Kolonoskopian suorittajana yleislääkäri?

Anonyymi

Olen kärsinyt huolestuttavista vatsaoireista jo yli puolen vuoden ajan (suvussa molemmin puoli paksusuolen syöpää) ja sain viimein kutsun kolonoskopiaan, joka tehdään omalla terveysasemalla. Pelästyin väkisinkin saadessani kuulla, että tähystyksen suorittaa yleislääkäri eikä gastroenterologi. Olen aina elänyt siinä käsityksessä, ettei kolonoskopiaa saa suorittaa kukaan muu kuin kokenut erikoislääkäri - etenkin kun kolonoskopiaan liittyy omat riskinsä.

Aikaisemmin olen käynyt kolmesti gastroskopiassa, pari kertaa keskussairaalan puolella ja kerran omalla terveysasemalla ja tutkimuksen on tehnyt aina gastroenterologi. Senkin takia tämä tieto tuli täydellisenä yllätyksenä ja pelkään entistä enemmän kolonoskopiaan menemistä, kun paikalla ei ole edes erikoislääkäriä.

Kysyin kipulääkityksestä, eikä sitäkään kuulemma anneta tuolla terveysasemalla. Vatsassani ja suolistossani on jo valmiiksi niin kovia kipuja, etten tiedä miten kestän tähystyksen. Lisäksi alavatsassani on yksi operoimaton tyrä ja olen lukenut, että tyrä lisää komplikaatioiden riskiä (voi pullistua ulos tyräportista ja kuroutua, kun kaasua pumpataan ja tähystin voi puhkaista tyrän/juuttua siihen kiinni; näin on siis osalle potilaista käynyt).

Haluaisin tietää, onko kenellekään muulle tehnyt kolonoskopiaa pelkkä yleislääkäri?

9

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulle tehtiin helmikuussa ja kipulääkitystä antavat joka paikassa, jos tarvit. Turha pelätä.

      • Anonyymi

        Ai siis terveysasemalla ja suorittajana nimenomaan yleislääkäri? Hyvä, jos se sujui ongelmitta. Kun soitin terveysaseman skopiavastaanotolle, niin rauhoittavaa (Diapam) kuulemma suostuvat antamaan (eivät tosin minulle, koska syön sitä säännöllisesti jo muutenkin ahdistukseen & paniikkihäiriöön), mutta kipulääkitystä kuulemma ei siellä jostain syystä anneta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveysasemalla tehtiin ja tekijänä terkkarin lääkäri. Kanyylin laittoivat käteen ja siitä kipulääkitystä, kun tarvitsin pari kertaa. Käyn 3 vuoden välein tarkastuksessa ja en pidä sitä mitenkään kauheana tutkimuksena.

        Ok, kiitos tiedosta :) Gastroskopia on sujunut omalla kohdalla aina hyvin ja se ei ole tuntunut mitenkään erityisen pahalta (tosin viime kerralla sattui enemmän, kun vuoden sisällä oli kehittynyt palleatyrä). Kolokoskopiaa taas pelkään aivan eri tavalla. Toki pelkoon vaikuttaa myös se, että oireiden perusteella suolistosta luultavasti löytyy jotain.

    • Anonyymi

      Itse menen vatsaoireitteni vuoksi vain gastroenterologiseen kirurgiaan perehtyneen lääkärin vastaanotolle.

    • Anonyymi

      Ei se letkukameran laitto ja tiiraus ole kivulias. Turha pelätä. Pari kertaa olen sen "nauttinut" ilman mitään huumeita.

      • "Ei se letkukameran laitto ja tiiraus ole kivulias. Turha pelätä. Pari kertaa olen sen 'nauttinut' ilman mitään huumeita."

        - Ei siitä pelosta mitään hyötyä olekaan, mutta valmistautumisesta on, johon kolonoskopiassa pitäisi ehdottomasti kuulua kipulääkitysmahdollisuus jo oletuksena, kun viime kerralla homma jouduttiin minullakin jättämään kovan kivun takia kesken. En ollut pyytänyt etukäteen kipulääkitystä, kun en ollut tarvinnut vajaa parikymmentä vuotta sitten samassa operaatiossa mitään ja kuvittelin sen sujuvan nyt niin kuin ennenkin. Verrattuna ekaan kertaan tekijänä lieni tällä kertaa kai vieläkin pätevämpi gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri, joten ongelma ei ollut suorittamisessa, vaan minussa, kun tämän parinkymmenen vuoden aikana krooniset sairaudet, kuten homeiden mykotoksiinit ja borrelioosi, ovat runnelleet elimistöäni ja myös suolistoani. Nyt ilman kipulääkitystä suoritettu kolonoskopia muuttui sitä mukaa kivuliaammaksi, mitä pidemmälle suolistossa edettiin. Alussa, kun pystyin kiinnostuneena katsomaan monitorilta kameran näyttämää kuvaa vaaleanpunaisen suolen sisäpuolelta, joka oli täynnä normaalia verisuonitusta, niin mitä pidemmälle edettiin, sitä enemmän kipu alkoi muuttua yhä sietämättömämmäksi niin, etten voinut katsoa monitoria enää ollenkaan tuntiessani sisuskalujeni räjähtävän rekvisiitasta, joka eteni jo pallean ja sydämen kohdalla. Siihen mennessä olin jo joitain kertoja pyytänyt lopettamaan homman siihen ja onneksi niin tehtiinkin saatesanoin, että seuraavalla kerralla on pyydettävä kipulääkitys, jos kolonoskopia tehdään uudestaan. Ilman kipulääkitystä en semmoiseen operaatioon tuon kokemukseni jälkeen tällä terveydellä enää menisikään, se on ihan selvä juttu, sivuttuani asiaa tuoreeltaan jo viestissäni https://tinyurl.com/qncbtzn täällä.

      • Anonyymi
        sanasinko kirjoitti:

        "Ei se letkukameran laitto ja tiiraus ole kivulias. Turha pelätä. Pari kertaa olen sen 'nauttinut' ilman mitään huumeita."

        Voi ei. Tuollaista kipua juuri pelkäänkin, koska suolistoni on jo valmiiksi äärimmäisen kivulias ja vatsakivut sitä luokkaa, etten pysty kävelemään enää suorassa. Ja epäilyttää, miten joku tavallinen tk-lääkäri hallitsee tähystyksen. Tuolla terveysasemalla kolonoskopioita on tehty vasta vuoden ajan.

        Kun soitin sinne yksikköön ja sanoin haluavani kipulääkityksen, vastaus oli: "Ei me anneta kipulääkitystä, kun ei suolisto tunne kipua ja ei mitkään kipulääkkeet auta". Tiedän, ettei tämä todellakaan pidä paikkaansa - opiaatit kyllä (useimmiten) auttavat ja ilman niitä äitinikään ei olisi selvinnyt omasta tähystyksestään. En ymmärrä, mikä ongelma tuolla terveysasemalla oikein on. Tosin kokemukseni kyseisestä paikasta ovat muutenkin erittäin huonoja. Luulen vahvasti, etten kestä tähystystä ilman kipulääkitystä.

    • Anonyymi

      Mulla on se tähystys nyt tulevana torstaina ja soitin (ties kuinka monennen kerran) sinne skopiayksikköön ja kysyin kipulääkitystä. Kuulemma antavat vain paracetamolia ennen tutkimusta. Eihän se auta millään tavalla, omalla kohdalla ko. lääkkeestä ei ole apua edes tavallisiin, lievempiin kipuihin. Jos tutkimus käy liian kivuliaaksi, niin vasta siinä vaiheessa voivat mahdollisesti suihkuttaa nenään fentanyylia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe