Tällä kertaa aloitetaan viljantuotannon kannattavuuteen vaikuttavasta
öljyn hinnasta, ja miten öljyalan tuntijat näkevät tulevan kehityksen.
Nythän hinnat ovat laskeneet reippaasti, mutta pitää kuitenkin huomata että jopa alle 20 dollarin barrelihintoja näyttävä futuuripeli ei tarkoita että raakaöljyä vain tuohon hintaan irtoaisi.
Laskun syynähän on äkillinen kysynnän romahdus, joka ensialkuun tuo mukanaan suuren raakaöljyn ylitarjonnan.
Tässä voi epäillä että kysyntä ja oikea kulutustarve ovat eri asioita,
ja oljyn kulutus vakiintuu futuripelin uskottelemaa korkeammalle tasolle.
Planeetan kulutusta kuitenkin povataan noin 20 % alaspäin, mikä tietäisi ainakin lähikuukausiksi noin 80 milj. barrelin päiväkulutusta.
Eli noin 20 milj. barrelin päivätuotannon osuus tulisi ajaa alas.
Helpoiten se kävisi siellä missä tuotanto on hinnakkainta, eli Usan
liuskeöljyn tuotanto esimerkkinä.
Mutta sittenhän Usa joutuisi jälleen suureksi ölyn tuojaksi, - se kun
on ollut jo jonkin aikaa lähes omavarainen.
Asia on muutenkin vaikea.
Nyt pelätään että Usan liuskeölyn tuotanto romahtaa koska ei ole
taloudellista kannustinta viimeistellä jo porattuja kohteita tuotantoon, joka sitten olisi tappiollista.
Tämä vaikuttaisi hyvin lyhyessä ajassa tuotannon kokoon, ja tämä koska suuri osa tuotannosta tulee äskettäin tuotantoon viritetyistä kohteista.
Tämä taas juontuu siitä että uuden tuotantoreiään tuotto tippuu jyrkällä kulmalla alas jä jää matalalle, joskin kohtalaisen pitkäaikaiselle tasolle.
Porausreikien tuotantoon saattamisen lopettaminen kuitenkin laskisi
Usan tuotantoa vain 3 milj.barrelin päivätuotannon verran ja tämä
kuluvan vuoden lokakuulle mennessä.
Usan öljyvarastot täyttyvät jo 5 viikossa äärimmilleen, joten tuotannossa oleviakin reikiä joudutaan sulkemaan.
Eräs arvio on että jossain ajanjaksolla tuotannosta tulee poistaa 8-9 milj. barrelin päivätuotanto.
Tässä välissä pitää muistuttaa että planeetan öljyntuotannon pysyminen kulutuksen tasolla, - on nojautunut vahvasti Usan liuskeöljyn tuotannon rajuun kasvuun.
Usa saattaa hyvinkin pystyä stabiloimaan oman tuotantonsa vastaamaan omaa kulutusta, mutta miten muualla ?
Monen tuottajamaan talous ja jopa ruokahuolto on öljytulojen varassa.
Tuotannon lasku hintojen tukemiseksi laskee öljytuloja mutta niimpä
laskee tuotannon jatkaminenkin nykyisillä hinnoilla.
Jopa Saudi-Arabiankin talous menee lyhyellä aikajänteellä kuralle.
Raju tuotannon rajoittaminen on kuitenkin välttämätöntä seurauksista piittaamatta.
Ja niitähän tulee ja paljon.
Eräs sellainen on alasajetun tuotannon uudelleen aloittamisen ongelmat.
Saattaa kiirekin yllättää.
Mitäpä asia vaikuttaa maatalouteen ja viljan hintoihin ?
Monet syyt vaikuttavat nyt vastakkaisiin suuntiin, joten asia vaatii
lisää miettimistä.
--
Ranskassa ilman lämpötila on menossa kello 20.00 pakkaselle, tuuli on tyyntynyt ja kastepiste on miinus 8 - 10 astetta.
Viime yö oli tuulinen mutta paikoin oli pientä pakkasta.
