MYYN Epson XP-335 tulostimen

Käyttämättömänä kaappiin jäänyt lojumaan Epson XP-335 tulostin, täysin uutta vastaava, ei kertaakaan käytetty, ainoastaan kytketty päälle jolla varmistettiin että tulostin toimii.

Mukana tulee asennus CD, ohjevihkonen, 4 mustekasettia (musta ja värillisiä) joista kaksi avattu mutta kasetit myöskin käyttämättömiä. Mukana myös tietysti USB kaapeli ja virtajohto, eli kaikki mukana mitä oli myös alkuperäisessä pakkauksessa.

Pakkauslaatikko on valitettavasti uusiokäytetty, mutta styröksit tallella niin säästyy kolhuilta.

Sijaitsee Kuopiossa josta myös nouto.
Hinta 45 e

MV
3125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kannattaa mennä myymään jollekin myyntipalstalle, esimerkiksi Torille. Monelle tuottaa vaikeuksia saada huutamalla yhteys Kuopioon asti, kun et muita yhteystietoja ilmoita.

Äänestä

Mustesuihkutulostimet on kyllä melko toivottomia myytäviä, kun käyttökelpoisia käytettyjä lasereita saa 10-20 €:lla.

Äänestä

Valitettavasti omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuo epson on sellainen mustekiristäjä, että sillä pystyy tulostamaan noin 17 sivua, jonka jälkeen kone alkaa vaatimaan lisäväripanoksia ja yhden sivun hinnaksi tuli silloin noin 2 euroa!

Paikallisessa kirjakaupassa sama olisi maksanut 50 senttiä ja toisessa liikkeesä vaivaiset 25 senttiä!
Eli kyseistä merkkiä en voi suositella kenellekään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Käyttämättömänä kaappiin jäänyt lojumaan Epson XP-335 tulostin, täysin uutta vastaava, ei kertaakaan käytetty, ainoastaan kytketty päälle jolla varmistettiin että tulostin toimii.

Mukana tulee asennus CD, ohjevihkonen, 4 mustekasettia (musta ja värillisiä) joista kaksi avattu mutta kasetit myöskin käyttämättömiä. Mukana myös tietysti USB kaapeli ja virtajohto, eli kaikki mukana mitä oli myös alkuperäisessä pakkauksessa.

Pakkauslaatikko on valitettavasti uusiokäytetty, mutta styröksit tallella niin säästyy kolhuilta.

Sijaitsee Kuopiossa josta myös nouto.
Hinta 45 e

MV

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu