Nyt alkoi eurosportilla pyörimään snookerin China open mutta selostus on vain joko UK tai Ruotsi. Miksihän sitä ei tule enää Suomeksi kommentoituna?
Tämä siis HTV:n verkossa analogisena.
Eurosport ja snooker
10
2825
Vastaukset 10
- selviö
Ei oo varaa suomenkieliseen selostukseen kun kaikki rahat on pistetty digiteeveeseen.
- Eino-Kalevi
Se johtuu tietenkin siitä, että suomenkielistä selostusta ei viitsitä järjestää kaikkiin Eurosportin ohjelmiin. Silloin tilalla on alkuperäinen englanninkielinen selostus.
Harmillisesti yleensä pohjoismaista juuri Suomea on syrjitty tällaisissa asioissa, esim. Discoveryllä ja Animal Planetilla on useammin ruotsiksi tekstitys kuin suomeksi. National Geographic -kanavalla ei ole suomenkielistä tekstitystä ollenkaan.
Asiaan voi tietenkin vaikuttaa esim. se, että pohjoismaisen Eurosportin päämaja on Tukholmassa, ja Eurosportin mainoksista suurin osa on ruotsalaisten firmojen. Ruotsissa on luultavasti myös enemmän katsojia. Toisaalta Norjan väkiluku on Suomea pienempi, mutta Canal Digitalilla on aina ollut paljon enemmän satelliittitilaajia siellä. Suomihan on Canal Digitalin johtajan mukaan maksutelevision kehitysmaa, mutta viime aikoina Suomeen on panostettu vähän enemmän.
Olen kyllä huomannut että norjankielistä selostustakaan ei aina ole Eurosportilla, vaan norjalaiset saavat kuunnella ruotsinkielistä selostusta, mutta kielethän ovat lähellä toisiaan. Onneksi sentään Suomeen tulee alkuperäinn englanninkielinen selostus eikä ruotsinkielinen.
Uusi Eurosport 2 -kanava taas on kokonaan englanninkielinen ainakin toistaiseksi.- Tour de France
siitä, että meitä maksavia suomalaisia katselijoita ei ole riittävästi.
Tosin, saksalaiset katsovat Eurosporttia ilmaiseksi? - Sulamith
on alunperin Norjalainen lafka, samoi oli FilmNet, joka muuttui myöhemmin CanalPlussaksi ja on tätä nykyä siis ranskalainen pulju.
- Ei ranskalaisten
Sulamith kirjoitti:
on alunperin Norjalainen lafka, samoi oli FilmNet, joka muuttui myöhemmin CanalPlussaksi ja on tätä nykyä siis ranskalainen pulju.
Pohjoismaisella Canal Plussalla ei ole enää aikoihin ollut mitään tekemistä ranskalaisten kanssa. Canal kanavia pyörittävä C More -firma on ruotsalainen. Tosin nyt se on siirtynyt ylikansallisen SBS:n omistukseen, joka omistaa Suomessa myös radioasemia.
- kattelija
Juu eipä oo viime eikä tässä turnauksessa selostuksia ollunna. Kauppisee Aki hois hommaa hyvin. Olisin kyllä yllättynyt ellei suomipoikapuhe tulisi kun turnauksessa päästään parempiin peleihin.
Sitä ootellessa opetellaa laskemaa enklantia... - kattelija
takas näköjää...
http://www.canaldigital.fi/templates_CD/NewsPage.aspx?id=3201 - Anonyymi
Miksi eurosport snnoker scoth open ei näin. Miksi ei ole mitään ilmoitusta. Kyllä digitaalisen ajan pitäisi laittaa näkyviin selvitys. Tulkaa 2020 digiaikaan.
- Anonyymi
Kappinen eläkkeelle pasanen asiallinen parempi selostaja
- Anonyymi
Pitäis saada Kauppinen hiljaiseksi,pilaa koko katselun jakuvalla hölötysellään.kuinka saadaan katsominen mukavaksi.nyt täytyy TV pistää äänettömästi.ta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891368Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43903- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40808Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 90711
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707- 46698
- 58648
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27647Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97631- 66623
- 43601
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 10558
- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505