Osa 3-Ahdin ja Pirkon näytöksen viikonloppu

Anonyymi

Olimme siis käyneet Annelin kanssa kaupungilla lauantaina. Olin ostanut hänelle Sokokselta mustia stay-up-sukkia, sillä en halua naisten käyttävän sukkahousuja, noita romantiikan tappajia. Valitettavasti siellä ei ollut punaisia. Tarjouduin ostamaan myös stringejä, mutta Anneli sanoi niitä olevan kotona. Myös ruokakupassa pistäydyttiin ja ostettiin pientä naposteltavaa kuten katkarapuja ja ruissipsejä. Ja tietysti Alkosta kuoharia.

Ilta lähestyi ja kysyin Annelilta, oliko arkuus alapäästä hävinnyt. Hän vakuutti kaiken olevan kunnossa. Siinä seitsemän aikaan oli jo pimeää ja sanoin, että mennäänkö kuhertelmaan vuodesohvalle. Avasimme vuodesohvan ja Anneli haki kaksi lakanaa päällekäin siihen ja pari pyyhettä.. Koska vuodesohva oli olohuoneessa, jonka kahta puolen oli naapaureiden olohuoneet, pistimme sekä tv:n että radion päälle melko kovalle, jotta äänet eivät kantautuisi naapureihin.

Anneli kävi ensin suihkussa ja meni pukeutumaan makuuhuoneeseensa. Minä menin sitten suihkuun ja onneksi olin ottanut vara-alkkarit ja deodoranttia mukaan, kun tiesin käyväni saunassa siellä Kirkkonummella. Minä pukeuduin lisäksi paitaan ja housuihin sekä sukkiin. Kun tulin kylppäristä, Anneli odotteli jo minua eteisessä. Hänellä oli pikkumusta ja ne korokepohjakorkkarit. Ja mitä ilmeisimmin stay-up-sukat jalassa. Aloimme syleillä ja suudella tosiamme peilin edessä. Liikutin käsiäni pitkin upeaa taskuvenuksen vartaloa ja suutelimme kiihkeästi. Ei mennyt pitkää aikaa, kun halusin riisua pikkumustan ja hän riisui minulta paidan. Hänellä oli upeat mustat rintaliivit, sukkanauhaliivit, stringit ja stay-up-sukat. Hän sanoi, että sukat pysyvät varmaan ilmankin ylhäällä, mutta hänen mielestään hänen vartalonsa näyttää paremmalta mustien sukkanauhaliivien kanssa. (katso kuva, osoite lopussa) Olin ehdottomasti samaa mieltä. Penikseni kovettui kaikesta näkemästäni, syleilyni tiukkeni ja suudelmat pitenivät ja siirryin kielareihin. Anneli oli kaikessa täysillä mukana.

Käteni hakeutuivat hänen pakaroilleen, jotka olivat isot mutta kiinteät. Ja ennen pitkää oikea käsi hakeutui stringien sisälle etupuolelta. Anneli oli jo kostunut ja isoksi kasvanut klitoris löytyi jo liukkaasta raosta. Aloin hivellä tätä naisen voimanappulaa. Vyötärönauha painoi rannetta ja niin otin käteni pois ja riisuin nuo kiusankappaleet. Anneli riisui minulta päällyshousut ja alushousut ja niin olin vain nilkkasukissa maton päällä. Syleilimme toisiamme nojaten puolen vartalon verran toisiimme. Oikealla kädellä hyväilin kitorista ja häpyrakoa ja vasemmalla puristelin pepusta. Annelin oikea käsi veteli esinahkaa ylös-alas ja vasen käsi oli niskassani. Suutelun välissä otin hieman etäisyyttä ja riisuin Annelilta rintaliivit. Nännit nöpöttivät jo kovettuneina ja imeskelin ne vieläkin isommiksi ja kovemmiksi. Sitten sanoin: "Mennään jo vuodesohvalle." Ihanan vartalon ja korkokenkien kopinan perässä menin olohuoneeseen.

Menimme vuodeohvalle ja ehdotin kuusysiä Ahdin ja Pirkon tapaan. Menin alle selälleni ja Anneli tuli nelinkontin päälleni. Aloin suukotella häpyrakoa nenäni Annelin pepussa. Hän suukotteli terskan reunoja ja veteli esinahkaa edestakaisin. Hetken päästä sanoin, ettei tämä taida olla minun juttuni. Nousimme ylös juttelemaan ja sanoin, ettei tuossa pääse oikein tunnelmaan kun kumpikin touhuaa yhtäaikaa häiriten toista eikä käsillä pääse tekemään juuri mitään. Ollaan mieluummin eri aikaan. Sanoin, että tule nelinkontin pääni päälle. Menin taas selälleni ja Anneli tuli jalat levällään pääni päälle siten, että päämme olivat samaan suuntaan. Vain pääni oli Annelin alla. Pyysin tyynyn pääni alle, jotta niska ei rasittuisi. Nenäni oli nyt Annelin karvapehkossa, kieli oli sopivalla kohdalla klitorikseen nähden ja aloitin tehokkaan työskentelyn, ylös-alas, sivulta sivulle ja välillä vaginan suuaukolle. Vasemmalla kädelläni yletin hyväilemään rintoja ja oikealla hyväilin peppua ja lopuksi pistin keskisormen vaginaan. Liikuttelin sitä sisään-ulos, koukistelin välillä sormea ja pyörittelin sitä joka kolkkaan, johon se ulottui. Annelilla oli todella tiukka suuaukko ja melko kovat poimut muutaman sentin matkalla sisäänpäin. Välillä hän puristeli alapään lihaksillaan sormeani ja sai täten lisää verta kertymään sinne. Muutaman minuutin kuluttua Annelin hengitys alkoi huohottaa, sitten se pysähtyi ja orgasmi alkoi. Hän vaikersi ja valitti. Hänen suuaukkonsa puristeli sormeani rytmikkäästi eikä se orgasmi loppunut pariin minuuttiin.

Sitten hän nosti peppunsa ylemmäs, peruutti nelinkontin alaspäin ja antoi minulle intohimoisen, pitkän suudelman huolimatta omien nesteidensä kastelemista kasvoistani ja huulistani. Nousimme ylemmäs sängyssä ja aloimme hyväillä käsillämme toisiamme. Penikseni ei tietenkään ollut enää täydessä erektiossa, mutta nopeasti se paisui täyteen kukoistukseen Annelin käsien ja suun avulla. Sanoin, että nyt on aika laittaa kondomi päälle.

5

2404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jatkuu
      Anneli sanoi: "Kun mensujen päättymisestä on niin vähän, minullä on "melkein" varmat päivät ja haluan kokeilla ensimmäistä kertaa elämässään paljasta penistä. Sillä ehdolla, että vedät ajoissa pois, jotta mitään isoa spermalastia ei mene sisälle." Vastasin, että eka kerta se on minullekin ja että yritän olla varovainen ja ainahan on ne jälkiehkäisypillerit, vaikka emme kumpikaan tienneet, miten ne toimivat.

      Menin selälleni ja pistin tyynyn peppuni alle. Sanoin: "Tule ratsastamaan." Anneli tuli nelinkontin päälleni, pisti kädellään terskan suuaukolleen ja työntyi ihanan hitaasti penikseni ympärille. Se oli aivan toisenlainen yhdyntä kuin koskaan aikaisemmin kondomin kanssa. Hän työntyi vain noin kymmenen senttiä peniksen päälle. Hän oli niin tiukka, että esinahka taisi jäädä ulkopuolelle kokonaan ja sisällä oli vain paljasta peniksen osaa. Tuntui kuin olisin tuntenut jokaisen hänen poimunsa erikseen, niin ihanalta se tuntui. Sitten hän kysyi: "Mitä minun pitäisi tehdä?". Sanoin: "Nojaat käsiisi ja liikut niin kuin sinusta tuntuu hyvältä. Voit itse säädellä rytmin ja syvyyden itsellesi sopivaksi. Ja peppua voit pyöräyttää samalla niin kuin hyvältä tuntuu. Minä tässä saan varmasti nautintoa tarpeeksi ja jos raja meinaa ylittyä, pidätän sinua vasemmalla kädellä pepustasi." Suutelimme koko ajan toisiamme ja välillä imeskelin ja suukottelin rintoja ja nännejä, jotka olivat kiinteät ja kovettuneet. Minä pistin oikean käteni väliimme ja aloin hyväillä klitorista etusormella. Näin aloitettiin ja yllätyin, kuinka innokkaana Anneli kokeili erilaisia rytmejä ja syvyyksiä. Lopulta näytti siltä, että hän piti eniten siitä, että penis meni sisään noin kolme neljäsosaa ja tuli melkein ulos, ja rytmi oli melkoisen hidas, useita sekunteja suuntaansa. Mutta hän pyöritti lantiotaan koko ajan, etenkin peniksen ollessa suuaukolla ja pisimmällä sisällä. Parinkymmenen minuutin kuluttua sanoin: "Haluatko kokeilla lypsämistä?" Hän kysyi: "Käsinkö?" Minä vastasin: "Sen sinä osaat, mutta ei nyt. Tee se alapään lihaksillasi." Anneli kysyi: "Miten?" Minä vastasin: "Koko sen ajan kun nouset ylös, supista alapään lihaksiasi niin voimakkaasti kuin pystyt. Ja sitten kun laskeudut kohti peniksen juurta, rentouta lihakset aivan kokonaan. Näin vedät verta terskaan ja koko penikseen lypsämällä."

