10413. IS Viikonloppu 4.-5.4.2020

Hauska pääkuvakollaasi. Alempi pääkuvalause on hauskasti vihjeistetty. Vuokila on hyödyntänyt siinä kaikkea osaamistaan. Kuvassa näkyvää miestä en heti tunnistanut, mutta juolahti kuitenkin mieleen, kenestä on kyse. Pääkuvan kokonaisuus on vallan mainio.

Pariin vihjeeseen en saanut järkevää sisältöä:

OLA (4)
MARILYNIN KÄÄNTÖPUOLTA (6)

Jos noita ei Sanariksen foorumissa käsitellä enkä runsaan viikon jälkeen ole logiikkaa hahmottanut, toivon, että täällä voisi noihin selvennystä.

6

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vihjeen OLA (4) keksiminen meni eri vaihtoehtojen kokeiluksi, mutta lopulta yksi vaihtoehto tärppäsi. Jäi siis yksi vihje, jonka ideaa en ole ainakaan toistaiseksi hoksannut.

    • En ole kyllä myöskään varma, ymmärsinkö seuraavan vihjeen oikein:

      ”IS” (4)

    • Se Marilyn-vihje selvisisi kun laitoin sekä vihjeen että ratkaisusanan Google-hakuun.

    • Anonyymi

      En kylläkään tykännyt siitä, että vihjeeseen oli laitettu googlaustarve. Oivallus vihjeiden pitäisi toimia ilman Googlen apua.
      Pääosin ristikko on kiitettävää tasoa.

    • Anonyymi
    • Ai niin, yksi vihje hieman mietityttää vielä.

      En ole kyllä varma, ymmärsinkö seuraavan vihjeen oikein:

      ”IS” - KAKS

      Muistelen, että joskus aiemmin vihjeen ja ratkaisusanan välillä olisi ollut sama idea. En silloin pitänyt ideasta. Kyse olisi siis vain siitä, että on kaksi kirjainta. Kaksi on arkisesti kaks.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      336
      7372
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      77
      4719
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3215
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3087
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      75
      1995
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1896
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      218
      1824
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1597
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1558
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1468
    Aihe