Usan varastoraportti julkaistaan huomenna.
soija touko 8,82 heinä 8,87
maissi-----3,42------3,48
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 5,69----4,87----5,34
heinä 5,57----4,93----5,44
syys 5,58-----5,00----5,53
joulu 5,66----5,11----5,63
Pariisi vehnä
touko 196,25 syys 186,75 joulu 187,75 maalis 189,25
rapsi
touko 360.75 elo 364,50 marras 369
maissi
heinä 167,75 elo 171
viljan hinnat nousussa
8
81
Vastaukset
- Anonyymi
Raportin alussa kerrotaan että vehnän varastomäärä on 11 % alempi
vuodentakaista tasoa, maissin 8 % ja soijan 17 %.
Lisäksi tunnustetaan että varastomääriin on luettu mukaan syksyllä
korjaamatta jäänyt osuus viljasta.
Huomautetaan myös että tämä osuus on nyt suurempi kuin normaalisti.
Tämä koskee eniten maissia, mutta soijaa ja vähän vehnääkin jäi pelloille.
Laskuharjoitus vehnän taseista:
Harjoituksessa ei ole mukana tuontia joksi USDA arvioi 2,86 milj. t.
29,38 alkuvarasto
52,26 lisätään satomäärä
81,64 kaikkiaan käytettävissä
18,26 tässä vähennetään alkukauden laivaukset helmi 28. saakka.
23,78 tässä vähennetään alkukauden kulutus Usassa.
39,6 milj. t. tämä tulisi olla varastoissa helmikuun lopussa.
Raportti kertoo että 38,43 milj. t. löytyi, eli 1,17 milj. t. vähemmän
kuin tulisi olla.
Kateissa on kuitenkin enemmän jos otetaan todesta vaikkapa 2 milj. tonnin
osuus USDAn arvioimasta tuontimäärästä.
Joko sato on ollut pienempi, kulutus Usassa suurempi taikka tuontia on
ollut vähemmän.
Miten riittää ?
38,43 varastoissa maalis 1.
8,79 tässä vähennetään vientiarvion täyttymiseen vaadittava määrä
7,90 tässä vähennetään Usan loppukauden kulutus
21,74 tämä jäisi loppuvarastoon.
Jostain mystisestä syystä USDA sanelee että loppuvarastoon jäisi
peräti 25,58 milj. t. vehnää, eli 3,84 milj. t. enemmän kuin mikä
seuraisi USDAn omien lukujen pohjalta laskien.
Mysteeri lienee siinä että varastoraportin kyselyt suoritettiin
maaliskuun alun kahden ensimmäisen viikon aikana, eli USDA ei vielä
ole ehtinyt korjata arvioitaan.
Metsäveli epäilee kuitenkin että USDA:n kantti ei kestä noin 4,5-5 milj.
tonnin korjausliikettä, mikä tulisi tehdä vientiarvion ja kulutuslukujen
muutoksilla.
Lisää selvyyttä riittävyydestä saa kun ehdin laskea läpi osavaltiokohtaiset
varastomäärät.
Varastoraportti:
https://downloads.usda.library.cornell.edu/usda-esmis/files/xg94hp534/d217r7014/k643bk61s/grst0320.pdf
Ranskassa viime yön pakkasten esteeksi tuli paikoin virinnyt tuuli.
Tyynillä alueilla pakkasta oli pahimmillaan miinus 4 astetta, mutta
kohtalaisen yleisesti miinus 1,5- 2,5 astetta.
Kasvuston korkeudella lämmöt laskivat tyynessä säässä miinus 4-7 asteeseen.
Seuraava yö on vielä kylmä.
Kazakhstanissa häädyttiin säätämään välillä vientikielto vehnäjauhoille,
mutta nyt sitä hieman helpotettiin, eli maaliskuussa sallitaan 70 000
tonnin vienti
Vehnän vientiä jyvinä rajoitetaan 200 000 tonniin.
soija touko 8,85 heinä 8,89
maissi-----3,41------3,46
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 5,67----4,91----5,39
heinä 5,62----4,97----5,48
syys 5,64-----5,05----5,56
joulu 5,72----5,18----5,67
Pariisi vehnä
touko 196,25 syys 188 joulu 189,25 maalis 190,50
rapsi
touko 359 elo 365,75 marras 369,75 helmi 373
maissi
heinä 167,25 elo 170 - Anonyymi
Eilisestä Usan vehnän varastotilanteen katsastelusta jäi pois laskelma
siitä minkä verran oli jäljellä uudesta sadosta saatua lisää.
Tämähän on varsin olennainen seikka koska alkuvaraston laatu on
enempi rehuvoittoista jäämäntähdettä, mikä huonosti kelpaa vientiin.
Vähennetään maalis 1. varastomäärästä alkuvarasto, ja haluttu tieto
on ihmeteltävänä.
38,43 varastoissa maalis 1.
29,38 tässä vähennetään alkuvarasto
9,05 uuden sadon jämät.
Viime viikon kauppatilaston mukaan maalis 1. päivän jälkeen on laivattu
noin 1,4 milj. t. ja 5,2 milj. t. on myyty vaan ei vielä laivattu.
Eli uuden sadon jämät on tällä lähes kuitattu ja Usan oma kulutus päälle.
Kun uudesta sadosta oli melkoinen osa kauppakelvotonta niin nykyinen
19,5 milj. tonnin laivattu määrä ei paljon voi kasvaa.
Myllyvehnän loppuminen on edessä, - mikä sitten tulee näkymään siinä että
kaudelle sovittuja laivauksia siirretään täytettäväksi uudesta sadosta.
Ei oon myymisen välttämiseksi pitäisi vielä nostaa hintoja.
---
Euroopan viljoja kiusaavat pakkaset näyttävät jatkuvan vielä pitkään,
ja nyt myös Vehnäjän eteläosan vehnä jäisi alle.
Tämä tapahtuisi viikonvaihteen jälkeen.
Linkistä löytyy monenlaista karttaa äskettäisistä ja tulevista säistä.
https://www.severe-weather.eu/
EU:n vehnänvientiä on kertynyt 23,9 milj.t. , vastaan 14,3 vuosi sitten.
Mistäpä on viety ?
Ranska 7,7
Romania 4,2
Saksa 3,1
Puola 2,2
Belgia 1,9
Liettua 1,8
Latvia 1,6
Ohraa on viety 5,3 milj. t. , vastaan 3,4 vuosi sitten.
Maissin tuonti on tasossa 15,8 milj. t. , vastaan 18,2 vuosi sitten.
--
Algeria asetti jälleen 250 000 tonnin ostotarjouksen vehnästä, mikä oli
jo kolmas viikon sisällä.
Toimitukset tulisi hoitaa kesäkuun puolella eli kuluvan kauden aikana.
--
soija touko 8,63 heinä 8,67
maissi------3,35------3,38
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 5,51-----4,75----5,24
heinä 5,48-----4,83----5,34
syys 5,51------4,91----5,43
joulu 5,60-----5,04----5,54
Pariisi vehnä
touko 193,50 syys 185,75 joulu 187,25 maalis 189
rapsi
touko 357,75 elo 361,50 marras 366,50
maissi
heinä 166 elo 169,25 - Anonyymi
Viikolla 20-26.3. myytiin Usasta 72 900 t. vehnää ja laivattiin 273 500 t.
Seuraavan kauden laivauksiin myytiin 185 900 t.
Kauden myynti kasvoi 24,78 milj. tonniin, josta laivaamatta 5 milj. t.
Kesäkuun alusta alkavan kauden myynti kasvoi 1,15 milj. tonniin.
--
Maissia myytiin 1,075 milj. t. ja laivattiin 1,258 milj. t
Kauden myynti kasvoi 31,9 milj. tonniin, josta laivaamatta 13,6 milj. t.
--
Soijaa myytiin 957 400 t. ja laivattiin 468 400 t.
Kauden myynti kasvoi 36,86 milj. tonniin, josta laivaamatta 5,1 milj. t.
--
Usan vehnäkauppa alkoikin heti mennä eilen puheena ollutta latua.
Kevätvehnän myynti kun otti ja peruutti 25 tonnia pienemmäksi.
Indonesian ostamaa kevätvehnää peruuntui 37 400 t. ja 42 600 tonnin osuus
laivattiin.
Kevätvehnää on myyty 7,24 milj. t. josta laivaamatta 1,53 milj. t.
HRW vehnän myynti kasvoi 54,100 t. ja sitä on myyty 9,3 milj. t. , josta laivaamatta 1,81 milj. t.
Kiina osti seuraavaa HRW satoa 60 000 t.
Eräänlainen peruminen oli sekin että Indonesian ostamasta 60 000 tonnin
erästä pudotettiin puolet pois ja se laivattiin 31 800 tonnin suuruisena.
--
EU: komissio nosti ennustettaan vehnän viennistä 30 milj. tonniin, plussaa
aiempaan ennusteeseen tuli kerralla 2 milj. t.
Käytännössä EU:n vehnä tulee myydyksi loppuun.
--
soija touko 8,59 heinä 8,65
maissi-----3,34-----3,39
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 5,43----4,65----5,19
heinä 5,40----4,73----5,30
syys 5,44-----4,81----5,38
joulu 5,52----4,93----5,49
Pariisi vehnä
touko 190,75 syys 184 joulu 186 maalis 187,50
rapsi
touko 361,75 elo 363,50 marras 368,50
maissi
heinä 165 elo 168 - Anonyymi
Tällä kertaa katsastetaan Usan HRW vehnän kireää varastotilannetta.
Varastomäärät:
-----kesä 1.--- joulu 1. ---maalis 1.
Kansas - 7,16 --- 10,73 ---- 8,89
Oklahoma 2,35 ---- 3,28 ---- 2,40
Colorado 0,57 -----1,40 ---- 1,08
Nebraska 0,98 -----1,44 ---- 1,31
Teksas - 1,49 -----2,40 ---- 1,83
yht.--- 12,55 ----19,25 ----15,51
sadosta jäljellä 6,7 ----- 2,96
Lasketaan HRW vehnän taseet USDAn lukujen perusteella.
14,04 alkuvarasto USDAn mukaan
22,67 satomäärä
36,71 kaikkiaan käytettävissä
6,82 tässä vähennetään alkukauden laivaukset
9,51 tässä vähennetään alkukauden käyttö Usassa
20.38 tämä tulisi löytyä varastoista
Ainoastaan 15,51 milj. t. löytyi, mutta Usan myllyteollisuden tarpeisiin
on häipynyt muualle Usaan HRW vehnää, - jotain 5-6 milj. t.
Tämä selittäisi jo noin 5 milj. tonnin vajauksen
Mutta muuallakin Usassa tuotetaan HRW vehnää, josta eniten Montanassa
ja Etelä-Dakotassa.
Varsinkin Montanasta on viety länsirannikon satamien kautta, eli laskelman
osavaltioiden vientimäärä on liian suuri.
Liikaa on noin 1 - 2 milj. t. mutta tämä määrä kuittautuu HRW vehnän
rehukäytöllä Kansasin, Oklahoman ja Teksasin hujakoilla.
Niimpä tuo varastoista löytynyt 15,51 milj. tonnin määrä ei sisällä suurta
virhettä taikka mysteeriä.
Miten riittää ?
2,96 sadosta jäljellä maalis 1.
1,48 tässä vähennetään loppukauden käyttö Usassa
2,48 tässä vähennetään maaliskuun alun jälkeen laivattu ja laivaamaton määrä
- 1 milj. t. eli ollaan jo pakkasen pulella.
Eli jos HRW vehnän myynti pannaan seis, ja myyty vaan ei vielä laivattu
osuus lähetetään kohti horisonttia, niin alkuvaraston jäämäntähteitä
pitäisi sotkea joukkoon 1 milj. t.
Ilmankos viimeisin kauppatilasto näyttää lukkojarrutusta ja muuta säätöä.
Sama jatkuu koko loppukauden 2 kuukauden ajan, - kauppoja perutaan
taikka siirretään toimitettavaksi uudesta sadosta.
Saattaapa Usan hinnatkin riehantua viljajättien kuristusotteesta irti.
Joulukuun lopun varastoraportin repostelu löytyy linkistä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16200804/viljan-hinnat-nousussa
soija touko 8,53 heinä 8,59
maissi------3,30------3,36
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 5,51----4,73----5,24
heinä 5,47----4,80----5,35
syys 5,48-----4,87----5,44
joulu 5,55----5,00----5,55
Pariisi vehnä
touko 191 syys 186 joulu 187,50 maalis 189,25
rapsi
touko 363,75 elo 366,50 marras 370,75
maissi
heinä 165,50 elo 168,50 - Anonyymi
EU:n vehnänvienti vetää ennätysvauhtia, eli jälleenlähes 1 milj. t.
viikossa.
Vehnää on viety 24,8 milj. t. - vastaan 14,9 vuosi sitten.
Ohran vienti on tasossa 5,4 milj. t. , vastaan 3,3 milj. t.
Maissia on tuotu 16 milj. t. , vastaan 18,9 milj. t.
Usassa alkaa olla käsillä aika jolloin saattaa tulla vahinkoa
ypakkasten vuoksi.
Ensimmäiset pakkaset ilmoittautuivat palvelukseen huhti 3. ja
jotain vahinkoa povataan Oklahoman pannunvarren alueelle.
Oklahomassa noin 44 % vehnästä on liittymässä, mutta Kansasissa vain 3 %.
Saudi-Arabia ostaa yleensä viljaa valtion omistaman systeemin kautta,
mutta nyt on päätynyt ottamaan yksityispuolen avuksi, eli aluksi
tulisi tuoda 355 000 tonnia vehnää.
Syyksi kerrotaan tarve kasvattaa maan viljareservejä.
soija touko 8,55 heinä 8,61
maissi------3,27------3,33
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 5,55-----4,74-----5,26
heinä 5,50-----4,81-----5,38
syys 5,52------4,89-----5,46
joulu 5,59-----5,01-----5,57
Pariisi vehnä
touko 195,25 syys 187,75 joulu 189,75 maalis 191
rapsi
touko 368 elo 368,75 marras 372,25
maissi
heinä 166,50 elo 169,25 - Anonyymi
Usan vehnä saapahat vioitukset jos maanantaiksi povatut säät toteutuvat.
Tänään julkaistu raportti kertoo että Kansasin vehnästä jo 22 % on liittynyt eli ensimmäinen korren jatkos ja samalla kasvupiste on pinnan yäpuolella.
Kansasin eteläosassa 35 % on liittynyt, jolloin miinus 4 astetta riittää
vioittumisen alkuun.
Oklahomassa 62 % vehnästä on liittynyt.
Linkin ennustekartat ulottuvat ensi maanataihin, mutta kylmää on vielä
joku päivä.
Usan kohdalla näiden karttojen mustalla merkitty nollaraja ennustaa
yleensä hyvin pintalaämmöt toisin kuin rapakon tällä puolella.
http://wxmaps.org/pix/avnmr.850
Venäjän eteläosan vehnäalueella on meneillään pakkastapahtuma, jossa
lämpötilat olivaat viime yönä pahimmillaan miinus 7 astetta.
Myöhemmin samaa lisää ja saattapa Ranskassakin pakastaa.
--
soija touko 8,56 heinä 8,62
maissi -----3,32------3,38
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 5,49----4,73----5,24
heinä 5,48----4,79----5,35
syys 5,51-----4,87----5,43
joulu 5,58----4,98----5,54
Pariisi vehnä
touko 195,50 syys 187,75 joulu 189,50 maalis 191
rapsi
touko 370 elo 370,75 marras 373,75
maissi
heinä 165,75 elo 169,25 - Anonyymi
Tällä kertaa vain pörssikurssit, sekä ilmoitus että huomenna
julkaistaan USDA:n uudet raportit ja aloitan uuden katsausletkan.
soija touko 8,54 heinä 8,61
maissi-----3,30-------3,36
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 5,49----4,79----5,30
heinä 5,49----4,85----5,40
syys 5,53-----4,92----5,48
joulu 5,60----5,02----5,59
Pariisi vehnä
touko 197,25 syys 189 joulu 190,75 maalis 192
rapsi
touko 371 elo 370 marras 373
maissi
heinä 164,50 elo 168
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384609Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692341Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532217- 1652069
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279