      Anneli alkoi lypsää minua. Hänellä oli todella voimakkaat alapään lihakset ja penis alkoi pakahtua verestä. Välillä pysäytin lypsämisen puristamalla vasemmalla kädellä pakarasta ja estämällä Annelin liikkeen. Näin jatkoimme ihanaa yhdyntää varmaan pari kymmentä minuuttia. Sitten kostutin vasemman käden keskisormen Annelin ja minun yhteisessä liukasteessa ja pistin keskisormen peppuun ensimmäistä niveltä myöten. Tämä auttoi. Anneli ei liikkunut enää niin voimakkaasti päälläni, että olisin purkautunut liian aikaisin. Ja tuossa asennossa pois vetäminen olisi tapahtunut tuskin ajoissa. Anneli liikkui lyhyempiä matkoja sisään-ulos, mutta pyöritti peppua enemmän. Ja minä kiihdytin klitoriksen ja pepun kiihottamista ja imeskelin yhä useammin hänen rintojaan. Kielisuudelmia vaihdoimme koko ajan ja sanoin hänelle: "Suusi tuntuu kieleeni melkein samalta kuin vaginasi peniksessäni." Olikohan tämä kielikuva viimeinen niitti, sillä Annelin hengitys salpaantui, vartalo jähmettyi, vagina kovettui penikseni ympärillä ja orgasmi alkoi. Kiihdytin vieläkin klitoriksen hierontaa ja aloitin sellaisen leikin, että otin sormen pois pepusta ja pistin heti takaisin. Annelin vagina ja pepun sulkijalihas sykkivät rytmikkäästi ja Anneli huusi, vaikeroi ja nyyhki orgasminsa kourissa. Tätä jatkui minuutteja hitaasti vaimentuen.

    • Anonyymi

      Sitten hän lysähti päälleni ja sanoi: "Tule päälle." Kierähdimme vuodesohvalla siten, että nojasin vasempaan olkapäähäni. Vasen käteni oli hänen pakarallaan, sormi pepussa ja oikea käteni mahtui väliimme hieroen yhä Annelin klitorista. Aloin rytmikkään, syvän mutta hitaan ees-taas-liikkeen. Annelin vasen käsi painoi pepusta rytmiä ja oikea käsi oli kaulallani sormet hiuksissani. Hetken päästä tunsin, kuinka kivekset nousivat ylös. Tiesin kokemuksesta, että kohta ei ole paluuta. Nousin Annelin päälle nojaten kaksin käsin Annelin kahta puolta. Sanoin: "Ota kiveksistä kiinni ja kun tunnen purkautuvani, vedän ulos, sitten sinä jatkat kädellä. Äläkä lopeta, ennen kuin pyydän." Anneli vei kätensä kovettuneille, ylös nousseille kiveksille, kun minä kiihdytin vauhdin sellaiseksi, missä se tuntui parhaalta. Hetken päästä hengitykseni salpaantui ja vedin pitkän, kovan peniksen ulos. Anneli otti varresta oikealla kädellä, veti esinahkaa edestakaisin ja pyöritteli terskaa vasemmamassa kämmenessä. Penis alkoi sykkiä ja sperma lensi Annelin vatsalle, pitkälle rintoihin asti ja spermaa tuli sykäys sykäyksen jälkeen, varmaan liki 10 kertaa. Ilma purkaantui keuhkoistani murinana sykäysten tahdissa. Teki mieli huutaa, mutta naapurit pelottivat. Kun sykäykset lakkasivat siirryin Annelin viereen. Anneli otti varaamansa pyyhkeen ja kuivasi sperman pois. Aloimme jälkileikit, jotka kestivät ehkäpä vartin. Suukottelin ja hyväilin Annelin ihoa joka paikasta. Kehuin Annelin ulkonäköä, vartaloa, tiukkuutta, osaavaa vaginan lihasten käyttöä, ratsastajanlahjoja, suun makua, ihon tuoksua, suloista ääntä ja ihon tuntumaa sormien alla.

      Kävimme pesulla ja menimme keittiöön. Otimme kuohuviinipullon jääkaapista, keittiön kaapista lasit ja avasimme pullon. Kaataessani ensimmäiset lasilliset, ehdotin maljaa Ahdille ja Pirkolle, jotka olivat pyytäneet meitä sokkotreffeille, jotka alkoivat vain noin 24 tuntia sitten. Kun me olimme edenneet lauantai-iltaan mennessä näin pitkälle, mihin pääsemmekään, ennen kuin viikonloppu on ohitse.

      Ja pitkällehän me pääsimme, kirjoittelen, jos kiinnostaa....

      https://aijaa.com/Vizave

      Ja tiedoksi: Annelilla ei ole kuvassa mustia pikkupöksyjä vaan ne ovat sukkanauhaliivit

      • Anonyymi

        No ei kiinnosta oot varmaan löytänyt jonkun sun isosedän vanhan matkalaukun joka oli
        täynnä Coctail kirjasia -70 luvulta!


    • Anonyymi

      Ihana,,,!

    • Anonyymi

      No ei kiinnosta oot varmaan löytänyt jonkun sun isosedän vanhan matkalaukun joka oli
      täynnä Coctail kirjasia -70 luvulta!
      ________________________________________

      Päättelen ikäsi seuraavasti: Olet lukenut jotain ihme Coctaileja 1970-luvulla. Olet ehkä oppinut lukemaan 10-12 vuotiaana, joten olet syntynyt noin 1955-1965. Olet siis noin 55-65 vuotias.
      Jos sinulla ei enää ota eteen, ota yhteys terveyskeskukseen, älä tee siitä numeroa täällä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe