Nakertelua

1.Aika osuva

***
2.Miksi "murretta" viimeisessä lauseessa?
Sokaisee silmän, kaikki tai ei mitän.

***

3. Lämmittää vanhan ateisti sydäntä.

***

4. Selvästi väkisin tehdyn makua

***

5. Koiran unta ; )




Ihan luettavia.

Arvoasteikolla 1-10
Tulee 6½

Eka runo ehdottomasti paras.
Muissa aggressiot tulee liikaa silmille, ne voisi tuoda esiin kiertoilmauksin, tehoisivat paremmin.
Niissä on kuitenkin hyvää ytyä, mutta kaipaa hiomista!
Isä meidän rukouksen vääntely on käytetty kikka.
Lukija jää kysymään, että mistä henkilö on suuttunut Jumalalleen, se ei tuu selväksi edes vihjeellä.
Mutta eka oli hyvä.

Mulla tuli noista pätkistä jotenkin kaukaisesti Charles Bukowski mieleen... siinä oli jotain sellaista samanlaista uhoamista. Eikä toi uhoaminen ole ollenkaan huono juttu, jos se kuulostaa uskottavalta. Mun mielestä eka ja vika oli parhaat, muissa oli mennyt tuo totuuden paljastaminen jo vähän överiksi mun mielestä. Löysin muutamia hienoja sanaporukoita, esim. se mikä alkaa "Nuku, nuku kaunis poika" oli ihan hieno.

"Isä meidän" -juttu ei uponnut, en ole koskaan tykännyt tuollaisista väännelmistä. Muutenkin tuo oli mielestäni jo vähän liian wannabe-rebel. Se nyt oli vaan mun mielipide.

Jos et ole Bukowskin runoja lukenut aiemmin, kannattaa koittaa. Voit löytää sukulaissielun tai oppia jotain. Suosittelen!

Yhdyn Ofilian mielipiteeseen, että runosi muistuttavat Bukowskia ja hyvä niin:) Loistavaa vittuilua, hauskaa yhteiskunta kritiikkiä ja uskonnolla leikittelyä. Ensimmäinen ja viimeinen runo kolahti päähäni, mutta muissa olisi ollut hiomista ( ihan hyviä, mutta teit parempia). Vittuilutyyli sopii sinulle..

Kirjoittelepa lisää riimejä

Ensimmäinen vetoaa ainakin ensilukemalta minuun eniten. Ytimekäs ja yksinkertainen. Lisäksi ajatus uppoaa minuun, tulee mieleen jotkut omat vanhat runot.

Toisessa minullakin pistää silmään tuo viimeisen rivin murteellisuus, enkä oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Ilman muuta se pysäyttää, mutta kyllä siitä voi löytää hyviäkin puolia. Runo ei kuitenkaan ole täysin tosikkomainen, vaan liikkuu jossain elämäntuskan ja turhautumisen jälkeisessä väsähtäneisyydessä, johon tympeästi lässähtävä ja hieman humoristinenkin murreletkaus sopii tietyllä tavalla.

Kolmannesta en osaa oikein sanoa kuin että hohhoijaa. Jos halutaan taiteen kautta käsitellä teodikea-ongelmaa ja omia kaunojaan uskontoa kohtaan, niin soisin sen tapahtuvan freesimmällä otteella. Tusinakamaa.

Neljännessä oli mielestäni hyvä alku ja loppu, mutta keskellä vähän löysempää. Lopusta olisi ehkä voinut harkita poistavansa nuo isot kirjaimet pirusta ja pahasta, niin olisi tullut vähemmän mahtipontinen vaikutelma. Nyt on vaarassa sinänsä naseva loppu mennä patetian puolelle.

Viimeisessä kiehtoi tuo persoonapronominin vaihtelu. Sen voi ajatella kahdella tapaa: joko runon minä kertoo jostain sinästä ja lainaa lopussa tämän aatoksia, tai sitten runon minä onkin koko ajan puhutellut itseään ja paljastaa tämän lopussa. Itse luen mieluummin tuon toisen skenaarion mukaan.

Yleistä: Muutamia hyviä sanavalintoja. Vieroksun hieman jokaisen rivin aloittamista isolla kirjaimella riippumatta siitä, missä vaiheessa lausetta/virkettä mennään, mutta runojen kanssa se on vähän tällaista, kukin taplaa tyylillään. Kaiken kaikkiaan ei ihan angstia minun makuuni, mutta kiitos lukukokemuksesta.