkosta 18 vuoden iästään huolimatta – kaljaterassilla paikalliset kollit kehuivat tietävänsä, että Sarissa on dominan vikaa ja tykkää rajusta seksistä ja kokeilee kaikkea mahdollista mitä ikinä keksii. Pidin niitä jätkien puheena kesällä, mutta nyt aloin pohtia josko niissä jotakin perää, sen verran outoa toimintaa naapurissa tuntui olevan.

Kun vielä huomasin Sarin kassista sojottavan ratsupiiskan, päätin lähteä kävelylle lahden poukaman ympäri. Selityskin oli jo valmiiksi mietittynä : ”tulin katsomaan, ettei varkaita ole liikkeellä …” Kun saavuin pihaan, oli jo alkanut hämärtyä, joten minua ei helposti sisältä nähnyt. Hiivin hiljaa ikkunan viereen, josta näin hyvin sisälle vaikka olinkin vielä koristepensaan suojassa. Naiset olivat pöydän ääressä ja naukkailivat siideriä melko rivakkaan tahtiin. Pystyin kuulemaan, kuinka Sari kysyi netissä tutustumiltaan tytöiltä, olivatko he valmiita ”heppa-leikkiin”. Molemmat nyökkäsivät, ja kertoivat kuinka alistus leikit heitä kiihottavat, samalla Miia (nuorempi, jolla oli valkoset kontiot) kertoi, että oli luullut olevansa ainoa tyttö maailmassa, jota kumpparit ovat aina kiihottaneet. Hänen ystävänsä Sirpa nauroi, ja sanoi sen olevan yllättävän yleistä … kumissa nyt vaan on sellainen outo viehätys.

Minulla ”jorma” oli jo aivan tönkkönä ajatuksestakin, mitä kohta saan nähdä. Harmittelin, ettei videokameraa sattunut koko reissulle mukaan. Tytöt levittivät peittoja lattialle, ja Sari käski Sirpaa riisumaan Miian. Samalla Sari itse veti mustat kumikorsetit esiin kassistaan, ja laittoi ylleen. Jalkaansa hän luonnollisesti veti mustat kontiot jotka oli hetkeä aiemmin huuhdellut pesualtaassa kurasta ja savesta. Hetkessä Miia seisoi alastomana takan edessä, hänen pienet nöpötissit olivat nännit kovina, ja peppu hieman kananlihalla. Hän oli jättänyt tuohen väriset kontiot jalkaansa, ja hitaasti nitkutti jalkojaan yhteen ja sai aikaan todella kiihottavan kumpparin nitinän, joka kuului ulos asti tuuletusikkunasta. Sirpa oli hakenut eteisestä siniset kontiot jalkaansa, päällään hänellä oli ainoastaan punaiset rintsikat ja saman väriset sukkanauhat, jotka olivat hekumallinen näky sinisten kontioiden kanssa.

Sari kulki tuvassa edestakaisin, ja oli ottanut ratsupiiskan käteensä. Hän oli päättänyt, että Miia on Heppa. Sari komensi Miian kontalleen, ja hellästi läpsäytti häntä piiskalla pepulle. Miia voihkaisi, mutta hänen silmistään pystyi näkemään kiimaisen katseen. Sirpa haki vielä eteisestä neljännen kontioparin, nämä punaiset saappaat hän laitto Miian käsiin. Siinä tämä teini oli kontallaan pillu märkänä, takajaloissa ”hepalla” oli valkoiset kontiot ja ”etujaloissa” punaiset. Miia ei voinut vastustaa itseään, vaan alkoi nuolla käsissään olevia saappaita. Sari hermostui siitä, ja huusi ”Saatanan kaakki, sä et tee mitään ilman mun tai Sirpan lupaa !!”. Samalla Miia sivalsi hieman lujempaa Miian persettä, joka värähti ja siihen jäi vaaleanpunain viiru.

Seuraavaksi Sari käski Sirpan istumaan jakkaralle, ja ojentamaan jalkansa suoraksi. Sitten hän tarttui Miia hiuksista ja takaperin konttuutti ”kontio-heppansa” Sirpan sinistä kontiota vasten niin, että saapas oli Miian haarojen välissä. ”Noniin, siihen saat pimpsaas hieroa, sillä aikaa kun mä valjastan sut!”. Miia ei tarvinnut kahdesti kehoittaa. Hän alkoi välittömästi pyörittämään peppuansa Sirpan sinistä kontiota vasten, ja tietenkin Sirpa antoi lisää vauhtia jalallaan nuorelle ystävättärelleen. Vaan eipä Sirpakaan voinut moista katsella, vaan alkoi välittömästi sormipelin oman toosansa kimpussa.

Sari oli sillä aikaa hakenut repustaan pienet kuolaimet, remmikiinnityksellä olevan tekokyrvän, ja anustapin jossa häntää muistuttava viuhka. Hän tuli Miian eteen, ja käski tämän nostaa päänsä ja nuolla ”kouluttajan” pillua sen aikaa, kun hän kurottuu virittämään kumikalua Miian selkään ”satulaksi”. Miia teki työtä käskystä, samalla kuitenkin yhä villimmin hieroi vittuaan Sirpan sinistä kontiota vasten, joka alkoi olla jo kiiltävä Miian pillun mahloista. Seuraavaksi Sari joutui irrottautumaan Miian imutuksesta, jotta saisi kuolaimet viritetyksi teini-heppansa suuhun. Seuraavaksi hän käski Sirpan nousta seisomaan ja virittämään häntää Miian peppuun. Sirpa kävi hakemassa käsirasvaa jolla hän voiteli Miian peppureiän liukkaaksi, jotta anustappi menisi kivuttomasti nuoren naisen perseeseen … ja menihän se Miian nautinnollisen voihkeen saattelemana.

Sari Ihaili luomustaan. Siinä Miia-hevonen oli nelin kontin tuvan lattialla. Selässä kumikyrpä satulana vyötettynä tytön vatsan alitse, kuolaimet suussa, ja häntä heilui kun Miia keikutti persettään. Kiimaiseksi näyn teki minun silmiini teki tietenkin se, että Miialla oli käsissään pienikokoiset punaiset Kontiot ja jaloissaan omat valkoiset kontiot. WOW !! Miia selvästi nautti tilanteesta, etenkin kun Sari välillä hiveli raipalla tytön helakan punaista ja turvonnutta pimpsaa. ”No nyt alkaa ratsastustunti !!” huusi Sari, ja komensi Sirpan istumaan Miian selkään. Hento nainen hitaasti sovitti itsensä kumikyrvän päälle ja alkoi heti voihkia ja hitaasti keinuttaa lanteitaan. Seuraavaksi Miia alkoi hitaasti kontata ympäri tupaa, joka selvästi lisäsi Sirpan nautintoa, Varoen hän korotti jalkansa maasta, ja alkoi antaa pohkeita hevoselleen niin että siniset kontiot vain läpsyivät Miian reisiä vasten. Näky oli sanoinkuvaamaton kun Sirpa ja Miia kiersivät tupaa, Miia hirnui ja Sirpan rinnat hyppivät konttaamisen tahdissa.

Sari katseli näkyä tyytyväisenä. Pian hän otti toisen mustan saappaan jalastaan ja alkoi sen varrella hieroa vittuaan raivoisasti, välillä hän työnteli sormia riemurasiaansa ja nuoli kiiltävää kontion vartta nautinnollisesti. Kun Sirpa oli saanut ilmeisesti useita orkkuja, päättivät tytöt antaa vielä Miialle osansa. He kellistivät urhean ratsun selälleen, mutta käskivät Miian edelleen pitää kaikki neljä rakasta kumppariaan raajoissaan. Anustappi oli jo hieman epämukavassa asennossa, ja tytöt hitaasti vetivät sen Miian pepusta pois. Seuraavaksi Sari asettui Miian kasvojen eteen kasvot Miian vittua kohden, jotta hän samalla kun Miia nuolee hänen pilluaan voi hieroa Miian pieniä tisuja kovakouraisestikin. Lopuksi Sirpa otti Sarin käytössä olleen mustan kontion ja alkoi vatkata sillä Miian vittua, jota ei tarvinnut pitkään tehdä tytön lauetessa selkä kaarella.

Sessio oli ohi ja nuoret naiset päättivät lähteä saunan lämmitykseen. Minullehan siinä tuli kiire ”lipettiin”, hädin tuskin ehdin housut nostaa jalkoihin, ja mällit pyyhkiä sepalukselta, kun oli lähdettävä illan harmauteen.

Äänestä

Ois saanu jätkä nuolla ne kumpparit puhtaiksi.

Äänestä
  • Kumpparit puhtaiksi vaikka nuolemalla.

    Äänestä

  • Kaisa kirjoitti:

    Kumpparit puhtaiksi vaikka nuolemalla.

    Olisi pitänyt nuolettaa ja vielä hieroa kalu juhlakuntoon ja puristella siitä viimeisetkin rasvat kumisaappailla.

    Äänestä

  • kumpparilla kirjoitti:

    Olisi pitänyt nuolettaa ja vielä hieroa kalu juhlakuntoon ja puristella siitä viimeisetkin rasvat kumisaappailla.

    Nuoren pojan kulli ei kestä kahden tytön kumpparien polkemista.

    Äänestä

  • kumppari kirjoitti:

    Nuoren pojan kulli ei kestä kahden tytön kumpparien polkemista.

    Kullia voi hieroa kevyestikin kumppareilla. Jos esinahka on vedetty terskan päälle, niin sitten voi polkea kovemminkin.

    Äänestä

  • terhi kirjoitti:

    Kullia voi hieroa kevyestikin kumppareilla. Jos esinahka on vedetty terskan päälle, niin sitten voi polkea kovemminkin.

    Minkälaisilla kumppareilla poljet ja onko sinulla siihen kokemusta?

    Äänestä

  • Ukkeli kirjoitti:

    Minkälaisilla kumppareilla poljet ja onko sinulla siihen kokemusta?

    Poljen ja vatkaan tavallisilla mustilla kontioilla ja on minulla siihen kokemusta. Joka kerta on jäykkyys lähtenyt.

    Äänestä

  • terhi kirjoitti:

    Poljen ja vatkaan tavallisilla mustilla kontioilla ja on minulla siihen kokemusta. Joka kerta on jäykkyys lähtenyt.

    On kivaa, kun on sinunlaisiasi tyttölapsia, jotka poistavat mieheltä jäykkyyden kumisaappaillaan.

    Äänestä

  • terhi kirjoitti:

    Poljen ja vatkaan tavallisilla mustilla kontioilla ja on minulla siihen kokemusta. Joka kerta on jäykkyys lähtenyt.

    Kunpa sinä poistaisit kestojäykkyyteni kumppareillasi.

    Äänestä

Saipas poika kunnon käsittelyn tyttöjen kumppareilta.

Äänestä

Mitenkähän saisin tuollaisen kumpparikäsittelyn?

Äänestä
  • Eipä taida saada kuin maksullisilta naisilta ja dominoilta. Kyllä miehen kulli vaatii vähintään kerran päivässä kunnon kumpparisession.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kumppparit kirjoitti:

Ystävykset Minna ja Laura ovat päättäneet lähteä kesämökille viettämään viikonloppua. Tytöt olivat saaneet houkuteltua lukiokaverinsa Mikan mukaan mörönsyötiksi. Koska on sateinen kesä jä mökkimaastossa märkää, kaikki ottavat kumisaappaat mukaan. Lauralla on jo ajokortti ja hän saa isänsä auton lainaan. Kumpparit ja paikkakunnan lähikaupasta ostetut oluet pakataan auton takakonttiin ja ajaa huristellaan Lauran vanhempien mökille. Kaikki kolme tupakoivat, mutta oli päätetty, että sisällä ei polteta. Siis ulos tupakalle. Koska ulkona on sen verran märkää, laittavat kaikki kolme kumpparit jalkaan tupakalle mennessään. Lauralla on mustat Kontiot ja Minnalla punaiset Kontiot. Mikalla omat mustat Kontionsa. Tytöt huomaavat pian, että Mikan etumus alkoi pullottaa aina silloin, kun he vetävät kumisaappaat jalkoihinsa. Varsinkin silloin, kun tytöt polkevat kumppareillaan tupakat maahan sammuksiin, Mika ei saanut katsettaan irti tyttöjen kumisaappaista. Oluita nautitaan illan mittaan ja Minna hieman humaltuneena toteaa Mikalle, että sinä taidat tykätä kumppareista. Mika naama punaisena joutuu myöntämään asian. Tykkäätkö siitä, kun kumisaappailla liiskataan? Laura kysyy. Senkin poika joutuu myöntämään. Tytöt vilkaisevat toisiaan ja seuraavan kerran tupakalle mentäessä tupakanjämät sammuvat heidän kumppariensa alla tarkoitetun hitaasti ja murskaavasti. Äkkiä Minna huomaa kaksi lihavaa etanaa mönkivän maassa. Tuossahan meidän kumppareille on töitä, hän sanoo ja tilsaa toisen etanoista muusiksi punaisella Kontiollaan. Tapa sinä tuo toinen, hän sanoo Lauralle. Laura polkaisee kumisaappaallaan toisen etanan päälle ja tilsii sen kumpparinsa pohjaan. Mikan seisokki on valtava ja hän tuntee aivan pakahtuvansa. Tytöt huomaavat sen ja Laura ehdottaa Minnalle, että annetaan pojalle kunnon kumpparikäsittely. Mennään sisälle ja tytöt kellistävät Mikan lattialle ja Laura vetäisee muitta mutkitta pojan housut kinttuihin. Molemmat tytöt hyväilevät aluksi hellästi kumisaappaillaan Mikan seisovaa kalua niin, että ensimmäiset tipat tirahtavat esiin. Sitten tytöt istuvat lattialle ja asettavat Kontionsa pohjat molemmille puolin pojan kullia. Vielä etananjätöksistä liukkaat kumisaappaiden pohjat, musta ja punainen luistavat hyvin Mikan kalun ja terskan päällä. Mika on aivan haltioissaan. Onko tämä mahdollista. Unelmieni täyttymys. Kyllä se on ja tyttöjen kumppareiden puristuksessa ja hieronnassa spermat lentävät osittain tyttöjen kumisaappaille. Possu, oikeastaan saisit nuolla nämä puhtaiksi, sanoi Minna. Annetaan olla, sanoi Laura. Niissä on vielä sitä etanamuusia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu